Masennus ja mieliala

Sardaukar kirjoitti:
Oli suoraan sanoen ns."WTF moment". Ei todellakaan ollut semmoista jota odotin.
Klikkaa laajentaaksesi...

No sehän se aina eniten mietityttääkin, kun tulevat "yllättäen". Meillä päin oli -90-luvulla oikea epidemia ja varmaan melkein jokainen sai oman osansa. Perkeleen järkyttävää. Opin tuolloin sen, etten enää edes yrittänyt ymmärtää noita ratkaisuja. Itsemurha on niin henkilökohtainen juttu, että on turhaa yrittää kurkkia tekijän pään sisälle. Ei siitä opi mitään, ei niitä opi estämään, eikä ymmärtämään. On vain hyväksyttävä se henkilökohtaisena ratkaisuna, jota ei edes tarvitse ymmärtää vaan se on pakko hyväksyä.

Ymmärrän sinua erittäin hyvin ja tiedän, että asia ottaa vanteille aivan kirotusti. Se suorastaan repii tiettyä elämänkäsityksen juurta. Kysymyksiä paljon ja vastauksia nolla. Veli Sardis, aika auttaa, siitä olen varma.
 
Häpeä ja syyllisyys sekä epäonnistumisen tunne on useilla pojilla masennuksen alla. Kun ei suksi luista, tulee näköalattomuus. Joskus ne ovat vähän työtapaturmiakin. Minulla on läheinen, joka otti akuuttiin masennukseensa (konkurssi, avioero) aivan liian kovan kännin ja aseessa on se paha puoli ettei se anna kuitenkaan mitään anteeksi. Yhtä hyvin hän olisi voinut herätä kankkusessa ja ajatella, että ei perkele, eiköhän tästä vielä kerran nousta. Mutta sain kantaa hautaan.
 
vlad kirjoitti:
Enpä muista, että enää mikään Suomessa toimiva vakuutusyhtiö myöntäisi henkivakuutuksen asiakkaalle jolla on masennusdiagnoosi, masennukseen kun kuuluu kohtuudella kohonnut itsemurhariski yhdistettynä muihin psykofyysisiin tekijöihin jotka eivät tee tällaisesta asiakkaasta kovinkaan toivottua asiakasta. Tässä on eräs syy sille miksi moni yrittää salata sairauden mahdollisimman kauan, voi jopa vältellä hoitoon hakeutumista, koska diagnoosilla on näitä "kerrannaisvaikutuksia".

Samoin etenkin vaikea-asteinen masennus tai psykoottinen masennus voivat estää tai vaikeuttaa eräille aloille hakeutumista ja aloilla työskentelyä. Tässä on syy sille miksi osa näillä aloilla työskentelevä välttelee hoitoon hakeutumista.

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuo diagnoosi taitaa lisäksi seurata vielä aika pitkään, ellei jopa loppuiän mitä noihin vakuutuksiin, aselupiin ja ammattikysymyksiin ym. tulee. Sekin saattaa vaikuttaa siihen, ettei sitä apua ihan tuosta vaan lähdetä hakemaan.

Paska homma kaiken kaikkiaan. Toivotan myös osaltani vilpittömästi voimia kaikille, jotka ovat joutuneet itsemurhan lähipiirissään kokemaan. Minulla on kokemusta vain lähipiirin muunlaisista nuppivioista, jotka kieltämättä jättivät aika raskaan varjon omaan lapsuuteeni.
 
miheikki kirjoitti:
Halpaa itsehoitoa suomalaisille. Toimii tai ei toimi, mutta haittaakaan ei ole.
Klikkaa laajentaaksesi...

