Maakuntajoukkue kohteensuojauksessa

Nuita voidaan toteuttaa valtakunnallisinakin. Vaihdellaan vain toteutuspaikkoja ettei kohtuuttomia matkakuluja tule yksille.
Teoriapuolta ja tietoaineistoa voidaan tuottaa Moodlen kautta "vekkokurssina".

Vaikka asian voi tehdä keskitetysti, sen ei tarvitse olla kiinteää. 3kk pohjoisessa, 3kk lännessä, jne.
 
Yleensä kohteensuojauksessa vihollisen havaitseminen/löytäminen on hankalinta missä muuhun kuin voimankäyttöön tarkoitettu koirakin voi olla avuksi.
 
Yleensä kohteensuojauksessa vihollisen havaitseminen/löytäminen on hankalinta missä muuhun kuin voimankäyttöön tarkoitettu koirakin voi olla avuksi.

Tämähän on se asia. Koira havaitsee vieraan kun se on omiin tottunut ja alkaa haukkumaan.
 
Ajattelette asiaa liian monimutkaisesti. Ei sen "koiranohjaajan" ja "koiran" tarvise olla voimankäyttöön. Pelkää lupsakka noutaja, spaniel tai vähemmän riistäviettinen koira riittä. Tarkoitus käyttää sen tärkeintä asiaa, eli hajuaistia.
Voimankäyttö tulee sit RK:n piipusta.
 
Onko herra vääpeli nyt ihan varma asiasta, siis että PV sallii operatiiviseen käyttöön siviilistä otettuja puudeleita vain haistelemaan?
Varmaan kannattaa perehtyä asiaan jonkun virassa olevan K9-miehen kanssa. Vaikka Suomessa kenttäarmeijan perustuukin reserviin, ei ressut voi keskenään päättää kuinka asiat tehdään jos paska iskee tuulettimeen ja ressut kutsutaan kovaan palvelukseen, vaan silloinkin mennään voimassa olevien normien, asetusten ja lakien mukaan.

Tämä on vain tällaista evp ukon hörinä, jota ei ole pakko ottaa todesta...
 
Kyllä tiedän normit yms koira toiminnasta, vasta luin uusimmat.
Se koira pitää markkinoida sisään sille Majurille. Kun kukaan ei kotona kerkee vahtimaan, eikä se ole tiellä yms ja tarvitaanhan sitä maskottia. Se että noudatetaan pilkulleen jotain Normia ja kustaan omiin saappaisiin sen takia, niin kannattaa varata lentoliput jo Kanadaan :)
Ja ei pidä markkinoida sitä tessua tällein sille Majurille, sit pomppaa... :)
 
Liitteet

  • s619715512760049525_p4_i1_w160.jpeg
    s619715512760049525_p4_i1_w160.jpeg
    12.4 KB · Luettu: 27
Eli olet sitä mieltä, että MAAKK tai SPOLK ressu vaan markkinoi omaan tessuaan jollekkin PAIKPE majurille ja homma on sillä hyvä, tesusta tulee sotakoira ilman että täyttää sotakoiralle asetetut vaatimukset saati sen ohjaaja täyttää sotakoiran ohjaajalle asetetut vaatimukset? Majureita tuskin on sen alempana orkanisaatiossa.
 
Mitähän luulet että tapahtuu suurimmalle osalle Normeja ja Varomääräyksiä kun paska osuu tuulettimeen. Keskeytetäänkö kohdistusammunnat kun Tväl paikalle ei löydy punaista lippua, pimeä kohdistuksissa ei ole vallin päälle merkattu vasenta ja oikeata rajaa punaisella valolla tai tankata autoa kun se on alle puolen tankin tai kun vihu rynnii kohti, niin piiruja missä on turvallista ampua.....
Ei kukaan kiinnitä mitään huomiota johonkin koiraan, kunhan homma menee LAKIEN mukaan. Niistä pidetään kiinni vaikka kynsin ja hampain.
 
Onko herra vääpeli nyt ihan varma asiasta, siis että PV sallii operatiiviseen käyttöön siviilistä otettuja puudeleita vain haistelemaan?
Varmaan kannattaa perehtyä asiaan jonkun virassa olevan K9-miehen kanssa. Vaikka Suomessa kenttäarmeijan perustuukin reserviin, ei ressut voi keskenään päättää kuinka asiat tehdään jos paska iskee tuulettimeen ja ressut kutsutaan kovaan palvelukseen, vaan silloinkin mennään voimassa olevien normien, asetusten ja lakien mukaan.

