MD500-kaluston korvaaja

Kyylä

Eversti
BAN
Millaisen tyypin foorumin asiaa tuntevat kirjoittajat näkevät korvaavan nykyiset MD500-kopterit? Aikajänne korvaajan käyttöönotolle on kymmenen vuoden luokkaa. Aihepiiri on itselleni vieras, joten kuulisin mielelläni erilaisia näkemyksiä.

Kaluston tulee siis kyetä nykyisiin tehtäviin, eli koulutukseen ja tiedusteluun. Merkittävänä kehittämisen kohteena tulee olemaan kevyen kopterikaluston kyky tukea erikoisjoukkotoimintaa, arvatenkin niin viranomaisyhteistyössä, kuin kv-tehtävissäkin. Koulutuksen osalta on olemassa mahdollisuus, että peruskoulutusta ostettaisiin ulkoa ja nämä uudet kopterit hoitaisivat jatkokoulutusta. Näin siinä tapauksessa, että sotilaalliset tehtävät ohjaavat hankinnan kalustoon, joka on liian vaativaa alkeiskoulutukseen. Erillisen koulutuskaluston hankinta Maavoimille ei liene todennäköistä, vaikkakin tietysti täysin mahdollista.

Kopterien pitkä kehityskaari huomioiden korvaajan pitäisi olla jo nyt käytössä, tai ainakin tulossa käyttöön. Mitkä konetyypit arvioitte mahdollisiksi?
 
Onko tällaisesta ollut virallisesti kaavailuja? Siis ei nykyiset tietenkään loputtomasti lennä, mutta ainakin nyt on menossa koptereiden modernisointi ja yhdenmukaistaminen.
 
Hanketta valmistellaan ja sen on tarkoitus käynnistyä jossain vaiheessa vuoden -25 jälkeen. MD500 ehtii siis palvella modattuna hyvinkin 10 vuotta.
 
Jos maailmassa olisi järkeä, voitaisiin hyvinkin valita yksi yhteinen kopterityyppi PV:n, Rajan ja kopteriambulanssihimmelin käyttöön synergiaetujen saamiseksi...

MD lentää tonnilla tunti kun keskiraskas kopteri vaati kymppitonnin tunnilta.
 
Chinook on aika pieni, nähdäkseni Mediheli tarvitsee CH-53K kalustoa. ;)

EC-145? AW-119? Bell 407? (Kazan Ansat, HAL Druhv ;) )

Md500 on yksimoottorinen kevyt kopteri. ec130 on airbussin vastaava, mutta riippunee mitä asejärjestelmiä tähän halutaan. MDssä olisi TOW optio ja mahdollisuus kantaa kevyttä torpedoa.

Samalla voisi miettiä fregattien kopteritilannetta.
 
Niin, eikös tuossa artikkelin alussa todettu, että PV tarvii MD500 korvaajaa? Rajalla ja Finnhemsillä on karkeasti saman luokan kopterin tarve...

Juu todettiin, joten eikö olisi aika ihmeellistä olisi jos sieltä tulisi keskiraskas kuljetuskopteri kun haetaan kevyintä mahdollista "ruiskutuskopteria".
 
Tarkoitus on tukea myös erikoisjoukkojen toimintaa. Ulkomailla käyttävät tuollaisia (kevyehköjä) AW119 / UH-72 kokoluokan koptereita noihin tehtäviin. MD500 kantokyky on rajallinen jos halutaan erilaista sensoriakin mukaan.
 
Ja NH90 ei sovi tähän, niin, öö, minkä takia? Saanen muistuttaa, että Minigunit hommattiin NH90:n oviin, ei suinkaan MD500:n kyytiin.
 
Onhan niitä nähty myöös RG32:n katolla. Ei kai MD-asennuskaan ylivoimainen temppu olisi?
 
Back
Top