D-vitamiinista puheen olleen, niin alkaa tuntua, että se aine mitä joku suositteli toisessa ketjussa oikeasti toimii. Voi tietenkin olla kyse ajoituksestakin, kun kaamosmasennuksen aika vissiin poistui tässä juuri sopivasti, mutta mielestäni olen ollut huomattavasti pirteämpi sen jälkeen kun aloin syömään noita nappeja. Ja pirteydellä tarkoitan sitä, että pysyn pirteänä pitempään kuin tavallisesti, en välttämättä pirteämpänä.
 
miheikki kirjoitti:
Halpaa itsehoitoa suomalaisille. Toimii tai ei toimi, mutta haittaakaan ei ole.
Klikkaa laajentaaksesi...
Pitää mitata ensin, ja tammikuussa mielummin, pimeämpänä vuodenaikana, siinä on jokin viitearvo, itselläni oli muutama vuosi sitten valoisampana aikana kevällä 43, eli alle viitearvojen. Ja se tuntui kyllä.

Ihmettelen miksei D vitamiini mittauksia tehdään sairauksien ehkäisyssä.
Tässä on hyvä kirjoitus, vaikkei ole ammattilaisen tekemä:
http://maijakajan.fi/2013/12/30/d-vitamiini-varovaisuutta-vai-faktoja/
 
SJ kirjoitti:
D-vitamiinista puheen olleen, niin alkaa tuntua, että se aine mitä joku suositteli toisessa ketjussa oikeasti toimii. Voi tietenkin olla kyse ajoituksestakin, kun kaamosmasennuksen aika vissiin poistui tässä juuri sopivasti, mutta mielestäni olen ollut huomattavasti pirteämpi sen jälkeen kun aloin syömään noita nappeja. Ja pirteydellä tarkoitan sitä, että pysyn pirteänä pitempään kuin tavallisesti, en välttämättä pirteämpänä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Olen nyt ottanut nyt 40 mg pellavaöljyn kanssa muutaman päivän, koska vointini oli huono. Ja kummallisesti piristyin. Pyysin kyllä läheten labraan lääkäriltä ennen tätä. Ei toiminut 20 mg vrk minun kohdalla, koska en tiennyt että sen pitää ottaa öljyn kanssa.
 
Mutta tuota D-vitamiinia aion kyllä hakea, jos se lievittäisi tätä kaamosväsymystä, joka on mulla aika helvetillinen marras-tammikuussa. Ulkoilu, vaikka tunnin kävelylenkki raittiissa ilmassa lievittää ja piristää,
 
Osanottoni @Sardaukar ... myos minulla on kokemusta tasta hyvin lahelta. En nyt halua mitaan kliseita tahan lisata mutta kahden kulttuurin valissa kasvaneena ja elavana, jos ystavasi oli suomalainen, on joskus haasteellista etta toisesta kulttuurista tulleiden on valilla hyvin vaikea ymmartaa suomalaista miesta... sita etta me valtetaan kaikkea draamaa, ettei me puhuta henkilokohtaisista ja traumaattisista asioista... ikina. Niellaan se kaikki niin kauan kun se menee jotenkin viela alas.
Hienoa etta loit taman ketjun, jasenilla on selkeasti sanottavaa tassa asiassa.

RIP to Your Friend.
 
Umkhonto kirjoitti:
Tuo diagnoosi taitaa lisäksi seurata vielä aika pitkään, ellei jopa loppuiän mitä noihin vakuutuksiin, aselupiin ja ammattikysymyksiin ym. tulee. Sekin saattaa vaikuttaa siihen, ettei sitä apua ihan tuosta vaan lähdetä hakemaan.

Paska homma kaiken kaikkiaan. Toivotan myös osaltani vilpittömästi voimia kaikille, jotka ovat joutuneet itsemurhan lähipiirissään kokemaan. Minulla on kokemusta vain lähipiirin muunlaisista nuppivioista, jotka kieltämättä jättivät aika raskaan varjon omaan lapsuuteeni.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kunnallisen (sairaanhoitopiirien) diagnoosit ovat käytännössä pysyviä, ne riippuvat mukana kuolemaan saakka. On kuitenkin huomioitava, että välttämättä lyhyt lievä masennusjakso, joka on hoidettu vuosia sitten, ei vaikuta juuri muuhun kuin vakuutusten saamiseen. Sen sijaan vaikea tai pitkäkestoinen keskivaikea masennus, puhumattakaan masennuksesta psykoottisin piirtein, on melkoisella varmuudella sellainen asia, joka herättää huomiota esim. aselupaa hankkiessa tai joihinkin työpaikkoihin/oppilaitoksiin pyrittäessä. Näidenkin kanssa on mahdollista joissain tapauksissa kikkailla kun toistaiseksi ei ole yhtenäistä potilasrekisteriä (mutta en nyt tämän enempää ryhdy avaamaan tätä kuviota).

