Lentokoneita
- Viestiketjun aloittaja Isäm Maam Puolustaja
- Aloitus PVM
D
Deleted member 1262
Guest
Slammer
Kenraali
Osprey kesän näytökseen:
http://www.tourdesky.fi/2016/05/03/osprey/
http://www.tourdesky.fi/2016/05/03/osprey/
tulikomento
Supreme Leader
Karjalan lennoston kapteeni Ville Hirvonen on tämän vuoden Hornet-esityslentäjä.
http://ilmavoimat.fi/artikkeli/-/as...-hirvonen-on-vuoden-2016-hornet-esityslentaja
Tämä luonnehtii tämänvuotista sooloa tähän tapaan:
Esityslentosarja eroaa jonkin verran viime vuoden sarjasta. Sarjassa esitellään aiempien vuosien tapaan Hornetin erityispiirteitä, mutta suurin muutos on lentoonlähdön jälkeinen suuren kohtauskulman liike. Mukaan on tullut myös kaksi yleisöä kohti suuntautuvaa liikettä, jotka tuovat sarjaan näyttävyyttä.
http://ilmavoimat.fi/artikkeli/-/as...-hirvonen-on-vuoden-2016-hornet-esityslentaja
Tämä luonnehtii tämänvuotista sooloa tähän tapaan:
Esityslentosarja eroaa jonkin verran viime vuoden sarjasta. Sarjassa esitellään aiempien vuosien tapaan Hornetin erityispiirteitä, mutta suurin muutos on lentoonlähdön jälkeinen suuren kohtauskulman liike. Mukaan on tullut myös kaksi yleisöä kohti suuntautuvaa liikettä, jotka tuovat sarjaan näyttävyyttä.
tulikomento
Supreme Leader
Vanhaa uutisfilmiä NL:n Kekkoselle lahjoittamasta Mi-1 -helikopterista.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/19/neuvostoliitto-lahjoitti-kekkoselle-helikopterin-vuonna-1960
Lahjaheko sai tunnuksen OH-HRC ja rajavartiolaitos käytti kopteria mm. sairaankuljetustehtävissä. Tätä nykyä se on näytillä Tikkakosken museossa.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/19/neuvostoliitto-lahjoitti-kekkoselle-helikopterin-vuonna-1960
Lahjaheko sai tunnuksen OH-HRC ja rajavartiolaitos käytti kopteria mm. sairaankuljetustehtävissä. Tätä nykyä se on näytillä Tikkakosken museossa.
tulikomento
Supreme Leader
Yksi sotilastaitolentämisen legendoista on 22 Hawker Hunter -koneen muodostelmassa vetämä silmukka. Asialla oli RAF:n Black Arrows -ryhmä ja ajankohta oli Farnborough'n lentonäytös 1958.
Tässä videossa mukana ollut ohjaaja kertoilee tuosta muodostelmasta.
Tässä dokkaripätkää ryhmästä.
Tässä videossa mukana ollut ohjaaja kertoilee tuosta muodostelmasta.
Tässä dokkaripätkää ryhmästä.
tulikomento
Supreme Leader
Kuva lienee Islannista tai Norjasta. Ei oikein vastaa kotimaan maastonpiirteitä. Jenkkikone vaikuttaa olevan F-15 E Strike Eagle -hävittäjäpommittaja, eli ACE15 harjoitus kyseessä ?
Mikoyan
Ylipäällikkö
http://tv314876.tripod.com/Arrow.htm
CF-105 Arrow
Arvo Arrow oli aikanaan yksi kehittyneimmistä hävittäjistä. Se kehiteltiin Koreansodan aikana, jolloin televisiot alkoivat yleistyä. Päivänä jona kone julkaistiin Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n. Tämä osui hyvin myös symbolisesti kohdalleen sillä avaruusajan kynnyksellä ajateltiin, että hävittäjät poistuvat kokonaan ohjusten tieltä ja tämä oli syy koko projektin peruuttamiselle 1959.
Historia
Avro oli kanadalainen letokoneenrakennusyritys, joka oli ensin yrittänyt rakentaa suihkumatkustajakonetta, joka ei koskaan saavuttanut suosiota ja vain yksi rakennettiin. Matkustajakoneiden sijaan Avro keskittyi hävittäjiin joiden pääasiallisena tehtävänä oli tuhota Neuvostoliiton pommikonehyökkäykset nohjoisnavan yli. Ensimmäinen kone oli kaksimoottorinen kaksipaikkainen suurien korkeuksien jokasään hävittäjä CF-100 Chanuk. Koneen moottori oli myös rakennettu Avron moottorijaoksessa. Tämä oli ainoa Avro Canadan kone joka pääsi käyttöön. Konetta rakennettiin lähes 700 ja sitä myytiin myös Belgiaan. CF-100 palveli yli 30 vuotta. Vaikka CF-100 oli suhteellisen suosittu Kanadan ilmavoimat haki koneen korvaajaa jo ennen kun se astui palvelukseen, koska kone ei ollut tarpeeksi nopea Neuvostoliiton yliäänipommikoneille.