Tämä on vain tällaista evp ukon hörinä, jota ei ole pakko ottaa todesta...
Ainakin harjoituksissa noita on ollut mukana mutta ei missään voimankäyttö tehtävässä. Se on tietysti aika vaarallista lähteä erkkareiden perään koiralla jolle ei ole opetettu miinojen ja ansoitteiden varomista mutta sekin auttaa paljon jos voidaan todeta että vihulaiset ovat esimerkiksi joen ja kahden tien muodostamassa kappaleessa.
 
Koira on hyvä väline, kunhan yksilöidään käyttötarkoitus eikä pidetä lähtökohtana esim. poliisin partiokoiraa, jolla on kenties vielä pommikoulutus lisän,ä sillä vähempikin osaaminen on parempi kuin ei mitään. Mitä sitten jos koiraa ei ole koulutettu voimankäyttöön tai partiokoiraksi? Eiök "tavallista" jälkikoiraa muka tarvita? Entä esim Venäjän vankiloiden vartiokoirina käytettävät laumanvartijakoirat? Tehtävästä riippuu mitä koiralta vaaditaan. Vaihtoehtoisia tehtäviä, joissa koirasta on hyötyä on muitakin kuin vastasissitoiminta ja kohteensuojaus. Koira, jolla on perusvahvat suojeluvietit edes isäntää kohtaan, tarkka nenä jolla ilmoittaa vieraista, kyky jäljestää tai kenties suojelukoulutus on hyvä apu, kunhan ymmäyrretään koiran osaamisesta johtuvat käyttörajoitteet, mutta myös mahdollisuudet. Minä esimerkiksi ottaisin
@KorpiSISSI n koirineen moneenkin tehtävään, vaikka ehkä panssarijoukkojen kohtaamistaistelu ei sopiva olisikaan. Vartiotehtävät esim. PERK tai joku ESIK , omassa selustassa tapahtuva partiokoiratoiminta tai aluevalvonta tai sotavankileirien vartiotehtävät tulevat heti mieleen.
 
Pahimmillaan koko "koiravastaisuudessa" on kyse siitä, että esikunnissa koiran mahdollisuuksia ja arvoa ei EDES YMMÄRRETÄ. Toki kadis valmentaa ihan kaikkeen, mutta jos kadiksesta rupeaa olemaan se 20 vuotta, niin tällaiset kenttään liittyvät yksityiskohdat saattavat jo unohtua......kun kuuntelee koiranohjaajien kokemuksia inttiturneelta ja kriisinhallintatehtävistä, niin ovatko useimmat upseerit siellä terävässä päässä polkeneet koiranpaskaan Juhannusaaton esiupseerien golfturnauksessa Talissa vai mikä lienee?

Koira on tottakai hankala, Sen asema on niin tuskaisen vaikea määrittää organisaatiossa. Sille ei ole kustannuspaikkaa, eikä sen osaamista voida kalkyloida tai iteroida jonkun käppyrätaulukon perusteella. Se kun ei osaa kirjoittaa, eikä se pelaa salibandya tai vielä parempaa....golfia.

Koko touhussa paistaa joko puuttuva ymmärrys, halu tai välinpitämättömyys. Tai sitten syvälle salattu viisaus. En lähde arvailemaan, mikä tuo mahtaisi olla.
 
Niin, normaalioloissa koira on vain kohtuullisen iso kuluerä ja vaikka joku sille käyttöä löytäisikin, niin sitä ei numeroita pyörittelevät pääse yleensäkään todentamaan, joten minkäänlaista kosketuspintaa heille ei kehity sillä saralla.
 
Elä unoha jv tiedustelua ja koiran käyttöä siinä. Yhteistoiminnasta panssarijoukkojen kanssa on kokemusta. Koiran avulla päästiin ohjus joukkueen puolustus ryhmityksen eräässä harjoituksessa ja joukkueelle tuhosi sen. Panssaritaistelu pääsi tuolloin helpolla. Jv osastojen on vaan edettävä syvemmällä ettei jää panssarien jalkoihin mutta tiedon tiedoista on sillekin kovasti apua.
 