Mutta kyllä sen diagnoosi leima ja pysyvyys on sellainen tekijä, joka saa aikaan sen, että monet välttelevät hoitoon hakeutumista liian kauan aikaa. Tai eivät hakeudu laisinkaan.

vlad.
 
Kummallinen kansantauti, iskee yleensä kunnianhimoisimpiin ja tunnollisimpiin. Seurannut läheltä ja itsekin rajoilla käynyt.

Pohdiskellut paljon jaksamista, masennusta ja loppuunpalamista ja tullut siihen tulokseen että vaiva on hyvin pitkälti itse aiheutettu. Sitä vaan ei masentunut itse huomaa.

Juurisyy on se että odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Pitäisi suorittaa ja saavuttaa sitä sun tätä, semmoistakin mitä ei itse välttämättä edes halua. Epäonnistutaan eikä anneta epäonnistumista itselle anteeksi. Hypätään itse itseään ruokkivaan alaspäin viettävään kierteeseen. Mieli sulkee kaiken positiivisen ja mielihyvää tuottavan pois ja keskittyy marinoimaan itseään oman surkeutensa liemessä. Sitten kun lisätään soppaan Suomen eniten käytetty - ja huonoin - mielialalääke eli alkoholi niin johan ollaan kuilun äärellä.

Kukahan meidän niskaamme kasaa kestämättömiä kuormia saavuttamattomien tavoittteiden muodossa? Me itse? Vanhempamme? Yhteiskunta? Miksi olemme niin armottomia toisillemme ja ennen kaikkea itsellemme? Miksi epäonnistuminen, konkurssi, avioero, työpaikan menetys yms. koetaan niin häpeälliseksi että pahimmillaan se ajaa ihmisen itsemurhaan? Miksi kiellämme itseltämme toivon? Miksi ryvemme negatiivisuudessa ja pessimismissä?

Kaikille tulee lunta tupaan ja paskaa niskaan mutta siihen paskaan ei ole mikään pakko jäädä rypemään. Tervehtyminen alkaa kun tajuaa ettei kukaan meistä ansaitse mitään mitä meille tapahtuu, ei hyvässä eikä pahassa. Tämän kun tajuaa niin voi ohittaa vastoinkäymiset olan kohautuksella ja pitää elämän hyviä asioita käsittämättömän upeina lahjoina eikä itsestäänselvyyksinä.
 
Tästä kun nyt tuli puhetta. Niin meidän kaveriporukan yksi isäntä kertoi menettäneensä SA-sijoituksensa.

Oli mennyt Maakkiin hakiessa sanomaan alkupaperi jutuissa että on vuosia sitten sairastanut masennuksen ja nyt se on kunnossa.

Kaveri oli aikaisemminkin kertaillut kovilla reissuilla. Ollut esim. aliupseerina joukkueen varajohtajana.

Asiaa ei oikaistu edes hoitaneen lääkärin lausunnolla.

Harmi vaan kun ylleensä nähään porukassa jossa on tapana puhua harjotuksista jne. Nyt vähän ankea puhua kun yksi porukasta ei pääse mukaan
 
Minuteman kirjoitti:
Kummallinen kansantauti, iskee yleensä kunnianhimoisimpiin ja tunnollisimpiin. Seurannut läheltä ja itsekin rajoilla käynyt.

Pohdiskellut paljon jaksamista, masennusta ja loppuunpalamista ja tullut siihen tulokseen että vaiva on hyvin pitkälti itse aiheutettu. Sitä vaan ei masentunut itse huomaa.

