Media ja sen seuraaminen

Olisi todella hyvä, jos mediataitoisuus miellettäisiin samalla tavalla kaikkineen.
Vaikka mina lainaan jotan MV-Lehteä, se ei tarkoita, että olisin samalla Mr. Putinin äänenkannattaja. "Huonossakin repussa, voi olla hyvät eväät" sanonta voi pitää paikkansa.
Tietysti, kun menee lukemaan sitten jotain kyseenalaista julkaisua, niin medialukutaito ja lähdekritiikki pitää olla omassapäässä tallessa.
Mutta jos jokin on "NoGo" julkaisu, niin OK jos kaikki niin sanoo, mutta entä niiden asioiden selvittäminen sitten, mistä kaikki kaivetaan?
Itse en omaa esim: Twitteriä ja Facebookia, ne on mielestäni alhaisinta paskaa, johon ihminen voi komittoitua viestintäkanavana, mutta en tarkoita, että ne näitäkin kanavia käyttävät ihmiset olisivat alhaisinta paskaa.... :) En vaan itse käytä niitä kanavia.

No, taisi olla monimutkaisesti kerrottu mielipide? Mutta hyvää mä tarkoitan ja olen huolissani, kuten kaikki muutkin meistä, trollaavista/sensuroivista/valehtelevista medioista! :)
 
Sanotaanko näin että on helpompi löytää selkeästi epäluotettavia medioita, mutta luotettavan median löytäminen on vaikeaa. Pyrin arvioimaan asiat juttukohtaisesti. En myöskään ajattele että journalisteilla ei olisi omia poliittisia intohimoja, jotka ei vaikuttaisi juttuihin. Sen ei tarvitse olla mediatalon ohjeistus, vaan riittää että toimittelijalla on mielipiteitä jotka vaikuttavat juttuun.

On olemassa poliittisia aiheita, joista on vaikea löytää sellaisia suomalaisia medioita, joiden voisi luottaa olevan aina luotettavia. On typerää ajatella että puolueellinen media olisi joku suomettuneisuuden ajan ilmiö, mikä on jo menneen talven lumia eikä nykypäivää.
 
Lukeeko joku Diplo&NG -lehteä? Kyseinen lehti on siis Le Monde diplomatiquen ja Novaja Gazetan suomenkielinen yhteisjulkaisu. Ei ole minulle tuttu mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ulkomaisista lehdistä luen aika pitkälti vain anglosaksisia lehtiä, joten tuo tarjoaisi hyvää vaihtelua. Diplolla tosin taitaa olla aika suurta vasemmistolaista-biasia joka ei tietenkään ole hyvä juttu :p

https://fi.wikipedia.org/wiki/Le_Monde_diplomatique
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novaja_gazeta
 
Viimeksi muokattu:
Kyl mun mielestä YLE on luotettava media. Sitä seuratessa pitää ymmärtää lakisääteinen tehtävä, eli sen kuuluu edistää lain nojalla monikulttuurisuutta. Eikä monikulttuurisuudessa sanan varsinaisessa merkityksessä todellakaan ole mitään väärää. Sehän nimenomaan on hieno juttu, että eri asioista tehdään juttuja eri näkökulmista. Se, kuuluisiko YLE:n edistää pakolaisuutta tai monikulttuurisuutta on oma aiheensa ja jos sanottavaa siihen on, syy löytyy eduskunnasta mikä lakeja säätää. Sinänsä minäkään en luota maahanmuuttoon liittyvissä uutisissa YLE:en. Sitä pidän ihan selvänä joten siihen liittyvissä jutuissa on oltava suola mukana.

Maahanmuutto ei kuitenkaan ole mulle ykkös- eikä edes kakkosasiakaan. YLE Teema ja YLE Puhe tuottavat erittäin laadukasta sisältöä, samoin 2030 pääuutiset on instituutio. Myös monet asiaohjelmat ovat parasta antia, myös lastenohjelmat ovat laadukkaita sekä erikoislähetykset: Jake Nyman, Tero Liete, Teppo Nättilä, Kai Ulmanen ja Josper Knutas ovat, ainakin omissa silmissä, lähes kulttuurilegendoja. Ei niiden arvoa vähennä mitenkään vaikka YLE tavallaan vähättelee ongelmia, tai ainakin tahallaan kaunistelee niitä. Oma mielipide on, että YLE:n - ja muidenkin medioiden - tuleekin pidättäytyä vastakkainasettelun lietsonnasta. Totuus on kuitenkin kerrottava, vaikka se olisi toimittajan maailmankuvan vastainen. Totuus ei ole lietsontaa ja on aivan väärä tapa pitää kansaa tyhmänä. En usko, että totuus lisää rikollisuutta, suomalainen ei lähde mihinkään rötöstelemään totuudenmukaisten uutisen seurauksena. Päinvastoin, pimittäminen on antanut tilan noille törkymedioille jotka nimenomaan lietsovat vastakkainasettelua. Näkisin ongelman yleissuomalaisena holhoamisena jossa on yhtäläisyyksiä esim. alkoholipolitiikkaan, suomalainen ei tarvitse oikeasti kaikkea holhousta mitä ylempää katsotaan tarvittavan.
 
Toisaalta on esitetty myös näkemyksiä, että maahanmuutto ei olisi ainut aihe jossa Yle olisi puolueellinen, vaan muita vastaavia aiheita olisi Israel ja talouspolitiikka. Rajoittuuko Ylen puolueellisuus vain maahanmuuttoon?

Sinänsä itsekin arvostan joitain Ylen tuotoksia, mutta kritiikitön en ole. Ja sitten on eri asia mikä rooli Ylellä tulisi olla - vaikka tosiaan arvostankin osaa heidän ohjelmistaan. Hieman samaan tapaan kuin voin kehua sitä, että Alko on parantanut valikoimaansa, muttei se tarkoita että kannattaisin Alkon nykymuotoista asemaa. Katsoin viime viikolla useita tunteja Ylen ohjelmia ja olin tyytyväinen. Se olikin urheilua :p

Mainittakoon että selvä lempilehteni on The Economist. Onko The Economist puolueeton? Ei ole. Voin aivan täysin myöntää että sillä on oma poliittinen näkökulmansa.
 
Vuodesta 2005 lähtien journalismillä on tarkoitettu mielipiteen julistamista.



Heti Journalistin ohjeiden johdannon alussa luki vielä ennen vuotta 2005 hieno periaate:
Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita jaolennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.

Valitettavasti nykyisissä ohjeissa periaate on korvattu lauseella, joka painottaa toimittajan oman maailmankuvan tyrkyttämistä yleisölle:
...Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja jamielipiteitä.



Suomen media vaikeni Kööpenhaminan ampujan maahanmuuttaja- ja muslimitaustasta
Perjantaiaamuna 1.9.2016 Suomalaismediat uutisoivat Tanskan poliisin aamuöisestä operaatiosta, jossa pidätettiin aiemmin kahta poliisia ja yhtä siviiliä ampunut 25-vuotias mies. Pidätyksen yhteydessä mies haavoittui kuolettavasti.

Huumekauppiaana toimineen miehen pidätys tapahtui Kööpenhaminassa Christianian kaupunginosassa. Kaupunginosa tunnetaan anarkistien, taiteilijoiden ja huumeidenkäyttäjien tyyssijana. Christiania on jonkinlainen yritelmä punavihreiden maalliseksi paratiisiksi, mutta käytännössä se on Kööpenhaminan huumerikollisuuden pesäpaikka.

Sitä Suomen media ei kertonut, että Kööpenhaminan ammuskelija oli aluperältäänBosnian muslimi ja nimeltään Mesa Hodzic. Hän oli muuttanut Bosniasta Tanskaan 4-vuotiaana. Hänellä tiedettiin olleen islamistisympatioita.

