Veli
@JR49 osaa kiinnitää huomiota oikeisiin asioihin. Moottoritorpedovene keksittiin I MS aikana, jolloin lentokoneita ei ollut ja kohteiden omasuojana oli 75-130 mm kankeat veivitykit arvioimalla tehtävine korjauksineen. Nopeita veneitä ei saatu piikille tai ainakaan ei osuttu. Mutta kun tuli lentokoneet sekä lähes joka laivalle 2 ls/sek ampuvat 40 mm tykit, vaikeutui moottoritorpedoveneiden päiväkäyttö. Sen jälkeen isoja kohteita vastaan hyökättiin vain pimeässä ja sumussa. Pikkusotaa toisia keveitä voimia vastaan voitiin edelleen käydä päivänvalossa, kuten Pirhonenkin teki Kanaalissa Schnellbootin päällikönä. Riilahti upotettiin keskiyöllä samoin Krasnoje Znamja aamuyön pimeinä tunteina.
Olet oikeassa; nykykäsittein suorituskykyä ei ole olemassa, ellei sitä ole harjoiteltu. Varusmiesten kanssa voitiin harjoitella käsittääkseni ainoastaan "laillisia" hommia eli torpedo-opetus annettiin vasta kertausharjoituksissa. Yhden ns. savuavan aseen löysin eli kerran kertausten viikko-ohjelmaan oli reilusti kirjoitettu oppitunnin sisällöksi: "Torpedohyökkäyksen perusteet". Merellä sen sijaan ei harjoiteltu torpedohyökkäyksiä vaan tehtiin ainoastaan "Hyökkäysharjoittelua".
Ite pidän tykkihyökkäyksiä peitetomintana, jonka varjolla voitiin opettaa varusmiehille torpedosyöksyjä. Torpedovarustuksessahan muu aseistus oli vain keulan Madsenit. Eikä kannata yliarvioida vartalosuunnattavan aseen tehoa: Välillä varusmies lasautti pinta-ammunnassa sarjan aluksen viereen mereen, kun keinui sopivasti. Upinniemeen rakennutettiin kylläkin aseharjoitteluhalli, jossa ryhmäaseiden käyttöä saatiin treenata mukavasti sisäoloissa; lieneekö siellä vieläkin? Hallissa oli aselavetti, jota saattoi keinuttaa samoin kun pikkupurtilo keikkui aalloilla. Sama tähtäämisen epätarkkuus koski vakauttamatonta 40 mm veivi-Boforsia. Jos aseella ei osunu, kun se oli kiinteällä maaperällä, niin ei varmaan tulos parane viemällä tykki keikkuvaan aluksen. Eikä ollu riittäviä kulutusoikeuksia harjoitteluun, jolloin tämänkin vanhentuneen aseen saattoi kokolailla unohtaa.
Jotta ei nyt menisi pelkäksi merivoimien mätkimiseksi, niin korostan, että oli meillä sentään jotain etujakin. Suurin niistä oli ammattitaitoinen kantahenkilöstö, joka tunsi vedet kun omat taskunsa. Torpedoveneet opetteli jo ennen sotia ajamaan väyliä pilkkopimeässä pelkän laivakompassin ja sekuntikellon avulla. Voitiin siis ainakin yrittää päästä lähelle hyökkääjää. Oman merenkulkututkan käynnistäminen paljasti aluksen viholliselle. Pahin skenaario oli 1968-tyyppinen yllätyshyökkäys. Se kuitenkin tapahtuisi pienemmin voimin ja kuljetuslaivat pyrkisivät ajamaan suoraan satamaan, ennakoitiin.
Jossain paperissa oli ennakoitu, että alusten varustaminen torpedoilla veisi ainakin viikon eli tässä on vaatimusten ja todellisuuden välillä ristiriitaa.
Ei ainakaan käy kateeksi aliluutnanttia miehistöineen, joka käsketään yrittämään torpedohyökkäystä. Talvisodan hyökkäyksestä Äyräpään kirkonmäelle sentään taisi puolet selvitä takaisin. Ainakin salaisuuden osasivat ressut hienosti pitää takanaan, kun se tuli julkisuuteen vasta kylmän sodan jo päätyttyä.
Kiinnostavaa on myös verrata valtion suhtautumista Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin. Pariisin rauhansoppari ajateltiin ensin väliaikaiseksi, josta päästään pian eroon eikä sitä tarvi huomioida suunnittelussa. Kun ei päästykään, niin sopparia rikottiin surutta. Neukutkin sanoi arkistojen mukaan: "Teillä on erinäisiä määräyksiä rauhansopimuksessa, mutta mitäpä siitä, kun kaikki ostot salataan." Vertailu jv-miinakieltoon: varusmiehille itsetoimivan kylkimiina-ansan tien poikki viritetyn nylonsiiman avulla opettanut luutnantti ei taitaisi selvitä sakoilla vaan tulisi ehdollista ja menis virka. Sen verran kovat on sanktiot kun taas Pariisin sopparia ei lainsäädäntömme tuntenut lainkaan.
Merivoimien toiminnasta ei sotien aikana jäänyt paljon jälkipolville kertomista, kun suurin osa yrityksistä meni pieleen. Ehkä siinä oli kunnioitusta veteraaneja kohtaan, sillä eihän huonosta johtamisesta voi parhaansa varmasti yittäneitä syyttää. Hatunnosto kuitenkin paljon bullshittiä levittäneelle panssarilaivojen perinneyhdistykselle, jonka pj Auvinen 2021 pidetyssä seminaarissa paljasti Ilmarisen uppoamisen kaikki hölmöilyt. Jotka siis oli tiedetty 80 vuotta!
Sama peli jatkuu valitettavasti vieläkin. Täällä siteerattu Haatajan gradu on lukemisen arvoinen. Mutta vaikka hänen lähteensä ovat olleet ihan samat, niin ite löysin esimerkiksi tykkiveneiden tutkahankinnan päättäjäksi merivoimien komentaja Pirhosen. Palaan siihen asiaan myöhemin, ettei postaus veny ylipitkäksi.
Alla tämä savuava ase eli kertausharjoitusten oppitunnin aihe ap 22.8.1966
Lopusta löytyy Moottoritykkivenelaivueen sa-kokoonpano, josta näkee mitä muuta laivoja kekä apu- ja huoltohenkilöstöä tarvittiin
Katso liite: 88006
Katso liite: 88005