1951 Kanadan ilmavoimat (RCAF) alkoivat tosissaan tutkia seuraajaa CF-100:lle. Maaliskuussa 1952 ilmavoimat luovuttivat Avro Aircraft Ltd:lle raportin jokasään torjuntahävittäjästä, josta selvisi RCAF:n vaatimukset. Näiden perusteella Avro vastasi kesäkuussa kahdella deltasiipisellä vaihtoehdolla, joissa toisessa oli yksi ja toisessa kaksi moottoria.
Seuraavien kuukausien kuluessa RCAF ja Avro keskustelivat ja tutkivat eri vaihtoehtoja, kokoja ja muotoja, päätyen AIR 7-3 spesifikaatioon 1953, jossa ilmavoimat määrittelivät ankarat vaatimukset seuraavalle havittäjälleen: Kaksimoottorinen, kaksipaikkainen jokasään yliäänikone, jonka pitää pystyä toimimaan 6000 jalan (1620 m) kiitotieltä ja kantaman piti olla 11000 km. Lisäksi koneen piti pystyä 1,5 kertaiseen matka ja taistelunopeuteen jolloin toimintasäteen piti olla vielä 200 merimailia. Koneen piti pystyä 2 G:n käännöksiin ilman nopeuden tai korkeuden menettämistä. Koneessa piti olla kehittynyt tulenjohtojärjestelmä ja pelkästään ohjusaseistus. Vaatimuksiin kuului myös että hälyytyksestä moorroreiden käynnistämisen kanssa 50000 jalkaan ja 1,5 kertaiseen äänennopeuteen piti suoriutua viidessä minuutissa. Vaatimuksiin kuului myös Kanadan kovien ilmasto olojen sieto.
Ympäri maailmaa kehitteillä olevia koneita tutkittiin ja havaittii, ettei niistä yksikään vastaa vaatimuksiin (myös F-101, joka valittiin Arrowin tilalle, oli tutkittavien ja hylättyjen listalla). Näin ollen CRAF päätti julistaa kyseiset ominaisuudet täyttävän koneen kehitettäväksi nimellä CF-105
Toukokuussa 1953 Avro toimitti massaan ja tehokkuuteen perustuen suunnitelman peräsittömästä ylädeltasiipisestä koneesta. Deltasiipi valittiin, koska se on paras aerodynaamisesti ja siipi tarjosi kevyimmän vaihtoehdon ohuista siipivaihtoehdoista, joita yliäänen nopeuteen oli vaihtoehtoina. Rungon ja siipien kiinnityskohta saatiin niin paksuksi että siihen sai laskutelineet ja polttoainetta.
Moottorit
Koska uutta moottoria ei ollut saatavilla Mk 1 koneisiin käytettiin Pratt & Whitney J75 moottoreita. J75:ssä oli sama työntövoima jälkipoltolla, kuin mitä Iroquoisissa maksimityöntövoima ilman jälkipoltnta.
Orenda PS-13 Iroquois, joka oli tarkoitettu tuotantoversion Mk2 moottoriksi. Kehitys alkoi 1953 ja maksoi 90 miljoonaa dollaria, joka oli halpa. Moottoreiden ääni oli niin kova, että sanottiin ihmisen tulevan kuuroksi 100 m etäisyydetä.
Moorroreiden työntovoimaksi kuivana 8200 kg ja jälkipoltolla 11800 kg. Nämä moottorit kuluttivat valtavasti polttoainetta lennettäessä ääntä nopeammin. Koska moottorin paino ei saanut nousta, jouduttiin käyttämään harvinaisia ja kalliita metalleja kuten titaania, jota oli 30% koko moottorin painosta (2000 kg:stä). Arrow Mk3:ssa piti olla vieläkin tehokkaammat moottorit, joilla kone olisi saavuttanut 2,5 Machia.
PS-13 moottoria testattiin täydellä teholla ilman jälkipoltinta 1955 maassa ja pari vuotta myöhemmin ilmassa USA:n ilmavoimilta lainassa olevalla B-47E Stratojetilla. Testauksessa tapahtui myös onnettomuus, kun turbiini meni rikki lennossa, onneksi ei kuitenkaan tapahtunut vakavaa seuraamusta koneelle tai miehistölle.
Aikanaan Iroquois oli tehokkain lentokoneenmoottori Amerikan mantereella. Moottorissa oli hyvä teho/painosuhde ja joidenkin lähteiden mukaan se oli polttoainetaloudellinen.
Siivet
Vaikka montaa eri variaatiota koettiin, ylätasoinen deltasiipi havaittiin aerodynaamisesti kaikkein tehokkaimmaksi suurten korkeuksien- ja nopeuksisen hävittäjään. Siivet olivat rungon päällä, jotta moottoreihin ja aseistukseen päästäisiin helposti muuttamaan, eikä siipiin jouduttaisi tekemään muutoksia. Suuriin deltasiipiin saatiin myös polttoainetta ja paksuihin siiventyviin laskutelineet.
Hammastus siiven etureunassa kontrolloi ilmavirtaa siiven yli ja tämä mahdollisti suuremmat kohtauskulmat ja tekivät koneesta aerodynaamiseti hyvän. Nykyäänkin käytetään koneissa samaa tekniikkaa kasvattamaan kohtauskulmaa.
