Merivoimien kehitysnäkymät

Royal Navy on muuten kohta paremmassa hapessa. Type 26 (8 kpl) ja Type 31 (5 kpl) luokkien aluksia alkaa valmistua lähivuosina ja nuo aikaisempien kevyitten risteilijöiden kokoiset (n. 7 000 t) fregatit tuovat uutta kyvykkyyttä brittilaivastolle. Tuohon vielä päälle Kanadan 15 x Type 26 -luokan alusta Atlantille sukellusvenejahtiin...

Osa Kanadan aluksista sijoitetaan Tyynelle Valtamerelle. Kanada on viime aikoina myös aktivoitunut Itä-Aasian suunnan sotaharjoituksissa. Nykyisin viisi 12:sta Halifax luokan fregatista on sijoitettu Tyynen Valtameren puolelle.
 
Oli Natolta näppärä tapa käyttää miinalaivoja.
Ilman sen kummempaa retoriikkaa tai uhkailuja pari miinalaivaa vaan ilmestyi Viron nurkille maleksimaan. . . .

Ketään ei uhkailtu eikä asetettu mitään vaatimuksia eikä kerrottu omista suunnitelmistakaan.

Liekö joku pystyi vesilinjasta päättelemään olivatko täydessä lastissa ?
 
Totta, ei ikävämpää hetkeä olisi voinut valita. HMS Defender jutun mukaan pääsee partioimaan Mustalle merelle kevään aikana.
Mutta aika suuri "handicappi" on brittilaivaston merimaaliohjuksen tila (ts. puute). Hyvän kokoinen alus ja sensorit kunnossa, mutta yksikätisenä ei tule sotahommista mitään. Ryssälän Steregushchy-luokan korvetitkin Kh-35-ohjuksineen pyyhkii noilla lattiaa puhumattakaan Admiral Gorshkov -luokan fregatista.
Jotain on mennyt pahasti pieleen jos brittien ohjushävittäjä ottaa yksin matsia venäläisen korvetin tai fregatin kanssa. Jokaisella sotilasliiton laivasto-osaston aluksella ei tarvitse olla kaikkia mahdollisia välineitä.

Sitten on oikeasti syytä huoleen jos joudutaan tilanteeseen jossa Natolla ei enää ole kykyä vaikuttaa venäläisiin pinta-aluksiin. Tuo hetki ei onneksi ole lähellä.

Eihän se tietysti hyvälle näytä että RN:llä on kaksi uutuuttaan kiiltävää lentotukialusta mutta yhtään ilmatorjunta-alusta ei saada liikenteeseen niitä suojaamaan. Onneksi on kavereina edes USA ja Hollanti.
 
Oli Natolta näppärä tapa käyttää miinalaivoja.
Ilman sen kummempaa retoriikkaa tai uhkailuja pari miinalaivaa vaan ilmestyi Viron nurkille maleksimaan. . . .
Mistä tuo "Nurmi" syndrooma kumpuaa.
Nuohan on vanhoja raivaajia. Niillä voi toki jotenkin miinoittaa samoin kuin sillä Airiston helmen Kala lautalla kylpytynnyreineen , tai vaikka ruuhella.

Muualla näistä uutisoidaan.
German minehunter arrive on the Gulf of Finland.
 
Eikö se ole noissa kuvissa?
Erinomainen kysymys. Samannäköinen ohjus on myynnissä kolmeen eri suuntaan kolmella eri nimellä. Onko niissä muuta eroa? Pelkkä eri nimillä myyminen kuulostaa huonolta myyntistrategialta, ei saa rakennettua menestystarinaa jos koko ajan joutuu selittelemään että ne ovat vaan eri nimisiä mutta oikeasti sama tuote...
 
Voihan perusratkaisua versioida. Ja nimiä riittää kun samaa teemaa hienosäädetään eri kumppanien kanssa.

Blue Spear Singaporen suuntaan ja Sea Serpent Thalesin kanssa briteille.
 
Samat kuoret mutta eri paketti sisällä? Elektronisella puolella on Israelin ylivoima. Ja niitä paketteja voidaan asiakkaan mukaan muutella vaikka ulkokuori olisikin sama.

Edit. Tähän mennessä me ollaan ainoita samalla nimellä Israelin omien ohjusten kanssa, otetaan se hyvänä merkkinä :cool:
 
Mitä vähemmän luovutettu juutalaisia sota-aikana leireille, niin sitä paremmat specsit tarjoavat?
 