Pahimmillaan koko "koiravastaisuudessa" on kyse siitä, että esikunnissa koiran mahdollisuuksia ja arvoa ei EDES YMMÄRRETÄ. Toki kadis valmentaa ihan kaikkeen, mutta jos kadiksesta rupeaa olemaan se 20 vuotta, niin tällaiset kenttään liittyvät yksityiskohdat saattavat jo unohtua......kun kuuntelee koiranohjaajien kokemuksia inttiturneelta ja kriisinhallintatehtävistä, niin ovatko useimmat upseerit siellä terävässä päässä polkeneet koiranpaskaan Juhannusaaton esiupseerien golfturnauksessa Talissa vai mikä lienee?

Koira on tottakai hankala, Sen asema on niin tuskaisen vaikea määrittää organisaatiossa. Sille ei ole kustannuspaikkaa, eikä sen osaamista voida kalkyloida tai iteroida jonkun käppyrätaulukon perusteella. Se kun ei osaa kirjoittaa, eikä se pelaa salibandya tai vielä parempaa....golfia.

Koko touhussa paistaa joko puuttuva ymmärrys, halu tai välinpitämättömyys. Tai sitten syvälle salattu viisaus. En lähde arvailemaan, mikä tuo mahtaisi olla.
Tuossa koiravastaistaisuudessa on usein kyse enempi tunne seikoista kuin rationaalisesta ajattelusta. Lisäksi siinä pitää olla johdolla näkemystä ja mielellään kokemusta koirien hyötykäytöstä. Pitää tietää mihin ja miten voi minkäkin laista koiraa käyttää ja tuntea koiran/ohjaajan kyvyt.
 
Itse ottaisin mielelläni kohteen suojaukseen suojelukoulutuksen saaneen koiran/ohjaajan. Lisäksi toisen joka on jälki ja erikoisetsintäkoulutuksen saanut. Suojelijoita nyrkin mukaan ja kuonon käyttäjä ulkopartioon/Ta-miesten mukaan.
 
Eli olet sitä mieltä, että MAAKK tai SPOLK ressu vaan markkinoi omaan tessuaan jollekkin PAIKPE majurille ja homma on sillä hyvä, tesusta tulee sotakoira ilman että täyttää sotakoiralle asetetut vaatimukset saati sen ohjaaja täyttää sotakoiran ohjaajalle asetetut vaatimukset? Majureita tuskin on sen alempana orkanisaatiossa.

Onhan se tietysti mahdollista että kohdalle sattuu joku byrokraatti joka ei erota sotaa ja rauhaa.
Juuri MAAKK:ssä olisi omista koirista erityistä hyötyä. PV:n pitäisi päinvastoin kannustaa omien koirien käyttöön. Ihan sotakoiria niiden ei tarvitse olla, mutta perus tottis ja ehkä osaamista jäljen ajamisesta.
Koira olisi plussaa melkein jokaisessa tehtävässä johon MAAKK voi joutua.
 
Niin, normaalioloissa koira on vain kohtuullisen iso kuluerä ja vaikka joku sille käyttöä löytäisikin, niin sitä ei numeroita pyörittelevät pääse yleensäkään todentamaan, joten minkäänlaista kosketuspintaa heille ei kehity sillä saralla.

Juuri siksi koiria harrastava reserviläinen olisi äärettömän arvokas PV:lle. Samassa paketissa saisi osaavan koiran ja ohjaajan.
Molemmat tulisivat samalla rahalla, koiralle sapuskat ja vakuutus.
 
TILANNE

Helmikuu 2016.

Suomessa on hyökätty kahteen vastaanottokeskukseen ja ne on poltettu maan tasalle surmaten iskujen yhteydessä 13 turvapaikanhakijaa. Sisäministeriö on pyytänyt Puolustusvoimilta virka-apua vastaanottokeskusten suojaamiseksi, sillä aiemmin käytössä olleet voimavarat ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Valtakunnassa on otettu käyttöön valmiuslaki, koska Venäjä on antanut ultimatuumin ja käynnistänyt kaikkia entisen Leningradin sotilaspiirin joukkoja koskevan sotaharjoituksen tammikuussa Kainuussa alasammutun MIG-hävittäjän johdosta.

TEHTÄVÄ

Nyt on perjantai-ilta ja vallitsevan tilanteen takia Maakuntakomppaniat on käsketty ylimääräiseen palvelukseen. Toimit 32. Erillisen Suojausjoukkueen johtajana perusyksikön päällikön toimivaltuuksin.

