Merisodan historiasta
- Viestiketjun aloittaja John Hilly
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- iowa class uss missouri
tulikomento
Supreme Leader
Scharnhorstin upotus 1943.
fulcrum
Greatest Leader
Hitaat panssaroidut köntykset jaksavat kiinnostaa suurta yleisöä, tai ainakin minua.
Siitä lähtien kun tykit keksittiin, sotalaivojen suunnittelijat ovat yrittäneet kehittää laivoja jotka pystyisivät kantamaan mahdollisimman suuria tykkejä kokoonsa nähden. On näet arveltu, että näin alukset olisivat kustannustehokkaampia. Tämä on johtanut kaikenlaisiin kummallisiin kapistuksiin.
Eräänlaista huippua tällä alalla edustivat legendaariset italialaiset monitorit Faá di Bruno ja Alfredo Cappellini, joissa tämä kehityskulku oli viety niin pitkälle ettei niitä oikein voinut kutsua enää edes laivoiksi. Italiassa niitä usein kutsuttiinkin 'aseistetuiksi ponttooneiksi'. (Jos joku miettii mitä eroa on monitorilla ja rannikkopanssarilaivalla, niin aluksi ne tarkoittivatkin samaa asiaa, mutta 1900-luvulla monitori-nimitys vakiintui tarkoittamaan maavoimien tulitukeen tarkoitettua hidasta tykistöalusta).
Näiden möhköfanttien tarinahan alkaa siitä, kun Italia rupesi 1914 rakentamaan valtavia Francesco Caracciolo-luokan taistelulaivoja, joihin piti tuleman peräti 15-tuumaiset tykit. Italian liityttyä sotaan ympärysvaltojen puolelle, kävi selväksi ettei näitä aluksia Välimerellä tarvittaisi koska liittoumalla oli jo suuri ylivoima Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien laivastoja vastaan. Laivojen rakennus keskeytettiin 1916, mutta niiden tykkejä oli jo valmistunut ja niille piti keksiä käyttöä. Osa meni mm. rautatietykeiksi, mutta neljä tykkiä jemmattiin kahta monitoria varten, jotka haluttiin tukemaan maasotatoimia rannikolla.
Verrattuna brittilaivaston monitoreihin kuten Abercrombie- tai Erebus-luokan alukset jotka suunniteltiin oikeiksi, joskin hitaiksi, sotalaivoiksi, italialaiset lähestyivät problemaa "aita on matalin tuosta" -tyyliin. Monitorien pohjaksi valittiin iso nosturiproomu, johon lyötiin jonkunlainen koneisto sisään, propellit perään ja tykkitorni päälle. Ensimmäisenä valmistui Alfredo Cappellini vuonna 1916. 15-tuumaisen kaksoistornin asentaminen vain 36 metriä pitkään alukseen ei ollut helppoa mutta onnistui:
Toisin kuin useimmissa brittimonitoreissa, näihin laivoihin ei laitettu taistelulaivojen torneja, vaan tykeille suunniteltiin omat, huomattavasti kevyemmät tornit. Koeajoissa vanhasta torpedoveneestä otettu nimellisesti 265 hevosvoiman höyrykone puski tykkilauttaa eteenpäin huikealla 3.8 solmun nopeudella. Myöhemmin laitettiin jopa sekundääriaseistus, neljä 76mm 'zeniittiä' (eli ilmatorjuntatykkiä). Panssarointia noin 1500 tonnin uppoumaan ei mahtunut käytännössä ollenkaan, mutta laidoille oli laitettu torpedoverkot. Oikeaa torpedoa vastaan niiden vaikutus olisi ollut todennäköisesti lähinnä moraalinen, alushan ei kestänyt minkäänlaista vahinkoa vedenalaisiin osiin.