Runko
Kaksimoottorirakenne oli tarkoituksella valittu Kanadan laajoja erämaita ajatellen, niin että yhden moottorin rikkouduttua pääsisi vielä takaisin tukikohtaan. Kahden hegen miehistö valittiin, koska päinvastoin kuin USAF:issa, jossa suosittiin yhden hengen miehistöä, kanadalaiset ajattelivat lentäjän työtaakan kasvavan liikaa varsinkin huonossa säässä ja yöllä.
Arrowia oli tarkoitus käyttää Kanadan kylmässä ilmastossa, mutta toisaalta suuret nopeudet kuumentavat konetta huomattavasti. Tästä syystä rungossakin käytettiin laajalti titaania. Lisäksi miehistöä ja laitteistoja suojasi jäähdytyslaite, joka pystyi tuottamaan 23 tonnia jäätä vuorokaudessa.
Koska Neuvostoliiton hyökkäys voisi olla ajankohtainen milloin tahansa prototyyppiä ei rakennettu ollenkaan. Tämän korvasivat laajat tuulitunneli ja tietokonesimulaatiot sekä suuri määrä malleja. Nämä auttoivat siihen, ettei kalliita erikseen räätälöityjä prototyyppejä tehty ja tuotantojigit tehtiin heti ensimmäisestä koneesta lähtien. Tästä johtuen ensimmäisten koneiden hinta oli korkea, mutta tämä tasoittuisi nopeasti kun tuotanso saataisiin käyntiin. Ensimmäisen koneen valmistus miestyötuntia kohden maksoi huomttavasti vähemmän kuin edellisten koneiden kohdalla.
Runko oli suhteellisen kapea ja "ampiaisvyötäröinen", johtuen siitä, että ilmanvastus oli haluttu mahdollisimman pieneksi, mitä ei heti ulospäin huomannut. Koneessa käytettiin 50-luvulla harvinaista fly-by-wire järjestelmää, jossa ohjaussignalit välitettiin sähköisesti kuten nykyisissä koneissa.
Aseistus
Arrowin kallis ja monimutkainen asejärjestelmä oli eräs syistä, jotka johtivat koko projektin peruuttamiseen.
Koneessa oli tarkoituksena käyttää ajan tavan mukaan ainoastaan ohjusaseistusta. Sisäinen asekuilu oli suurempi kuin B-29:ssä. Sisäisen asestuksen tarkoituksena oli pienentää ilmanvastusta. Huoltoa helpotti ylhäälle sijoitetut siivet.
Kun Kanadan kehittelemä Velvet Glove, joka oli kehitetty CF-100 varten, oli havaittu riittämättömäksi yliääni taisteluun alettiin etsimään vaihtoehtoista asesysteemiä. Alkuperäisenä ideana oli käyttää Hughes yhtiön kehittämää Falcon ohjusta, mutta RCAF halusi Avron ja USAF:in suosituksista huolimatta ottaa käyttöön monimutkaisemman, silloin US Navyn kehittelemän Sparrow II:n. Ohjuksiin oli tarkoitus tulla Kanadalainen Astra ohjausjärjestelmä, jolla saataisiin ohjus toimimaan Arrowin kanssa. Laivasto kuitenkin peruutti ohjushankkeen liian kunnianhimoisena projektina 1956. Tämän jälkeen Canadair ja Westinghouse Canada alkoivat vetää projektia. Tämä tuli kuitenkin liian kalliiksi, samoin kuin Astra tulenjohtojärjestelmä ja kummatkin lopetettiin 1958, puoli vuotta koko koneen peruuttamista ennen. Falcon ohjus, jota Avro alunperin oli suositellut, korvasi lopetetun projektin Sparrow II:n.
CF-105 Arrow
Arvo Arrow oli aikanaan yksi kehittyneimmistä hävittäjistä. Se kehiteltiin Koreansodan aikana, jolloin televisiot alkoivat yleistyä. Päivänä jona kone julkaistiin Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n. Tämä osui hyvin myös symbolisesti kohdalleen sillä avaruusajan kynnyksellä ajateltiin, että hävittäjät poistuvat kokonaan ohjusten tieltä ja tämä oli syy koko projektin peruuttamiselle 1959.
Historia
Avro oli kanadalainen letokoneenrakennusyritys, joka oli ensin yrittänyt rakentaa suihkumatkustajakonetta, joka ei koskaan saavuttanut suosiota ja vain yksi rakennettiin. Matkustajakoneiden sijaan Avro keskittyi hävittäjiin joiden pääasiallisena tehtävänä oli tuhota Neuvostoliiton pommikonehyökkäykset nohjoisnavan yli. Ensimmäinen kone oli kaksimoottorinen kaksipaikkainen suurien korkeuksien jokasään hävittäjä CF-100 Chanuk. Koneen moottori oli myös rakennettu Avron moottorijaoksessa. Tämä oli ainoa Avro Canadan kone joka pääsi käyttöön. Konetta rakennettiin lähes 700 ja sitä myytiin myös Belgiaan. CF-100 palveli yli 30 vuotta. Vaikka CF-100 oli suhteellisen suosittu Kanadan ilmavoimat haki koneen korvaajaa jo ennen kun se astui palvelukseen, koska kone ei ollut tarpeeksi nopea Neuvostoliiton yliäänipommikoneille.