Ainakin Turun Sanomat, Aamulehti ja Ilta-Sanomat julkaisivat kuitenkin verkossa Hodzicin kuvan. Kuvia julkaistaessa Hodzic oli jo saatu kiinni, eikä hän ollut etsintäänkuulutettu Suomessa. Poliisi ja suomalaismedia saisi julkaista vastaavalla innolla maahanmuuttajataustaisten tuntomerkkejä Suomessa tehtyjen rikosten selvittämiseksi.

Kuva, jota Kööpenhaminan ampujasta Mesa Hodzicista on levitetty suomalaismediassa

Ilman taustatietoja syntyy väärä mielikuva, että vaaleaihoinen Hodzic olisi kantatanskalainen mies.

Media pyrkii kulttuurimarxilaisen logiikan mukaisesti luomaan yleisölle todellisuutta ikävämpää mielikuvaa erityisesti kristillisen läntisen kulttuurin miehistä. Rikoksien ja muiden ikävien asioiden yhteyksissä länsimaista miestä tuodaan suhteellisesti enemmän kuvan kanssa esiin. Sen sijaan maahanmuuttajataustaiset saavat nauttia julkisuutta positiivisissa yhteyksissä, mutta heitä säästetään ikävältä julkisuudelta.

Nykyisin media manipuloi yleistä mielipidettä. Journalistin ohjeista poistettiin jo vuonna 2005 hyvään journalistiseen tapaan kuuluva periaate, jossa kansalaisilla on oikeus saada olennaisia tietoja totuudenmukaisen maailmanmaailmankuvan muodostamiseksi.

Katselukerrat: 201


Journalistin ohjeisiin kirjattu median rappio
Valtamedian nykyinen uutisointi tympäisee. Tarjottu tieto vaikuttaa usein liian yksipuoliselta, epäolennaiselta tai jopa väärältä. Todenmukaisen kuvan muodostaminen maailmasta ja yhteiskunnasta vaatii nykyisin aikaa vievää omaehtoista tiedonhankintaa. Eduskunnan vuonna 2003 säätämä uusi lehdistölaki antoi medialle erioikeuden manipuloida yleistä mielipidettä.



Asiaintilaan on alistuttu tai suorastaan kannustettu Journalistin ohjeissa, jotka on toimittanut kustantajien ja toimittajahenkilöstön itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto.

Heti Journalistin ohjeiden johdannon alussa luki vielä ennen vuotta 2005 hieno periaate:
Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita jaolennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.



Valitettavasti nykyisissä ohjeissa periaate on korvattu lauseella, joka painottaa toimittajan oman maailmankuvan tyrkyttämistä yleisölle:



...Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja jamielipiteitä.



Myös toimittajien ylivoimaisesti tärkeimmäksi edellisten Journalistin ohjeiden kohdaksi vuoden 2002 kyselytutkimuksessa valitsema periaate on tärvelty.

Ennen kohta kuului:



8. Journalistin on työssään pyrittävä totuudenmukaiseen, olennaiseen jamonipuoliseen tiedonvälitykseen.



Vuodesta 2005 lähtien muotoilu on ollut seuraava:



8. Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.



Kohdan 8. aikaisemman muotoilun toimittajilta saama arvostus viittaa mediaomistajien olevan enemmän vastuussa toimittajamoraalia laskevasta nykyisestä muotoilusta.

Vaihtoehtomediaa syyttelevän valtamedian tulisi keskittyä parantamaan omaa tasoaan. Eräs keino on palauttaa vanhoja hyviä periaatteita takaisin Journalistin ohjeisiin. Muussa tapauksessa toimittajat saavat tyytyä maineeseensa epäluotettavimpana ammattikuntana yhdessä autokauppiaiden ja poliitikkojen kera.
 
Totuudesta tuli mielipidekysymys – Katosiko luottamus valtamediaan?

Suomi on yhä sananvapauden kärkimaa. Julkinen keskustelu on kuitenkin kärjistynyt. Kuuluvatko vihapuhe, uhkailu ja valheet sananvapauteen? Voiko valtamediaan vielä luottaa? Juttusarjassa käsitellään suomalaista sananvapautta. Osa 5/5.

Suomi on viimeisen vuosisadan aikana kivunnut kansainvälisten sanan- ja lehdistönvapauslistausten kärkimaaksi.

Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön listauksessa Suomi on ensimmäisellä sijalla jo kuudetta vuotta peräkkäin. Yhdysvaltalaisen Freedom House -järjestön listauksessa Suomi on kärkisijalla ilmaisunvapaudessa ja neljän parhaan joukossa lehdistönvapaudessa.

Kansainväliset uhkakuvat, kuten sodat, konfliktit ja autoritaariset hallinnot vaikuttavat kaukaisilta. Sanomalehtiä ja uutissivustoja voidaan sulkea Venäjällä, Turkissa tai Kiinassa. EU-maista esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa hallitus on aktiivisesti hyökännyt mediaa ja ilmaisunvapautta vastaan. Vain noin kolmasosa maailman maista nauttii vapaasta lehdistöstä.

Suomessa asiat ovat verrattain hyvin. Sananvapaudesta puhutaan kuitenkin paljon. Usein julkista keskustelua käydään jopa siitä, kuka asioista saa puhua, ja millä tavalla.

Mediaa syytetään sensuurista ja vaikenemisesta. Jokainen tärkeäksi koettu asia ruoditaan sanomalehtien lisäksi verkon keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Harvoista asioista keskustellaan ilman tunnekuohua. Esimerkiksi maahanmuutto, sukupuoliasiat, Venäjä, ilmastonmuutos, geenitutkimus ja rokotteet ovat toimittajille ja tutkijoille aiheita, joiden käsittelystä saa varmasti vihaista palautetta. Tutkijoiden ja toimittajien tarjoamaan tietoon ei luoteta, jos se ei tue omia näkemyksiä. Vastaavasti omaa maailmankuvaa pönkittävä disinformaatio ja suoranaiset valheet otetaan usein faktoina.

Luottamus mediaan on kärsinyt. Tutkimusyritys T-Median Kansan Arvot 2015 -tutkimuksessa alle kolmasosa kyselyyn vastanneista ilmoitti luottavansa mediaan. Perinteisen median on siis pakko sopeutua aikaan, jossa sitä voidaan kritisoida.

Keskustelu sananvapaudesta ja sen rajoista on nyt olennaisempaa kuin koskaan aiemmin.

Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, faktantarkistukseen ja misinformaatioon perehtynyt toimittaja Johanna Vehkoo sekä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri ja tutkija Simo Kyllönen kertovat näkemyksiään sananvapaudesta, tiedosta ja mediasta.

Miksi sananvapaudesta puhutaan ja kinastellaan nyt niin paljon?

Sirpa Kähkönen: ”Tämän mittakaavan keskustelu sananvapaudesta on melko uutta. Käsite oli aiemmin abstrakti ja siitä puhuttiin lähinnä teoriana kouluissa. Ihmisillä ei ole koskaan ollut tällaista mahdollisuutta saattaa ajatuksiaan kaikkien kuultaville. Sananvapaus on ollut historiassa eliitin etuoikeus.”

”Suomesta on tullut keskusteluyhteiskunta. Se on kaunis ilmaisu, toisaalta voisi puhua myös huutokilpailuyhteiskunnasta. Uuteen aikakauteen tuntuvat kuuluvan myös individualismi ja jopa itsekkyys. Yhteisöjä koossa pitävät sidokset ovat haurastuneet.”

Hanne Aho: ”Jokaisella on mahdollisuus julkaista mitä tahansa ja missä tahansa. Joskus tuntuu olevan vaikeaa määritellä, mikä on sananvapautta, ja mikä vastuullista sanankäyttöä.”

