Presidentin pressi – kohu Buk-testin ympärillä jatkuu
Perjantaina (30.9.2016) tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti tiedotustilaisuuden liittyen alas ammutun Malaysia Airlinesin lennon MH17 rikostutkintaan. Suomelle esitettiin virka-apupyyntö hollantilaisten toimesta, Suomessa pyyntö aiheutti keskustelua (edellisen hallituksen) aikana – virka-apupyyntöön vastaamisessa oli huomioitava aikanaan Venäjän kanssa tehtyihin Buk-kauppoihin liittyvät hankintasopimukset kuin myös kauppaoikeudelliset kysymykset. Tasavallan presidentin tiedotustilaisuus on kuitenkin seurausta Hollannin syyttäjänviraston edustajan väitteestä, jonka mukaan Suomi panttaa kohutun ohjuskokeen tuloksia, eikä Hollannin syyttäjävirasto ole saanut Suomen hallitukselta lupaa jakaa tuloksia kansainvälisen tutkijaryhmän (JIT) kanssa. (1)
Tasavallan presidentin mukaan ohjuskoe tehtiin Suomessa lokakuussa 2015, hänen mukaansa testauksen suorittamisesta vastasi Puolustusvoimat, paikalla oli myös viranomaisia Alankomaista. Myöhemmin Alankomaihin toimitettiin testin seurauksena sirpaleita ja muuta tutkintamateriaalia. Tutkinnan aikana on suoritettu kaksi Buk-ohjuksen koeräjäytystä, joista toinen siis Suomessa – Hollannin syyttäjäviraston edustaja Gerrit Thiry totesi Helsingin Sanomille kyseessä olleen ”
niin sanottu areenatesti”. (2)
Tiedotustilaisuudessa esiintyi hyvin ärtyneenoloinen presidentti Niinistö. Hänen mukaansa aloite luottamuksellisesta toiminnasta ja salassapidosta on tullut hollantilaisilta, niinpä tapauksen ympärillä esiintyvä kohu ja Alankomaista tulevat syytökset tuntuvat Niinistöstä kaikella tapaa kohtuuttomalta, kun Suomi on pyrkinyt noudattamaan tätä alun perin esitettyä pyyntöä ja on pyrkinyt toimimaan pyynnön/toiveen edellyttämällä tavalla. Tässä kohdin on sitten syytä hetken miettiä sitä, että miksi Suomen taholta kuitenkin on oltu yhteydessä Venäjään ja ilmoitettu heille tulleesta oikeusapupyynnöstä, kun kerran hollantilaisten taholta on esitetty toive salassapidosta? Samalla kuitenkin suuri joukko suomalaisia poliitikkoja on ollut täydellisen tietämätön testistä, samoin kansa on ollut tietämätön siitä – joskin jo vuosi sitten Iltalehti toi esille sen, että Suomi avustaa hollantilaisia tutkinnassa. (3) Tuolloin varsinaista ohjuskoetta ei vielä oltu suoritettu, se oli valmisteilla. Asetelma on tavallaan kiinnostava, tiedotetaan Venäjää tulleesta oikeusapupyynnöstä mutta muuten noudatetaan salassapitoa hyvin tiukasti. Miksi näin toimittiin, kun kuitenkaan Venäjän kanssa ei – tasavallan presidentin sanojen mukaan – neuvoteltu asiasta? Kyseessä oli siis ilmoitusluontoinen asia, eikä aiheeseen olla tämän jälkeen palattu.
Suomen harkinta esitetyn virka-apupyynnön yhteydessä on ymmärrettävää, Niinistö itsekin viittaa asian arkaluonteisuuteen asekauppakulttuurin tähden. Suomessa on varmasti jouduttu pohtimaan myös sitä kysymystä, että mitä seuraamuksia sillä voi olla Suomelle, jos pyyntöön vastataan myöntävästi. Tässä kohdin on huomioitava se, että vaikka Suomeen ei ostettaisi moderneja asejärjestelmiä tulevaisuudessa Venäjältä, on kuitenkin mietittävä sitä, että mikä vaikutus myöntymisellä voi yleisesti olla Suomen tuleviin asekauppoihin kolmansien maiden kanssa – tekeekö niistä joku mahdollisesti (liian) pitkälle meneviä johtopäätöksiä tämän tapauksen johdosta.
Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampunut Buk kuvattuna Donetskin esikaupunkialueella aamupäivällä 17.7.2014 – Bukia kuljettanut kolonna on matkalla itään. (Kuvankaappaus youtube-video, jota käytetty tutkinnassa). (4)
Toisaalta vaakakupissa painaa myös YK:n turvallisuusneuvoston päätös 2166 (21.7.2014), joka velvoittaa jäsenvaltioita "
to provide any requested assistance to civil and criminal investigations" (5) ja on huomioitava, että Venäjä on mukana tässä päätöksessä. Tässä yhteydessä ei tietenkään pidä unohtaa asian moraalista puolta, lennon MH17 alas ampuminen on merkittävä siviili-ilmailuun kohdistunut terroriteko, lähes 300 siviiliä useasta eri maasta murhattiin tämän operaation seurauksena, joten kun huomioidaan YK:n päätös 2166 sekä tapahtuman moraalinen puoli, on monella tapaa perusteltua, että Suomi joutuu rikkomaan Venäjän kanssa tehtyä hankintasopimusta 90-luvulta. Mikäli Suomi olisi evännyt oikeusapupyynnön, olisi se ollut huomattava kolhu Suomen kansainväliselle maineelle, samalla teko olisi asemoinut Suomen hyvin tukevasti harmaalle alueelle, ja aivan oikeutetusti Suomen olisi nähty palanneen takaisin suomettuneisuuden aikakaudelle. Onko se jo nyt siellä?