1951 Kanadan ilmavoimat (RCAF) alkoivat tosissaan tutkia seuraajaa CF-100:lle. Maaliskuussa 1952 ilmavoimat luovuttivat Avro Aircraft Ltd:lle raportin jokasään torjuntahävittäjästä, josta selvisi RCAF:n vaatimukset. Näiden perusteella Avro vastasi kesäkuussa kahdella deltasiipisellä vaihtoehdolla, joissa toisessa oli yksi ja toisessa kaksi moottoria.
Seuraavien kuukausien kuluessa RCAF ja Avro keskustelivat ja tutkivat eri vaihtoehtoja, kokoja ja muotoja, päätyen AIR 7-3 spesifikaatioon 1953, jossa ilmavoimat määrittelivät ankarat vaatimukset seuraavalle havittäjälleen: Kaksimoottorinen, kaksipaikkainen jokasään yliäänikone, jonka pitää pystyä toimimaan 6000 jalan (1620 m) kiitotieltä ja kantaman piti olla 11000 km. Lisäksi koneen piti pystyä 1,5 kertaiseen matka ja taistelunopeuteen jolloin toimintasäteen piti olla vielä 200 merimailia. Koneen piti pystyä 2 G:n käännöksiin ilman nopeuden tai korkeuden menettämistä. Koneessa piti olla kehittynyt tulenjohtojärjestelmä ja pelkästään ohjusaseistus. Vaatimuksiin kuului myös että hälyytyksestä moorroreiden käynnistämisen kanssa 50000 jalkaan ja 1,5 kertaiseen äänennopeuteen piti suoriutua viidessä minuutissa. Vaatimuksiin kuului myös Kanadan kovien ilmasto olojen sieto.
Ympäri maailmaa kehitteillä olevia koneita tutkittiin ja havaittii, ettei niistä yksikään vastaa vaatimuksiin (myös F-101, joka valittiin Arrowin tilalle, oli tutkittavien ja hylättyjen listalla). Näin ollen CRAF päätti julistaa kyseiset ominaisuudet täyttävän koneen kehitettäväksi nimellä CF-105
Toukokuussa 1953 Avro toimitti massaan ja tehokkuuteen perustuen suunnitelman peräsittömästä ylädeltasiipisestä koneesta. Deltasiipi valittiin, koska se on paras aerodynaamisesti ja siipi tarjosi kevyimmän vaihtoehdon ohuista siipivaihtoehdoista, joita yliäänen nopeuteen oli vaihtoehtoina. Rungon ja siipien kiinnityskohta saatiin niin paksuksi että siihen sai laskutelineet ja polttoainetta.
Moottorit
Koska uutta moottoria ei ollut saatavilla Mk 1 koneisiin käytettiin Pratt & Whitney J75 moottoreita. J75:ssä oli sama työntövoima jälkipoltolla, kuin mitä Iroquoisissa maksimityöntövoima ilman jälkipoltnta.
Orenda PS-13 Iroquois, joka oli tarkoitettu tuotantoversion Mk2 moottoriksi. Kehitys alkoi 1953 ja maksoi 90 miljoonaa dollaria, joka oli halpa. Moottoreiden ääni oli niin kova, että sanottiin ihmisen tulevan kuuroksi 100 m etäisyydetä.
Moorroreiden työntovoimaksi kuivana 8200 kg ja jälkipoltolla 11800 kg. Nämä moottorit kuluttivat valtavasti polttoainetta lennettäessä ääntä nopeammin. Koska moottorin paino ei saanut nousta, jouduttiin käyttämään harvinaisia ja kalliita metalleja kuten titaania, jota oli 30% koko moottorin painosta (2000 kg:stä). Arrow Mk3:ssa piti olla vieläkin tehokkaammat moottorit, joilla kone olisi saavuttanut 2,5 Machia.
PS-13 moottoria testattiin täydellä teholla ilman jälkipoltinta 1955 maassa ja pari vuotta myöhemmin ilmassa USA:n ilmavoimilta lainassa olevalla B-47E Stratojetilla. Testauksessa tapahtui myös onnettomuus, kun turbiini meni rikki lennossa, onneksi ei kuitenkaan tapahtunut vakavaa seuraamusta koneelle tai miehistölle.
Aikanaan Iroquois oli tehokkain lentokoneenmoottori Amerikan mantereella. Moottorissa oli hyvä teho/painosuhde ja joidenkin lähteiden mukaan se oli polttoainetaloudellinen.
Siivet
Vaikka montaa eri variaatiota koettiin, ylätasoinen deltasiipi havaittiin aerodynaamisesti kaikkein tehokkaimmaksi suurten korkeuksien- ja nopeuksisen hävittäjään. Siivet olivat rungon päällä, jotta moottoreihin ja aseistukseen päästäisiin helposti muuttamaan, eikä siipiin jouduttaisi tekemään muutoksia. Suuriin deltasiipiin saatiin myös polttoainetta ja paksuihin siiventyviin laskutelineet.
Hammastus siiven etureunassa kontrolloi ilmavirtaa siiven yli ja tämä mahdollisti suuremmat kohtauskulmat ja tekivät koneesta aerodynaamiseti hyvän. Nykyäänkin käytetään koneissa samaa tekniikkaa kasvattamaan kohtauskulmaa.
