Tu-22 tosin taisi olla lento-ominaisuuksiltaan varsin huono. Kulki kyllä kovaa, mutta jo laskeutuminen oli vissiin hiuksianostattavaa. Lempinimi "naskali" tuli muustakin kuin ulkonäöstä...
Tuo kuva muuten on otettu ihan minuutteja ennen kyseisen Valkyrien tuhoutumista. General Electricin markkinointiosasto oli halunnut ilmavoimilta yhteiskuvan kaikista lentokoneista, joissa GE:n myllyjä käytettiin. Kuvat saatiinkin, mutta sitten kuvassa näkyvä F-104 ajautui liian lähelle Valkyrietä ja kippasi siivenkärjen jättöpyörteessä suoraan Valkyrien siiven päälle. F-104:n pilotti, NASA:n pääkoelentäjä Joe Walker ja Valkyrien perämies kuolivat. Kapteeni pääsi heittoistuimella ulos.
Valkyrie oli kyllä huima vekotin. Alunperin kaavailuissa oli pitkän matkan pommittaja, joka kykenisi ylisooniseen pyrähdykseen kohdealueen yläpuolella. Tämä vaati hyvinkin erikoista ratkaisua: siiven uloimmat osat olivat kokonaan pudotettavia polttoainetankkeja, enemmänkin itsenäisiä lentokoneita. Curtis LeMay totesikin, että tämä ei ole lentokone, vaan kolmen koneen muodostelma...
Jolloin palattiin piirustuspöydälle, ja huomattiin, että jos pyrähdyksen sijaan kone lentäisi
koko matkan kolminkertaisella äänennopeudella, tehtävä tulisi suoritettua niin nopeasti että polttoaine riittäisi ilman kyseisenlaisia virityksiä.
Konsepti oli ihan toimiva mutta huikean kallis, ja ilmatorjuntaohjusten tulo tuomitsi kovaa ja korkealla lentävät koneet. Torjunnan läpäisy piti tehdä matalalla lentäen, ja matalalla yliäänikoneet menettivät suunnilleen kaikki etunsa mitä niillä oli B-52:n nähden.
Huhupuheissa tosin Valkyrien jatkokehitelmä on ollut myyteissä SR-71:n korvanneen Aurora-vakoilukoneen pohjana, tai jopa salaisen avaruuslentokoneen laukaisualustana. Pohjanmerellä työskennellyt öljynporaaja onnistui kerran nappaamaan kuvan ilmatankkauksesta, jossa kieltämättä hivenen samanlaista deltasiipistä näköä edustava vekotin särpii löpöä KC-135:stä, kahden F-111:n saattaessa.
