Asiallinen postaus nimimerkiltä elso! Vaikka joudunkin olemaan eri mieltä.
Merivoimien tapauksessa on mielestäni hankalampi löytää perusteita 1,2mrd alushankinnalle. Joo, niillä aluksilla voidaan varmasti saada aikaan jonkinlainen vaikutus vihollisessa, mutta onnistuisikohan se jollain muillakin tavoilla, kenties paremmalla iskukyky/€ -suhteella?
Muutetaan listaa:
J-39E, RBS-15, NH90 SuTo, tiputettavat aktiivi/passiivi sonaripoijuṭ tukemaan merivoimien nykyistä tiedustelua, mahdollisesti pienempiä aluksia hankintaan.
Noita kaikkia saa jo nyt, tai pian, sotakaupan hyllyltä. Omaa devausta ei vaadita.
Mikä on lasku sen jälkeen, kun on hankittu nuo kaikki palapelin osaset?
Mietitäänpäs...
4 x NH90 NFH
6 x Gripen E
Pelkästään tuolla kombinaatiolla ollaan varmasti jo 900-1000 miljoonan euron tuntumassa, kun aseitakin pitää hankkia.
Ylijäävät 200-300 miljoonaa on helppo kuluttaa kahteen tai kolmeen miinalaivaan, sillä miinoituskyvystä tuskin halutaan luopua. Miinalaivoja tarvitaan myös tuottamaan tilannekuvaa merialueilta.
Mutta mikä on tuon paketin suorituskyky? Jos laiva on helposti havaittavissa, niin eikö perinteinen (ei-häive) ilma-aluskin? Mikä on ilma-alivoimaisena taistelevan osapuolen hävittäjän tai varsinkaan helikopterin selviytymiskyky?
Olkoonkin, että alus on hidas ja suuri maali, niin kantavuus ja koko mahdollistavat ilma-alusta raskaampien/tehokkaampien omasuojajärjestelmien (ELSO- ja harhamaalijärjestelmät) asentamisen samoin kuin raskaan itsepuolustusaseistuksen (ilmatorjuntaohjukset, CIWS). Hävittäjä voi tietysti pötkiä pakoon, mutta joskus siinäkin leikissä käy kalpaten, ja helikopterin asema on surkea, jos hävittäjäsuoja katoaa.
Sitä paitsi en jaksa uskoa, että alusten löytäminen on ihan triviaalia. Saaristo on pirullinen paikka, kun tutkakaikuja tulee joka puolelta, mikä on ongelma myös tutkahakuisten meritorjuntaohjusten käytön kannalta. Tämä korostuu pitkillä etäisyyksillä, kun alus ei ehkä olekaan samassa paikassa kuin se oli ohjusta ammuttaessa, ja lähietäisyyksillä ohjuksen laukaiseva ilma-alus on alusilmatorjunnan vaikutusetäisyydellä. Toisekseen tuossa toiminnassa syntyy viholliselle ihan varmasti tappioita ja keskeytyneitä tehtäviä. Suomen ilmavoimia kiinnostaa varmasti päästä jaolle pudotustilastoissa. Kolmanneksi pelkkä alusten olemassaolo viivyttää vihollisen operaatiota ja antaa meille aikaa sekä sotilaallisiin että poliittisiin vastatoimiin. Venäläisiä varmasti harmittaa, jos kaksi alusta on Ahvenanmaan turvana vielä neljäntenä sotapäivänäkin estämässä maahanlaskuoperaation loppuunviemisen. Vastaavasti meillä alkanee sitä suuremmat varautumistoimenpiteet, mitä isompia joukkojensiirtoja Venäjä tekee lähialueellemme, jolloin lamauttavan ensi-iskun onnistumismahdollisuus heikkenee.
Vai onko aluksien rooli sitten jotakin muuta kuin törkätä liikkeelle se maksimaalinen tuhovoima ajanhetkellä t?
Tietysti voidaan ajatella, että tollanen paatti saattaa olla pelipaikalla heti, koska pystyy hankkimaan informaatiota omilla sensoreillaan. Ikävä tosiasia on toisaalta se, että myös vihollinen tietää paatin sijainnin ja tyypin. Passiivisen kuuntelupoijun havaitseminen onkin sitten jo kertaluokkian hankalampaa, ellei jopa mahdotonta. Poijujen varaan jättäytymisestä seuraa taas toisaalta se, että kestää jonkin aikaa ennen kuin saadaan tulivoimaa pelipaikalle, ja esim. suklari saattaa olla jo ihan muualla, kuuntelulaitteiden ulottumattomissa, kun ase ollaan saatu pelipaikalle.
Juu, on hyvin mahdollista, että haluamme tehdä muutakin kuin yhden suurhyökkäyksen, jonka jälkeen
ohi on.
Omasta mielestäni ehkäpä keskeisin asia merivoimien aluksissa on toiminta-aika ja reagointinopeus. Ammattimaisena puolustushaarana merivoimilla on hyvä reagointinopeus. Tämä on tärkeää harmaan vaiheen kannalta, koska valmiutta voidaan kohottaa nopeasti ja hiljaisesti puolustusvoimien sisäisenä toimenpiteenä. Hornetien hajauttaminen (ja mahdollisesti myös rannikkosijoitteisten meritorjuntaohjusyksiköiden miehittäminen reserviläisillä) vetää puoleensa paljon enemmän huomiota ja kestää jonkin aikaa. Lisäksi tuollaisen aluksen toiminta-aika on ihan toista luokkaa kuin alueella päivystävällä hävittäjäparvella, helposti monisatakertainen.
Toinen seikka on tilannekuvan luominen. Kyky valvoa etenkin ilmatilaa maasijoitteisilla sensoreilla on saaristossa heikko ja avomerellä melko lailla olematon. Tutkien kuljettaminen saariin ja etenkin niiden siirtäminen asemasta toiseen on hidasta ja hankalaa, isoimpia saaria lukuunottamatta, ja avomerellä taas alakatveet kasvavat. Merivoimien aluksilla sensorit muodostavat tilannekuvaa vaikka keskellä Pohjanlahtea. Lisäksi kiinteillä sensorikentillä on se ongelma, että ne voidaan tiedustella jo rauhanaikana ja tuhota konfliktin ensi hetkinä.
