Tästä olen samaa mieltä, ero ei ole niin dramaattinen kun ensi kuulemalta tuntuu. Ilmatorjunnan jo käsittelit, mutta myös maavoimien taistelun tukeminen ajateltiin tapahtuvaksi tykistösyöksyin eikä Normandia-tyyppisin rantapommituksin.
Kannattaneeko tähän enää vastata? No, koska uni ei tule. Ja EN HALUA ketään nolata tms, mutta minusta totuus on kuitenkin tärkeää kertoa tälle yleisölle. Ja, kun tuon kommentin loppua lukee, niin ehkä aseneteellisuudella tekee joku sen ihan itse.
Kun maa-ammuntamenetemiä ei ollut, ei maavoimien taistelua muutoinkaan voitaisi tukea kun hyvin rajoitetusti. Oli ainoastaan paikantaminen ns. apumaalin avulla. Se oli koordinaateiltaan määrätty piste, esim niemennokka joka näkyi laivalle. Maali johon ammuttiin ilmoitettiin suhteessa tähän apumaaliin, samoin korjaukset. Jäsen
@Analysti n eloisasti kuvaamat "zip-zap" nopeudella sujuvat paikannukset tapahtuivat inertia- ja gps-tekniikan aikana eli vasta MLU n jälkeen.
1. Apumaali on joku kohde, joka pysyy tutkan seurannassa ja on yksiselitteinen. Niemennokka ei sitä ole, sen kärjessä oleva kummeli voi ollakin. Tulenkorjauksia ei anneta sen suhteen, maalin näkevä tulenjohtaja ei edes tiedä, mikä ja missä se on. Hän vain ilmoittaa maalin ja OMAN paikkansa alukselle. Siellä tst-keskuksessa hoidetaan kaikki loput asiat. Tulenjohtajan paikka tarvitaan tulenkorjausilmoitusten takia, ne tulee hänestä katsoen. Tätä varten laaditulla tasolla tehdään sitten tarvittavat muunnokset tulenjohtojärjestelmän vaatimiksi arvoiksi. Ja nimenomaan se on tykistösyöksy, jolla tämäkin tehdään. Oletettavasti suunniteltu maali olisi joku maihin päässyt komppania/vast. Montako kranaattia muuten laskennallisesti vaaditaan linnoittamattoman komppania lamauttamiseen?
2. GPS:ää eikä mitään muutakaan paikannuslaitetta (Syledis/ Decca) ei ole kytketty tykkiveneellä mihinkään silloiseen järjestelmään. Tykkiveneen tulenjohdossa ei maalin maantieteellisellä sijainnilla (koordinaateilla) ollut juuri mitään merkitystä, vaan se perustui pelkästään suhteellisuuteen. Sanon juuri mitään siksi, että leveysaste syötetään Coriolis-voiman kompensoimiseksi. Taistelunjohtojärjestelmä piti paikkansa merkintälaskulla (loki ja hyrrä) ja aina aika ajoin se korjattiin manuaalisesti kohdalleen. Varsinaista inertia-hyrrää siinä ei ollut. Inertiahyrrä termillä minä käsitän hyrrää, mistä otetaan kiihtyvyyksien avulla tietoja ulos, esim automaattisen paikanpidon tarpeisiin. Ne taisi tulla käyttöön 1950-luvulla ensin amerikkalaisiin ohjuksiin ja sitten ydinsukellusveneisiin.
3. Tulenjohtojärjestelmä ja tykki on vakautettu ns. vertikaalihyrrillä, sitä kai voisi nimittää jonkinlaiseksi inertia-järjestelmäksi. Se on ollut siellä alusta lähtien, ilman sitä ei mikään maali olisi pysynyt seurannassa lainkaan. Nyt en enää millään muista, miten se oli tarkasti ottaen rakennettu tuolla alusluokalla, eli oliko se HSA-69 järjestelmän sisällä, vai erillisenä jossain. Lohkokaaviota kun ei VIELÄKÄÄN löydy netistä. Jo IIMS:sta lähtien tulenjohtojärjestelmät oli vakautettu, USA:ssa sitä nimitettiin ensin "STABLE ELEMENT"ksi. Meillä vertikaalihyrräksi. Tämä järjestelmä kuitenkin korjaa aluksen keinunnasta ja muusta liikehdinnästä johtuvat muutokset siten, että aseistus seuraa koko ajan maalia (tai, tarkasti sanoen ennakkopistettä tietenkin).
Tämä ei ole hyvä esimerkki, koska 88 ItK:ssa oli putkenvaihto tehty erityisen helpoksi. Se irtosi yhdestä vivusta kääntämällä, joka joskus onnistui vahingossa varusmiehiltäkin. Jos näin pääsi tapahtumaan, oli syytä varoa varpaita, sillä tällöin painava putki rymisteli maahan saakka. Tämä ominaisuus tarvittiin siksi, että putket voitiin ampua loppuun yhdessä ilmahyökkäyksessä.
