MD500-kaluston korvaaja

Ja NH90 ei sovi tähän, niin, öö, minkä takia? Saanen muistuttaa, että Minigunit hommattiin NH90:n oviin, ei suinkaan MD500:n kyytiin.

Toki sopivat, mutta ovat aika kalliita. CH-53K sopisi myös mainiosti erikoisjoukkotoiminnan tueksi ;)

AW119 / EC145 tms. kokoluokan koptereita lienee voisi olla realistista odottaa MD500 korvaajiksi.
 
NH90:ssä on se hyvä puoli, että ne ovat jo olemassa ja nykyisellään vajaakäytöllä. Nykyisillä lentotuntimäärillähän ei juuri vaihtomiehistöjä kouluteta, vaan kopteri jää parkkiin, kun miehistö menee nukkumaan.
 
Onhan niitä nähty myöös RG32:n katolla. Ei kai MD-asennuskaan ylivoimainen temppu olisi?

Ei varmaan. Joskus vain tuntuu, että Hollywood-tuotantoa on katsottu vähän liiankin huolellisesti. Pitää istua reteesti ulkona kopterista nollakelissä kahden sadan tuntivauhdissa. Ja sitten parilla helikopterista ammutulla ohjaamattomalla 70 mm raketilla muutetaan taistelun suunta, kun partio on päässyt maahan ja joutunut vihollisen saartamaksi.

Luulen, että tällaiset panttivankien pelastamiset ja sotaloordien kiinniotot eivät ole kovin todennäköisiä tehtävätyyppejä kotimaisille erikoisjoukoille omien rajojen sisällä ja tuntumassa. Voin toki olla väärässäkin.
 
Jos fregateille kerran helikopterivalmius tulee, niin eiköhän aika ilmiselvä valinta ole NH90 NFH. Se on ihan erikseen tarkoitettu siihen käyttöön. Kysymys vain on, että mistä rahat, ja kun helikopterin ensijainen käyttötarkoitus fregateilla kuitenkin on sukellusveneentorjunta, niin herää väistämättä kysymys että onko sellainen tehokasta resurssienkäyttöä matalalla Suomenlahdella joka ei oikein ole sitä otollisinta sukellusveneympäristöä. Merivoimien tehtäväksi tosin muutettiin jo 20 vuotta sitten kauppamerenkulun turvaaminen, joten onko kopterista panostustaan vastaavaa hyötyä saattotehtävissä Itämerellä?
 
Ei varmaan. Joskus vain tuntuu, että Hollywood-tuotantoa on katsottu vähän liiankin huolellisesti. Pitää istua reteesti ulkona kopterista nollakelissä kahden sadan tuntivauhdissa. Ja sitten parilla helikopterista ammutulla ohjaamattomalla 70 mm raketilla muutetaan taistelun suunta, kun partio on päässyt maahan ja joutunut vihollisen saartamaksi.

Luulen, että tällaiset panttivankien pelastamiset ja sotaloordien kiinniotot eivät ole kovin todennäköisiä tehtävätyyppejä kotimaisille erikoisjoukoille omien rajojen sisällä ja tuntumassa. Voin toki olla väärässäkin.
Onko se järkevää tai hyödyllistä on tosiaan kokonaan eri asia.
 
Koala tuskin on erikoisjoukkojen siirtämiseen mikään unelma ratkaisu, koska poliisikaan ei ole tykästynyt tyyppiin. Ryhmää sillä ei saa siirrettyä.
 
Mitä sodanajan tehtäviä on MD-500 - luokan kopterilla? Solutetaan näppärästi tulenjohtopartio kauas ja syvälle? Haetaan haavikko? Tiedustelu? Tiedusteluun taitaa olla tuo drone-genre jo SE enemmän kuin näppäräkään kopteri?

Sisäpuolisen kuorman maksimi ollee alle 400 kg ja ulkopuolinen noin 500 kg? Toimintamatka ehkä 400 km? Ei siitä hirmu sotatyöjuhdaksi ole. Eikä siihen hirmuaseita voine viritellä, jos meinaa säilyttää edes jonkinlaisen rahtikyvyn.