Runko
Kaksimoottorirakenne oli tarkoituksella valittu Kanadan laajoja erämaita ajatellen, niin että yhden moottorin rikkouduttua pääsisi vielä takaisin tukikohtaan. Kahden hegen miehistö valittiin, koska päinvastoin kuin USAF:issa, jossa suosittiin yhden hengen miehistöä, kanadalaiset ajattelivat lentäjän työtaakan kasvavan liikaa varsinkin huonossa säässä ja yöllä.
Arrowia oli tarkoitus käyttää Kanadan kylmässä ilmastossa, mutta toisaalta suuret nopeudet kuumentavat konetta huomattavasti. Tästä syystä rungossakin käytettiin laajalti titaania. Lisäksi miehistöä ja laitteistoja suojasi jäähdytyslaite, joka pystyi tuottamaan 23 tonnia jäätä vuorokaudessa.
Koska Neuvostoliiton hyökkäys voisi olla ajankohtainen milloin tahansa prototyyppiä ei rakennettu ollenkaan. Tämän korvasivat laajat tuulitunneli ja tietokonesimulaatiot sekä suuri määrä malleja. Nämä auttoivat siihen, ettei kalliita erikseen räätälöityjä prototyyppejä tehty ja tuotantojigit tehtiin heti ensimmäisestä koneesta lähtien. Tästä johtuen ensimmäisten koneiden hinta oli korkea, mutta tämä tasoittuisi nopeasti kun tuotanso saataisiin käyntiin. Ensimmäisen koneen valmistus miestyötuntia kohden maksoi huomttavasti vähemmän kuin edellisten koneiden kohdalla.
Runko oli suhteellisen kapea ja "ampiaisvyötäröinen", johtuen siitä, että ilmanvastus oli haluttu mahdollisimman pieneksi, mitä ei heti ulospäin huomannut. Koneessa käytettiin 50-luvulla harvinaista fly-by-wire järjestelmää, jossa ohjaussignalit välitettiin sähköisesti kuten nykyisissä koneissa.
Aseistus
Arrowin kallis ja monimutkainen asejärjestelmä oli eräs syistä, jotka johtivat koko projektin peruuttamiseen.
Koneessa oli tarkoituksena käyttää ajan tavan mukaan ainoastaan ohjusaseistusta. Sisäinen asekuilu oli suurempi kuin B-29:ssä. Sisäisen asestuksen tarkoituksena oli pienentää ilmanvastusta. Huoltoa helpotti ylhäälle sijoitetut siivet.
Kun Kanadan kehittelemä Velvet Glove, joka oli kehitetty CF-100 varten, oli havaittu riittämättömäksi yliääni taisteluun alettiin etsimään vaihtoehtoista asesysteemiä. Alkuperäisenä ideana oli käyttää Hughes yhtiön kehittämää Falcon ohjusta, mutta RCAF halusi Avron ja USAF:in suosituksista huolimatta ottaa käyttöön monimutkaisemman, silloin US Navyn kehittelemän Sparrow II:n. Ohjuksiin oli tarkoitus tulla Kanadalainen Astra ohjausjärjestelmä, jolla saataisiin ohjus toimimaan Arrowin kanssa. Laivasto kuitenkin peruutti ohjushankkeen liian kunnianhimoisena projektina 1956. Tämän jälkeen Canadair ja Westinghouse Canada alkoivat vetää projektia. Tämä tuli kuitenkin liian kalliiksi, samoin kuin Astra tulenjohtojärjestelmä ja kummatkin lopetettiin 1958, puoli vuotta koko koneen peruuttamista ennen. Falcon ohjus, jota Avro alunperin oli suositellut, korvasi lopetetun projektin Sparrow II:n.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
http://tv314876.tripod.com/Arrow.htm
CF-105 Arrow
Arvo Arrow oli aikanaan yksi kehittyneimmistä hävittäjistä. Se kehiteltiin Koreansodan aikana, jolloin televisiot alkoivat yleistyä. Päivänä jona kone julkaistiin Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n. Tämä osui hyvin myös symbolisesti kohdalleen sillä avaruusajan kynnyksellä ajateltiin, että hävittäjät poistuvat kokonaan ohjusten tieltä ja tämä oli syy koko projektin peruuttamiselle 1959.
Historia
Avro oli kanadalainen letokoneenrakennusyritys, joka oli ensin yrittänyt rakentaa suihkumatkustajakonetta, joka ei koskaan saavuttanut suosiota ja vain yksi rakennettiin. Matkustajakoneiden sijaan Avro keskittyi hävittäjiin joiden pääasiallisena tehtävänä oli tuhota Neuvostoliiton pommikonehyökkäykset nohjoisnavan yli. Ensimmäinen kone oli kaksimoottorinen kaksipaikkainen suurien korkeuksien jokasään hävittäjä CF-100 Chanuk. Koneen moottori oli myös rakennettu Avron moottorijaoksessa. Tämä oli ainoa Avro Canadan kone joka pääsi käyttöön. Konetta rakennettiin lähes 700 ja sitä myytiin myös Belgiaan. CF-100 palveli yli 30 vuotta. Vaikka CF-100 oli suhteellisen suosittu Kanadan ilmavoimat haki koneen korvaajaa jo ennen kun se astui palvelukseen, koska kone ei ollut tarpeeksi nopea Neuvostoliiton yliäänipommikoneille.
