kimmo.j
Respected Leader
On todella työlästä todistaa, että joku ei enää kykene suoriutumaan työtehtävistään. Tilanne voi olla työyhteisön sisällä kristallinkirkas, mutta sen todistaminen ulkopuoliselle alaa tuntemattomalle ei olekaan aivan yksinkertaista. Selvät laiminlyönnit on vielä nähtävissä, mutta jatkuva alisuoriutuminen on lähes mahdotonta näyttää toteen, jos työntekijä kategorisesti kieltää kaiken. Vähintään vaaditaan tarkkaa seurantaa ja dokumentointia jonka taitava luottamushenkilö tai lakimies vääntääkin työntekijän epäasialliseksi kohteluksi, kun yksi on nostettu ns. tikun nokkaan.
Tannoin jouduin hoitamaan tällaisen tapauksen, johon ensimmäisestä puhuttelusta työsuhteen päättämiseen kului lähemmäs kaksi vuotta aikaa. Aikaa ja tupakkia paloi riittämiin, kun mukana oli useampi eri viranomainen, työterveyshuolto, lakiasiaintoimisto ja oman talon väkeä kymmenien ja taas kymmenien työtuntien verran. Lopputulos oli väistämätön, mutta prosessin aikana jouduttiin resurssit käyttämään toisarvoiseen työhön, työyhteisöön luotiin epävarmuutta ja kokemus oli varmasti raskas ko. henkilölle itselleenkin.
Kuten jossain ketjussa kirjoitin, lain pitäisi antaa mahdollisuus selvitä näistä tilanteista rahalla. Työntekijälle tärkeintä on kuitenkin työn mahdollistama toimeentulo, eikä nykyisen lainsäädännön mahdollistama teatteri palvele ketään.
Erittäin hyvä kirjoitus.
Työsuhde on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus jossa on määritelty kuinka paljon korvausta työntekijä on oikeutettu saamaan. Jos työntekijä ei sitten suoriudu sovitulla tavalla, miksi tuota sopimusta ei voisi purkaa?
Suomessa on syntynyt ajatus jossa hyvän työntekijän määrittelisi joku toverikokous, ei määrittele, se on työnantajan etuoikeus. Työkaverit voivat nähdä kolleegan hyvänä kaverina ja hienona ihmisenä, mutta ne eivät ole synonyymeja hyvälle työntekijälle.
En nyt hae oikeutta potkia ihmisiä ilman syytä, mutta nykyinen systeemi on kieroitunut toiseen suuntaan.