Lippujuhlapäivä

Myönnät kuitenkin että opettajista ja toimittajista enemmistö vastustaa perinteisiä arvoja?
Onko mielestäsi ongelma että heillä on valta vaikuttaa lasten ja nuorten arvoihin?
Opettajista en tiedä, mutta käsittääkseni toimittajista merkittävä osuus todellakin on punavihreitä.

Opettajien ei nähdäkseni tulisi propagoida omia näkemyksiään oppilaille. Sen sijaan toimittajilla on oikeus esittää omia mielipiteitään, mikäli heidän työnantajansa sen hyväksyy (tämäkään ei tarkoita, että olisin esim. jonkun punavihreän toimittajan kanssa samaa mieltä asioista).
 
Kasvatustieteellisten ja humanististen tiedekuntien opinto-oppaissa riittää marxilaisten kirjoittamia kirjoja, puhumattakaan opettajista itsestään.
Sukupuolentutkimus on yksi kyseenalainen "tieteenala" jota nuorille tarjoillaan.
 
Onneksi ei minua vastaan tullut. :)
Huolimatta aatteellisista eri mielisyyksistäme sain silti hyviä arvosanoja. Sen sijaan kerran oli hauskaa, kun eräs uusnatsi alkoi oppitunnilla selittämään kuinka Hitler ei päässyt taidekouluun (tms) koska juutalaiset syrji häntä... :D

Kasvatustieteellisten ja humanististen tiedekuntien opinto-oppaissa riittää marxilaisten kirjoittamia kirjoja, puhumattakaan opettajista itsestään.
Sukupuolentutkimus on yksi kyseenalainen "tieteenala" jota nuorille tarjoillaan.
En ole tutustunut kasvatustieteellisen tai humanististen tiedekuntien opinto-oppaisiin. Onko siellä miten härskiä propagandaa? Sukupuolentutkimukseen (entiseltä nimeltä naistutkimus) kyllä taitaa vahvasti liittyä feministinen propaganda, mutta kuulema senkin määrä on vähentynyt. Tiedä sitten, kun en kyseisiä aloja opiskele.
 
Kai ne on lähempänä subversiota.
 
käsittääkseni toimittajista merkittävä osuus todellakin on punavihreitä.
Tämänhän vahvisti jokunen vuosi sitten toimittajille tehty kysely. Siinä ei kuitenkaan ollut mukana Helsingin Sanomien eikä Ylen henkilöstöä, mutta ottaen huomioon pääkaupunkiseudun yleisen puoluekannatuksen, on syytä olettaa, että punaviheriäistö on näissä medioissa jopa muuta maata enemmän edustettuna.
Sen sijaan toimittajilla on oikeus esittää omia mielipiteitään, mikäli heidän työnantajansa sen hyväksyy
Ongelma ei ole poliittisten mielipiteiden ilmaiseminen, vaan niiden vaikutus uutisointiin.
 
Juu, mutta ratkaisu ei ole sensuroida näitä uutisia, vaan tarjota tilalle parempaa uutisointia. Luulen, että esimerkiksi maahanmuuttoaiheissa on jo hieman vähemmän sensuroitu esimerkiksi rikoksiin liittyvien henkilöiden etnisyyttä.
 
"Tutkimukset osoittavat, että toimittajat kannattavat enemmän arvoliberaaleja ja vasemmistolaisia puolueita kuin väestö keskimäärin. Osan toimittajista voidaan jopa nähdä elävän niin sanotun “punavihreän kuplan” sisällä, ilman kontakteja konservatiivisempiin ihmisiin – etenkään perussuomalaisten kannattajiin. Suomen Perusta -ajatuspajan raportissa Punavihreä kupla – perussuomalaiset ja media tiedetoimittaja Marko Hamilo käsittelee perussuomalaisten ja median ongelmallista suhdetta. Miten toimittajien arvomaailma vaikuttaa uutisointiin? Miten perussuomalaiset ovat itse onnistuneet medianhallinnassa? Hamilo käsittelee raportissaan näitä kysymyksiä ja esittää ajatuksia siitä, miten yhteiskunnallisen keskustelun tasoa saataisiin parannettua"

http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2015/06/Punavihreä-kupla-pdf.pdf
 
Onnittelut kaikille tällä päivämäärällä ylennyksen saaneille!
Näkyihän siellä tuttuja nimiäkin jokunen. Olivat kyllä natsansa ansainneet :salut:

http://puolustusvoimat.fi/artikkeli...set-puolustusvoimain-lippujuhlan-paivana-2016
Ylennyksistä puheen ollen, listoilta löytyi entinen tupakaveri, josta oli tullut näköjään kersantti. Mutta kysymys kuuluu: Olimme aikoinaan 90-luvulla miehistökoulutettuja. Hän kotiutui korpraalina ja minä tykkimiehenä. Voiko ilman AUKta yletä kuinka korkealle pelkästään kertauksilla? Olen ymmärtänyt että alik. on korkein arvo johon voi päästä. Olisiko tupakaveri kenties ollut Maakuntakomppaniassa aktiivinen ja sitä kautta saanut kessun jämät..?
 
Aika arvovaltaista vierasta meni äsken Suomen Joutsenelle illalliselle.
Forum Marinumin pihalla toistakymmentä valtion edustusautoa. Audia ja Skodaa yllätys yllätys. Kaikissa Virve kiinni kojelaudassa.
 
Katoittekos paraatin ? Näytettiinkö siinä kaikki ohimarssiin osallistunut kalusto? Vaikutti vähän hutiloiden leikatulta ainakin tuo mikä oli areenassa.
 
Ylennyksistä puheen ollen, listoilta löytyi entinen tupakaveri, josta oli tullut näköjään kersantti. Mutta kysymys kuuluu: Olimme aikoinaan 90-luvulla miehistökoulutettuja. Hän kotiutui korpraalina ja minä tykkimiehenä. Voiko ilman AUKta yletä kuinka korkealle pelkästään kertauksilla? Olen ymmärtänyt että alik. on korkein arvo johon voi päästä. Olisiko tupakaveri kenties ollut Maakuntakomppaniassa aktiivinen ja sitä kautta saanut kessun jämät..?

Voihan niitä kursseja suorittaa kypsemmälläkin iällä kun vain osaa siellä aluetoimiston saunalla pestä oikeat selät ;)Ilman AUK:ta kessuksi ylentäminen ei liene mahdollista. Muutaman vuoden päästä voit varmaan bongata saman ukon vänriksi/alilutiksi ylennettyjen listalta?
 
Forum Marinumin kentällä oli sitten kalustoa kiitettävästi. Ito 2005 sekä Nasams esimerkkinä.
 
Pitäisikö korkeimman pomonkin olla paikalla kun firmalla on juhlapäivä? Enkä nyt tarkoita ylipäällikköä. Mutta PV:n komentajat näyttää ottaneen (huonoa) mallia Puheloisesta ja jättävät paraatin väliin jos
se ei ole Hesassa. Enää ei näytä myöskään olevan Ilmavoimien radioautokapteenia synkronoimassa ylilentoa. Kun paraatijoukot myöhästyi suunnitellusta ajasta lensivät Hornetit liian aikaisin yli.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top