Maakuntajoukot tiedottaa.

Tervemenoa Tornioon...
 
Nyt ollaan jännän äärellä, tuli soittoa valmistautua käskyyn lähteä paskanakkiin, mihin ei todellakaan haluttais lähteä. En kehtaa vielä sanoa mihin, mutta ensviikolla tulee infoa.

Tsemppiä tehtävään sinulle.
 
Maakkien tehtävistä ei tartte täälläkään kertoa enempää kuin mitä lehteen (tms.) on kirjoitettu. Eikä sitäkään ennen kuin se on julkaistu.

En tiedä cranen tapauksesta, että onko tieto julkista vaiko ei. Itse ainakin päättelen tuosta kertomastasi sekä sinun kirjoituksia n. 8 vuotta seuranneena, että mikä komppania on kyseessä ja mihin sitä ollaan työntämässä.

Karvajalalle tiedoksi, että kaikki MAAKKIEN tekemiset eivät ole olleet julkisuudessa. On voinut olla keikkoja joilla ei haeta julkisuutta vaan hoidetaan joku paskahomma pois kun muut ei pysty.
Ilmeisesti tahtoisit enemmän käyttöä MAAKEILLE siviilitehtävissä? Niin minäkin, vaikka en itse mielelläni osallistu siviilitehtäviin tähtäävään koulutukseen.
 
Paskanakki liittyy länsirajan valvontaan ;) (ei ole enää salaista tietoa)
Asia esitetty puolustusministerille
 
En oikeastaan ajatellut asiaa noin. Nokian jutulla Maak ( ja reserviläis hommat yleensäkin) sai hyvää julkisuutta ja se on aina hyvä asia. Maakin hommat on sisältäpäin tuttuja, ja tosiaan, paljon tehdään asioita, jotka ei ulos näy. Iso osa työstä on tietysti sellaista ettei ulkopuolisia edes kiinnosta.
 
Noniin, eipä sitä ainakaan kielletty kertomasta missään,että tuollaista suunniteltiin.
Minulle ei käskyä tullut, eli joko saivat osaston vapaaehtoisista kasaan tai sitten koko tehtävä peruttiin. Henk.koht toivon jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ei tuollainen ole sitä touhua, mihin suurinosa meistä on ilmoittautunut.
 
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/82...oukkoja+jos+viranomaisten+operaatio+pitkittyy
Länsirajalle ehkä maakuntajoukkoja, jos viranomaisten operaatio pitkittyy

Arkistokuva/TS
Kotimaa|Turun Sanomat|16:01|0
Jaa artikkeli:
Puolustusvoimat saattaa koota maakuntajoukoista osaston virka-avuksi länsirajalle, jos poliisin johtama operaatio ulkomaalaisvalvonnan tehostamiseksi pitkittyy.

– Se on yksi mahdollisuus. Maakuntajoukoissahan on luotu valmiuksia virka-aputehtäviin, myöntää Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja Timo Mäki-Rautila.

Tällä hetkellä viranomaisia avustaa Torniossa varusmiesosasto Jääkäriprikaatista ja ensi viikolla Kainuun prikaatin varusmiehet. Mäki-Rautilan mukaan päätökset siitä, miten virka-aputoimintaa jatketaan, tehdään noin viikoksi kerrallaan.

Puolustusvoimien maakuntajoukot muodostetaan reserviin kuuluvista vapaaehtoisista asevelvollisista. Tornio kuuluu Lapin maakuntakomppanian alueeseen. Sen käyttö voisi tulla kyseeseen, jos viranomaisten operaatio länsirajalla pitkittyy esimerkiksi niin paljon, että varusmiesten koulutus alkaa kärsiä tilanteesta kierrätyksestä huolimatta.

Puolustusvoimat aloittaa yleensä virka-avun varusmiehillä, koska varusmiesten joukko-osastot ovat jatkuvassa valmiudessa.

– Maakuntajoukot sopivat tällaisiin tehtäviin hyvin, jos virka-apu jatkuu pitempään. Niitä on muutamiin tehtäviin käytettykin, Mäki-Rautila sanoo.

Esimerkiksi toissa vuonna Pohjois-Pohjanmaan maakuntakomppanian virka-apuosasto auttoi Raahessa torjumaan öljyvahinkoa.

Tornioon on koottu tehostettua ulkomaalaisvalvontaa varten parisataa viranomaista pääasiassa kaupungin keskustaan perustettua turvapaikanhakijoiden järjestelykeskusta pyörittämään.

Eilen torstaina järjestelykeskuksessa aloitti 30 uutta Poliisiammattikorkeakoululta tullutta henkilökunnan jäsentä ja pian valmistuvaa nuorempaa konstaapelia. Järjestelykeskuksen perustamisviikolla avuksi saapunut Poliisiammattikorkeakoulun väki pääsi näin ollen kotimatkalle.

LM–HENRIPEKKA KALLIO, TORNIO
 
Henk.koht toivon jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ei tuollainen ole sitä touhua, mihin suurinosa meistä on ilmoittautunut.

Olisi jännä joskus selvittää, mihin maakuntakomppanioihin sitoutuneet kokevat ilmoittautuneensa. Ihan aikuisten oikeasti firmalle voisi olla hyötyä käsittää mihin maakkilaiset kuvittelevat sitoutuneensa tulemaan käskystä. Tämän tiedon pohjalta tiedotuksen, kannusteet ja muun järjestelmän voisi virittää sellaiseksi, että ne motivoivat sitoumuksen tehneitä.