Puolisisar Faá di Bruno valmistui seuraavana vuonna. Siinä oli pohjaksi otettu hiukan isompi, 57-metrinen proomu. Siihen saatiin asennettua jopa komea, superdreadnought-tyylinen kolmijalkamasto:
Brunoon laitettiin myös panssaria. Rungon sivuille valettiin melkein kolme metriä paksu 'kylkipanssari' betonista. Tykkitornin panssarointi oli 110 millimetriä, ja kansikin 40mm. Uppouma oli Cappelliniin verrattuna lähes kaksinkertainen, samaten koneisto. Hydrodynaamisesti se ei ollut kuitenkaan niin onnistunut kuin Cappellini, koeajoissa päästiin vaivaiseen 3.3 solmun nopeuteen.
On tietenkin selvää että käytännössä noin kolmen solmun maksimi'vauhti' ei riittänyt muuhun kuin satamassa manööverointiin, sekin vain hyvällä säällä. Kaikki pitemmät matkat nämä köntykset piti hinata.
Cappellini vietti ensimmäisen sotavuotensa kellumassa Brindisin laivastotukikohdan puolustuksessa. Vuonna 1917 kun Brunokin valmistui, molemmat laivat hinattiin Venetsiaan jossa ne antoivat tulitukea maarintamalle: tykkien maksimikantama oli noin 25 kilometriä joten sisämaahankin pystyi ampumaan. Laivojen syväys oli vain noin 2.5 metrin luokkaa, joten ne pystyivät menemään melko lähellekin rantaa. Itävaltalaisten asemien lisäksi ne tulittivat tehtaita ja rautatiepihoja mm. Triestessä. Niiden tukena oli kaksi brittiläistä Lord Clive-luokan monitoria. Italialaisen laivansuunnittelun nerous näkyy siinä että nämä brittialukset eivät kantaneet kuin hikiset 12-tuumaiset kaksoistykit vaikka ne olivat paljon isompia, yli 6000 tonnin laivoja.
Kovin kummoisia tuloksia monitoreiden tulitus ei ilmeisesti saanut aikaiseksi. Marraskuussa 1917 Italian rintama romahti Caporetton taistelussa ja monitoriproomut päätettiin kiireesti hinata Anconaan, Italian 'saappaan' keskivaiheille. Keli oli aluksi hyvä, mutta iltaa kohden tuuli yltyi yllättäen ja kehittyi myrskyksi. Pienempi ja vähemmän merikelpoinen Cappellini alkoi vuotaa, hutera runko ei kestänyt rynkystä. Lopulta laiva kallistui niin että tykit keikahtivat sivulle, ja niiden paino kaatoi sen lopullisesti. Miehistö ehti pääosin pelastautua pelastusveneisiin, jotka nekin melkein heti kaatuivat. 68 hengen miehistöstä suurin osa paleltui tai hukkui: vain neljä pelastui.
Bruno pärjäsi vain hiukan paremmin. Hinauskaapelit napsahtivat poikki ja alus alkoi ajelehtia rannikolle, kunnes se viimein päsähti karille Marottan pikkukylän lähelle. Paikalle päässeen rannikkovartioston aluksen ansiosta laiva saatiin ankkuroitua paikalleen, mutta kapteeni ei halunnut jättää sitä koska miehittämättä se luultavasti hörppäisi vettä ja kaatuisi. Koko seuraavan yön proomun miehistö vietti kylmissä ja surkeissa olosuhteissa kun myräkkä jatkui. Kylänväki oli pannut merkille miehistön ahdingon: seuraavana päivänä 11 tyttöä keräsi ruokaa, hedelmiä ja viiniä, lastasi ne isoon soutuveneeseen ja hitaasti souti 'arvolastin' kovan merenkäynnin läpi laivalle. Ei varmaan tarvitse miettiä kohosiko miehistön moraali tällaisesta eleestä: seuraavana päivänä tytöt kävivät tuomassa uuden satsin. Vasta sitten hinaajat saapuivat pelastamaan kolhuisen monitoriraukan.
'Marottan morsiot' olivat loistava propagandaskuuppi aikana, jolloin rintamalta ei pahemmin kuulunut ilonaiheita. Sodan jälkeen laivasto myönsi kaikille tytöille pronssisen ansiomitallin, ja tapahtuma muistetaan Italiassa tänäkin päivänä, usein eri tavoin paisuteltuina versioina. Väitetäänpä episodin johtaneen yhteen avioliittoonkin.