Mitkä ovat suurimmat uhat sananvapaudelle?

Sirpa Kähkönen: ”Suurin uhka on se, että sananvapaus koetaan päämääräksi piittaamatta siitä, millainen vastuu siihen sisältyy. Sananvapauteen vedotaan ahkerasti, mutta ei pohdita käsitteen juuria, eikä sitä, millaisista ajatuksista se kumpuaa. Siihen sisältyy ajatus velvollisuudesta.”

Hanne Aho: ”Suurimmat uhat ovat mielestäni media-alan kriisi ja kyvyttömyys erottaa journalistiset sisällöt mielipiteistä.”

”Toimittajiin kohdistuva uhkailu on lisääntynyt. Nykyään mennään asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin. Kyselyiden mukaan uhkailu on vaikuttanut toimittajien kirjoitteluun. Omalla nimellä ei haluta kirjoittaa kaikesta. Varmimmin uhkauksia saa kirjoittamalla maahanmuutosta, susista ja uskonnoista. Kaikki ne tuntuvat aiheuttavan voimakkaita tunnereaktioita.”

Kenellä on oikeus määritellä sananvapauden rajat?

Sirpa Kähkönen: ”Keskustelu sananvapaudesta kuuluu kansalaisyhteiskunnassa kaikille. Rajoja ei tulisi määritellä etukäteen. Jokaisella kansalaisella on siis omalta osaltaan oikeus määritellä sananvapauden rajoja, mutta pitää ottaa huomioon, että kaikki toimivat osana yhteisöä. Yhteisö voi tarvittaessa todeta, että joku on mennyt rajan yli. Vaikka rajoja tulee testata, täytyy olla harkintakykyä pohtia sanojen seurauksia.”

Hanne Aho: ”Sananvapaus on laissa melko hyvin määritelty. Jossain vaiheessa sananvapautta vastaan tulevat muut lait, kuten kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Ajatus sananvapaudesta pitäisi olla jokaisen ihmisen moraalikäsityksessä. Maailman muuttuessa moraalia ja perusarvoja kyseenalaistetaan, ja sananvapaus saa myös osansa.”

Onko luottamus valtamediaan mennyt?

Hanne Aho: ”Uskon puute mediaan liittyy epäluottamukseen kaikkia perinteisiä instituutioita kohtaan. Mediassa on ehkä vaiettu sellaisista asioista, joista olisi ollut syytä puhua, vaikkapa maahanmuuton yhteydessä. Ihmisten oma kokemus eroaa usein mediassa esitetystä. Se, ettei media seuraa ihmisten kokemusta, aiheuttaa epäluottamusta. Tällöin epätotuudet tekevät helposti kauppansa.”

”Journalismin taso Suomessa on laskenut. Se johtuu enimmäkseen siitä, että resurssit ovat tiukilla. Toimittajilla ei ole aikaa perehtyä asioihin ja niiden taustoihin, erikoistoimittajia ei enää juuri ole. Tämä täytyy myöntää ja siihen tulee kiinnittää huomiota, ettei media sahaa poikki omaa oksaansa.”

Johanna Vehkoo: ”Relativismi on vahvistunut. Ihmiset eivät tiedä, mihin yhteiskunnallisiin instituutioihin voi luottaa. Media on itse ollut mukana rapauttamassa luottamusta itseensä. Perinteistä mediaa ei ole aiemmin haastettu, mutta nyt kansalaisista on tullut julkaisijoita. Tämä on tullut hieman puskista, eikä siihen ole osattu kunnolla varautua. Isoilla mediataloilla ja toimittajilla on ollut itsevarmuutta, joka on peräisin vanhasta tilanteesta, jolloin olimme tiedon portinvartijoita.”

”Faktantarkistukseen ja kriittiseen, tutkivaan journalismiin tulisi panostaa enemmän. Monien ihmisten luottamusta on rapauttanut vaikkapa klikkiotsikoiden tielle lähteminen. Median olisi syytä tarkastella itseään paljon kriittisemmin. Kannattaisi puhua siitä, miten media meillä toimii, ja miten se voisi toimia paremmin.”

Miksi tutkittu tieto ei enää kelpaa? Voiko faktat erottaa valheista?

Johanna Vehkoo: ”Sosiaalinen media on aiheuttanut sellaisen kaikukammioefektin, jossa ihmiset hakeutuvat itse sellaisen tiedon pariin, joka vahvistaa heidän valmiiksi omaksumiaan käsityksiä. Monet ovat sanoneet, että elämme faktojen jälkeisessä yhteiskunnassa. Faktat eivät sovi jokaisen maailmankuvaan.”

”Kukaan, jolla on voimakkaita mielipiteitä tai maailmankatsomuksia, ei ole immuuni tälle efektille, oli sitten maahanmuuttokriitikko tai vihreä. Mitä voimakkaampi ihmisen kanta on ja mitä intohimoisemmin hän siihen suhtautuu, sen hankalampaa sen kumoaminen faktatiedolla on. Rokotuskriitikot on hyvä esimerkki. Heidän päätään on vaikea kääntää, vaikka heille esittäisi kaiken mahdollisen tiedon rokotusten hyödyllisyydestä.”

”Media voisi lisätä läpinäkyvyyttä. Netin aikakaudella esimerkiksi lähteiden näkyväksi tekeminen, linkkaamalla jutut tutkimuksiin, olisi helppoa. Sillä voisi näyttää, mihin median välittämä tieto perustuu.”

Simo Kyllönen: ”Tutkijat ovat kokeneet heihin kohdistuvan uhkailun lisääntyneen. Tutkijat tulevat kannanotoissaan varovaisemmiksi eivätkä uskalla puhua tutkimusaiheistaan. Se edistää sitä, että yhteiskunnallinen, moniarvoinen keskustelu köyhtyy. Poliittiseen keskusteluun on noussut teemoja, jotka ovat äärimmäisen kärjistyneitä, tällä hetkellä vaikkapa maahanmuutto ja eräät sukupuolitutkimukseen liittyvät kysymykset.”

"
Medialla on taipumusta hakea vastakkainasettelua uutisten tekemiseksi. Monissa tapauksissa tämä edesauttaa tutkitun tiedon haastamista. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi keskustelu ilmastonmuutoksen tutkijoiden ja skeptikkojen välillä on joskus polarisoitunut niin pahasti, että tutkitun tiedon ja kritiikin ero on hämärtynyt.”

Sirpa Kähkönen: ”On maailmanlaajuinen ajatus, ettei valtamedian tarjoamaan tietoon voi luottaa. Salaliittoteoriat ovat aina kukoistaneet, ne eivät koskaan häviä. Nyt ne ovat vain pinnalla, koska tiedonvälitys on paljon helpompaa. Median tulisi tarjota jotain, joka havahduttaa kansalaiset.”

”Erittäin hieno esimerkki tulee lääkäreiltä: Kun huomattiin, etteivät monet potilaat enää luottaneet lääkäreihin ja googlasivat mitä erikoisimpia tautien oireita itse, lääkärit perustivat Terveyskirjaston. Siellä kerrotaan sairauksista ja oireista kansantajuisesti. Suuren yleisön suhde lääketieteeseen muuttui. Medialla olisi myös tilaisuus keksiä keinoja, joilla suuri yleisö saataisiin luottamaan tutkittuun tietoon ja hyvään, tutkivaan journalismiin.”

”Euroopan idea perustuu tietoon, järkeen ja valistukseen. Sen perinteen häviäminen olisi ongelmallista.”