Maakkilaisten päiväunissa keskimäärin varmasti on Horatius porteilla, Reinin vartio tai kotimaisemmin Kollaa kestää ja sillähän järjestelmää myydään ressuille ja jos harjoituksessa ei harjoitellakaan sitä 40-1 -skenaariota varten niin jostain kuuluu nurinaa.

Kylmä tosiasia kuitenkin on se, että maakuntakomppaniat ovat pohjimmiltaan se organisaatio, jota PV tarjoaa ei-hetkellisiin tarpeisiin, joita varten maassa ei ole kiinteää organisaatiota. Omasta mielestäni näin pitääkin olla. En haluaisi maksaa veroja, joilla kustannetaan ne ennustamattomien tilanteiden ministeriön joukot, jotka odottavat seuraavaa vesi-, öljy- tai pakolaiskriisiä.

Lapsen työtä on leikki, varusmiehen työtä on koulutus ja reserviläisten työtä (silloin kun sitä on) on isänmaan puolustus. Sitoutuneen reserviläisen työtä on lisäksi kaikki ne tehtävät, joissa PV lakisääteisesti tai pyynnöstä tukee muita viranomaisia. Varusveijarit lähtevät ensimmäisenä tehtävälle ihan siitä syystä, että niitä on nurkissa pyörimässä ja useimmat virka-apupyynnöt ratkeavat nopeasti. Jos jollakulla on nimet papereissa ja tämä tulee yllätyksenä niin vika on joko tiedotuksessa tai tiedon vastaanottossa ja veikkaan jälkimmäistä.

Itse lähdin saamaan vaihtelua toimistotyöhön ja elämyksiä jotka auttavat pistämään asiakkaalta tulleen ikävän sähköpostin isompaan mittasuhteeseen. Ei ole tähän mennessä tarvinnut pettyä.
 
Niin, olis varmaan hieno tietää ettei tarvitsisi ryhtyä kunniakansalaisten laukun kantajiksi.....

https://i.imgur.com/EqsOWVp.gif
 
Noniin, eipä sitä ainakaan kielletty kertomasta missään,että tuollaista suunniteltiin.
Minulle ei käskyä tullut, eli joko saivat osaston vapaaehtoisista kasaan tai sitten koko tehtävä peruttiin. Henk.koht toivon jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ei tuollainen ole sitä touhua, mihin suurinosa meistä on ilmoittautunut.
Aiotko jatkossa valita mitä käskyjä noudatat?
 
Aiotko jatkossa valita mitä käskyjä noudatat?

Maakissa taitaa olla miehistöä jo nyt varsin vähän. Tällä tyylillä siellä ei kohta ole kuin vänskät keskenään arpomassa laukkujen kantovuoroja.
Aina everstiluutnantti Karjuloita kuitenkin riittää. Eivät ymmärrä milloin "kaik on mänt".
 
Nytkö kaik on mänt?
 
Miehistön rekrytoiminen on ollut hankalinta, mutta joitain ilonpilkahduksiakin on nousevasta polvesta löytynyt. Jokainen sitoutunut on tärkeä ja erityisesti miehistöstä tulee pitää myös motivaatiomielessä hyvää huolta. Toivoa ja uskoa tulevaisuuteen ei pidä hylätä. Sen eteen pitää vain tehdä työtä.

MAAKKilaisuuden lähtökohtana on joka tapauksessa annettujen tehtävien hoitaminen sillä väellä mikä on saatavilla sotilasarvoon katsomatta. Joukkojen siviilipuolen osaaminen on monipuolista ja hyvällä tavalla kokonaisuutta tukevaa. Sotilasarvot ovat joihinkin tehtäviin nähden ehkä (osin myös joukkojen varttuneemmasta iästä johtuen) keskimääräistä korkeammat. Hommat hoidetaan, myös ne nakkihommat: makkaranpaistostahan meidät täällä foorumillakin tunnetaan. Mikäli kauluslaatoilla elvistely ja patseeraaminen peilin edessä komentajansauva hyppysissä on tärkeää, ei MAAKK ole oikea paikka.

"Miehet jotka tekevät ja näkevät vetävät väkevät", sanottiin aikanaan norttimainoksessa. (En kannusta tupakointiin mutta pistetään vähän asennetta eikä vellihousuilua kannustimeksi.)

Turvapaikanhakijatulvan prosessoinnissa on hyötyä elämänkokemuksesta jota "makkaranpaistojoukoilla" on. Rotaation järjestämnen on tärkeää, sillä ihmisten kanssa tehtävän työn ulottuvuuksiin kuuluu psyykkisen kuormituksen (piilokuormitus) kasautuminen ajan myötä. Pulmia MAAKKien hyödyntämisessä aiheutuu siitä, että monilla sitoutuneilla tuppaa olemaan kädet kiinni perhe- ja työelämässä mikä hankaloittaa yhtälöä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuo ainakaan fyysisesti liene erityisen paha nakki ja ennen järjestelykeskusta maan alle painuminen ilman havaituksi tulemista oli helpompaa.
Vaikka vain lähetettäisiin nimet, kuvat ja sormenjäljet Langleyhyn.
 
Back
Top