4. Miksi ei ole? Ei nyt ole kyse itse aseesta, vaan siitä, että MIKÄ TARVE on. Eli millainen hyökkäys on.
Tässä siis kyseessä hävittäjän poistaminen pelistä yhdellä 120 mm sirpalekranaatilla! Silllä samalla pienehköllä kuulalla, joka räjähtää heti esteen kohdatessaan ja kuula saa aikaan vain pesäpallon syvyisen kuopan Niinisalon hiekkaan. Eihän tällaista puppua "ostettu" asiantuntevalla forumilla ja minäkin väitän sitä tahalliseksi harhautukseksi. Siis samaa sarjaa, kun ilmeisesti itse keksitty väite "yleisten syiden" estämistä laivakaupoista.
Laivamaaleihin tarvitaan merimaalikranaatteja, joita on myös kutsuttu osuvasti puolipanssarikranaateiksi. Miksei niitä Turunmaalla ollut? Minäpä kerron syyn:
5. Pientä ja panssaroimatonta merimaalia (kuten sen ajan hävittäjä, kyseessähän on siis 2500 - 4000 tonnin alukset, joissa teräslevyn vahvuus pinnan yläpuolisissa osissa on 4 - 10 mm, useimmiten sen 4 -6 mm) voi ihan hyvin ampua sirpalekranaatilla. Toki puolijäykkä merimaalikranaatti olisi ehkä ollut parempi, mutta mikään pesäpallon kokoinen monttu ei ole se 120 mm iskemä. Se on vähintään samaa luokkaa, mikä tulee 120 mm KRH:lla.
Kaikki tuon ajan hävittäjien tulenjohtolaitteet, tutkat, suuntaimet ja miehistö suurimmalla osalla aseista ja suuntaimista on joko ihan ohuen sääsuojan tai vain taivasalla. Siihen tehoaa vaikka olisi ampunut HESY:llä, pelkät sirpaleet lävistää nuo levyt helposti. Ei paljon poikkea lentokoneesta maalin "kovuuden" suhteen. Alukset oli siis eri kevyttä tekoa, kuin esim nykyiset Arleigh Burket, joissa on 150 tonnia ballistista suojaa. Sanoisin niin, että nimenomaan vaaditaan siltä maalilta tuuria saada se osuma semmoiseen paikkaan, ettei siitä koidu taistelukyvylle kohtalokasta vauriota. Hävittäjät oli tuohon aikaan vielä niin pieniä aluksia, että melkein joka paikassa oli jotakin taistelulle kriittistä ja kahdentaminen oli hyvin rajoitettua. Tärkeitä kaapeleita tulenjohtolaskimen ja aseiden välillä oli joka puolella laivaa. Palokuormaa oli paljon, puiset sisäovet, kalusteet, punkat jne jne ... Joskus hävittäjät selvisi aika kovistakin vaurioista kyllä pinnalla, mutta kotiinlähtö tuli aika helposti.
Meille esiteltiin ruotsalaisille käsiin jäänyt vanhentunut 120 mm moottorisuunnattava it-tykki vuonna 1959, tietoja valokuvan kera saatiin jo 1953. Rahaa oli minimaalisesti, joten 1963 tilattiin ainoastaan neljän tykin sarja ilman atarvikkeita. Tykki piti suunnitella isolta osin uudelleen eikä svedut suostuneet lyhyempään sarjaan. Kauppa siis tehtiin, vaikka ei vielä ollut rahoja laivoihin. Sitten tilattiin taistelujärjestelmä ja lopulta laivatkin, mutta niitä saatiin ainoastaan 2 kpl. Vasta tässä yhteydessä palattiin atarvikkeisiin. Suomi halusi merimaalikranaatin, jonka piti olla ballistiikaltaan sama kun sirpalekranu. Tämä siksi, että oli jo tehty soppari Philipsin kanssa taistelujärjestelmästä, jolloin sieltäkin oli tullut mojova lisälasku tarvittavista muutoksista.
Bofors oli kaikkien myyjien unelmatilanteessa. Kranaatteja tarvitaan vuosikymmeniä, joten luettelivat neuvotteluissa A4-sivun verran tarvittavia muutostöitä suolaisen hintapyynnön selitykseksi. Osa oli kyllä ihan aiheellisia, sillä ei ole helppoa suunnitella kranaatin massat siten, että ne pysyvät samoina eikä massakeskipiste muutu. Muutoksissa nimittäin sytytin pitää siirtää kuulan kärjestä sen pohjaan. Hankkimatta ne merimaalikuulat sitten jäivät, lieneeko 120 TAK ainoa kehittyneiden maiden tämänkokoinen tykki, joka ei sovellu laivojen ampumiseen.
Kertomukset "huoltokiertotykistä" ovat nekin sumutusta, laivoja tuli kaksi mutta tykkejä siis neljä. Pohjanmaahan saatiin kolmas hukattua vasta 10 v myöhemmin v. 1979, jolloin tämä huoltokierto voitiin aloittaa. Siis sama juttu, kun kalliita F-35 a olisi hankittu 90 tai 120 kpl "huoltokierron" vuoksi.