Oli Natolta näppärä tapa käyttää miinalaivoja.
Ilman sen kummempaa retoriikkaa tai uhkailuja pari miinalaivaa vaan ilmestyi Viron nurkille maleksimaan. . . .

Ketään ei uhkailtu eikä asetettu mitään vaatimuksia eikä kerrottu omista suunnitelmistakaan.

Liekö joku pystyi vesilinjasta päättelemään olivatko täydessä lastissa ?
Miinalaiva Uusimaa teki näiden kanssa passexin. Harjoituksen pääaiheena oli ilmatorjunta. Ilmavoimat avusti lennoin.

Jos Suomi ja Viro miinoittavat omat vetensä ja NATO sitten keskialueen samalta linjalta Suomenlahden poikki, ja miinanraivausta häiritään ohjuksin, pysähtyy noin kolmannes Venäjän ulkomaankaupasta, sekä Kaliningradin huoltoliikenne enimmiltä osin. Virohan hankki juuri miinoja ja meritorjuntaohjuksia. Määrät eivät riitä mitenkään maihinnousun torjuntaan joka paikassa, mutta Suomenlahden sulkuun yhdellä tai kahdella linjalla Viron aluevesien osalta ne riittänevät.

Tässä tilanteessa, nuo laivat, oli selvä viesti Venäjälle. Suuri yleisö ei huomaa, eikä tajua, mutta venäläinen amiraali tajuaa.

Edit. Uusimaa ilmaisi paikkansa ennen harjoitusta. Lienee käynyt lastaamassa, ja se haluttiin näyttää venäläisille.
 
Viron hankkiman Blue Spearin kantama on jotain 290 km. Ts. niillä voidaan kyllä torjua maihinnousua "joka paikassa", mutta ohjuksia tuskin on kovin moneen salvoon.

Lisäys: Ah, kirjoitit määristä. Pahoitteluni. Mutta hyvä se on kantamaa kuitenkin olla - toivottavasti on myös datalinkki maalitiedon päivittämiseen.
 
Kantamien suhteen, hyvä on olla kantamaa, nimittäin ei pelkästään kauas vaan myös kaukaa. Se on suojaa, ja myös taktisia mahdollisuuksia.
 
Jos Suomi ja Viro miinoittavat omat vetensä ja NATO sitten keskialueen samalta linjalta Suomenlahden poikki, ja miinanraivausta häiritään ohjuksin, pysähtyy noin kolmannes Venäjän ulkomaankaupasta,

Venäjän ulkomaankauppa on Itämerellä raakaaineita.
Eli kauppa pysähtyy muutenkin, ilman miinoja.
Vai meinaatko että läntinen osapuoli ostaa edelleen tavaraa venäjältä.
Maailmantalous kokee muutenkin jo aikamoista iskua jos Euroopassa on täysi mylly päällä ja Usakin NATOn kautta mukana.

Sanoisin,että siinä vaiheessa kun Suomi ja NATO on sodassa Venäjän kanssa, niin tuo itämeren ulkomaankaupan häirintä/pysäytys on lillukanvarsia. Tuskin mitenkään oleellista jos koko Eurooppa on tappopuuhissa.
 
Edit. No joo, melkoista kärjistettyä olkiukkoa sinulta. Eikö ole aikaa ennen koko Euroopan tappopuuhia? Jolloin vaikka eri tahot uhkailevat ja vihjailevat erilaisilla toimilla, kuten juuri nyt.

Venäjä myy muillekin kuin länsimaille. Kaliningrad-Pietari -meriyhteys on Venäjälle arvokas. Kriisi jossa ei olla sodassa? Mites nämä?

Voisitko vastakommentissasi kommentoida lainaamaasi kommenttia, etkä vain rakentaa jotain kuvitteellista ääriskenaariota, niin kuin se olisi ainoa mahdollinen kehityskulku? En ainakaan minä ajattele, että miinoilla olisi olennaista merkitystä lännen ja Venäjän välisessä kaupassa, tilanteessa jossa NATO ja Venäjä ja koko Eurooppa on sodassa. Miksi siis argumentoit sellaista väittämää vastaan, jota kukaan ei ole esittänyt? Onko sinulla lainkaan aikomusta keskustella järkevästi? Jos on, lopeta olkiukkoilu.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top