Taisteluihin Faá di Bruno ei enää osallistunut - siinä sodassa. Vuonna 1924 laiva poistettiin listoilta ja varastoitiin nimellä GM 194. Sitä ei kuitenkaan romutettu, vaan toisessa maailmansodassa se pistettiin käyttökuntoon jälleen, tosin vain aseistuksen osalta. Proomu ankkuroitiin kelluvaksi rannikkopatteriksi Genovaan. Siellä se ampui ainoat laukauksensa koko sodassa, kun brittilaivasto tulitti kaupunkia helmikuun 9. päivä 1941. Se ei ehtinyt ampua kuin muutaman laukauksen, ennen kuin brittiammus katkaisi maalla kaapelit jotka syöttivät laivalle sähköä.
Fasistihallinnon kaaduttua 1943 saksalaiset kaappasivat sen käyttöönsä, mutta mitään sillä ei tehty ja saksalaiset upottivat vetäytyessään sen satama-altaaseen. Sodan viimeisinä päivinä sattui tragedia, kun paikalliset lapset olivat huomanneet jännittävän tunnelin, joka sattui olemaan rannikkopatteriston ruutivarasto jossa oli myös GM 194:n laukauksia. Ilmeisesti lasten leikkien seurauksena varasto räjähti 8. toukokuuta 1945, tappaen kymmeniä ihmisiä joista suurin osa lapsia ja nuoria. Vanha monitori nostettiin seuraavana vuonna ja romutettiin.
Cappellinin hylky löytyi matalasta vedestä vuonna 1980. Sitä yritettiin nostaa museoalukseksi vuonna 2007, mutta yritys keskeytyi ja tiettävästi se on pohjassa edelleen.
Suomessakin nämä erikoiset laitteet noteerattiin: 1920-luvun puolustusrevisioni (Hornborgin komitea) esitti että Ahvenanmaan puolustukseen voitaisiin rakentaa italialaistyyppisiä tykkiproomuja joita se piti edullisempana kuin oikeat rannikkopanssarilaivat. Ehdotusta ei taidettu laivastossa juuri noteerata, vaikka panssarilaivojen ominaisuudet kehittyivätkin jonkun verran 'tykkilautan' suuntaan: mitenkään edullisia niistä ei tunnetusti kuitenkaan tullut.
Siitä lähtien kun tykit keksittiin, sotalaivojen suunnittelijat ovat yrittäneet kehittää laivoja jotka pystyisivät kantamaan mahdollisimman suuria tykkejä kokoonsa nähden. On näet arveltu, että näin alukset olisivat kustannustehokkaampia. Tämä on johtanut kaikenlaisiin kummallisiin kapistuksiin.
Eräänlaista huippua tällä alalla edustivat legendaariset italialaiset monitorit Faá di Bruno ja Alfredo Cappellini, joissa tämä kehityskulku oli viety niin pitkälle ettei niitä oikein voinut kutsua enää edes laivoiksi. Italiassa niitä usein kutsuttiinkin 'aseistetuiksi ponttooneiksi'. (Jos joku miettii mitä eroa on monitorilla ja rannikkopanssarilaivalla, niin aluksi ne tarkoittivatkin samaa asiaa, mutta 1900-luvulla monitori-nimitys vakiintui tarkoittamaan maavoimien tulitukeen tarkoitettua hidasta tykistöalusta).
Näiden möhköfanttien tarinahan alkaa siitä, kun Italia rupesi 1914 rakentamaan valtavia Francesco Caracciolo-luokan taistelulaivoja, joihin piti tuleman peräti 15-tuumaiset tykit. Italian liityttyä sotaan ympärysvaltojen puolelle, kävi selväksi ettei näitä aluksia Välimerellä tarvittaisi koska liittoumalla oli jo suuri ylivoima Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien laivastoja vastaan. Laivojen rakennus keskeytettiin 1916, mutta niiden tykkejä oli jo valmistunut ja niille piti keksiä käyttöä. Osa meni mm. rautatietykeiksi, mutta neljä tykkiä jemmattiin kahta monitoria varten, jotka haluttiin tukemaan maasotatoimia rannikolla.