Suomessa sananvapauden tie on kulkenut sisällissodan traumojen, sotasensuurin, poliittisen itsesensuurin ja rajoittavan lainsäädännön läpi. Valtiollista sensuurijärjestelmää ei enää ole, mutta itsesensuurista voi tulla tietyissä aiheissa ja julkisen keskustelun kärjistyessä todellinen ongelma.

Toimittajien rooli tiedon portinvartijoina on mennyttä, eikä media ole enää ainoa kriittisen keskustelun ylläpitäjä. Sananvapauden käyttöön liittyy paljon kiistoja jo käsitteen määrittelystä lähtien. Pirstaloituva todellisuus, kriisiytynyt media ja vihapuhe ovat ajankohtaisia ongelmia.

Ongelmista huolimatta Suomi on pysytellyt sananvapausasioissa tilastojen kärjessä. Osasyynä tähän on valitettavasti se, että muualla maailmassa sananvapauden ongelmat ovat vielä paljon vakavampia.
http://www.hs.fi/m/lehdistonvapaus/a1472867104091
 
Vaistolla mennään. Asia kerrallaan. Ensin voi yrittää uskoa kaiken. Sitten minuuttien, päivien, viikkojen, jopa vuosien saatossa, voi havaita ristiriitoja ajattelussaan, tietämyksessään ja uskomuksissaan, ja sitten alkaa yksi kerrallaan selvittämään niitä.

Totuuden löytämiseen kunkin asian suhteen on mielestäni neljä pääaluetta:
1. Todisteet ja väittämät nykyisen käsityksen tueksi
2. Todisteet ja väittämät nykykäsityksen kumoamiseksi
3. Todisteet ja väittämät vastakkaisen tai eroavan käsityksen tueksi
4. Todisteet ja väittämät vastakkaisen tai eroavan käsityksen kumoamiseksi

Kohdat 1&4 sekä 2&3 saattavat vaikuttaa samoilta mutta ne ovat silti eri asioita.

Epäilen että yksi suuri riski medialukutaidossa on tietämättömyys talousasioista, sekä aloitteellisuuden puute erilaisten lukujen eli taloudellisten faktojen selvittämisessä. Minä kuulun itse tähän kastiin. Taloudessa ja liiketaloudessa on paljon käsitteitä joiden merkitystä en täysin ymmärrä, eikä energia riitä opiskeluun. Uskomukseni on se, että ne ketkä osaavat lukea talouden kieltä (sekä omaavat runsaasti bisneskontakteja), heillä on parhaat eväät kokonaiskuvan muodostamiseen, journalismista huolimatta. Minä en luotakaan täysin medialukutaitooni. Ihminen on myös epätäydellinen kommunikoija sekä epätäydellinen ymmärtäjä (journalisti, haastateltava ihminen, lukija). Minulle on kriittistä seurata muiden ihmisten (tai bottien :rolleyes: ) väittelyä asioista, ja yritän muodostaa kuvaa sitä kautta.

Seuraava heikkous on kuvamanipulaatioiden tunnistaminen. Kuvaväärentäjät ovat kai aika taitavia nykyään. Tulevaisuudessa videomanipulaation tunnistaminen muodostuu tärkeäksi. Lopulta, kymmenien tai satojen vuosien päästä, kuva- ja videomateriaaliin ei voikaan enää luottaa, sillä niiden manipulointi on lastenleikkiä, mahdollisesti jopa livelähetyksissä.

Kaikesta tästä huolimatta yksi asia on fakta: Ihmiset haluavat aina totuuden. Jopa valehtelija tarvitsee sen ensin.
 
Minusta on menty metsään viimeistään siiinä vaiheessa kun median otti tehtäväkseen edistää jotain näkökulmaa, olkoon sitten multikulti tai whatever. Median tehtävä on neutraalisti kirjoittaa ja kertoa mitä tapahtui, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta, eikä ajaa mitään agendaa.
 
Minusta on menty metsään viimeistään siiinä vaiheessa kun median otti tehtäväkseen edistää jotain näkökulmaa, olkoon sitten multikulti tai whatever. Median tehtävä on neutraalisti kirjoittaa ja kertoa mitä tapahtui, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta, eikä ajaa mitään agendaa.

Minulla ei ole mitään näkemystä asiaan, mutta muuttuiko journalismi uuden ohjeistuksen myötä vuonna 2005?
 
muuttuiko journalismi uuden ohjeistuksen myötä vuonna 2005?

En osaa sanoa kun en tunne mitään semmoisia ohjeita. Etsin sen netistä.
Olkoon tässä että muutkin saavat kommentoida jos haluavat:

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

5. Journalistilla on mahdollisuus kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa.

6. Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.

7. Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.

Tietojen hankkiminen ja julkaiseminen
8. Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

9. Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

14. Journalistilla on oikeus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa. Toimituksen on kunnioitettava tätä periaatetta.

15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

Haastateltavan ja haastattelijan oikeudet
16. Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useammissa välineissä. Haastateltavan tulee aina saada tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi.

17. Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on yleensä syytä suostua, jos se toimitusteknisesti on mahdollista. Oikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle.

18. Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta.

19. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.

Virheen korjaaminen ja oma kannanotto
20. Olennainen virhe on viipymättä korjattava.

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

22. Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.
23. Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä.

24. Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.

25. Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa.

Yksityinen ja julkinen
26. Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

27. Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.

28. Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

29. Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta.

30. Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.

31. Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta. Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen.

32. Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.

33. Tietoja rikoksentekijästä, syytetystä tai epäillystä ei yleensä pidä julkaista, jos ne paljastavat erityisen arkaluonteisen rikoksen uhrin.

34. Arkaluonteisen rikoksen uhrin henkilöllisyys on suojattava, ellei sillä ole poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.

35. Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka. Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen.
 
Olisiko tällä mitään korrelaatiota nykyisen vastuullisen median sisällön kanssa?

Pohjoismaiset sanomalehdet sukeltavat – ”Tilanne on oikeasti karmea”

Sanomalehtien mediataloudesta kiinnostuneille tarjoaa tuoretta tietoa juuri valmistunut Uutismedian uudet liiketoimintamallit Pohjoismaissa -tutkimus. Tutkimuksen esittelytilaisuudessa tällä viikolla käytiin läpi ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten sanomalehtien taloudellista tilannetta.

”Tilanne on oikeasti karmea”, kommentoi kuulemaansa Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola.

Mervolaa hirvitti se, että tutkimuksen mukaan ruotsalaisista sanomalehdistä puolet ja norjalaisista kolmannes on tappiollisia. Kannattavuuden trendi on laskeva.

”Pahimmat ajat ovat vasta edessä. Suomessa on samaa ilmiötä näköpiirissä.”

Olen aiemmin kirjoittanut levikintarkastuksesta luopuvista lehdistä muun muassa täällä ja suomalaisten sanomalehtien sulavista tuotoista tuolla.

Suomalaiset sanomalehtitalot ovat perinteisesti olleet pohjoismaisia verrokkejaan parempia nettotulosprosenteissa, ja Mervolan Keskisuomalainen on Suomen kärkikastia. Tutkija Mikko Grönlund Turun yliopistosta kuitenkin huomautti, etteivät Suomen kaltaiset perinteiset sanomalehtimaatkaan ole suojassa globaaleilta kehitystrendeiltä, vaikka meillä on vahva lukemisen kulttuuri ja sanomalehtien tilausperinne.

”Tällaisilla kannattavuusluvuilla ei liiketoimintaa kovin kauan ylläpidetä”, Grönlund muistutti.

Tutkimuksen mukaan ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten sanomalehtinimekkeiden määrä on kasvanut vuodesta 2006. Johtavassa sanomalehtimaassa Norjassa nimekkeitä oli vuonna 2014 eniten eli 230. Vuonna 2006 määrä oli 219.

