Voisin sanoa että niin vähän ettei oikein montaa kiinnosta enää siinä vaiheessa. Tai mitä AUK/RUK:n suorittaminen antaa sellaiselle joka on jo sijoitettuna tehtävään miehistökoulutuksella mutta siviilikorkeakouluopinnoilla ja työelämän kokemuksella varustettuna? AUK/RUK ei ole mikään pikakurssitus tai taikapilleri karisman tai johtotaitojen oppimiseen. Käsittääkseni ketään AUK:n tai RUK:n suorittaminen ei ole opettanut johtamaan vaan kokemus oli se sitten saatu varusmiespalveluksessa tai työelämässä. Se että luokassa yleissivistykseen kuuluvia termejä ja käsitteitä opetellaan jälkiaukissa ei ketään opeta johtamaan vaikka vähän saattaa herättää ajatuksia kun kerrataan vaikka esiintymistaitoja. Kun katsotaan varusmiehiä jotka saavat aliupseerin arvon automaattisena osana varusmiespalvelusta mutta eivät pääse johtamaan koskaan ja saamaan siitä kokemusta niin se johtajana toimiminen on vaikeaa!
Johtamaan oppii johtamalla, kantapään ja pitkäkestoisen kokemuksen kautta. Ihmisten ja asioiden johtaminen sekä siinä kehittyminen on raakaa käytännön työtä eikä vain kivannäköisiä kalvosulkeisia syväjohtamisen kulmakivistä ja muusta johtamistaidon teoriasta.
Tämä on varmasti puhdasta itsestäänselvyyksien toistelua ja bittiavaruuden kapasiteetin tuhlaamista, mutta AUK/RUK/SAMOK/MPKK/MPO/EUK/YEK jne. antavat muodollisen pätevyyden ja ulkoisena tunnusmerkkinä upseerin tai aliupseerin sotilasarvon. Muodollinen pätevyys ja sotilasarvo ilmaisevat yksilön koulutusta, tehtävän tasoa ja asemaa organisaatiossa, ei tosiasiallista osaamista tai pätevyyttä tehtävässä X tai Y.
Kun muodollinen pätevyys on sotakoulun/kurssin suorittamisen myötä hankittu, on tehtävässä kehittyminen sen jälkeen yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista, motivaatiosta ja kokemuksesta kiinni. Sotaväessä on erilaisia tehtäviä laidasta laitaan eikä suinkaan kaikissa johdeta hurjaa sotajoukkoa pistimet tanassa kohti tulta ja tappuraa syytävää vainolaista, joten kaikki eivät voi kehittyä jokaisen sotatyön ylijumalaksi. Joka tapauksessa jotkut kehittyvät tekemisen ja kokemuksen myötä huippuosaajiksi, kun taas toiset jäävät lähinnä suojatyöllistetyiksi käsienheiluttelijoiksi. Näin homma toimii sotaväessä ja varmasti samalla tavalla myös siviilimaailmassa.
Suoritettua sotakoulua tai mitä tahansa muuta koulua tai tutkintoa voisi periaatteessa verrata vaikka autokouluun, joka ei ole tähän päivään mennessä onnistunut tuottamaan vielä yhtään ainoaa valmista kuljettajaa, vaan se on lähinnä antanut perusteet ja tarvittavan lakisääteisen oikeuden opetella ajamaan autoa sekä ulkoisena tunnusmerkkinä muovisen ajokortin, jota voi vilauttaa vaikka ABC:n liikennemyymälän kassalla keskiolutta ostettaessa. Ajokokemus ja mittariin kertyvät kilometrit kehittävät kuljettajanalkua siitä eteenpäin.
Varusmiespalvelus on todella lyhyt aika johtajana kehittymiselle. Järjestelmän suureksi onneksi suuri osa reservin upseereiksi ja aliupseereiksi valikoituu ihmisiä, joista suuri osa toimii myöhemmässä elämässään "johtotehtävissä" myös siviilimaailmassa, harjaantuen siten johtajana työelämässä. Lienee itsestäänselvää, että tämä on järjestelmälle suureksi eduksi.
Ehkä aikoinaan hyvin toiminut sotilasvirkamiesjärjestelmä soveltuisi myös nykyoloihin, jos kolututus, tehtävät ja sotilasarvo eivät muuten vastaa toisiaan.
Sotilasvirkamiesjärjestelmä ei ole varsinaisesti mikään järjestelmä eikä henkilöstöryhmä, vaan se on väliaikainen palvelusarvo esimerkiksi aliupseerin sotilasarvon omistavalle reserviläiselle, joka toimii upseerin sotilasarvoa ja muodollista pätevyyttä vaativassa tehtävässä. Sotilasvirkamiehen palvelusarvolla palvelevia oli esimerkiksi viime sotien aikaisessa sodanajan kenttäarmeijassa ja samoin olisi myös nykyaikana niissä tehtävissä, joissa soveltuvan siviilikoulutus- ja kokemustaustan omistavalla sijoitetulla reserviläisellä ei ole tehtävän vaatimaa upseerin sotilasarvoa. Viimeisen vuosikymmenen aikana muiden muassa jotkut tällaiseen sa-tehtävään sijoitetut reservin aliupseerit ovat suorittaneet "aliupseerista upseeriksi reservissä kurssin" ja hankkineet sen avulla sa-tehtävänsä vaatiman muodollisen pätevyyden sekä sotilasarvon. Sellaisia henkilöitä löytyy varmaan tämänkin foorumin kirjoittajien joukosta.
Viimeisimmästä postista jäi kyllä harvinaisen vähän mitään käteen. Mikä on pointtisi?
Pointtini on se, että miehistöön kuuluvan korkeakoulutetun reserviläisen sijoittamisessa perusmosurin tehtävään, esimerkiksi sitä hernekeittoa keittämään ei ole mitään järkeä. Kyseinen henkilö voisi suurella todennäköisyydellä tuottaa kokonaismaanpuolustukselle suuremman hyödyn vaikka jatkamalla tuottavassa siviilityössään (sodankäynti on valtiontaloudelle kallista lystiä) tai vaihtoehtoisesti jossain muussa yhteiskunnan poikkeusolojen tehtävässä, jossa hänen koulutuksestaan ja kokemuksestaan voidaan realisoida paras mahdollinen hyötysuhde.
Arvovalinta.
