Laskuvarjojääkäri

Kyseessä on Staff Sergeant = ylikersantti.

Tuo huutaminen kuuluu erityisesti USMC:n kulttuuriin, katsotaan onko kavereilla luonnetta. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Tässä klassikko:

Kyllähän maailmaan huutoa mahtuu, mutta tuota esimiehen naaman noin lähelle työntämistä en kestäisi kovin kauaa suuttumatta.
 
Ilman hyvää peruskestävyyttä taistelija väsyy ensin fyysisesti ja heti perään henkisesti.
Erittäin tärkeä lause. Haastattelututkimukset jo omista viime sodistamme kertovat juuri näin mm. jalkaväen ritarien suulla.
Kun fyysinen puoli pettää, heti perään menee henkinen. Väsyneenä velttoilee niin ajatustasolla kuin muutenkin. Korostuu iän myötä, itse ymmärrän oikein hyvin, miksi ensilinjan joukot kerätään nuorista.
 
Mitäs jos siirrettisiin tämä varusmiespalveluksen kuntohomma ym omaan keskusteluun?

Se on sääli että nykyään aamulenkkeilykin melkein luokitellaan simputukseksi ym turvamääräykset.
Pitäisi aloittaa jo heti ekalla viikolla juokseminen ja pikkuhiljaa nostaa matkaa, 3krt viikossa.
Voisi jäädä liikunta osalle ns päälle kun huomaisi että kyllä se kunto kasvaa kun vain siellä juoksemassa käy säännöllisesti.
Aikoinaan varusmiehille opetti pari jenkkityylistä, niin moni oikein mielellään lauloi ja toi hauskuutta lenkkiin. Eiköhän senkin joku esikunta ..... Kieltänyt. Jatkossa sitten "vasen, vasen vasen"
 
Tuollainen tuo yhteenkuuluvuutta, toverihenkeä (ei sitä kommarityylistä :D ) Molemmat ovat sellaisia asioita jotka saavat miehet tekemään sen mitä välttämättä ei johtaja voi pyytää. Toverihenki, muukin kuin hernekeitolla hankittu, on aivan loistava asia sotilaalle. :)
 
Noinhan se on, turha vetää itseään piippuun heti kosketuksen saamisen jälkeen turhalla sykyilyllä. Mutta se, että normi jenkkitaistelija olisi jotenkin merkittävästi kovakuntoisempi kuin esim meikäläiset jv-taistelijat palveluksen loppupuolella on väärä. Mainosvideoihin saadaan toki menevän näköistä toimintaa ja lihaksikkaita taistelijoita, mutta ne ovat mainoksia. Pari vuotta jenkeissä palvelleena ja Afganistanissa niiden kanssa aikaa viettäneenä en vaikuttunut kuin erikoisjoukoista jotka oli ihan oma lukunsa.

Haasteena meillä on se keskiverto reserviläinen, joka hukannut intin aikana kehittämänsä jonkinlaisen fyysisen kunnon makoilulla ja huonoilla elintavoilla. Yksi syy miksi parhaat joukot meillä pyritään pitämään nuorina. Eivät ole vielä täysin hukanneet kuntoaan...

Ongelmanahan on etenkin korkeammissa ilmanaloissa ylävartalon "pumpattujen" lihasten syömä happi. Sama marsseilla alemmissa oloissa. Yleensä kehonrakentajat kaatuvat tuosta syystä ensimmäisinä. Suomalainen erikoisjoukkosotilas on "yleensä leopardi eikä karhu". (Pun intended) :)

Sitten jos puhutaan esim. US Navy SEALS-joukoista, joille oikeasti ylävartalon lihas on tarpeen, asia on erikseen.

Edit:

Aikoinaan kouluttajan kommentti oli: "kannattaa treenata muutakin vartaloa kuin sitä mikä näkyy baaritiskin yli..."
 
Viimeksi muokattu:
Vittu tuo on hauskaa. Tuollaiset laulut pitäisi ehdottomasti olla mukana Suomessa varusmiesten kuntoliikunnassa. Piristäisi takuulla nuoria miehiä.

Meillä oli tapana lauleskella kaikenlaista ampumaradalta tullessa aikoinaan Karkialammella. Itse laulatin porukalla kokelaana "Tahdon naista oikeaa, panna reikään soikeaan" ja silloin tietysti sotilaskotisisarten kulkue tuli mutkan takaa...hieman noloa... :D Tuohon aikaan ei oltu vielä ns. "politically correct" :D
 
Kyllä rajallakin jotain lauleskeltiin, mutten enää jaksa muistaa....ehkä: Kohta sissi lähtee lomille, joutuu silloin pillut koville...
 
Alkaa olla jo "hieman" OT, mutta brittien laskuvarjojääkäreillä oli laulu "We Are the Scum of the Earth" jonka sanat olivat aivan hillittömät. Muistaakseni siinä mainittiin jotakin tähän tyyliin: "we rape your sisters and rob your pensioners" :D Eikä ihan loppunut siihen.... :D

Edit: repesin baarissa aivan täysin kun alkoivat laulaa sitä! :D Hepuilla oli huumori kohdallaan!
 