Ruotsissa nimekkeitä oli 169 (2006: 164) ja Tanskassa 41 (2006: 31). Tanskassa on kuitenkin jäljellä enää vain yksi maksullinen 1-3-päiväinen sanomalehti, sillä ilmaislehdet ovat korvanneet tilattavat paikallislehdet.

Kaikissa kolmessa Pohjoismaassa sanomalehtien kokonaislevikki on laskenut hurjasti vuosien 2005-2014 välillä: Norjassa -23 prosenttia, Ruotsissa -35 prosenttia ja Tanskassa -35 prosenttia.

Myös sanomalehtien osuus mediamainonnasta sukeltanut 21-27 prosentin tasolle, kun se vielä kymmenisen vuotta sitten oli 43-47 prosenttia. Samaan aikaan online-mainonnan osuus on kasvanut huomattavasti, mutta kuten Grönlund korosti, se raha menee ennen kaikkea Googlen ja Facebookin kaltaisille globaaleille toimijoille.

Tietoja suomalaisten sanomalehtien levikin ja lehtien määrän kehityksestä löytyy täältä ja mediamainonnan osuuksista tuolta.

Uutismedian uudet liiketoimintamallit Pohjoismaissa -tutkimuksen julkistustilaisuuden voi katsella tallenteena Sanomalehtien Liiton verkkosivuilta. Tutkimusraportti löytyy Viestinnän tutkimussäätiön sivuilta.
http://suomenkuvalehti.fi/mediaseka...-on-oikeasti-karmea/?shared=1446-2bb6f297-500
 
Yrjöperskeles on sanonut blogeissaan, että kun peruspena jättää aamulla sanomalehtien propagandan väliin, niin tällä tulee olemaan suuri vaikutus.

Kansa ansaitsee parempaa
19syy2016 http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2016/09/19/kansa-ansaitsee-parempaa/
Kirjoittanut Kalle Isokallio | 9 Kommenttia


Kun media on hampaaton, mikä tahansa menee läpi. Vaikkapa sellainen, että lehtitalot vaativat sananvapauden nimissä, että niiden painamat tuotteet pitää jakaa tilaajille veronmaksajien tuella. Painettujen lehtien jakelulla pitkin poikin maata ja sananvapaudella ei ole mitään tekemistä keskenään.

Sen sijaan fyysisen lehden jakelulla on tekemistä maksavien tilaajien kanssa. Sillä taas on vaikutus siihen, paljonko mainostajat ovat valmiita maksamaan mainoksesta. Sananvapauden varjolla siis halutaan veronmaksajien varoin tukea painettujen lehtien ilmoitushintoja.

Selvennetään varmuuden vuoksi. Sananvapautta on se, että kuka tahansa saa kirjoittaa ja julkaista mitä tahansa, jota eduskunnan säätämät lait eivät kiellä. Sillä, ettei riittävän moni halua tilata kotiinsa lehteä hinnalla, jolla lehti kannattaa postilaatikkoon sujauttaa, ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

Sananvapautta sen sijaan olisi se, että tiedotusvälineet pyrkisivät pitäytymään tosiasioissa, eivätkä tyytyisi toimimaan etujärjestöjen tiedotteiden julkaisijoina, kuten jotkut nyt tekevät. Tiedonvälitystä on se, että välittää tietoja, ei että välittää toimittajien mielipiteitä tietoina.

Ei edes se, että teeskentelee olevansa tasapuolinen ja haastattelee sekä asiaa kannattavan että vastustavan etujärjestön edustajia. Ala-arvoiseksi tiedonvälitys muuttuu, jos toimittaja ei kerro haastateltavan olevan käsiteltävässä aiheessa asianosainen. Silloin toimittaja on puolensa valinnut ja hän on kelvoton puhumaan sananvapaudesta.

Uutistyön tasosta kertoo myös, mitkä uutiset kukin media vallitsee pääotsikkoihinsa ja kuinka paljon aikaa tai tilaa se millekin uutiselle antaa. Päätoimittaja vastaa mediansa valinnoista. On säälittävää, jos hän valitsee pääotsikot sen mukaan, kuinka paljon uskoo niiden saavan klikkauksia.

Se, että vallalla on mielikuva, että Suomessa kaikki asiat ovat huonosti ei johdu siitä, että kaikki asiat Suomessa olisivat huonosti. Se johtuu siitä, että media ruokkii sellaista mielikuvaa. Uutisoinnista puuttuu usein kansainvälinen vertailu. Varsinkin, jos kansainvälinen vertailu kertoisi asioiden olevan Suomessa keskimääräistä paremmalla tolalla. Sen pitäisi olla vitsi, eikä käytäntö, että faktat pilaavat hyvän jutun.

Yleisradio perustettiin kansanvalistustyötä varten. Se on jalo tavoite ja sitä tulisi Pasilassa lujasti kunnioittaa. Parhaiten sitä voi kunnioittaa tarjoamalla kansalaisille objektiivista tietoa, jonka pohjalta he voivat muodostaa omat mielipiteensä.

Toimittajien omien mielipiteiden syöttäminen uutisiksi naamioituna ei ole kansanvalistusta, se on kansan halveksuntaa. Usein yhden kirjaimen puuttuminen sanasta ei usein paljoa merkitse, mutta uutisoinnissa sanoilla kansanvalistus ja kansanvalitus on suuri ero.
 
Yrjöperskeles on sanonut blogeissaan, että kun peruspena jättää aamulla sanomalehtien propagandan väliin, niin tällä tulee olemaan suuri vaikutus.

Jätän aamuisin sanomalehtien jutut väliin, aamutelevision höpinöitä en katso ja YLE:n iltauutiset nekin olleet pitkään katsomatta (vähintään siihen asti kun alkaa vaihtua toimittajia). Suomalaisia tv-uutisia omalla kohdallani ei siis enää ole.

MV-lehti on korvannut iltapäivälehdet tai ainakin "Seiskan". Kajaanin ja Forssan tapahtumat olivat sellaisia että kun on vain yksi virallinen näkökulma niin on pakko tarkistaa "mitä nyt ei saisi kertoa"? Jos se on Putininin tietotoimisto niin sitten olkoon. En välitä koska ei se ole minun vikani vaan virallisen median.

Verkkouutisia minä edelleen suosittelen. Puoluelehdeksi sillä on melko hyvä taso.
Terveisiä vaan jos on sen toimittajissa tuttuja. Maaseudun Tulevaisuus on toinen joka ei ole loanheittolinjalla edes suomalaisen maatalouden vihamiehiä vastaan.

Vihreiltä olen kaivannut jotain neutraalia ja asiallista ajankohtaisiin aiheisiin paneutunutta lehteä mutta eivät ne siihen taida kyetä. Muusta vasemmistosta puhumattakaan.

Kirkon mediaan minä olen pettynyt, ne pilakuvat, ne minä muistan kauan...
 
Viime aikoina on tullut katsottua paljon luontodokumentteja (kirjaimellisesti). Aina on jääkarhuista puhuttaessa muistutettu ilmastonmuutoksen aiheuttamasta uhasta niille.

Jääkarhut voivat paremmin kuin koskaan
19.9.2016 08:11 Antero Ollila http://aveollila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222993-jaakarhut-voivat-paremmin-kuin-koskaan
4 kommenttia

  • Kuva 1. Nälkiintynyt jääkarhu

  • Kuva 2.Jääkarhujen määrän kehitys
Motto: Nihil in verbis, omnia probate – Älä luota pelkkään puheeseen, testaa kaikkea

HS julkaisi Tiede-sivustollaan 19.9.16 Tiedon jyvät - osiossa uutisen jääkarhujen ruoka-ajan lyhenemisestä: http://www.hs.fi/tiede/a1474002745721

Uutisen mukaan jääkarhut ovat ahdingossa, koska niiden saalistusaika jään päällä on lyhentynyt noin 1,6 kuukautta vuoden 1979 jälkeen. Mitään todisteita jääkarhujen ahdingosta uutisessa ei esitetä, pelkää mielikuvaa (Kuva 1). Syynä on varmaankin se tosiasia, että jääkarhut voivat paremmin kuin koskaan. Jääkarhujen kanta on nykyisellään eri arvioiden mukaan 22 000 – 31 000 yksilöä, johon se on kasvanut tasaisesti vuodesta 1950, jolloin määrä oli n. 5000 yksilöä (Kuva 2).

