Miehistö tuppaa usein jäämään sivurooliin, niin kouluttajien huomiossa kuin puheissa, vaikka osaava miehistö lopulta kantaa taakan.
Näkemäni perusteella en voi yhtyä tuohon käsitykseen. Lähtökohtaisesti MPK:n kursseillakaan ei kurssilaisten sotilasarvot ole kouluttajien tiedossa, minkä perusteella jonkinlaista jaottelua voitaisiin tehdä.
Toinen asia on se, että vuosien saatossa henkilöt tulevat toisilleen tutuiksi ja lopulta melko pieni piiri pyörii eri kursseilla ja siten lähtökohtaisesti tuttuun kaveriin suhtautuu eri tavalla kuin uuteen ja tuntemattomaan.
Kokemani perusteella saatuun palautteeseen vaikuttaa natsoja enemmän persoona ja asenne.
Miehistötehtävät ovat usein suhteellisen tylsiä, mutta tärkeitä. Niihin pitäisi kehittää jonkinlainen nouseva kehityspolku. Toiminnan pitäisi olla mielekästä, palautetta pitäisi saada. Miten jääkäri Törn voi olla parempi kk-ampuja? Miten pioneeri Höm onnistui viime harjoituksessa? Miten onnistuneita miehistön jäseniä voisi muistaa ja palkita? Tähän on aika vähän keinoja tällä hetkellä.
Mikä on se taho, jolta palautetta toivoisi saavansa, muttei saa?
Millaista kehityspolkua tässä kohtaa kaipaat miehistötehtävässä? Mielestäni kehityspolku on terminä harhaanjohtava, jos lähtökohtana on pysyminen samassa miehistötehtävässä. Tuolloin kaiketi kyseeseen tulisi ns. ammattitaidon kehittäminen ja ylläpitäminen. Aktiivisuudella ja osaamista osoittamalla miehistötaustainen voi hyvinkin palvella partion - tai jopa ryhmänjohtajana. Riippuu pitkälti omasta sodan ajan joukosta.
Palkitsemiskeinot ovat kaiketi ylennykset, kunniamerkit, vaativammat tehtävät sekä ihan hyvä ja kannustava palaute. Oman kokemuksen mukaan paras palkinto on kuitenkin kokemus siitä, että saa omalta porukaltaan tietynlaista arvostusta.
Ylennykset ja kunniamerkit on sellaista mukavaa ekstraa. Parasta on olla mukana hyvällä asialla, mahtavassa porukassa ja samalla tietynlaisena kannustimena edes kohtalainen fyysinen kunto. Samalla toiminta tarjoaa mukavan väylän itsensä kehittämiseen ja haastamiseen.
intti.fi