Juurisyy on se että odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Pitäisi suorittaa ja saavuttaa sitä sun tätä, semmoistakin mitä ei itse välttämättä edes halua. Epäonnistutaan eikä anneta epäonnistumista itselle anteeksi. Hypätään itse itseään ruokkivaan alaspäin viettävään kierteeseen. Mieli sulkee kaiken positiivisen ja mielihyvää tuottavan pois ja keskittyy marinoimaan itseään oman surkeutensa liemessä. Sitten kun lisätään soppaan Suomen eniten käytetty - ja huonoin - mielialalääke eli alkoholi niin johan ollaan kuilun äärellä.

Kukahan meidän niskaamme kasaa kestämättömiä kuormia saavuttamattomien tavoittteiden muodossa? Me itse? Vanhempamme? Yhteiskunta? Miksi olemme niin armottomia toisillemme ja ennen kaikkea itsellemme? Miksi epäonnistuminen, konkurssi, avioero, työpaikan menetys yms. koetaan niin häpeälliseksi että pahimmillaan se ajaa ihmisen itsemurhaan? Miksi kiellämme itseltämme toivon? Miksi ryvemme negatiivisuudessa ja pessimismissä?

Kaikille tulee lunta tupaan ja paskaa niskaan mutta siihen paskaan ei ole mikään pakko jäädä rypemään. Tervehtyminen alkaa kun tajuaa ettei kukaan meistä ansaitse mitään mitä meille tapahtuu, ei hyvässä eikä pahassa. Tämän kun tajuaa niin voi ohittaa vastoinkäymiset olan kohautuksella ja pitää elämän hyviä asioita käsittämättömän upeina lahjoina eikä itsestäänselvyyksinä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Niin, ja kiteytettynä, ihminen itse aiheuttaa omat paineensa, osaamalla sopivissa kohdissa sanoa ei, ei ympäristö siihen pysty.
 
Minuteman kirjoitti:
Kukahan meidän niskaamme kasaa kestämättömiä kuormia saavuttamattomien tavoittteiden muodossa? Me itse? Vanhempamme? Yhteiskunta? Miksi olemme niin armottomia toisillemme ja ennen kaikkea itsellemme? Miksi epäonnistuminen, konkurssi, avioero, työpaikan menetys yms. koetaan niin häpeälliseksi että pahimmillaan se ajaa ihmisen itsemurhaan? Miksi kiellämme itseltämme toivon? Miksi ryvemme negatiivisuudessa ja pessimismissä?
.
Klikkaa laajentaaksesi...

Itse olen miettinyt tata paljon, suurelta osin ulkopuolelta mutta nyt taas Suomessa asuvana... mika on ongelma kun esim. 6.12. -marssiin yhden ainoan Suomen lipun takana olevaan porukkaan kohdistuu kirjaimellisesti silmittoman ja jopa fataalin vakivallan realisoituneita hyokkayksia... muistan kun Suvi-Anne Siimes oli Vasemmistoliiton puheenjohtaja, han opetti parilla taloustieteen kurssilla jotka kavin Yliopistolla Helsingissa aikoinaan 90-luvun puolivalissa. Humaani, sivistynyt nainen. Sitten tapahtui jonkinlainen vallan-/ sukupolvenvaihtos, tuli arhinmakea, anderssonia ja Dan vitun Koivuhalkoa, kontulaa yms., jotka kovensivat retoriikkaa taysin uudella tavalla. Vihreat Nuoret vastasivat, ja yllataen kaikista suomalaisista isanmaanystavista, reservilaisista ja veronmaksajista tuli viimeisen viiden vuoden aikana fasisteja, rasisteja, natsisikoja jotka pitaa tappaa jne.

En tieda onko tama Sardaukarin perustama ketju oikea paikka talle avautumiselle, mutta tama kehityskulku ja Ylen, Hesarin ja MTV:n mukaanlahteminen suoraan sanottuna masentaa minua ihan helvetisti, enka aidosti ymmarra mihin he pyrkivat? Mika on se ihannetila jossa "me" emme enaa ole 'nemesis' vaan 'ratkaistu' ongelma? Mita helvettia tassa maassa oikein tapahtuu??
 