Useat tutkijat ovat selvittäneet syytä tähän näennäiseen ristiriitaan. Syyksi on paljastunut, että hylkeet lisääntyvät paremmin, kun avovettä on enemmän. Tästä syystä jääkarhuilla on enemmän ruokaa tarjolla keväällä ja ne ovat luonnostaan tottuneet selviämään kesäkuukaudet olemattomalla saalismäärällä.

Ilmastonmuutokselle yritetään löytää ikoneja, joihin suuri yleisö voi tuntea sympatiaa. Hesari on Suomessa tällaisen uutisoinnin kärjessä, koska sen tiedetoimittajien joukossa näyttää olevan iso joukko ns. alarmisteja. He etsivät pienempiäkin merkkejä ilmastonmuutoksen negatiivisista vaikutuksista. Nämä uutiset menevät täydestä suurelle yleisölle, koska tosiasioita on vaikea saada median kautta esiin.

Tämä jääkarhu-uutinen on esimerkki siitä, kuinka tosiasioista ei tarvitse piitata. Hesarikin käyttää keltaisen lehdistön menetelmiä kertomalla vain sen puolen asiasta, joka antaa hälyttävän kuvan, mutta todellisuudessa kokonaiskuva on täysin toinen. Maapallolla eletään ilmasto-optimin aikaa.

++++++++++++++++++++++++++++++

Selvyyden vuoksi ilmoitan, että en ole ilmaston enkä ilmastonmuutoksen kieltäjä, joksi minua tavallisesti nimitetään. Olen eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa ja se on ollut tutkimuksieni painopiste. Olen julkaissut ilmastonmuutoksesta 11 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia viimeisen viiden vuoden aikana.

Olen julkaissut useita ilmastonmuutosta käsitteleviä blogeja Uudessa Suomessa. Oma ilmastosivustoni, jossa on tarkempaa tietoa ilmastonmuutoksesta: www.climatexam.com
 
Pauli Vahtera Vantaalla

Iltalehti teki tänään 3-sivuisen jutun valtamediaan pettyneistä. Olin yksi haastatelluista. Koska lehtijuttu on aina tiivistelmä haastateltujen antamista kommenteista, julkaisen tässä saamani kysymykset ja lähettämäni vastaukset. Niistä oli ihan kivasti olennaisin poimittu lehteen.

1. Tuoreiden tutkimusten valossa suomalaiset pitävät mediaa luotettavana tietolähteenä, mutta internetin keskustelupalstat kielivät uskon menettämisestä ja vihasta. Ketkä nämä mediaa vihaavat ihmiset ovat ja miksi he ovat menettäneet uskonsa valtamediaan? Uskotko itse valtamedian uutisointiin?

Jännite yleisön ja median välillä on aina ollut olemassa. Kaikki Neuvostoliitossa käyneet näkivät eron todellisuuden ja suomalaisen uutisoinnin välillä. Jälkikäteen saimme tietää, että uutisointi presidentti Kekkosesta oli valheellista. Kun Suomi oli siirtymässä EU:n jäseneksi, media propagoi häpeilemättä EU:n puolesta. Eri mieltä olevilla ei ollut mitään kanavaa tuoda ajatuksiaan julkisuuteen.

Viha on liian vahva sana kuvaamaan ihmisten tunteita. Samanlaista huonoa kielenkäyttöä on aina ollut huoltoasemien vessojen seinissä. Maailmaan meteliä mahtuu. Jos media ei toisi ylilyöntejä esille, suurin osa alatyylisesti esitetyistä mielipiteistä jäisi alle sadan nettikäyttäjän luettavaksi.

2. Viimeaikaisten tapahtumien varjossa maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista kirjoittaminen tuntuu laukaisevan epäluottamuksen mediaan. Onko näin ja jos, niin mistä se johtuu?

Some antaa mahdollisuuden sanoa heti julki sen, etteivät omat havainnot arkielämästä vastaa sitä, mitä media meille esittää. Ero pääkaupunkiseudun ja muitten suurten kaupunkikeskusten sekä pienempien paikkakuntien välillä on suuri.

Helsinki on tänään aivan erilainen kaupunki kuin 1990-luvulla. Sen näkee kaikkialla, rautatieasemilla, liikennevälineissä, asuntoalueilla, kauppakeskuksissa ja työvoima- sekä sosiaalitoimistoissa. Media on harhauttavasti kuvannut tulijoita voimavaraksi ja moniosaajiksi, jotka pelastavat Suomen. Samaan aikaan tavallisia suomalaisia on kuvattu pahoiksi ja häviäjiksi. Tästä aiheutunut epäluottamus laukeaa poikkeuksellisten tilanteiden jälkeen.

3. Miten suomalaisten luottamus mediaan on mielestäsi vuosien varrella muuttunut, jos mitenkään? Mikä on kehityssuunta?

Medialla on aina ollut Suomessa valistajan rooli. Media kertoo meille sen, mikä meille on hyväksi. Enää se ei toimi, emme ole alamaisia, joita pitää valistaa.

Mediassa uutisten sisältö on yksipuolistunut ja samalla muuttunut toimittajien mielipiteiden esittämiseksi. Toimittajilla on liian usein oma henkilökohtainen agenda, jota he työssään ajavat.

Nyt jos koskaan tarvittaisiin uutisten taustoituksia asioiden taloudellisista ja pitkäaikaisvaikutuksista. Media välittää, tahtomattaan, kuvaa että kaikkeen hyvään riittää rahaa, eikä maahanmuuton pitkäaikaisvaikutuksia lainkaan käsitellä.

Kehityssuunta on huonompaan, mutta se on kustantajien ja toimittajien valinta. Samat ihmiset voisivat toimia toisinkin.

4. Mikä on MV-lehden ja muiden sen kaltaisten sivustojen rooli median luotettavuuden kannalta?

Kun mölyt ravistaa pois, MV-lehti on ollut hyväksi. Luotettava media on joutunut tarkentamaan uutisointiaan, eikä se enää voi jättää kokonaan kertomatta ikävistä asioista.

Ihmisten mielissä olisi tilaa objektiiviselle, taustoitetulle ja hyvin toimitetulle tiedonvälitykselle. Emme tarvitse nykyistä määrää ihmisten elämäntilanteesta kertovia juttuja, joiden lähdekritiikki on olematon. Koska korkealaatuisen median julkaiseminen kannattavasti pienessä maassa on vaikeaa, olisi turvauduttava verorahoitteiseen YLEen. Sen pitäisi parantaa merkittävästi uutisten ja ajankohtaisohjelmien laatua.
Nyt puhuvat "valtamediaan" pettyneet: "Emme ole alamaisia, joita pitää valistaa"

Lauantai 24.9.2016 klo 07.25 (päivitetty klo 08.27) http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092322363848_uu.shtml

Tutkimusten valossa suurin osa suomalaisista pitää niin sanottua valtamediaa luotettavana tietolähteenä, mutta internetin keskustelupalstat kielivät tietyn ihmisryhmän epäluottamuksesta ja vihasta. Nyt nämä ihmiset puhuvat suunsa puhtaaksi.
 
Hamilon vastaukset IL:n juttuun.

