Kyllähän B-58 Hustler kuuluu ketjuun ihan komeana koneena:
Hustler on kans näitä suosikkeja. Ylipäätään mulla on joku fetishi kylmän sodan alkuvaiheen suihkupommittajiin. Varmaan tullut liikaa katsottua Outolempeä...
Ainoat mistä en niin tykkää on Valiant ja B-45. Melkein kaikki muut on vaan tosi hienoja
.
Nykyään voi olla hankala edes tajuta millaista aikaa 1950-luku ja 1960-luvun alku olivat ilmailussa. Vapaan maailman isoin keppi, Strategic Air Command, oli siirtynyt mäntämoottorisista B-29:stä ja harvoista kymmenmoottorisista Peacemakereistaan ("six turning, four burning") ensimmäiseen todelliseen suihkupommittajaansa, B-47:aan, vuodesta 1951 alkaen. Siirtyminen perinteisistä lenskoista, potkureista ja mäntämoottoreista nuolisiipiseen, hävittäjän lailla käyttäytyvään suihkariin oli vaikea ja raskas prosessi, jossa edistyminen mitattiin kärventyneinä lentäjinä ja alumiiniromuna. Sitten vasta viisi vuotta myöhemmin, 1956, Hustlerin prototyyppi lensi ensilentonsa; ja taas edessä oli uusi loikka tuntemattomiin lentotiloihin.
Ottaen huomioon että kyseessä oli maailman ensimmäinen operatiivinen kaksinkertaisella äänennopeudella lentävä pommittaja jonka kuivapaino on ennätyksellisen pieni 14 prosenttia suurimmasta lentoonlähtöpainosta (tätä ennätystä ei ole yksikään pommittaja rikkonut), kehitystyö oli harvinaisen kivuton: ensimmäinen tuotantokone jyristi ensilennollaan 1959 kokonaisen tunnin nopeudella Mach 2 ilman mainittavia ongelmia. Mutta kone oli perin kallis ostaa ja operoida: jossain muistan nähneeni väitteen, jonka mukaan kone kaikkine tykötarpeineen oli kirjaimellisesti arvokkaampi kuin painonsa kultaa. Kokonaisuutena SAC - tai siis sen komentaja Curtis LeMay - ei ollutkaan koskaan koneeseen oikein tyytyväinen. LeMay piti sitä liian pienenä, liian kalliina ja liian monia ilmatankkauksia vaativana, ja niinpä tämä B-47:n korvaajaksi suunniteltu sporttirauta jäi valmistusmääriltään vaatimattomaan 116 yksilöön. Samalla rahalla kun olisi saanut operoitua kolminkertaista määrää B-52:a.
Laivuekäyttöön kone tuli vuodesta 1960 alkaen. Hustleria pääsi lentämään vain erityisesti valikoitu SACin eliitti (mikä kertoo aika paljon; 1960-luvun SAC oli luultavasti kokonaisuutena yksi parhaiten koulutettuja ja vaatimuksiltaan armottomimpia ilma-aseita koskaan). Valintaperusteena oli osoitettujen kykyjen lisäksi pieni koko, koska ohjaamo oli muutenkin pieni ja koneessa käytetyt pelastuskapselit tekivät siitä tavallistakin ahtaamman. Konetta lentäneet pitivät suuresti sen lento-ominaisuuksista: kun jarrut irroitettiin, kone oli 30 sekunnissa 185 solmun nopeudessa ja minuutissa kiitoradasta irtautumisesta helposti jo yli 40 000 jalassa. Korkealla Hustlerin sai kiinni vain hyvin harva torjuntahävittäjä, ja neljän moottorin tarjoilema kiihtyvys oli sitä luokkaa, että yksikään hävittäjä ei pysynyt perässä. Mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lentäminen oli vaativaa ja raskasta. Kapea runko ei jättänyt tilaa perämiehelle, joten lentäjä joutui hoitamaan kaiken yksin, ja huomiokyvyn hetkellinenkin herpaantuminen tarkoitti äkkiä sitä, että Hustler oli jo karannut käsistä. Apuna kuskilla oli sentään "Sexy Sally:" ensimmäistä kertaa osa varoituksista tuli naisäänen (näyttelijätär Joan Elms) puhumana. Tutkimuksissa oli havaittu, että naisääni nimittäin kiinnittää parhaiten nuorten miesten huomion vaarallisessakin tilanteessa.
