Niin, mie käytin kokoon panoa jossa komppaniassa on 19 CV9030 vaunua, tuon alla olevan mallin mukaan, päälle tiedysteluosat. Panssarijääkäri komppaniassa on 6 joukkuetta joista 4 psj joukkuetta joilla on 4 CV9030 kullakin (erään tiedon mukaan nyt olis Karjalan prikaatissa joukkueessa 3 CV9030 ja yksi Pasi jotta saadaan 6 komppaniaa). Joten kaikki 106 CV9030 vaunua kyllä menee tuohon minunkin prikaatiin, tai vastaavasti kaikki BMP-2 vaunut. Eli minulla iskevissä joukoissa olisi sama määrä IFV vaunuja, mutta yhden komppanian verran enemmä tst-vaunuja.
Rynnäkkövaunuja menee muihinkin osiin kuin panssarijääkärikomppanioihin. Nykyisellään Pasin käyttö ei välttämättä koske edes ainoastaan panssarijääkärijoukkueita. Tarkempaan ei liene kuitenkaan mennä tässä yhteydessä, kun lähteet eivät sitä kerro. Tarvetta olisi nähdäkseni ennemmin lisätä vaunujen määrää nykykokoonpanossa. Noin sata on minimi, mutta enemmänkin voisi olla.
Ylläoleva linkkaamasi foorumipostaus on 20-vuotta vanha ja liittyy kokoonpanoon (panssariprikaati), joka lakkasi muutama vuosi kyseisen postauksen jälkeen.
Jos minulla on kolmaspataljoona puhdas psj-pataljoona 4 komppaniaa jotka liikkuu MT-LB (tulevaisuudessa Famous) eikö sen nuppiluku ole isompi kuin nykyisen kaltainen PSJP. Tietysti minulta puuttuu tuosta kokoon panosta ilmatorjunta joka nostaa kans sitä nuppilukua, muutenkin tarvii hienosäätöä muissa tukevissa joukoissa.
Puutuin tuossa nimenomaan väitteseen, että amerikkalainen prikaatin taisteluosasto olisi suhteellisen samanlainen kuin KARJPR. Ei ole, sillä julkisuudessa olevien lähteiden mukaan Pr05:n koko on yli 5 tuhannen mielen kieppeillä. Toki merkittäviä osia vahvuudesta on tukiosissa.
Oma viestini on, että kotimaisissa kokoonpanoissa löytyy kehitettävää ja myös historian tuomia opetuksia. Ei ole mikään sattuma että aselajien historiaa ja entistä suomalasista sotataitoa tutkitaan MPKK:ssa täyttä häkää. Jos hakisin esimerkkiä niin tarkastelisin juuri tuota 20v sitten lakkautettua PsPr:a, sen sudenkuoppia ja käyttökokemuksia sekä sen jälkeen tulleita havaintoja MEKTSTOS & KARJPR:n osalta.
Famousta on kahdella telanleveydellä testattu, ja miksi sitä ei voi käyttää myös etelä-suomessa? Luulisi sopivan paremmin mekanisoiduille joukoille kuin Pasi, ja onhan nytkin MT-LB vaunuja kokoon panosta.
Niin, on eri asia pitää MT-LB:tä osissa organisaatiota kuin purkaa esimerkiksi tietyssä ympäristössä hyvin toimivat moottoroidut taisteluosastot. FAMOUS-tyyliselle ajoneuvolle on omia mahdollisia käyttäjiään myös pohjoisemmassa Suomessa, tarjoten ratkaisun niin operatiiviseen kuin taktiseen liikkuvuuteen.
Vastaavasti esittämäsi PSJP ei ole mitenkään suorituskyvyltä verrannollinen rynnäkkovaunuilla kulkevaan vastineesensa. Nimenomaan nykyisessä mekanisoidussa prikaatissa pitäisi mielestäni kasvattaa rynnäkkövaunujen määrää ja tähän selonteko myös (mielestäni) viittasi. Itse pansasrijääkäriryhmät kuitenkin rynnäkkövaunuilla jo nykyisellään.