1951 Kanadan ilmavoimat (RCAF) alkoivat tosissaan tutkia seuraajaa CF-100:lle. Maaliskuussa 1952 ilmavoimat luovuttivat Avro Aircraft Ltd:lle raportin jokasään torjuntahävittäjästä, josta selvisi RCAF:n vaatimukset. Näiden perusteella Avro vastasi kesäkuussa kahdella deltasiipisellä vaihtoehdolla, joissa toisessa oli yksi ja toisessa kaksi moottoria.
Seuraavien kuukausien kuluessa RCAF ja Avro keskustelivat ja tutkivat eri vaihtoehtoja, kokoja ja muotoja, päätyen AIR 7-3 spesifikaatioon 1953, jossa ilmavoimat määrittelivät ankarat vaatimukset seuraavalle havittäjälleen: Kaksimoottorinen, kaksipaikkainen jokasään yliäänikone, jonka pitää pystyä toimimaan 6000 jalan (1620 m) kiitotieltä ja kantaman piti olla 11000 km. Lisäksi koneen piti pystyä 1,5 kertaiseen matka ja taistelunopeuteen jolloin toimintasäteen piti olla vielä 200 merimailia. Koneen piti pystyä 2 G:n käännöksiin ilman nopeuden tai korkeuden menettämistä. Koneessa piti olla kehittynyt tulenjohtojärjestelmä ja pelkästään ohjusaseistus. Vaatimuksiin kuului myös että hälyytyksestä moorroreiden käynnistämisen kanssa 50000 jalkaan ja 1,5 kertaiseen äänennopeuteen piti suoriutua viidessä minuutissa. Vaatimuksiin kuului myös Kanadan kovien ilmasto olojen sieto.
Ympäri maailmaa kehitteillä olevia koneita tutkittiin ja havaittii, ettei niistä yksikään vastaa vaatimuksiin (myös F-101, joka valittiin Arrowin tilalle, oli tutkittavien ja hylättyjen listalla). Näin ollen CRAF päätti julistaa kyseiset ominaisuudet täyttävän koneen kehitettäväksi nimellä CF-105
Toukokuussa 1953 Avro toimitti massaan ja tehokkuuteen perustuen suunnitelman peräsittömästä ylädeltasiipisestä koneesta. Deltasiipi valittiin, koska se on paras aerodynaamisesti ja siipi tarjosi kevyimmän vaihtoehdon ohuista siipivaihtoehdoista, joita yliäänen nopeuteen oli vaihtoehtoina. Rungon ja siipien kiinnityskohta saatiin niin paksuksi että siihen sai laskutelineet ja polttoainetta.
Moottorit
Koska uutta moottoria ei ollut saatavilla Mk 1 koneisiin käytettiin Pratt & Whitney J75 moottoreita. J75:ssä oli sama työntövoima jälkipoltolla, kuin mitä Iroquoisissa maksimityöntövoima ilman jälkipoltnta.
Orenda PS-13 Iroquois, joka oli tarkoitettu tuotantoversion Mk2 moottoriksi. Kehitys alkoi 1953 ja maksoi 90 miljoonaa dollaria, joka oli halpa. Moottoreiden ääni oli niin kova, että sanottiin ihmisen tulevan kuuroksi 100 m etäisyydetä.
Moorroreiden työntovoimaksi kuivana 8200 kg ja jälkipoltolla 11800 kg. Nämä moottorit kuluttivat valtavasti polttoainetta lennettäessä ääntä nopeammin. Koska moottorin paino ei saanut nousta, jouduttiin käyttämään harvinaisia ja kalliita metalleja kuten titaania, jota oli 30% koko moottorin painosta (2000 kg:stä). Arrow Mk3:ssa piti olla vieläkin tehokkaammat moottorit, joilla kone olisi saavuttanut 2,5 Machia.
PS-13 moottoria testattiin täydellä teholla ilman jälkipoltinta 1955 maassa ja pari vuotta myöhemmin ilmassa USA:n ilmavoimilta lainassa olevalla B-47E Stratojetilla. Testauksessa tapahtui myös onnettomuus, kun turbiini meni rikki lennossa, onneksi ei kuitenkaan tapahtunut vakavaa seuraamusta koneelle tai miehistölle.
Aikanaan Iroquois oli tehokkain lentokoneenmoottori Amerikan mantereella. Moottorissa oli hyvä teho/painosuhde ja joidenkin lähteiden mukaan se oli polttoainetaloudellinen.
Siivet
Vaikka montaa eri variaatiota koettiin, ylätasoinen deltasiipi havaittiin aerodynaamisesti kaikkein tehokkaimmaksi suurten korkeuksien- ja nopeuksisen hävittäjään. Siivet olivat rungon päällä, jotta moottoreihin ja aseistukseen päästäisiin helposti muuttamaan, eikä siipiin jouduttaisi tekemään muutoksia. Suuriin deltasiipiin saatiin myös polttoainetta ja paksuihin siiventyviin laskutelineet.
Hammastus siiven etureunassa kontrolloi ilmavirtaa siiven yli ja tämä mahdollisti suuremmat kohtauskulmat ja tekivät koneesta aerodynaamiseti hyvän. Nykyäänkin käytetään koneissa samaa tekniikkaa kasvattamaan kohtauskulmaa.