Verrattuna brittilaivaston monitoreihin kuten Abercrombie- tai Erebus-luokan alukset jotka suunniteltiin oikeiksi, joskin hitaiksi, sotalaivoiksi, italialaiset lähestyivät problemaa "aita on matalin tuosta" -tyyliin. Monitorien pohjaksi valittiin iso nosturiproomu, johon lyötiin jonkunlainen koneisto sisään, propellit perään ja tykkitorni päälle. Ensimmäisenä valmistui Alfredo Cappellini vuonna 1916. 15-tuumaisen kaksoistornin asentaminen vain 36 metriä pitkään alukseen ei ollut helppoa mutta onnistui:
Toisin kuin useimmissa brittimonitoreissa, näihin laivoihin ei laitettu taistelulaivojen torneja, vaan tykeille suunniteltiin omat, huomattavasti kevyemmät tornit. Koeajoissa vanhasta torpedoveneestä otettu nimellisesti 265 hevosvoiman höyrykone puski tykkilauttaa eteenpäin huikealla 3.8 solmun nopeudella. Myöhemmin laitettiin jopa sekundääriaseistus, neljä 76mm 'zeniittiä' (eli ilmatorjuntatykkiä). Panssarointia noin 1500 tonnin uppoumaan ei mahtunut käytännössä ollenkaan, mutta laidoille oli laitettu torpedoverkot. Oikeaa torpedoa vastaan niiden vaikutus olisi ollut todennäköisesti lähinnä moraalinen, alushan ei kestänyt minkäänlaista vahinkoa vedenalaisiin osiin.
Puolisisar Faá di Bruno valmistui seuraavana vuonna. Siinä oli pohjaksi otettu hiukan isompi, 57-metrinen proomu. Siihen saatiin asennettua jopa komea, superdreadnought-tyylinen kolmijalkamasto:
Brunoon laitettiin myös panssaria. Rungon sivuille valettiin melkein kolme metriä paksu 'kylkipanssari' betonista. Tykkitornin panssarointi oli 110 millimetriä, ja kansikin 40mm. Uppouma oli Cappelliniin verrattuna lähes kaksinkertainen, samaten koneisto. Hydrodynaamisesti se ei ollut kuitenkaan niin onnistunut kuin Cappellini, koeajoissa päästiin vaivaiseen 3.3 solmun nopeuteen.
On tietenkin selvää että käytännössä noin kolmen solmun maksimi'vauhti' ei riittänyt muuhun kuin satamassa manööverointiin, sekin vain hyvällä säällä. Kaikki pitemmät matkat nämä köntykset piti hinata.
Cappellini vietti ensimmäisen sotavuotensa kellumassa Brindisin laivastotukikohdan puolustuksessa. Vuonna 1917 kun Brunokin valmistui, molemmat laivat hinattiin Venetsiaan jossa ne antoivat tulitukea maarintamalle: tykkien maksimikantama oli noin 25 kilometriä joten sisämaahankin pystyi ampumaan. Laivojen syväys oli vain noin 2.5 metrin luokkaa, joten ne pystyivät menemään melko lähellekin rantaa. Itävaltalaisten asemien lisäksi ne tulittivat tehtaita ja rautatiepihoja mm. Triestessä. Niiden tukena oli kaksi brittiläistä Lord Clive-luokan monitoria. Italialaisen laivansuunnittelun nerous näkyy siinä että nämä brittialukset eivät kantaneet kuin hikiset 12-tuumaiset kaksoistykit vaikka ne olivat paljon isompia, yli 6000 tonnin laivoja.