Eikö tuollekalustolle pidä tuottaa joukkoja jokatapauksessa, niin pitkään kun korvaaminen aloitetaan? Kun BMP-2 korvataan vaikka CV90xx vaunuilla niin koulutuskin pitää olla sitten sen mukaista..
Koulutushan on muutenkin uuden kaluston myötä muutoksen kourissa, lisätään vain hiukan IFV vaunumiehien ja PSJ koulutusta.
Edelleen, nythän ollaan joka tapauksessa ryssän kalustoa korvaamassa tulevaisuudessa, miksi se estäisi näiden uuden muotoisien yhtymien muodostamista? Eikö niillä vanhoilla kalustoilla voi opetella uuden yhtymän taktiikkaa taistelussa. Voihan olla että siinä samassa ollaankin tekemässä muitakin uudelleen järjestelyjä. Toivottavasti ei kuitenkaan olla pienentämässä panssari asetta.
Syy miksi nostin tämän esiin, on se, että ainakin menneisyydessä valmistelu on mennyt niin, että Pääesikunnassa ja Maavoimissa tarkastellaan käytössä olevia resursseja, kalustoa ja sitä myös kehitetään pitkäjänteisesti. Osana tätä päivitetään sodan-ajan joukkojen kokoonpanoja ja operatiivisia suunnitelmia sekä pohditaan mitä hankintoja mahdollisesti tulevaisuudessa tehdään kokoonpanojen kehittämiseksi. Nämä tavallaan kuin keskustelevat keskenään: on suoritevaatimukset, on sodan ajan joukot ja niille omat suunnitelmat sekä toimintatavat. Tähtäin on tälläkin hetkellä pitkälle 2030-luvulle - ei siis ole mitään hätähousujen hommaa, kuten eräs puolustussuunnittelusta kirjoittanut kenraalimajuri on taannoin todennut.
Työ ei pääty siihenkään, vaan asia on lopulta vietävä ohjesääntötasolle ja koulutusmateriaaleihin. Tämä koko paletti viedään sitten ajan myötä koulutukseen. Koulutuksen osalta kyse ei ole vain yksittäisen miehistön toiminnasta, vaan kokonaisten yksiköiden kouluttamisesta joukkotuotannolla. Koulutettavan joukon organisaatiot, johtajien koulutus ja yhtymän taktiikka muodostavat keskeisen osan siitä, johon myös käytössä kalusto luo oman leimansa. Esimerkkinä todettakoon, että jo käytössä olevien ajoneuvojen kuljetus- ja kantokyky luo oman leiman ryhmä- ja joukkuetason organisaatioon.
Noh, jos tarkastelemme nykyisiä kokoonpanoja, niin niistä voidaan arvioida, että merkittävä osa itäraudasta tulee vanhenemaan seuraavina vuosikymmeninä. Joka tapauksessa kalustoa pitää siis uusia. Olisi sikäli luonnollista ja tavallaan myös järkevämpää pitää kyseiset kokoonpanot rivissä, kertauttaa niitä ja pitää niitä yllä kunnes korvaava suorituskykyä (vaikka sitä uutta yhtymää) on saatu kokoon. Näitä voidaan tällä tapaa pitää toistensa rinnalla jonkin aikaa. Vaihtoehtona on toki uudelleenkouluttaa tai tuottaa joukkoja uudelleen vanhalla kalustolla uusiin yhtymiin, mutta sekään ei ole resurssien puitteissa helppoa ja nämä pitää joka tapauksessa kouluttaa uudelleen tai jatkosijoittaa.
Kyse on helposti siis vuosikausien kehityksestä ennen kuin yksi yhtymä löytää itsensä paperilta käytäntöön. Yleensä käytännössäkään toteutuen se ei ole valmis, vaan rauhan-ajan koulutushavainnot ja sotapelit antavat sen kokoonpanosta hyviä oppirahoja. Sen voi toisaalta todeta, että nykyisenkin tason pitäminen vaatii resursointeja, joita on toivottavasti myös tulossa.