Runko
Kaksimoottorirakenne oli tarkoituksella valittu Kanadan laajoja erämaita ajatellen, niin että yhden moottorin rikkouduttua pääsisi vielä takaisin tukikohtaan. Kahden hegen miehistö valittiin, koska päinvastoin kuin USAF:issa, jossa suosittiin yhden hengen miehistöä, kanadalaiset ajattelivat lentäjän työtaakan kasvavan liikaa varsinkin huonossa säässä ja yöllä.
Arrowia oli tarkoitus käyttää Kanadan kylmässä ilmastossa, mutta toisaalta suuret nopeudet kuumentavat konetta huomattavasti. Tästä syystä rungossakin käytettiin laajalti titaania. Lisäksi miehistöä ja laitteistoja suojasi jäähdytyslaite, joka pystyi tuottamaan 23 tonnia jäätä vuorokaudessa.
Koska Neuvostoliiton hyökkäys voisi olla ajankohtainen milloin tahansa prototyyppiä ei rakennettu ollenkaan. Tämän korvasivat laajat tuulitunneli ja tietokonesimulaatiot sekä suuri määrä malleja. Nämä auttoivat siihen, ettei kalliita erikseen räätälöityjä prototyyppejä tehty ja tuotantojigit tehtiin heti ensimmäisestä koneesta lähtien. Tästä johtuen ensimmäisten koneiden hinta oli korkea, mutta tämä tasoittuisi nopeasti kun tuotanso saataisiin käyntiin. Ensimmäisen koneen valmistus miestyötuntia kohden maksoi huomttavasti vähemmän kuin edellisten koneiden kohdalla.
Runko oli suhteellisen kapea ja "ampiaisvyötäröinen", johtuen siitä, että ilmanvastus oli haluttu mahdollisimman pieneksi, mitä ei heti ulospäin huomannut. Koneessa käytettiin 50-luvulla harvinaista fly-by-wire järjestelmää, jossa ohjaussignalit välitettiin sähköisesti kuten nykyisissä koneissa.
Aseistus
Arrowin kallis ja monimutkainen asejärjestelmä oli eräs syistä, jotka johtivat koko projektin peruuttamiseen.
Koneessa oli tarkoituksena käyttää ajan tavan mukaan ainoastaan ohjusaseistusta. Sisäinen asekuilu oli suurempi kuin B-29:ssä. Sisäisen asestuksen tarkoituksena oli pienentää ilmanvastusta. Huoltoa helpotti ylhäälle sijoitetut siivet.
Kun Kanadan kehittelemä Velvet Glove, joka oli kehitetty CF-100 varten, oli havaittu riittämättömäksi yliääni taisteluun alettiin etsimään vaihtoehtoista asesysteemiä. Alkuperäisenä ideana oli käyttää Hughes yhtiön kehittämää Falcon ohjusta, mutta RCAF halusi Avron ja USAF:in suosituksista huolimatta ottaa käyttöön monimutkaisemman, silloin US Navyn kehittelemän Sparrow II:n. Ohjuksiin oli tarkoitus tulla Kanadalainen Astra ohjausjärjestelmä, jolla saataisiin ohjus toimimaan Arrowin kanssa. Laivasto kuitenkin peruutti ohjushankkeen liian kunnianhimoisena projektina 1956. Tämän jälkeen Canadair ja Westinghouse Canada alkoivat vetää projektia. Tämä tuli kuitenkin liian kalliiksi, samoin kuin Astra tulenjohtojärjestelmä ja kummatkin lopetettiin 1958, puoli vuotta koko koneen peruuttamista ennen. Falcon ohjus, jota Avro alunperin oli suositellut, korvasi lopetetun projektin Sparrow II:n.
Tiettävästi yksi iso syy Arrow-projektin kaatumiseen oli amerikkalaisten harjoittama painostus. Kannattaa vielä mainita, että Arrow'n hyllyttäminen käytännössä lähes tappoi Kanadan ilmailuteollisuuden. Tästä seurasi suuri aivovuoto kun insinöörejä lähti töihin Yhdysvaltoihin.
Tässä hyvä dokkari koneen kehittelystä.
Mikoyan
Ylipäällikkö
Minkäs takia muuten jenkit halusivat Kanadan lakkauttavan CF105 -koneen kehittelyn? Voisi kuvitella että heille itselleen on enemmän hyötyä, mikäli myös Kanadan ilmatilaa vartioidaan tehtävään parhaiten soveltuvalla, huippunykyaikaisella torjuntahävittäjällä.
tulikomento
Supreme Leader
Homma meni jotenkin niin, että Kanadan tuolloinen pääministeri John Diefenbaker koki CF-105:n liian kalliiksi ja tämän lisäksi Kanada oli juuri mennyt kimppaan amerikkalaisten kanssa NORAD:in (North American Aerospace Defence Command) perustamisen myötä.
Luonnollisesti isoveljen ottein amerikkalaiset rummuttivat lujaa ajatusta siitä, että mukamas miehitettyjen torjuntahävittäjien aika olisi ollut ohi ja että neukkujen ydinpommittajat tultaisiin ampumaan alas ilmatorjuntaohjuksilla. Kanadan kannalta oli tietysti harmillista, että poliitikot lähtivät tähän mukaan.