5. Mitä sumutusta huoltokiertotykki muka on? Jos neljästä aseesta asennetaan kolme, jää se neljäs huoltokiertoon. Eihän sitä siihen tietenkään OLE OSTETTU, mutta ei sitä muuta, etteikö se semmoinen sitten olisi.
Mistä luulisit johtuvan, ettei laivastostamme ole lainkaan kirjallisuutta? Ettei vaan siitä, ettei jälkipolville jäänyt paljoakaan myönteistä kertomista. Laivaston virallista historiaakaan ei ole, vaan joku perinneyhdistys laati kolmiosaisen Laivaston historian. Sen sodanjälkeisen osuuden kirjoitti pitkäaikainen Merivoimien komentaja amiraali Koivisto, joka resurssien puutteesta valittamisen ohella lähinnä piilotteli pieleen menneitä asioita. Niitä samoja, joita itse oli johtamassa tai valmistelemassa.
Kaikella kunnioituksella, etkö jäsen
@Analysti ole itsekin esimerkki siitä vaikenemisen kulttuurista, joka muurin tavoin ympäröi Turunmaa-luokkaa? Osallistuit täällä keskusteluun 4-5 vuotta laittaen kommentteihisi jatkuvasti disclaimereita tyylin "arvelen", luulisin" ja "pitäisi mennä arkistoon", vaikka tunsit laivan erinomaisesti omakohtaisen kokemuksen turvin ainakin MLU n jälkeen.
Ove Enqvist sekä Johanna Pakola ovat laatineet 1-2 hyllymetriä kirjoja rt:stä ja niitä tehtiin leegio jo ennen heitäkin. MPKK julkaisi viime vuosina 10-osaisen sarjan a´ 500 sivua maavoimien taktiikan historiasta ensisten satojen opusten päälle, mutta Merivoimista ei kirjoja siis ole. Kertokaa nyt sitten joku muu syy tähän, kun se, että välillä sotilasfarssia muistuttavia tapahtumia ei ole haluttu muistella.
Merivoimia on tietenkin helppo haukkua, kun se on ollut tähän saakka niin aliarvostettu ja alirahoitettu puolustushaara, ettei sillä ole juuri ollut varaa hankkia kansainvälisen tason aluskalustoa. Nyt se kyllä tapahtuu. Tietenkin joku "tietää" taas, että "paskaa tulee".
Oma varovaisuuteni kommentoinnissa on johtunut lähinnä siitä, etten ole ollut varma voiko jonkun asian jo paljastaa, vai onko tieto vielä luottamuksellista. Tykkiveneen aktiiviajasta alkaa olemaan sen verran, ettei kai sen salaisuuksien paljastaminen enää mitään vaihingoita. Ja lisäksi, kyllä oikeat asiantuntijat kaikkien noiden järjestelmien ominaisuudet suurinpiirtein jo tietääkin.
Merivoimien onnistuneet alushankkeet/hankinnat ovat mielestäni:
1.Venäjältä otetut vartioristeilijät jotka meillä nimettiin tykkiveneiksi.
2. Panssarilaivat
3. Sukellusveneet pl Saukko
4. Taisto-lk
5. Pienet miinalaivat (Riilahti, Ruotsinsalmi ja Keihässalmi) Viimeksi manittu varauksin.
6. Turunmaa-lk:n tykkiveneet
7. Nuoli-lk varauksin
8. Vanha Pohjanmaa varauksin
9. Helsinki-lk varauksin
10. Hämeenmaa-lk:n modernisointi
11. Pansio-lk:n peruskorjaus
Semi-onnistuneita
1. Kuha-lk
2. Rauma-lk
3. Katanpää-lk
4. Tuima-lk
5. Hämeenmaa-lk alkuperäisessä asussaan
Tekemättä ois saanut jäädä:
1. Isku
2. Hurja
3. Tuuli
4. Hamina-lk varauksin
Tässä nyt ei kaikki alukset jne ole, mutta antaa suuntaa ajatuksista. Erilaisista pienistä veneluokan aluksista en jaksa enää nähdä vaivaa.
Kaikista näistä juuri tykkivene on se hämmästyttävin: mistä se osaaminen on silloin tullut? Alus ei ole kopio mistään maailman aluksesta ja se on suunnitelultaan kerta kaikkiaan erinomainen. Tietenkin se on hirveän ahdas ja epämukava henkilöstölle, mutta niin ovat olleet ne 2500 tn hävittäjätkin kun sinne on tungettu 300 miestä!
Uusien Pohjanmaiden tonnisto on noussut koko prosessin ajan. Alunperinhän laivasto halusi hävittäjän, mutta edes siihen epärealistisen pieneen 1100 tonnin hävittäjään ei ollut rahaa. Sitten laivasto-ohjelmaan kuuluneisiin 'saattajiin' alettiin laittamaan hävittäjän ominaisuuksia (ja jotkut ehkä muistaa että alunperin niiden piti olla vain 450 tonnin aluksia!).