Alkaa olla jo "hieman" OT, mutta brittien laskuvarjojääkäreillä oli laulu "We Are the Scum of the Earth" jonka sanat olivat aivan hillittömät. Muistaakseni siinä mainittiin jotakin tähän tyyliin: "we rape your sisters and rob your pensioners" :D Eikä ihan loppunut siihen.... :D

tää oli hyvä

Joo noita laulujahan on tosi paljon, väki tekee itsekkin ja sitten naureskelevat lenkillä niille kun juoksevat muodossa.
Kyllähän tuollainen varmasti nostaa omalla tapaa sitä yhteishenkeä. :)
 
Pistetään kehiin SFOD-D (eli Delta Force) heppu...hillitön kuva:

herold_us_special_forces2.jpg
 
Meillä oli tapana lauleskella kaikenlaista ampumaradalta tullessa aikoinaan Karkialammella. Itse laulatin porukalla kokelaana "Tahdon naista oikeaa, panna reikään soikeaan" ja silloin tietysti sotilaskotisisarten kulkue tuli mutkan takaa...hieman noloa... :D Tuohon aikaan ei oltu vielä ns. "politically correct" :D

>> Peruskauraa... meilla oli tapana laulaa Full Metal Jacketista ripattuja marssijoikuja, esim:

"Eskimo pussy is mighty cold, but it does so good for the young and old"...

kunnes tuli uutiset HIV-hot spotista ysarityyliin:

http://www.independent.co.uk/news/modern-plague-ravages-urban-eskimos-1163126.html

WTF?? Miten koko jengi on saanut HIV:n? Ehka nain....

U.S. Launches AIDS-Awareness Campaign In Botswana: 'You All Have AIDS,' Says U.S.

NEWSSeptember 28, 2005
VOL 41 ISSUE 39 Health · World · Disease ·Africa

FRANCISTOWN, BOTSWANA—Officials and volunteers from the U.S.-based AIDS Awareness Organization began an aggressive campaign Monday to inform the citizens of Botswana that they are afflicted with AIDS, and explain how the sexually transmitted disease will eventually kill them.

304.jpg

Dr. Julia Horton explains to a group of villagers that they will all soon be dead.
"You have AIDS," said Pittsburgh physician and keynote speaker Dr. Julia Horton to approximately 6,500 villagers who traveled from the nearby townships of Lobatse and Palapye. "Every last one of you."

"And if you don't have AIDS, you almost certainly have HIV," she continued. "This will soon become AIDS."

AAO director Miles Garrity said the people of this sub-Saharan African nation have suffered too long without the proper knowledge of how widespread and devastating this disease really is.

"The situation in Africa is tragic," Garrity said. "Millions of people are infected with the AIDS virus—a disease they know little to nothing about. Our mission is to let these people know the facts about their AIDS in the few months they have remaining before their deaths."

The month-long, nationwide tour comes on the heels of the AAO's August visit to the Democratic Republic of Congo, where it successfully informed the vast Central African nation's 58 million citizens that they each have the AIDS virus.

"We realize that AIDS is a huge problem in Botswana," Garrity said. "And with our help, they will soon realize that, too."

Garrity said the AAO will not rest until the thousands upon thousands of orphaned children in Botswana understand the disease that killed their parents.

"If we get the word out that people here have AIDS, they will no longer live in fear of not understanding what is slowly killing them all," Garrity said. "On our watch, every last Botswanan will receive the help they need to come to the conclusion that they have this affliction. If it's the last thing we do, we will explain this illness and describe medicines that theoretically could help treat it."

304.jpg

Botswanans near the village of Palapye are targeted with vital information about AIDS.
At an AIDS-awareness rally Monday, Horton sent a clear message to the Botswanans about the disease that will soon claim their lives.

"Everyone raise your hands," Horton said. "Everyone with their hand up will soon die from AIDS."

Horton added: "Sixty-five percent of all deaths in Botswana are AIDS-related, and that percentage will soon rise to include your own."

Despite the daunting task before it, the AAO is intensifying its efforts. They have scheduled a door-to-door canvassing trip in the village of Mochudi, to personally tell bedridden sufferers that AIDS is responsible for their ravaged immune systems. Additionally, they have set up informational booths in Jwaneng and Serowe to help spread the word that everyone in the village will soon die from AIDS, and they are giving out T-shirts printed with the slogan "I Have AIDS..." on the front and "So Do You!" on the back.

The AAO has also organized an emergency airdrop to the nation's remote interior, in which small chartered planes will release flyers printed with the words, "Do You Have AIDS? Yes."

By the end of October, Garrity said he hopes that not only the people of Botswana, but the entire world, will come to understand the reality of this crisis.

"All Botswanans are dying of AIDS," Garrity said. "We cannot repeat that enough."
 