Ja näitä tilanteitahan riitti, varsinkin kun kone oli uusi eikä ylisoonisen deltasiiven kaikkia jekkuja oltu vielä sisäistetty. Sen lisäksi että jyrkästi viistottu deltasiipi on lähtökohtaisesti haastava lentää, Hustlerilla oli omat pahat tapansa. Kiihtyvyys oli hyvä, mutta varomaton kiihdyttely saattoi liikuttaa polttoainetta tankeissa niin paljon, että painopiste siirtyi huomattavasti. Pahimmassa tapauksessa tästä seurasi hallinnan menetys. Ja jos moottori laukesi yliääniajossa, kaputti oli erittäin todennäköinen: Mach 2 on kova epäkeskoiselle koneelle. Kaikkiaan 26 konetta menetettiin onnettomuuksissa, prosentuaalisesti 22,4% koko tuotannosta. Halukkaista lentomiehistöistä ei kuitenkaan ollut koskaan pulaa, ja yli 80 % alunperin valituista ehdokkaista luopui ylennyksestä saadakseen mahdollisuuden lentää Hustlerilla.
Kuvastakin näkee, että Hustler on optimoitu ylisoonisille alueille. Deltasiivet; neljä jälkipoltolla varustettua J79-suihkuturbiinia; kynänohut runko, jossa peräkkäin istutettuna lentäjä, navigaattori/pommittaja ja puolustusjärjestelmäoperaattori, joka oman toimen ohessa huolehti myös polttoainetilanteesta ja polttoaineen pumppaamisesta tankeista toiseen painopisteen säilyttämiseksi. Rungossa ei ollut juuri lainkaan ylimääräistä tilaa, joten yksin laskutelineiden suunnittelu mahdollisimman vähän tilaa vieväksi oli melkoinen haaste.
Erityisen vaikeaa tästä teki laskutelineiden korkeus, mikä puolestaan juontui rungon ohuudesta: koneessa ei ollut tilaa perinteiselle pommikuilulle, joten asekuorman virkaa toimitti mahan alle ripustettu erillinen MB-1B-hyötykuormasäiliö. Samaan virtaviivaiseen sikariin oli paketoitu paitsi muheva vetypommi, myös puolet Hustlerin polttoaineesta. Ajatuksena oli, että maaliin pudotetaan paitsi ase, myös nyt hyödyttömäksi jäänyt tyhjä polttoainetankki, ja takaisin luikitaan rungon ja siipien sisäisellä menovedellä. MB-1B korvattiin tosin pian kaksiosaisella virityksellä, jossa polttoainetankin pystyi pudottamaan ilman ydinaseen pudotusta: tämä johtui ennen kaikkea kroonisista polttoainevuodoista, mutta lisäsipä tämä lentoturvallisuuttakin kun hätätilanteessa tankin saattoi nyt pudottaa myös rauhan aikana. Hustlerilla oli siis aseenaan alunperin tarkalleen yksi vetypommi, joskin jälkiasennuksena koneeseen ruuvattiin neljä ripustinta lisää yksittäisille ydinpommeille. Hyötykuormasäiliöstä oli myös valokuvaustiedusteluversio, ja pohdintaa esitettiin mm. konventionaalisia pommeja sisältäneestä säiliöstä, mutta näitä ei koskaan valmistettu.
Hustler kuoli ennen kaikkea samaan tautiin kuin XB-70 Valkyrie: ilmatorjuntaohjuksiin. Ylisoonisille alueille ei ollut matalalennossa asiaa, koneessa ei ollut matalalentoon tarvittavaa instrumentointia (sen korkeusmittari oli epäluotettava alle 750 jalan korkeudessa), ja matalalento sekä rasitti runkoa että lyhensi alkuaankin vaatimatonta kantamaa aivan liikaa.
Asiaa ei tosin auttanut se, että koneen käyttö oli kallista. Kerosiinia kului tietyisti aivan huikeita määriä, mutta huolto oli vielä kalliimpaa. Suorituskyvyn metsästys tarkoitti kompromisseja toisilla alueilla: esimerkiksi rungon keveys saatiin aikaan siten, että muotopaneelit kantoivat kaiken kuorman - mutta tämä tarkoitti sitten sitä, että jos jokin levy haluttiin irroittaa huoltoa varten, koko kone piti ensin tukea erityiseen huoltojigiin, tai runko saattaisi pahimmassa tapauksessa murtua. Runko oli myös niin ahdas, että esimerkiksi yhteen usein vaihdettavaan tutkan osaan käsiksi päästäkseen huoltoryhmän täytyi ensin nostaa lentäjän pelastuskapseli ulos ohjaamosta. Jotta vaihdettua osaa voitiin kokeilla, kapseli oli asennettava takaisin. Ja tämä oli siis Hustlerin mittapuulla "helppoa," liki jokaviikkoista huoltoa.
Viimeinen operatiivinen Hustler laskeutui viimeisen kerran lentokoneiden hautuumaalle 16.1.1970.