Mitä sa-tehtäviä tuollaiselle kopterille voidaan jyvittää, oikeasti?
 
No mikä olisi sitten sopiva Finnhemsille jatkossa? Toki MP netissä nähdään päiväunia MI-8 koptereista kokardilla.
Jotain pientä ja sievää.
EC135/EC145 lienevät hyviä. Missään nimessä isommat kopterit eivät sovellu toimintaan etelä-suomessa. Jossain Lapissa jossa etäisyydet ovat suurempia isompi kopteri (jolla suurempi toiminta etäisyys) saattaisi olla perusteltu.
 
Mitä sodanajan tehtäviä on MD-500 - luokan kopterilla? Solutetaan näppärästi tulenjohtopartio kauas ja syvälle? Haetaan haavikko? Tiedustelu? Tiedusteluun taitaa olla tuo drone-genre jo SE enemmän kuin näppäräkään kopteri?

Sisäpuolisen kuorman maksimi ollee alle 400 kg ja ulkopuolinen noin 500 kg? Toimintamatka ehkä 400 km? Ei siitä hirmu sotatyöjuhdaksi ole. Eikä siihen hirmuaseita voine viritellä, jos meinaa säilyttää edes jonkinlaisen rahtikyvyn.

Mitä sa-tehtäviä tuollaiselle kopterille voidaan jyvittää, oikeasti?

Voidaan viedä partio tai esim. ohjuslaukauksia nopeasti ja kauas. Toki isommat droonit hoitavat tätäkin tulevaisuudessa.

Vihreitä miehiä torjuessa käyttötarkoituksia löytyy enemmän, kun pitää viedä vaikkapa erikoisjoukkojen partio nopeasti johonkin paikkaan - tähän tarkoitukseen voisin kuvitella muutaman kevyen kopterin olevan käyttökelpoisempi ratkaisu kuin yhden ison.

Lähitulitukeen sellaisessa tilanteessa jossa MD500 luokan kopteria voisi käyttää on varmaan aseistettu drooni parempi ratkaisu.
 
Mitä sodanajan tehtäviä on MD-500 - luokan kopterilla? Solutetaan näppärästi tulenjohtopartio kauas ja syvälle? Haetaan haavikko? Tiedustelu? Tiedusteluun taitaa olla tuo drone-genre jo SE enemmän kuin näppäräkään kopteri?

Sisäpuolisen kuorman maksimi ollee alle 400 kg ja ulkopuolinen noin 500 kg? Toimintamatka ehkä 400 km? Ei siitä hirmu sotatyöjuhdaksi ole. Eikä siihen hirmuaseita voine viritellä, jos meinaa säilyttää edes jonkinlaisen rahtikyvyn.

Mitä sa-tehtäviä tuollaiselle voidaan jyvittää, oikeasti?
Kuyten kirjoitit, paljoon kelpaa pienikin kopteri.
Jenkit lennättävät OH-6:lla neljän miehen erikoisjoukko ryhmää rynnäkköissä. Saman kokoinen tiedustelu ryhmä (tai tulenjohto ryhmä) voidaan viedä haluttuun pisteeseen, tai noutaa sieltä pois. Haavoittunut voidaan noutaa, esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Työtä tuollaiselle kopterille kyllä löytyy, jos vain ei eletä ajatuksella, "ei meillä voida tehdä noin". Oikeasti noita yllä mainittuja tehtäviä on enemmän kuin on koptereita

Tuo uuden epäileminen on suurin este koptereille näissä keskusteluissa, todellisuudessa se taitaa olla raha.
 
Erityisesti pitää ottaa huomioon se edullisuus. MD500 on suhteellisen halpa kopteri hankkia ja operoida, yhden NH90:n kustannuksilla hankitaan ja pidetään rivissä ainakin kuusi kevytkopteria. Jo siinäkin mielessä niiden toimintaa kannattaa kehittää, koska koulutuskoptereiksi ne tarvitaan kuitenkin ja niillä saadaan hyvin kustannustehokkaasti kopteritoimintakykyä. Vähän jopa ihmetyttää, miksi tämä puoli tuntui jäävän jalkoihin niinä Kopteri-Kustaan hurjimpina vuosina. NH90 vei kaiken huomion ja resurssit?
 