Marko Hamilo
17 hrs ·
Huomenna lauantaina pitäisi ilmestyä Iltalehdessä juttu, johon minua haastateltiin. Koska minulla ei ole juurikaan syytä uskoa, että minua olisi siteerattu asiallisesti, laitan tähän varmuuden vuoksi jo ennalta koko sähköpostihaastattelun.

Tuukka Sauli Johannes Kuru sitten mainitse minulle, kun kerroin että tällaista oli minulta kyselty, että toimittaja Anna Egutkina oli se toimittaja, joka kirjoitti paikkansapitämättömän uutisen Itäkeskuksen mielenosoituksen pahoinpitelystä, jota ei oikeasti tapahtunut...

http://mvlehti.net/…/iltalehden-anna-egutkina-laati-vilpil…/

... ja jonka uutisen ankaksi paljasti ensimmäisenä MV-lehti.

Pahkasika syö ruokapöydässäsi.

__________________________________

Hei Marko,

Olen tekemässä Iltalehden viikonvaihteeseen juttua siitä, miksi mediaan ei luoteta. Ilmiönä epäluottamus mediaan näyttää viime aikoina yleistyneen, mutta mistä tämä johtuu? Ovatko syynä ne kuuluisat maahanmuuttajat ja heistä uutisointi vai mistä kiikastaa?

Voisinko haastatella sinua juttuun joko sähköpostitse tai puhelimitse siitä, mikä on sinun näkemykseksi median luotettavuudesta ja onko suhteesi mediaan mahdollisesti muuttunut vuosien kuluessa?

Yhteistyöstä kiittäen,
Anna Egutkina

____________

Ohessa kysymykset, joihin toivoisin sinulta vastausta.
1. Tuoreiden tutkimusten valossa suomalaiset pitävät mediaa luotettavana tietolähteenä, mutta internetin keskustelupalstat kielivät uskon menettämisestä ja vihasta. Ketkä nämä mediaa vihaavat ihmiset ovat ja miksi he ovat menettäneet uskonsa valtamediaan? Uskotko itse valtamedian uutisointiin?
2. Viimeaikaisten tapahtumien varjossa maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista kirjoittaminen tuntuu laukaisevat epäluottamuksen mediaan. Onko näin ja jos, niin mistä se johtuu?
3. Miten suomalaisten luottamus mediaan on mielestäsi vuosien varrella muuttunut, jos mitenkään? Mikä on kehityssuunta?
4. Mikä on MV-lehden ja muiden sen kaltaisten sivustojen rooli median luotettavuuden kannalta?

Yhteistyöstä kiittäen,
Anna Egutkina
Iltalehti

______________

Vastaukseni:

1. Tutkimuksia on erilaisia ja kyselytutkimuksissa sanamuodot ratkaisevat hyvin paljon. En tiedä mihin nimenomaiseen tutkimukseen viittaat. Muistelen että toiseenkin suuntaan viittaavia tutkimuskia on ollut. Ylipäätään kyselytutkimukset kertovat luotettavimmin muutoksesta, ja siitäkin vain jos jotakin samaa barometriä on toistettu samalla kysymyksellä vuodesta toiseen. Toimittajat ammattikuntana ovat yksi kaikkein epäluotettavimmista, ja muistelisin että jo ennestään huonosta sijoituksesta on menty vielä pari pykälää alas.

Mediaan luottamuksen menettäneitä on uskoakseni eniten niiden ihmisten joukossa, jotka eivät jaa valtamedian arvoliberaalia / punavihreää agendaa, koska he törmäävät konkreettisesti valheelliseen uutisointiin.

Maahanmuuttopolitiikka on näistä yksittäisistä kysymyksistä ehkä merkittävin. Sen suhteen pimittäminen, harhaanjohtaminen ja joissakin tapauksissa jopa suora valehtelu on kaikkein räikeintä, samoin toisinajattelijoiden leimaaminen.

Toinen asiakokonaisuus on Eurooppa-politiikka, erityisesti yhteisvaluutta ja tukipaketit ja viimeismpänä Brexit. Taloustieteen näkökulmasta yhteisvaluutta oli alusta alkaen täysin järjetön projekti, mutta meillä saa vieläkin populistin leiman, jos toteaa että Suomi olisi selvinnyt paljon paremmin kelluttamalla valuuttaansa kuten Ruotsi teki.

Kolmas asiakokonaisuus joka on tuonut aivan oman ryhmänsä valtamediaan pettyneiden joukkoon on sukupuolineutraali avioliitto ja sen uutisointi.

Kaikissa näissä kolmessa isossa kysymyksessä valtamedia ei ole ainoastaan ottanut kantaa, vaan se ajaa agendaansa myös uutisilla, joiden faktat eivät pidä paikkansa. Jäävuoren huippu on selkeästi oikaistavissa olevat asiavirheet. Sen alla on valtava määrä muuta. Hyvin puolueellisia näkökulmia, vihjauksia, annetaan ymmärtää mutta ei ehkä sanota aivan suoraan mitään sellaista, mistä olisi aivan pakko tehdä oikaisu. Lisäksi kaikki tämä monesti koko valtamedian laajuudella ja goebbelsilaisella toistolla päivästä ja vuodesta toiseen. Esimerkiksi tuota avioliittolakia vaadittiin muutettavaksi toistamalla sen olevan ihmisoikeuskysymys. Ikään kuin se olisi mielipideasia, että onko se ihmisoikeuskysymys? Asiasta on EIT:n ratkaisuja useitakin: ihmisoikeudet eivät edellytä avioliiton muuttanista sukupuolineutraaliksi.

Muitakin asiakokonaisuuksia on, nuo kolme ovat olleet tärkeitä viimeiset viisi kuusi vuotta.

Itselleni läheinen on ympäristöpolitiikka, jonka tunnen hyvin. Esimerkiksi Saksan Energiewendestä on kirjoitettu loputtomasti täysin kritiikittömiä juttuja, joissa saattaa olla fakta oikein (näin suuren osan sähköstä Saksa tuotti auringolla kesälauantaina), mutta tulkinta aivan metsässä (sähköverkolla sään mukaan heilahtelevan tuotannon kasvu merkittäväksi on iso ongelma, ja korvatessaan ydinvoimaa aurinkovoima ei ole vähentänyt päästöjä ollenkaan).

En itse luota mediaan vähääkään. Olen tottunut jo 1990-luvulla, jolloin itse olin mukana nuorsuomalaisen puolueen toiminnassa, siihen että aina kun jotakuta poliitikkoa siteerataan, kannattaa tarkistaa se alkuperäisestä lähteestä.

Monilla aloilla myös substanssiosaaminen on niin heikkoa, että vaikka toimittaja tekee parhaansa ilman ennakkoasenteita, lopputulokseen ei voi luottaa.

On joitakin poikkeuksia. Jos aamun Hesari kehuu jonkun viinin, sitä ei saa enää Alkosta lounasaikaan. Ja ihan syystä, silloin se on hyvä viini.

Luulen että moni menettää luottamuksensa mediaan prosessissa, jossa ensin alkaa kiinnittää huomiota siihen, että alan, jonka substanssin itse tuntee hyvin, uutisoinnissa alkaa nähdä systemaattisesti virheitä. Joko asiantuntemattomuudesta tai agendasta johtuvia, mutta yhtä kaikki luottamus menee. Sitten alkaa pohtia, että onkohan nekin alat, joita ei itse tunne, ja joissa siis on nimenomaan sen kyseisen median raportoinnin varassa, yhtä epäluotettavaa.