Joo noita laulujahan on tosi paljon, väki tekee itsekkin ja sitten naureskelevat lenkillä niille kun juoksevat muodossa.
Kyllähän tuollainen varmasti nostaa omalla tapaa sitä yhteishenkeä. :)

Omaan palvelusaikaan (-99 , JPr) alokkaana laulettiin jotakin alapäätyyppisiä Disney lauluja ja muuta. Totta kai kun AUK:hon mentiin niin sille laitettiin stoppi ja sen jälkeen marsittiin sitten kuin kusisukassa. Perkele. Yhden kerran yritin oikein hienoa itse kehittelemääni 'PST on paras' marssilaulua mutta sanomista tuli siitäkin.

Ainakin itse pidin juuri aselajiylpeyttä ja perusksikköylpeyttä nostattavista rallatuksista, ne vetosi jotenkin motivoituneeseen alokkaaseen/jääkäriin. Ne 'Hessu on homo, Iines on horo' rallatukset enemmänkin huvitti.
 
Uskaltaisin olla eri mieltä. Toki raskas varustus ja sen kanssa lyhyiden spurttien tekeminen vaatii voimaa ja räjähtävää voimaa. Mutta perusta tulee kyllä fyysisestä kestävyydestä. Vaikka taistelu voi olla lyhyt ja intensiivinen, on sotilas rasituksessa tuntikausia ennen ja jälkeen taistelun. Pelkästään taisteluvarustuksessa valmiudessa olo tai siirtyminen ajoneuvollakin rasittaa. Ilman hyvää peruskestävyyttä taistelija väsyy ensin fyysisesti ja heti perään henkisesti.

Nimenomaan. Juuri tuo viittamani kaupunkijääkäriin varusteita koskeva tutkimus vahvisti sitä että hapenottokyky pitää olla modernilla varustuksella HELVETIN KOVA jos meinaa esteiden yli päästä. Ei siis yksittäisten esteiden vaan esteradan.

Joskus kuulin vertauksen että M/91 varustuksessa 2700 cooper kunto on riittävä, mutta M/05 varustuksella vaaditaan se 3000 cooper kuntoon että saadaan sama suoritettua. Ainakin kaupunkijääkärivarustuksessa tämä pitää paikkansa ja tämän lisäksi siis voimaominasuudet pitää olla hyvät ainakin kaupunkijääkärivarustusta koskien.

Toki voimaa tarvitaan entistä enemmän. Siis ainakin tuon esteradan suorittamiseen. Mutta kun olen kuullut vertauksen että suunnistajan pitää kyykätä kaksi kertaa oman painonsa verran niin entäs samassa maastossa liikkuvan jalkaväentaistelijan modernilal tasiteluvarustuksella??? Voisi kuvitella että metsämaasto on jopa vaativampi ympäristö ainakin jalkojen voimien suhteen!

Ja nimenomaan tuon peruskestävyyden pitää olla kova. Se luo edellytykset sille että joku parin viikon linnoittautumis- siirtymisrupeama vähine unineen ei vedä yksilön aivan tilttiin. Itse tunnen kestävyysurheilua "jossakin" määrin hyvin ja nimenomaan hyvä peruskestävyys joka lisää kropan sietokykyä elämän stressitekijöitä vastaan mahdollistaen kovan suorittamisen siitä huolimatta. Nyt on kolmas kova treenivuosi menossa ja se määrä minkä ukko sietää runtua sekä harjoitusten että elämän puolelta on ihan eritasolla kuin alkuunsa.
 
Suomalaisessa keskustelussa on nykyaikainen moodi: en tiedä mistään mitään, mutta olen sitä mieltä, että...

Se on modernia maailmaa. Ennen suomalaiset sanoivat kaikkeen: "En tiedä." Siihenkin, kun kysyttiin, mitä mieltä he ovat. Oi että kaipaan niitä vanhoja hyviä aikoja.

Utissa olimme vain ekskursiolla Panssarikoulusta ja saimme tehdä tornihyppyjä. Siihen aikaan jääkärilinjalla ja psv-linjalla oli vain 12 upseerioppilasta kummallakin, ja jääkäriupseereista tehtiin kaikista toiselta sopivuudeltaan ps.tiedJjoht. Muistan, että Utissa juostiin joka paikkaan, ei kävelty, ja että ruoka oli parempaa kuin Parolannummella. Osa otettiin linjastolta ja oli naiskeittäjiä mättämässä mureketta lautaselle kuin jossain Amerikassa.

Mutta tämä siis kylmän sodan aikaan. Siitä reissusta jäi hyvä muisto. Tunnelma siellä oli leppoisa ja reipas, siellä hengitys kulki vähän vapaammin, oli kuin reilussa partioporukassa. Parolahan oli aika lailla sellainen "jääkärit ryömivät, putket paukkuvat ja suuntain hohtaa" -mesta, jossa ei yksilön ominaisuuksilla ollut edes henkistä merkitystä.

Näillä eväillä ei oikein voi osallistua keskusteluun, mutta ainahan voisin tietysti olla jotain mieltä.
 
samanlaista vielläkin :) puhut ns Utin hengestä. Ruoka on myös tosi hyvää vielläkin. vitsailevat että vedessä vissii jotain vikaa kun painoa tulee lisää
 
Back
Top