MD500 on jenkeissäkin täysin marginaalisessa roolissa.

us_Army.jpg

NH90 vei kaiken huomion ja resurssit?

Yhteiseurooppalainen paino sanalle eurooppalainen hankehan se kutitti kainaloita. Neljäsataa miltsiä oli iso raha ja niin edelleen. En viitsi edes miettiä mitä mietin jo silloin tuoreeltaan ja en varsinkaan kirjoita julki ajatuksiani.
 
Erityisesti pitää ottaa huomioon se edullisuus. MD500 on suhteellisen halpa kopteri hankkia ja operoida, yhden NH90:n kustannuksilla hankitaan ja pidetään rivissä ainakin kuusi kevytkopteria. Jo siinäkin mielessä niiden toimintaa kannattaa kehittää, koska koulutuskoptereiksi ne tarvitaan kuitenkin ja niillä saadaan hyvin kustannustehokkaasti kopteritoimintakykyä. Vähän jopa ihmetyttää, miksi tämä puoli tuntui jäävän jalkoihin niinä Kopteri-Kustaan hurjimpina vuosina. NH90 vei kaiken huomion ja resurssit?

Asia ei ole yksioikoinen. NH-90:n listahinnaksi kerrottiin 2013 32,5 miljoonaa, CH-53K:n listahinnaksi 71 miljoonaa. NH-90 kuljettaa 20 sotilasta, CH-53K 55.
Mikähän lienee MD-500 hinta?

Kaikki kopterit tarvitsevat ollakseen edes jotenkin selviytymiskykyisiä 2 lentohenkilökunnan jäsentä, omasuojalaitteet ym. Suuremmalla kopterilla - vaikka jo NH-90:llä - voi kuljettaa myös ajoneuvoja.

Ihannehan on valikoima erikokoisia, en epäilee ettei pienemmälle kopterille käyttöä löytyisi.
 
Internet loihe lausumahan, että 1,1 miljoonaa USD, mikä tuskin lienee paljoa hutiin. MD500 on kuitenkin jo ajat sitten kehitetty kopteri, jota on valmistettu viitisen tuhatta konetta, eli investoinnit on aikaa sitten kuoletettu. Toki myös MD500 vaatii ohjaajat ja huoltohenkilökuntaa, mutta kuten sanoin, ne tarvitaan joka tapauksessa, sillä koptereita tarvitaan jo koulutuksen takia. Lisäksi kevyen kopterin ylläpito on suht triviaali kuluerä (varsinkin kun puhutaan näin yleisestä koneesta, joka on yhä tuotannossa - varaosien saatavuus on varmasti hyvä), kun samaan aikaan ylläpidetään 20 NH90:n laivuetta. MD500:aa on tällä hetkellä 7 kopteria, eikä määrän vaikkapa kaksinkertaistaminen mitenkään mahdotonta lovea vuotuiseen budjettiin loisi. Huoltojärjestelmänkin kannalta on lähinnä järjestelykysymys, että ylläpidetäänkö 7 vai 14 kopteria.

Siksi pohdinkin ääneen, että miksi kevytkoptereiden käyttö on jäänyt Suomessa näinkin vähäiseksi. Sellaisia tehtäviä on paljon, missä kevytkin kopteri on paljon enemmän kuin ei kopteria lainkaan.
 
MD500 on jenkeissäkin täysin marginaalisessa roolissa.

Katso liite: 45828

Jenkeillä (US Army) on tuon listauksen mukaan 3300 kopteria, niistä 60 on AH6:sia. Ne ovat toki hyvin pienessä roolissa tuossa kuvassa, mutta US Army on ehkä huono verrokki meille, ainakin tässä asiassa. Meilla on kahta eri kopteri tyyppiä, heillä kahdeksan. Meillä on muutama kymmenen kopteria, heillä tuhansia. Jenkeillä TH-67 tuskin joutuu koskaan taistelutehtävälle, meillä tuskin on varaa olla käyttämättä omia koulutuskoptereitamme kun pilliin vihelletään.

Ei sillä, mielelläni näkisin meillä lisää koptereita.
 
Back
Top