Jotkut ihmiset ajattelevat aivan virheellisesti, että masennus olisi sama asia kuin joku lyhytaikainen pettymyksen tunne tai vastaava, ja että siitä paranee kun vaan joku sanoo että ota itseäsi niskasta kiinni. Eihän se tietenkään niin ole. He eivät selkeästikkään ole ymmärtäneet mistä masennuksessa on kysymys. Masennus on usein melko kokonaisvaltainen muutos persoonaan, ei se ole sama asia kuin joku pettymyksen tunne. Masennus ei myöskään johdu vain mistään epäonnistumisista, vaan ihminen jolla elämä menee kaikilla mittareilla mittattuna mainiosti voi sairastua masennukseen.

Noin muuten alkoholin käytön vähentäminen voisi kyllä tehdä kummia tämänkin asian suhteen. Alkoholin ja masennuksen yhteys kun ei ole vain se, että masentunut juo koska on masentunut, vaan alkoholi itsessään voi aiheuttaa masennusta.
 
Luin pari kuukautta sitten Aku Kopakkalan Masennus-kirjan, suosittelen sitä ainakin kaikille SSRI-lääkkeitä harkitseville tai sellaisille, joiden lähipiirissä joku syö SSRI-lääkkeitä. Kopakkalan suhtautuminen SSRI-lääkkeisiin on hyvin kriittinen, ja hän pitää liikuntaa, kirkasvalohoitoa ja terapiaa lääkkeitä parempana hoitona. Kopakkala kertoo kirjassa myös millä (kyseenalaisella) tavalla lääkeyhtiöt saivat SSRI-lääkkeet FDA:n hyväksymiksi, vaikka niiden teho masennuksen hoidossa on heikko.
 
roopeluhtala kirjoitti:
Luin pari kuukautta sitten Aku Kopakkalan Masennus-kirjan, suosittelen sitä ainakin kaikille SSRI-lääkkeitä harkitseville tai sellaisille, joiden lähipiirissä joku syö SSRI-lääkkeitä. Kopakkalan suhtautuminen SSRI-lääkkeisiin on hyvin kriittinen, ja hän pitää liikuntaa, kirkasvalohoitoa ja terapiaa lääkkeitä parempana hoitona. Kopakkala kertoo kirjassa myös millä (kyseenalaisella) tavalla lääkeyhtiöt saivat SSRI-lääkkeet FDA:n hyväksymiksi, vaikka niiden teho masennuksen hoidossa on heikko.
Klikkaa laajentaaksesi...

Olet jasen @roopeluhtala taysin oikeassa (ja tata et meikalaiselta kuule usein :)) noiden SSRI-laakkeiden osalta, niiden aloittaminen jonkun yleislaakarin laakemaarayksella lahinna paallejaaneeseen perusvitutukseen oli osaltani yksi typerimmista ratkaisuista koskaan... ensimmaisen kuukauden kuurin (painonmenetys, mielenkiinnon menetys yhtaan mitaan kohtaan, harrastusten jaaminen, my libido = a mosquito jne.) oli helvettia, mutta kevytta kamaa lopettamiseen verrattuna (18kk myohemmin). Paniikkihairioita, unettomuutta. Lisaa paniikkia. Aivo-'joltteja'... jne...

Not for the faint hearted... only the stupid. Ei enaa koskaan, enka suosittele kenellekaan, ikina.
 
Tetra kirjoitti:
Jotkut ihmiset ajattelevat aivan virheellisesti, että masennus olisi sama asia kuin joku lyhytaikainen pettymyksen tunne tai vastaava, ja että siitä paranee kun vaan joku sanoo että ota itseäsi niskasta kiinni.
Klikkaa laajentaaksesi...
Joku mielenterveyden asiantuntija jossain telkkariohjelmassa antoikin hyvän vertauskuvan; jos on jalasta katkennut luu nii ei se parane sillä että ottaa itsensä niskasta kiinni, vaaditaan lääkärihoitoa ja kipsiä. Ihan sama masennuksen kanssa. Masennukseessa jotain on rikki aivoissa ja vaaditaan asiantuntevaa lääkintää, ei auta itseään niskasta ottaminen.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top