Miksi on tarve selitellä niin paljon? Miksi tasavallan presidentin sekä ulkoministerin (Soini PS) on marssittava median eteen tekemään selontekoa asiasta, jossa ei pitäisi olla mitään selitettävää kenellekään suomalaiselle? Vai oliko tämä tiedotustilaisuus kohdistettu kaikesta huolimatta kolmansiin maihin – itään? Miksi Suomen on viimeisimpien vuosien kuluessa tarvinnut uhrata niin paljon aikaa selittelyyn? Moni asia, joka on ymmärrettävä ilmoitusluontoisena asiana, on saanut Suomessa aikaan etenkin turvallisuuspoliittisen keskustelun saralla tarpeen selittelylle ja kohtuullisen usein moniulotteisten lauserakenteiden viljelylle. Tässä suhteessa tämä Buk-testi ei tunnu eroavan millään muotoa aiemmista vastaavan oloisista tapauksista. Näille tapauksille löytyy varsin usein myös yhdistävä tekijä –
Venäjä. Se jos mikä herättää mielessä lukuisia kysymyksiä! En laisinkaan ihmettele sitä, että alkuviikosta Alankomaiden suunnalta kantautui viestiä, jonka mukaan syynä salailulle on Suomen ”kompleksinen” suhde Venäjään – perjantainen omalta osaltaan alleviivaa tätä suhdetta, vaikka olettaisin, että alkuperäinen tarkoitus oli jotain muuta.
Tiedotustilaisuudesta jäi mieleen myös seuraava Niinistön lausuma: ”
Suomi tekee tässä aika rohkeita päätöksiä. Entäpä jos aletaan perään kysyä, onko meillä tukea silloin”.
Voidaan kysyä, että kuka olisi alkanut kysellä perään ja miksi. Vastauksen tiedämme jokainen, uskoisin, että tiedämme myös
miksi. Enkä tässä tapauksessa usko, että merkittävin asia on tämä Venäjän kanssa laadittu
hankintasopimus Buk-kauppojen yhteydessä, vaikka senkään roolia ei sovi väheksyä. Merkittävänä tekijänä pidän juuri maamme kompleksista suhdetta Venäjään ja sitä, että
Finnlandisierungin vaikutuksesta ei olla päästy valtiotasolla vieläkään eroon. Edelleen liian monen päättäjämme ajattelua ohjaa liiaksi ajatuskulku ”
Mitähän Moskova tästä ajattelee” ja tällä on koko lailla negatiivinen vaikutus päätöksentekoomme ja se näyttää vaikuttavan myös asenneilmastoomme kovin kielteisesti.
Mitä tästä sitten seuraa? En kuitenkaan usko, että seuraukset ovat kovinkaan kohtalokkaat Suomelle. Venäjän taholta voi kohdistua painostustoimia Suomeen, mutta voiko asetelma enää kovinkaan paljoa nykyistä ongelmallisemmaksi muuttua? Itse toivoisin näiden kysymysten ja näennäisten kohujen kuitenkin toimivan Suomessa ”herättäjinä” ja ilmaisevan meille sen, että menneestä toimintakulttuurista, jota ohjaa kompleksinen Venäjä-suhde, on syytä päästä vihdoin ja viimein eroon. Loputtomiin sillä kahdella tuolilla ei voi istua, mutta se ei tarkoita sitä, että lopetetaan kanssakäynti Venäjän kanssa. Valtiotasolla suhteiden pitää perustua muuhun kuin ”miellyttämiseen” ja suhteiden epätasa-arvoisuuteen ja kompleksisuuden alleviivaamiseen.
Mielestäni Suomella ei ollut muuta todellista vaihtoehtoa kuin avustaa hollantilaisia sen jälkeen, kun he lähestyivät maamme viranomaisia. Ongelma on siinä, että asiasta tehtiin osin poliittinen kysymys – loppujen lopuksi suhteellisen yksinkertaista asiaa monimutkaistettiin turhankin kanssa.
Marko
1.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1475205325283
2.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1475036173185
3.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082220215354_uu.shtml
4.
https://www.youtube.com/watch?v=AvwH0T2WCN0
5.
http://www.securitycouncilreport.org/atf/cf/%7B65BFCF9B-6D27-4E9C-8CD3-CF6E4FF96FF9%7D/s_res_2166.pdf