Kanada muuten yritti myös myydä konetta sekä amerikkalaisille että briteille. Tähän eivät kummankaan maan omat lentokonevalmistajat suhtautuneet lämmöllä. CF-105:n hylkäämisen jälkeen Kanada joutui hankkimaan Yhdysvalloista Bomarc-ilmatorjuntaohjukset sekä McDonnell Douglas F-101 Voodoo -hävittäjät.
tulikomento
Supreme Leader
Hyviä uutisia Ruotsista.
Swedish Air Force Historic Flight julkaisi omalla naamakirjasivullaan seuraavan tiedotteen:
To all our supporters
The Swedish Armed Forces and the Swedish Defence Materiel Administration Saab AB and Swedish Air Force Historic Flight (SwAFHF) have agreed to find out an agreement that will enable flight operations with FM now grounded veteran aircrafts. Targeting is that the agreements should be fully ready by September 1, 2016 after which the SwAFHF will be operational responsibility and can use all the aircraft in air shows. FM, FMV and Saab have expressed a clear desire to come to a solution with its stated goal to have the Saab-engineered veterans aircraft in flying condition to the 2027th.
SwAFHF express the greatest appreciation to FM, FMV and Saab for the work done and laid down to achieve results in the issue of the transfer, thereby maintaining the FM veteran aircraft "flying".
Sincerely
Bert Stenfeldt M / Air Force General (Ret)
chairman SwAFHF
Eli, historialentue ottaa jatkossa harteilleen puolustusvoimilta veteraanisuihkukoneilla operoimisen. Tällä listalla ovat mm. J35 J-versio, kaksipaikkainen Viggen ja Lansen. Nämä siis tulevat täydentämään sitä kalustolistaa, joka jo on heidän käytössään (Tunnan, Vampire, Hunter, Sk35, AJS 37 jne). Nyt vaan odottelemaan milloin nämä uudet konetyypit tullaan näkemään lentonäytöksissä.
Swedish Air Force Historic Flight julkaisi omalla naamakirjasivullaan seuraavan tiedotteen:
To all our supporters
The Swedish Armed Forces and the Swedish Defence Materiel Administration Saab AB and Swedish Air Force Historic Flight (SwAFHF) have agreed to find out an agreement that will enable flight operations with FM now grounded veteran aircrafts. Targeting is that the agreements should be fully ready by September 1, 2016 after which the SwAFHF will be operational responsibility and can use all the aircraft in air shows. FM, FMV and Saab have expressed a clear desire to come to a solution with its stated goal to have the Saab-engineered veterans aircraft in flying condition to the 2027th.
SwAFHF express the greatest appreciation to FM, FMV and Saab for the work done and laid down to achieve results in the issue of the transfer, thereby maintaining the FM veteran aircraft "flying".
Sincerely
Bert Stenfeldt M / Air Force General (Ret)
chairman SwAFHF
Eli, historialentue ottaa jatkossa harteilleen puolustusvoimilta veteraanisuihkukoneilla operoimisen. Tällä listalla ovat mm. J35 J-versio, kaksipaikkainen Viggen ja Lansen. Nämä siis tulevat täydentämään sitä kalustolistaa, joka jo on heidän käytössään (Tunnan, Vampire, Hunter, Sk35, AJS 37 jne). Nyt vaan odottelemaan milloin nämä uudet konetyypit tullaan näkemään lentonäytöksissä.
tulikomento
Supreme Leader
Viggen ei oikeastaan ollut suoraan Drakenin seuraaja vaan sen suunnittelun lähtökohta oli korvata 50-luvun alussa kehitetty Saab 32 Lansen rynnäkköroolissa. Draken puolestaan kehitettiin torjuntahävittäjäksi ja 40-luvun loppupuolella kehitetyn Saab J 29 Tunnanin seuraajaksi.
Käytännössä molemmat koneet Draken ja Viggen olivat yhtäaikaisesti palveluskäytössä. Ja molemmista koneista kehitettiin mm. tiedusteluversiot. Viggenissä oli kuitenkin enemmän potentiaalia ja se palveli eri versioina hävittäjä, rynnäkkö ja tiedustelurooleissa.
D
Deleted member 1262
Guest
tulikomento
Supreme Leader
Mielenkiintoinen pätkä. Oliko tuo alkutilanne sellainen että F-16 -koneet jahtasivat Tomcateja ? Ainakaan tuo ei käynnistynyt niin että lentävät toisiaan kohti ("merge") niin että alkutilanne on neutraali, jonka jälkeen vääntö alkaa.
Tulkitsin tuota myös niin, että F-14 -kuskit pyrkivät kuitenkin fiksusti välttämään kaartamista vaakatasossa ja energian hukkaamista kun vastassa on ketterä F-16. Eli pystyliikkeillä yrittivät selvitä hengissä.
D
Deleted member 1262
Guest
Veikkaisin, että tässä oli kyseessä ns. "Defensive BFM"- harjoitus, jossa Viperit pääsivät aloittamaan Tomcatien takaa. Tomcateilla tehtävänä oli luultavasti pysyä hengissä tai paeta, mutta turpaan tuli tällä kertaa.
Jumakpliut, että tulee videossa Viggen lyhyeen laskuun ja lähtee vastaavaan nousuun.
https://www.facebook.com/WingsOverIraq/posts/10154238073959885
https://www.facebook.com/WingsOverIraq/posts/10154238073959885