2. Turvapaikanhakijoista, maahanmuutosta ja maahanmuuttopolitiikasta uutisoinnissa median röyhkeys saavuttaa joka päivä uuden all time high:n. Itselleni oli selvää Helena Erosen hihamerkkijupakan jälkeen - kun aivan ilmeistä asiavirhettä ei oikaistu ja henkilöön käyvää ala-arvoista hyökkäystä ei peruttu ja pyydelty anteeksi edes sen jälkeen kun kaikille tätsijärkisille kävi ilmeiseksi ettei kirjoittaja mitään hihamerkkejä vaatinut - että media voi tehdä aivan mitä tahansa, että tietyissä kysymyksissä media on valmis aivan mihin tahansa valehteluun, vaikka se lopulta johtaisi lukijakatoon ja mediayhtiöiden konkurssiin.

Toinen räikeä esimerkki on Alan Kurdin (se kreikkalaiselle rannalle kuollut pikkupoika) kuvan käyttö tunteita vetoavalla tavalla. Suurimmalle osalle lukijoita valtamedia antoi käsityksen sotaa pakenevasta perheestä. En muusta kenenkään valtamediassa kiinnittäneen huomiota siihen, että perhe oli jo pitkään asunut Turkissa turvassa, tai niihin taloudellisiin houkuttimiin, jotka saivat hänet ryhtymään merimatkalle. Eloonjäänyttä isää pidettiin uhrina, vaikka hän oli tietenkin syyllinen vaimonsa ja lastensa kuolemaan pakkaamalla heidät merikelvottomaan alukseen ilman pelastusliivejä.

Maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista rikollisuuteen ja terroriuhkiin on vaikka kuinka paljon kvantitatiivista tutkimusta. Se ei kuitenkaan tue agendaa, joten toimittajat rakastavat haastatella tutkijoita, jotka ovat tehneet tutkimuksia kvalitatiivisilla höpötutkimusmenetelmillä, jotka tyypillisesti ovat täysin arvottomia. Toimittaja voi sitten piiloutua asiantuntijan taakse. "Asiantuntijan" mielipide ei taas perustu mihinkään tutkimukseen vaan omaan arvailuun.

Kukaan, joka seuraa maailmaa muustakin kuin valtamedian tarjoamasta avaimenreiästä ei voi olla suuttumatta siihen, että media, jolle maksaa vapaaehtoisesti tilausmaksun tai jolle on pakko maksaa veron muodossa (Yle) tarkoituksella valehtelee lukijoilleen, kuuntelijoilleen ja katselijoilleen. On ilmeistä, että petetyksi tullut on vihainen, ja ajan mittaan myös lopettaa tilauksensa. Ei se vaadi mitään erityisiä selityksiä. Se että niinkin suurta osaa ihmisistä voi kusettaa niinkin kauan kuin valtamedia on voinut, on se kysymys johon on vaikeampi löytää selitystä.

3. Omasta mielestäni media on erittäin epäluotettava, mutta voi olla että jokin pohjalukema saavutetaan pian tai on jo saavutettu. Ehkä riittävän suuri osa ihmisistä yksinkertaisesti haluaa niin voimakkaasti uskoa samoihin satuihin kuin valtamedian toimittajat, että se riittää pitämään lehtiä hengissä.

Sellaiseen paradoksiin olen viime aikoina kiinnittännyt huomiota, että erityisen hyvin koulutetut ihmiset ovat yllättävän mediakritiikittömiä ja alttiita uskomaan kritiikittä mitä lehdet kirjoittavat. Median kannalta tämä yhteiskuntaluokka on tietysti tärkeä, koska sillä on varaa maksaa tilausmaksuista. Oma keittiöpsykologinen selitykseni on, että hyvin koulutettujen joukossa on paljon niitä, joille 50-tuntisen työviikon ja perheen ja harrastusten jälkeen ei ole aikaa kuin nopeasti vilkaista tv-uutiset ja selata Hesari tai maakuntalehti läpi. Ei heillä ole aikaa roikkua netissä. Heillä on myös yhteiskunnallisen asemansa takia todennäköisesti suurempi auktoriteettiusko kuin luontaisesti herravihaisella alaluokalla. Eivätkä he kohtaa esimerkiksi maahanmuuton haittapuolia omilla asuinalueillaan. Tällaisille ihmisille voi sitten syöttää aikamoista pajunköyttä vaikka luulisi että mitä koulutetumpi ihminen, sitä kykenevämpi lähdekritiikkiin ja sitä parempi kielitaito lukea maailman asioista englanniksi tai jopa vaikka saksaksi tai ranskaksi. Luulen että näiden hyvin koulutettujen mutta asioista täysin pihalla olevien keskiluokkaisten naisäänestäjien ansiosta Orpo on kokoomuksen puheenjohtaja.

4. MV on tietysti medialle maino keino vertailuun. On helppo esiintyä luotettavana mediana, jos laittaa riman niin alas kuin MV:llä ja sanoo että mentiin ilmavasti yli.

MV on kuitenkin kirous medialle siksi, että se jatkuvasti kertoo asioista, joita valtamedia pimittää. MV-lehteen ei tietenkään voi luottaa, mutta kun ei voi valtamediaankaan. Monet asiat kuitenkin vähitellen väistämättä paljastuvat ja yllättävän usein MV on jälkiköteen tarkasteltuna ollut oikeassa.

Valtamedialle pahin uhkakuva on että syntyy valtamediaa kritisoiva vaihtoehtomedia, joka on oikeasti luotettava eikä MV:n kaltainen alatyylinen huhumylly. Tällaisia suunnitelmia kuulemani mukaan on olemassa.

____________

Mieleeni tuli vielä yksi asia. Olen henkilökohtaisesti journalistina hyvin kiukkuinen median punavihreälle agendalle siksi, että silloin kun itse kirjoitan jotakin, mikä on yhteensopivaa tuon agendan kanssa - näin käy jatkuvasti ilmastoasioissa - sitäkään ei enää tietty lukijakunta usko. Sen on helppo uskoa olevan samaa punavihreää agendaa kuin kaikki muukin.
 
Heh heh,

"Olen tekemässä Iltalehden viikonvaihteeseen juttua siitä, miksi mediaan ei luoteta. Ilmiönä epäluottamus mediaan näyttää viime aikoina yleistyneen, mutta mistä tämä johtuu? Ovatko syynä ne kuuluisat maahanmuuttajat"

Näkyy läpi jo heti viestistä että toimittajalla on asenneongelma... "kuuluisat" maahanmuuttajat...

Missä vaiheessa Iltalehdestä tuli trollitehdas? Omistajiltako tuo ohjaus tulee, onko jotain muuttunut?
 
Tämän päivän Iltalehdestä. Iltalehden etusivulla on blurrattu kuva lääkäristä ja kun jutun klikkaa auki, kuvan henkilö on muutettu ihan erilaiseksi. Luotettavan median puolesta vai miten se meni?
Etusivun kuva:
4d360cd7936e7c86e41fa35b2829165f.jpg


Jutun kuva:
laakarituomioetu28092016MT_503_uu.jpg


Edit: Lisäsin vielä screen shotin jos IL muuttaa kuvia.
 

Liitteet

  • IL28092016.PNG
    IL28092016.PNG
    1.2 MB · Luettu: 7
Tämän päivän Iltalehdestä. Iltalehden etusivulla on blurrattu kuva lääkäristä ja kun jutun klikkaa auki, kuvan henkilö on muutettu ihan erilaiseksi. Luotettavan median puolesta vai miten se meni?

Olisivatkohan Iltalehden anarkistitoimittajat pelleilemässä.Tulipas mieleeni, missähän päin ovat nykyään töissä ne kaksi toimittajantapaista jotka kakkivat paikallisliikenteen bussissa housuihinsa?
https://www.stara.fi/2013/02/05/kaksi-suomalaistoimittajaa-ulosti-housuihinsa/
 
Back
Top