Merivoimien kehitysnäkymät

Onko kukaan miettinyt miksi kiinalaiset lentoyhtiöt operoivat länsimaalaisilla lentokoneilla, vaikka oma tuotanto suoltaa ulos stealth hävittäjiä sekä pian myös pommikoneita. Luulisi teknologiaa löytyvän myös matkustajakoneiden valmistamiseen. Taitaa kuitenkin olla niin, että made in China teknologia puhuttaa korkeintaan muutamia afrikan maita jos niitäkään.
 
Kiinassa on muistaakseni sellainen tilanne, että he osaisivat valmistaa siviililentokoneisiin suihkumoottoreita, mutta heiltä puuttuu asianmukaiset työstökoneet, eikä länsimaiset moottorivalmistajat niitä tietenkään halua myydä. Kiinalla taisi olla ongelmia myös sotilaskoneiden moottoreiden kanssa?
 
As of 31 August 2018, Comac has 1008 commitments including 305 firm orders, mostly from Chinese leasing companies or airlines with the exception of GE.
Samaan aikaan tilaukset Boingille sekä Airbussille lienevät moninkertaiset.
Siirrytään yleisilmailu vitjaan jos keskustelua tästä vielä kehittyy.
 
Onko kukaan miettinyt miksi kiinalaiset lentoyhtiöt operoivat länsimaalaisilla lentokoneilla, vaikka oma tuotanto suoltaa ulos stealth hävittäjiä sekä pian myös pommikoneita. Luulisi teknologiaa löytyvän myös matkustajakoneiden valmistamiseen. Taitaa kuitenkin olla niin, että made in China teknologia puhuttaa korkeintaan muutamia afrikan maita jos niitäkään.

Tiedän kyllä. Siivet lehti kolahtaa postiluukkuun. Montako sataa konetta on tilattu (edes kotimaasta)?

Samaan aikaan tilaukset Boingille sekä Airbussille lienevät moninkertaiset.
Siirrytään yleisilmailu vitjaan jos keskustelua tästä vielä kehittyy.

Katsoppas nyt höpönassu mitä kirjoitit ensimmäisessä viestissä.
Argumentti vaihtui hienosti lennossa.
 
Onkohan kukaan ilmoittanut Finnlinesille että Kiinasta ei tule kuin paskaa, menivät nimittäin tilaamaan kolme uutta roro-alusta Jinling-telakalta.
Vieläpä hybridit, voivoi
No jos ei tule niin sitten on tilattu kaksi alusta kerralla, eli halpa ja hyvä.
Hinnan takia Kiinasta tilataan, ei laadun.

Tällä hetkellä Kiinasta tulee halpaa tavaraa, iso osa on ihan täyttä paskaa, osa heikkolaatuista ja hyvin pieni osa melko laadukasta.
 
Miksi ihmeessä en seuraisi vähemmän palstaa, mihin pari tuotteliasta uunoa tuuttaa päivittäin nollatason postauksia:unsure:
 
Sen sanon vielä @magitsu , että HX-hankkeessa saadaan mahdollisuus paikata virhettä, jos Gabriel toimii testiammunnoissa yhtä "luotettavasti" kuin RBS-15 Saksassa. JSM tai LRASM siiven alla (tai asekuilussa) lievittänee tuskaasi? :coffee:
 
Ei minulla oikeastaan ole sen suuntaisia epäilyjä. Lähinnä vain täysi tietämättömyys siitä, mikä on ollut valintaan johtaneen kunnianhimon taso. Se voi osoittautua huippuvehkeeksi, jos mainospuheet valinnasta pitää paikkaansa. Toisaalta jos se osoittautuu "riittävän hyväksi", niin sitten voi vain arvuutella oliko järkevää ostaa väline, jonka osalta jäädään todennäköisesti harvinaiseksi käyttäjäksi.

Merivoimat halajaa "protoja" puheista, sekä niihin liittyvistä haasteista huolimatta. Tp 47 ja Gabriel. Itossa sentään tehtiin päinvastainen liike Umkhontosta ESSMiin. Ilmavoimat ostaa koeteltua. NH-hankinta kertoo, että uuden kanssa on syytä olla varovainen.

Outoja valintoja pitäisi perustella enemmän, mutta asian luonteesta johtuen se on haastavaa. Tästä on saatu vähemmän tietoa kuin muista. Riskinoton taso huolestutaa. Jos vaakakupissa on muihin verrattuna ylivoimainen kyky, niin ehkä riskilisä on järkevää. Se jää nähtäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ei tarttunut foorumin hakukoneeseen, joten laitetaan, vaikka vanha onkin. Ilmeisesti Yhdysvalloissa puhaltaa uudet tuulet miinasodankäynnin tiimoilta.

https://www.thedrive.com/the-war-zo...e-with-new-sub-launched-and-air-dropped-types

Olen jo paasannut useampaan otteeseen, että hyökkäyksellisen miinasodankäynnin kyky olisi ilmapudotteisilla miinoilla hankittavissa kohtuullisen halvalla. Pienikin määrä voisi olla hyödyksi epätasapainottavana elementtinä. Pikahankintatilanteessa noita voisi käyttää vaikka nykyinen Hornet-kalusto.

