Maavoimien kehittäminen

Raskasta, mutta nopeasti liikutettavaa kalustoa tarvitaan enemmän (KrKK, ITKK, Kk, tarkkuus- kiväärit ja kevyet heittimet 81mm) ja runsaasti manpadeja sekä PST aseita myös syvyydessä, mahdollisuus käyttää raskaampaa epäsuoraa tulta on luonnollisesti plussaa. Myös ammusilmatorjunnalla on edelleen paikkansa jotta Hekot tulee tonttiin ja maataistelukoneet joutuvat vähintään pitämään korkeutta. Liikkuvuutta (ajoneuvot ja mönkijät / moottorikelkat jne. ja viestivälineitä pitää edelleen kehittää myös syvyydessä olevien joukkojen osalta. Kyse on kymmenistä minuuteista eikä kymmenistä tunneista kun maahanlasku torjutaan tai se saa kunnon aseman sekä vahvistukset. Miinoittamisen puuttuminen osoittaa millaista marssia teitä pitkin on mennä jos siihen mahdollisuus jätetään. Jokaisen metrin pitää maksaa sangollisen verta.
Aloitetaan miinoista, ne ei väsy
 
Stingereitä voisi tilata heti aluksi pari kontillista, että paikallisilla joukoilla olisi niitä laajalti käytössään sekä koulutus niihin. Vähän kuin kessi, ei siis yhtä yleinen, mutta joka jantteri osaisi käyttää. Maahanlaskuoperaatiot näyttävät yhä olevan voimissaan, ja meillä mm. lentokenttiä ynnä muita pitkin maata. Melkoinen pidäke, jos vanja tietää että joka puskasta voisi periaatteessa tulla it-ohjusta silmille.
 
Viimeksi muokattu:
Juu, samoja huomioita olen tehnyt.

Monta venäläistankkia olisi Ukrainassa tulessa ja koptereita murskana maassa mikäli PST- ja IT-aseita olisi ollut enemmän käytössä joukoilla niillä alueilla joilla maahanlaskuja on tehty.

Maavoimien osalta tosiaan viestivälineitä ja pimeätoimintavälineitä sekä henkilökohtaisia suojavarusteita tarvitaan nopeasti lisää. Näitä voidaan hankkia kotimaisilta toimittajilta joka on iso plussa. Rynkkyjen uusiminen, ja optisen tähtäimen hankita joka rynkyn päälle, voisi myös alkaa ASAP. Aseetkin voidaan tehdä kotimaassa.

Telatykkien optio pitäisi myös käyttää.
 
Been there and done that..puhe muuttui peitteettömäksi.
Samat sanat ja viikon jälkeen monitorointiryhmän palaute oli, että mitään merkityksellistä eivät olleet saaneet selville. Vaati kyllä muutaman saapumiserän pohjalle, että henkilökunta muodosti hyvät rutiinit ja käytänteet toimintaan. Lisähyötynä radioliikenteen viestit muuttuivat automaattisesti ennalta harkituiksi, lyhyiksi ja pääosin vakiomuotoisiksi, jolloin yhden kanavan välityskyky ja osin myös liikenteen häirinnänsieto kasvoi.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä uutta hyppypanosta, kylkimiinoja, pohjamiinoja, telamiinoja, p___imiinoja, viuhkapanoksia niin perkeleesti että niillä otetaan terä pois. Näkeehän tuon, että eivät jalkaudu kuin pakon edessä niin kaikenlainen maastontiedustelu on nollassa. Sitten kun pysähtyy niin epäreilua murkulaa sumppuun vaan. Vasta tämän jälkeen metsästetään ne irtovaunut PST aseilla niin omat tappiot minimoidaan.
 
Been there and done that..puhe muuttui peitteettömäksi.
Kesällä 1944 Adolf Ehrnrooth hoiti JR7:n sisällä viestiliikenteen selkokielellä ainakin Siiranmäen taisteluiden aikaan (Aake Jermon Siiranmäen miehet). Oli sitä mieltä, että peiteviestit ovat kiireessä liian hitaita käyttää ja että vastapuoli ei tee mitään kaappaamallaan viestillä, koska esim. tykistön tuli-isku on jo maalissa, kun vastapuoli ryhtyy reagoimaan ylhäältä tulleeseen viestiin.
 
Ja viestinnässä pitää muistaa kuka käyttää. Joku joukkueen/ryhmän sisäinen viestintä, ei sitä vihu kerkee seurata, tulkita tai hyödyntää. Komppania taso? En usko, ehkä voivat käyttää vaan seuraamaan, missä kyseinen porukka menee. Mutta siitä ylöspäin varmasti kiinnostaa.
 
Ihan ensimmäiseksi varusmiespalveluksen minimiaika 12 kk ja johtajilla 18 kk joista viimeiset 6 kk oman miehistön johtamista.
On aivan mahdotonta kouluttaa 5,5 kk oikeasti sotakelposta taistelijaa.
Vassarithan taisivat hiljattain esittää että jatkossa puolet porukasta palvelisi vain 4kk. Tuo ei varmaan parantaisi tilannetta…
 
Jos halutaan pelkkää tykinruokaa niin mikä ettei.
Tämä esiteltiin työllisyystoimena. Vastaus Kokoomukselle. Laskennallisesti vissiin 3000 uutta työllistä.

Itse painottaisin Pv:n osalta muuta kuin mahdollisimman vähäistä häiriötä työllisyydelle. Ettei rekyylinä tule parin vuoden viiveellä todella isoa häiriötä…
 
Ja viestinnässä pitää muistaa kuka käyttää. Joku joukkueen/ryhmän sisäinen viestintä, ei sitä vihu kerkee seurata, tulkita tai hyödyntää. Komppania taso? En usko, ehkä voivat käyttää vaan seuraamaan, missä kyseinen porukka menee. Mutta siitä ylöspäin varmasti kiinnostaa.
Amerikkalaiset olivat ihmeissään arrow-19 harjoituksessa, kun häirintä mykisti radiot ja komennot eivät enää kulkeneet. Kysyivät Suomalaisilta miten toimia? Vastaus oli mieti mitä käsket, käske lyhyesti ja tarvittaessa pätki käsky.

Aina ei kuunnella mitä käsketään, voidaan myös häiritä, nauhoittaa sekä soittaa editoituja nauhoitteita.
 
Vassarithan taisivat hiljattain esittää että jatkossa puolet porukasta palvelisi vain 4kk. Tuo ei varmaan parantaisi tilannetta…
Josko sovittaisiin sitten, että sodan tullen eturintamaan viedään heti kaikki, joilla on Vasemmistoliiton jäsenkirja. Saavat sitten maistella oman politiikkansa raadollisuutta ja muu järkevämpi Suomi pääsee eroon isosta osasta noista Venäjän pussiin pelaavista hyödyllisistä idiooteista.
 
Back
Top