Tehtäväsi on suojata Kirkkonummen vastaanottokeskuksen sisäinen ja ulkoinen turvallisuus viikon ajan alkaen tiistaista kello 06.00. Keskuksessa työskentelee tavanomainen siviilihenkilöstö ohjaajia, keittäjiä sekä hallinto ja siellä asuu 300 aikuista miestä, jotka ovat hakeneet Suomesta turvapaikkaa ja joilla on oikeus poistua ja saapua keskukseen itse valitsemanaan aikana.

Joukkosi tunnettiin aiemmin Keski-Uudenmaan maakuntakomppanian II. joukkueena, mutta se on uudelleenorganisoitu ja täydennetty siten, että se on vahvuudeltaan 3+16+26. eli yhteensä 45 henkilöä. Puolet joukkueesta on kuulunut vähintään viimeiset 2 vuotta maakuntajoukkoihin saaden yhteneväisen koulutuksen kohteensuojaukseen ja toinen puolikas on täydennyskoulutettu siihen kuluneen viikon aikana.

VIHOLLINEN

Suojelupoliisi lähtee arvioissaan siitä, että iskujen takana on SVL:n organisaatio. Aiemmin toteutettuihin iskuihin on osallistunut kerrallaan 10-25 suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän koulimaa miestä ja naista heidän ollessa varustautunut louhostyömailta anastetuilla räjähdysaineilla, polttopuillolla sekä tavanomaisilla metsästys- ja urheiluaseilla. Vihollinen on käyttänyt toimissaan myös suomalaisia sotilaspukuja.

HUOLTO

Tehtävää suorittaessa joukkue majoittuu sotilastelttoihin sekä ruokailee käyttäen taistelumuonia, joita on jaettu jokaiselle miehelle 7 annospussia. Vastaanottokeskuksesta saa kylmää, mutta puhdasta juomavettä tarvittavan määrän omiin astioihin sekä verkkovirtaa, mikäli on omat kaapelit.

Henkilöstö on vaatetettu tavanomaisin M/05 varustein sisältäen mm. 4 alusvaatekertaa, pakkastakin, villamyssyn, kesäkumisaappaat ja varsikengät sekä makuupussit ja makuualustat. Jokaisella miehellä on kenttäkeittoastia ja joukkueella on 45 kappaletta M/05 sirpaleliivejä ilman lisälevyjä sekä komposiittikypärät. Joukkueelle on varattu kaksi saunavuoroa viikon ajalle. Toinen on tiistaina kello 19.00-22.00 ja toinen lauantaina 08.00-11.00. Suihkut ovat vapaassa käytössä päivittäin kello 06.00-08.00 ja 21.00-22.00.

Joukkueen lääkintähuollollisista tarpeista vastaa lääkintäaliupseeri, joka on siviilikoulutukseltaan sairaanhoitaja sekä lääkintämies, joka on siviilikoulutukseltaan lähihoitaja. Sairastuneet ja loukkaantuneet evakuoidaan Kirkkonummen terveysasemalle ja hätäkeskukselta saa tarvittaessa pyydettyä ambulanssin.

Joukkueen ajoneuvokalusto on
- 4x Volkswagen pakettiautoa
- 2x Defender maastohenkilöautoa
- 2x maastomoottoripyörää
- 5x polkupyörää
- Toyota Hilux

Joukkueen viestikalusto on
- 2x LV-241 radiota
- 6x LV-141 radiota
- 4x P-78 kenttäpuhelinta
- 3x P-90 kenttäpuhelinta
- 1400 metriä johdinkaapelia
- 2x VIRVEä
- 2x kannettavaa tietokonetta internetyhteydellä
- 2x tablettia internetyhteydellä
- Riittävästi paristoja ja akkuja sekä latausvälineet edellämainituille.