Itsestään kulkevia voisi tosiaan laukaista Suomen oloissa vaikka soveltuvasta tms., kantamavaatimukset ovat melko pieniä ja kantama pienellä häiveisellä nopeudella hyvinkin suuri. Tulevaisuuden hyökkäyksellinen miinoittaja on varmastikin UUV jolla voi olla kyydissään perinteisiä paikallaan pysyviä miinoja tai vaikka torpedomiinoja.

Tämä on se kehitysaskel joka mullistaa Suomen meripuolustusta samaan tapaan kuin MTO:den käyttöönotto, ehkä enemmänkin. Toisaalta se mullistaa myös puolustuksen tarpeita - tulevaisuuden vedenalainen uhka voi uiskennella kaukaa sellaisen kapeikon kautta joka ei ole suvella tai edes pinta-aluksella kuljettaviss, tai se voi tulla myös esim. stealth-lentokoneesta Pohjanlahdelle pudotettuna. Sellaisia voi asettaa myös esim. kv-merialueille odottamaan aktivointisignaalia ennen kriisin alkua.
 
Kongressissa voisi tulla nikottelua, jos DSCA ilmoittaisi, että Suomi tulee horjuttamaan aseilla alueellista vakautta. :D

Pienenä kysymysmerkkinä tulee kuitenkin väkisinkin mieleen aseiden torjuttavuus. Hidas ja korkealla lentävä, ei-häive lentomiina. Sellaisen torjumisen ei pitäisi olla mikään amerikantemppu, jos tarkoitus olisi pussittaa/katkaista laivasto-osasto jonnekin väylälle. Toki jos vihollinen ei ole vielä alueella, niin epäilemättä lentomiinoitus sopii erinomaisesti täydentämään aluksista toteutettavaa miinoittamista erityisesti sivusuunnilla ja kriisin ensi hetkinä.
 
Voi käyttää myös hyökkäykselliseen miinoitukseen - ei suinkaan suoraan osaston eteen, vaan sellaisille alueille, joille aluksilla ei ole realistista päästä. Jos ei nyt suoraan Kronstadtin redille niin lähelle.
 
Toisaalta se mullistaa myös puolustuksen tarpeita - tulevaisuuden vedenalainen uhka voi uiskennella kaukaa sellaisen kapeikon kautta joka ei ole suvella tai edes pinta-aluksella kuljettaviss, tai se voi tulla myös esim. stealth-lentokoneesta Pohjanlahdelle pudotettuna. Sellaisia voi asettaa myös esim. kv-merialueille odottamaan aktivointisignaalia ennen kriisin alkua.
Huom! Tämä on se syy miksi me tarvitsemme Katanpäät omina runkoinaan eikä monitoimikorveteille lykättyinä moduleina. Silloin kun miinantorjuntakykyä eniten tarvitaan, sitä tarvitaan Pohjanlahden satamaväylillä yms. kriittisillä huoltoreiteillä, mutta korvetit ovat sidottuna Suomenlahdelle ja saaristomeren eteläreunalle miinoittamaan ja muutoin torjumaan tunkeutumisyrityksiä ym. huoltoreittien kimppuun.
 
Kongressissa voisi tulla nikottelua, jos DSCA ilmoittaisi, että Suomi tulee horjuttamaan aseilla alueellista vakautta. :D

Pienenä kysymysmerkkinä tulee kuitenkin väkisinkin mieleen aseiden torjuttavuus. Hidas ja korkealla lentävä, ei-häive lentomiina. Sellaisen torjumisen ei pitäisi olla mikään amerikantemppu, jos tarkoitus olisi pussittaa/katkaista laivasto-osasto jonnekin väylälle. Toki jos vihollinen ei ole vielä alueella, niin epäilemättä lentomiinoitus sopii erinomaisesti täydentämään aluksista toteutettavaa miinoittamista erityisesti sivusuunnilla ja kriisin ensi hetkinä.

Lentomiinoitus olisi jees jos samalla hommattaisiin käypäistä levityskalustoa. B-52 olisi sopiva väline hommaan.
 
???

Aiemmin on ollut keskustelua siitä, ettei älykkäitä miinoja ehkä ole ihan tajuttomasti varastoissa. Nytkö ongelmaksi syntyy se, että Super Hornetiin menee vain 8 miinaa? (Kts. Quickstrike for HX)
 
Back
Top