Kovin kummoisia tuloksia monitoreiden tulitus ei ilmeisesti saanut aikaiseksi. Marraskuussa 1917 Italian rintama romahti Caporetton taistelussa ja monitoriproomut päätettiin kiireesti hinata Anconaan, Italian 'saappaan' keskivaiheille. Keli oli aluksi hyvä, mutta iltaa kohden tuuli yltyi yllättäen ja kehittyi myrskyksi. Pienempi ja vähemmän merikelpoinen Cappellini alkoi vuotaa, hutera runko ei kestänyt rynkystä. Lopulta laiva kallistui niin että tykit keikahtivat sivulle, ja niiden paino kaatoi sen lopullisesti. Miehistö ehti pääosin pelastautua pelastusveneisiin, jotka nekin melkein heti kaatuivat. 68 hengen miehistöstä suurin osa paleltui tai hukkui: vain neljä pelastui.
Bruno pärjäsi vain hiukan paremmin. Hinauskaapelit napsahtivat poikki ja alus alkoi ajelehtia rannikolle, kunnes se viimein päsähti karille Marottan pikkukylän lähelle. Paikalle päässeen rannikkovartioston aluksen ansiosta laiva saatiin ankkuroitua paikalleen, mutta kapteeni ei halunnut jättää sitä koska miehittämättä se luultavasti hörppäisi vettä ja kaatuisi. Koko seuraavan yön proomun miehistö vietti kylmissä ja surkeissa olosuhteissa kun myräkkä jatkui. Kylänväki oli pannut merkille miehistön ahdingon: seuraavana päivänä 11 tyttöä keräsi ruokaa, hedelmiä ja viiniä, lastasi ne isoon soutuveneeseen ja hitaasti souti 'arvolastin' kovan merenkäynnin läpi laivalle. Ei varmaan tarvitse miettiä kohosiko miehistön moraali tällaisesta eleestä: seuraavana päivänä tytöt kävivät tuomassa uuden satsin. Vasta sitten hinaajat saapuivat pelastamaan kolhuisen monitoriraukan.
'Marottan morsiot' olivat loistava propagandaskuuppi aikana, jolloin rintamalta ei pahemmin kuulunut ilonaiheita. Sodan jälkeen laivasto myönsi kaikille tytöille pronssisen ansiomitallin, ja tapahtuma muistetaan Italiassa tänäkin päivänä, usein eri tavoin paisuteltuina versioina. Väitetäänpä episodin johtaneen yhteen avioliittoonkin.
Taisteluihin Faá di Bruno ei enää osallistunut - siinä sodassa. Vuonna 1924 laiva poistettiin listoilta ja varastoitiin nimellä GM 194. Sitä ei kuitenkaan romutettu, vaan toisessa maailmansodassa se pistettiin käyttökuntoon jälleen, tosin vain aseistuksen osalta. Proomu ankkuroitiin kelluvaksi rannikkopatteriksi Genovaan. Siellä se ampui ainoat laukauksensa koko sodassa, kun brittilaivasto tulitti kaupunkia helmikuun 9. päivä 1941. Se ei ehtinyt ampua kuin muutaman laukauksen, ennen kuin brittiammus katkaisi maalla kaapelit jotka syöttivät laivalle sähköä.
Fasistihallinnon kaaduttua 1943 saksalaiset kaappasivat sen käyttöönsä, mutta mitään sillä ei tehty ja saksalaiset upottivat vetäytyessään sen satama-altaaseen. Sodan viimeisinä päivinä sattui tragedia, kun paikalliset lapset olivat huomanneet jännittävän tunnelin, joka sattui olemaan rannikkopatteriston ruutivarasto jossa oli myös GM 194:n laukauksia. Ilmeisesti lasten leikkien seurauksena varasto räjähti 8. toukokuuta 1945, tappaen kymmeniä ihmisiä joista suurin osa lapsia ja nuoria. Vanha monitori nostettiin seuraavana vuonna ja romutettiin.
Cappellinin hylky löytyi matalasta vedestä vuonna 1980. Sitä yritettiin nostaa museoalukseksi vuonna 2007, mutta yritys keskeytyi ja tiettävästi se on pohjassa edelleen.
