Aloitusviestin olisin toki voinut vähän selvemmäksikin saattaa.
Pohdiskelin tässä päivänä muutamana lähinnä tätä iänikuista NATO-kysymystä.
Jos (kun) Länsi-Euroopan riippuvuus Venäjän öljystä ja kaasusta kasvaa entisestään, niin mitä liittoutumisella oikein voitettaisiin?
Ainoa konkreettinen asia, mitä siltä haettaisiin, kai olisi selkänoja Venäjää vastaan. Mutta kuvitellaan että se pieni, menestyksekäs sotilaallinen seikkailu koettaisiin Venäjällä jostain syystä tarpeelliseksi, eli toisin sanoen, se selkänojan tarve realisoituisi, ja kohteena olisi joku Itämeren itäpuolen rantavaltioista.
Kuinkahan helposti Länsi-Eurooppa olisi valmis antamaan Suomen ja vielä Baltian maat kaupan päälle, ettei toimitukset häiriinny? Jos (kun) ne tarvitsevat enemmän Venäjän polttoaineita kuin Venäjä niiden rahoja (ottajia varmaan on, ja kun kokonaistuotanto laskee, pumppaamatta jättämällä ja myöhemmin myymällä voi tehdä voittoa), ja kun olen ymmärtänyt, että vahvistusten laivaaminen tänne asti ei lieneisi mitään hupipurjehdusta mikäli Kaliningradissa asiasta ei tykättäisi. Eikä tuo lentovahvistustenkaan tuominen taitaisi olla ihan niin yksinkertaista kun ajatellaan.
Ettei vaan leviteltäisi käsiä, että mein gott ja sacrebleu kun pääsikin käymään näin, mutta nyt vain kävi näin. Hengessä ollaan kyllä mukana ja protestoidaan niin voimaperäisesti että, jne. (Tosin täälläkin oli aika mielenkiintoinen ketju mahdollisesta tiedotussodasta ja maailman mielipiteen muokkaamisesta.)
Ydinaseisiin nojautumisesta kai ei kannata edes keskustella.
NATOn jäsenenä olisimme myös vähintään huoltojoukoissa jos vaikka Virossa tulee patsasmellakoiden uusintaottelu. Toisaalta, jos tälläisiä selkkauksia ei tule, niin NATO-jäsenyys lähinnä ärsyttää Venäjää ja vie meiltä sotaväkeä ja rahaa erilaisiin hiekkalaatikkoleikkeihin.
Eli olenko tyhmä kun en nyt oikein tajua, missä nelikentän laatikoissa ne NATOn plussat ovat, ja mitä NATOutumisella enää voitaisiin saavuttaa? Vai onko se harmaa vaihe sitten se kohta missä länsiarmeijat kopottelevat valkoisilla ratsuillaan meitä pelastamaan? Lieneisikö realismia enää? On varmaan nämä REFORGER-tyyppiset jutut jo tällä tahi edeltäjäfoorumilla käsitelty joten pyydän anteeksi jos kuollutta hevosta piiskaan, mutta kuitenkin...
Vielä näistä luonnonvarakysymyksistä kohistakseni. En ole "energiareduktionisti" siinä mielessä, että uskoisin kaikkien konfliktien juontuvan vaikkapa öljyyn, tai edes luonnonvaroihin yleensä. Oma vaikutuksensa silläkin lienee konfliktien syntyyn ja niiden etenemiseen, esimerkiksi natsien sotakone meinasi tosissaan hirttää kiinni öljyn loppumiseen.
Mutta uskallan väittää jonkin verran vakuuttavaa empiriaa olevan siitä, että etenkin ns. käyttökelpoisen energian (bruttoenergia x hyötysuhde) rooli maailmantaloudessa ja yhteiskuntien kehittymisessä on jäänyt ansaittua vähemmälle huomiolle.
Sysimustimmassa kristallipallossa näkyy semmoinenkin skenaario, että vapaan energian puute per capita voisi aiheuttaa ihan merkittäviä vaikeuksia yhteiskuntien toiminnalle jo parinkymmenen vuoden sisällä, ja tehdä esimerkiksi logistiikkajalanjäljeltään suuremmista sotilaallisista operaatioista vaikeita ellei mahdottomia. Siinäpä sitä olisi skenaariota, häkäpönttöautot ja hevospelit...