Joukkueen majoitus- ja työasekalusto on
- 3 kpl puolijoukkuetelttaa kamiinoineen
- 1 kpl sissiteltta kamiinalla
- 2 kpl koottavaa kenttäkäymälää
- 10 kpl naamioverkkoa
- 10 kpl 3x4m kevytpeitettä
- 20 kpl Trangia keitintä
- 200 metriä kakkosnelosta puutavaraa
- 100 metriä nelosnelosta puutavaraa
- 20 kpl 1x1 m palaa vesivaneria
- 70 metriä 1” vahvuista rimaa
- 6 kpl 15 metrin roikkaa
- 2 kpl aggregaattia
- 3 kpl toimistotuolia
- 1x2 työpöytä
- 15 kuormaliinaa
- 5 purkkia oliivinvihreää spraymaalia
- 5 purkkia musaa spraymaalia
- 5 purkkia punaista spraymaalia
- 4 vasaraa
- 500 kpl lankanauloja
- 500 kpl 4 tuumaa pitkiä nauloja
- 30 kuutiota halkoja
- 8 vesiastiaa
- 7 sahaa
- 8 kirvestä
- 3 vesuria
- 5 rautakankea
- 2 moottorisahaa
- 4 lumikolaa
- 5 lumilapiota
- 10 rautalapiota

Joukkueen aseistus on
- 45 rynnäkkökivääriä
- 3x PKM konekivääriä
- 2x TAK-85 kivääriä
- ilmatorjuntakonekivääri
- 12x kevyttä kertasinkoa
- 3x raskasta kertasinkoa
- 15x viukapanosta
- 100 käsikranaattia
- 30 savuheitettä
- 20x PaVaa
- 20x telamiinaa

Joukkueen kohteensuojausvarustus on
- 700 metriä NATO-lankaa
- 4x valmiiksi rakennettua espanjalaista ratsua koko 4x3 m
- 15 piikkisika-mallista ajoneuvoestettä
- 600 tyhjää hiekkasäkkiä
- 4x ajoneuvolla ajo kielletty- liikenteenohjausmerkkiä ns. tikkaria
- 10x vinyylipatukoita
- 10x käsirautoja
- 10x Maglite käsivalaisimia liikenteenohjauskartioineen
- 7x VV2000 valonvahvistimia
- 3x Wild Big pimeäkiikareita
- 2x Matis lämpötähystimiä

Katso liite: 6590

Vastaanottokeskus koostuu punaisella rajatusta alueesta ja lähistöllä on siviiliasutusta, josta ei saa häätää asukkaita. Googlemapsista kohde löytyy Opistotie 21 Kirkkonummi.

Punaisella rajattua kohdetta suojataan, mutta Sinulle jää päätettäväksi

1. Miten suojaus toteutetaan
a) Kohteen henkilöstön suojaus turvapaikanhakijoiden mielenilmauksilta ja väkivallalta.
b) Asukkaiden itsensä suojaus muiden turvapaikanhakijoiden väkivallalta (mm. uskonnolliset ristiriidat).
c) Kohteen suojaus ulkopuoliselta uhalta kaikkine toimenpiteineen sis. vartiopaikat, vuorojen pituudet, reservi yms.
d) Voimankäytön ohjeistus henkilöstölle.

2. Taistelujaotus
- Vapaat kädet, kunhan homma toimii kaikissa tilanteissa.

3. Huolto
a) Annettujen raamien puitteissa siten, että joukko on toimintakykyinen ja pystyy jatkamaan viikon kuluttua uudessa tehtävässä.
b) Lisämateriaalin tilaus perusteluineen.
c) Kohteelle saatava huolto viikon aikana, jonka toimittaminen riippuu perusteluista.

4. Jatkossa eteentulevat asiat.

Kysyttävää?
Toimikaa!

Kyllästyttää tuo koirajankutus. Otan kantaa tehtävään.

MIG ammuttu alas? Venäjältä ultimaatumi ja siellä jo joukkoja mobilisoidaan? Ja minun joukkueeni pitäisi suojella Kirkkonummella pakolaisia?

Skenaarion tausta on selvä: Duginistien kanssa liittoutuneet uusnatsit hajottavat kansakunnan järjestysvoimavaroja pikku tulipaloillaan saadakseen kansakunnan mielenkiinnon muuhun säpinään kuin siihen, mitä on tulossa. Lisäksi koulutetut kohteensuojaajat siirretään verkkaripukuisten ja vihreiden miesten jaloista vartioimaan vokkeja.

Viranomaisilla on uusi tehtävä: MAAK kaivaa jokaisen alueellaan asuvan ja hajaannusta ja hämmennystä aiheuttavan isänmaanpetturin ja fasistiksi naamioituneen myyrän kolostaan, minkä jälkeen heidät siirrretään turvasäilöön, ja valtiolla on heti parempi työrauha oleellisempaan.

Koiria (mieluiten isoja ja äkäisiä) saa sitten käyttää minun puolestani vapaasti.
 
Back
Top