Helppo olla samaa mieltä. Naapurin kyky erikoisoperaatioihin on hyvin rajallinen. Vaikka antavat mielellään speznaz-nimityksiä eri joukoille, pääosa on länsimaisen mittapuun mukaan melkoisia amatöörejä. Venäläisillä on vain muutama joukko-osasto jotka ovat tasoltaan länsimaisia vastaavia. Sama koskee maahanlasku- ja maihinnousujoukkoja. Vaikka rykmentistä saadaan kasaan näytösjoukkue joka näytöskentällä rikkoo tiiliä, syö lasia, hyppii palavien rankaiden läpi ja tekee muita perinteisiä venäläisiä sotilassirkustemppuja, ei se vielä tee joukosta ammattilaista. Eivät ole kolmemetrisiä vaikka pitävätkin raitapaitaa ja tottelevat lyijyä.
Varmaa on se, että venäläiset pääsevät yllätykseen. Ovat päässeet ennenkin ja ovat siinä hyviä. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Venäläiset toivovat että yllätysisku lamauttaa valtion ja asevoimien johdon ja että suurempaa vastarintaa ei esiinny. Jos esiintyy, ovat pulassa. Ja Suomen osalta voin vakuuttaa, että alkaa tapahtumaan. Välittömästi ja kaikella irti saatavalla voimalla.
Meillä on tosiaan kaikkiin läntisiin ja eteläisiin naapureihimme verrattuna toimiva puolustusjärjestelmä jonka toimivuutta on harjoiteltu jo vuosikymmeniä ilman katkoksia kaikilla tasoilla Valtioneuvostosta joukko-osastoon. (Valtioneuvoston tasolla toki liian vähän). Ruotsalaiset esim ovat jälleen vasta luomassa tätä kulttuuria. Puutteista huolimatta meillä on puolustusvoimilla tulivoimaa paljon enemmän kuin kellään edellä mainitulla naapurilla ja sen käyttöä jopa harjoitellaan kokoajan. Parhaita ampumatarvikkeita (ohjuksia, täsmäaseita) on tietenkin rajoitetusti, mutta riittävästi melkoisen alkupaukun aikaansaamiseksi ja vaikea uskoa että emme saisi täyttöä länsimaista. Parhaiden joukkojen koulutustaso on myös hyvä.
Lisäksi me olemme maailman kärkipäätä viranomaisyhteistyössä, jota harjoitellaan sitäkin kokoajan. Harmaassa vaiheessa tulee monessa maassa helposti tilanteita, missä poliisiviranomaisilla on toimivaltuus mutta ei voimaa kun taas sotilailla on voimaa mutta ei toimivaltuutta. Suomessa tilanne on samoin, mutta meillä on aina viranomainen (poliisi, raja) joka voi antaa lain mukaan toimivaltuuden sille, jolla on voimaa käytössään (pv), jos vaikka joku naapurin erikoisjoukko eksyy väärälle puolelle rajaa. Tätä yhteistyötä myös harjoitellaan eri tasoilla. Vai kuvitteliko joku, että Kaartin jääkärirykmentin, Helsingin poliisin ja pelastuslaitoksen ja Suomenlahden merivartioston viime syyskuussa Olympiaterminaalissa pitämässä harjoituksessa harjoiteltiin todella vain terrorismin torjuntaa?
Koulutettu erikoisjoukko omassa selustassa on toki haaste. Se ei vihamielisessä ympäristössä vain elä pitkään, vaikka ammattimies taisteleekin viimeiseen asti. Meillä on omalla alueellamme etunamme ylivoimainen tulivoima, jonka ansiosta ei tarvitse mennä lähitaisteluun niiden naapurin harvojen todella kovien jannujen kanssa. Se apuun tuleva naapurin toinen porras onkin jo sitten eri juttu. Siellä pääosa on huonommin koulutettuja, puoliväkisin värvättyjä sopimussotilaita, varusmiehiä ja ehkä jopa reserviläisiä. Kyseisten hemmojen taistelutahto ei näytä olleen aivan viimeisen päälle edes Itä-Ukrainassa pääosin myötämielisen väestön keskellä. Minkälainen se olisi hyökättäessä Suomeen, vihamielisen väestön ja paljon tasapuolisempaan taisteluun pystyvän vastustajan keskellä?
Jos meillä vain valtiojohdon hermo pitää (se suurin riski) erikoisjoukkoisku hoituu aina jopa valmiusjoukoilla vahvennetuilla rauhan ajan joukoilla. Jos perässä seuraa toisessa portaassa tavanomaista sotavoimaa, meillä on kykyä siihenkin vastaamiseen. Ja taistelujen pitkittyminen on Venäjän kannalta aina huono asia. Tappiot kasvaisi ja talous kärsisi ihan eri tahtiin kuin Ukrainassa.