Suomessakin nämä erikoiset laitteet noteerattiin: 1920-luvun puolustusrevisioni (Hornborgin komitea) esitti että Ahvenanmaan puolustukseen voitaisiin rakentaa italialaistyyppisiä tykkiproomuja joita se piti edullisempana kuin oikeat rannikkopanssarilaivat. Ehdotusta ei taidettu laivastossa juuri noteerata, vaikka panssarilaivojen ominaisuudet kehittyivätkin jonkun verran 'tykkilautan' suuntaan: mitenkään edullisia niistä ei tunnetusti kuitenkaan tullut.
tulikomento
Supreme Leader
Sotamuseo järjestää sukellusveneseminaarin.
sotamuseo.fi
Sotamuseo Ajankohtaista - Sotamuseo
Sotamuseon ajankohtaisia aiheita, tapahtumia ja ilmoituksia.
No kidding ?Sotamuseo järjestää sukellusveneseminaarin.
Sotamuseo Ajankohtaista - Sotamuseo
Sotamuseon ajankohtaisia aiheita, tapahtumia ja ilmoituksia.
tulikomento
Supreme Leader
Sääli että Vesikko on ulkona säiden armoilla. Virossa sukellusvene Lembit on sisätiloissa merimuseossa.
Lembit – Wikipedia
Juu, niin on. Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassaSääli että Vesikko on ulkona säiden armoilla. Virossa sukellusvene Lembit on sisätiloissa merimuseossa.
Lembit – Wikipedia
fi.wikipedia.org
tulikomento
Supreme Leader
Kävin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Nyt menossa uudelleen lokakuun alussa.
tulikomento
Supreme Leader
tulikomento
Supreme Leader
Uutisfilmi Viron sukellusveneistä vuodelta 1940.
”Ilmakuplia alkoi nousta” – näin suomalaiset upottivat talvisodan menestyneimmän venäläisen sukellusveneen
Porkkalan edustalle 80 vuotta sitten uponnut sukellusvene löydettiin vasta vuonna 2013.
www.iltalehti.fi
tulikomento
Supreme Leader
Jäi perhana käymättä, en ehtinyt. Lennusadam tuli kyllä muuten kaluttua läpi. Hyvä ja mielenkiintoinen vaihtuva näyttely merisotahistoriasta. Sen aiheena Tallinnan evakuointi meriteitse Leningradiin elokuussa 1941.
tienvarsipummi
Kenraali
”Ilmakuplia alkoi nousta” – näin suomalaiset upottivat talvisodan menestyneimmän venäläisen sukellusveneen
Porkkalan edustalle 80 vuotta sitten uponnut sukellusvene löydettiin vasta vuonna 2013.
www.iltalehti.fi
Eipä yllätä tämäkään juttu.
Osallistui. Suurin jos vain pysyvästi oleilleet lasketaan. Saksan Tirpitz piipahti lyhyen visiitin ahvenanmerellä elo-syyskuussa -41. Uppoumaa siinä 52.000t, edellisellä siinä 26.000t eli n puolet
tulikomento
Supreme Leader
Saarenpään rannikkotykistölinnake taisi jopa osua paattiin. Myös sisaralus Oktjabrskaja revolutsija tulitti suomalaisia rannikkotykistön linnakkeita.
Mutta uutta asiaa ketjuun. Ruottalaiset paikansivat Vasan sisaraluksen Tukholman saariston vesiltä.
Vasa-laivan sisaraluksen hylky löydettiin Tukholman lähistöltä
Vasa-laivan sisaraluksen hylky löydettiin Tukholman lähistöltä
yle.fi
Ryssillä on perinteisesti aina paska päällimmäisenä.
fulcrum
Greatest Leader
Kuulemma Arkangelsk (eli HMS Royal Sovereign) oli palautettaessa jokseenkin yhtä paskassa kunnossa. Suurta osaa laitteista ei myöskään oltu viitsitty huoltaa. Päätykeilläkin oli ammuttu vain kunnialaukaukset voitonpäivänä.
Tieto siitä että laivat pitää palauttaa kapitalisteille on tietenkin voinut aiheuttaa enemmänkin hälläväliä-asennetta.