Tuossa Bengasin videossa näkyy olevan vaunussa erittäin kattava ns. venäläinen suuren isänmaallisen sodan lisäpanssarointi.
Olen tässä yrittänyt piirrellä erilaisia suuntaviivoja, käppyröitä ja käyriä itsekseni hahmotellessani sodanjohdon ajatuksenjuoksua. Sveistin Hawkit ja Ruotsin ällitällit ja muutama muukin kauppa näyttäisi olevan samaa systeemiä kuin DDR:n kaupat. Eli ostetaan sitä mitä meillä on ennenkin ollut ja täydennetään puutteita määrissä, joita Pariisin rauhansopimus ja muut artiklat ja tekijät rajoittivat aikansa, silloin kun hyvä diili osuu kohdalle.
Nykyaikaistamista ja ajantasalle saattamista se ei ole, mutta modernisointia kuitenkin siinä mielessä että joukot saavat uudempaa ja parempaa kalustoa vanhan tilalle. Kun vanhat petterit vaihdetaan uudempiin ällitälleihin ja miehet siirretään traktorin lantakärryiltä ällitällien pellin sisään, niin ei veilä saavuteta ihan tämän päivän tasoa mutta väittäisimpä että joukkojen kokonaissuorituskyky kohenee aimo harppauksen. Tässä ei ole tarkoituskaan kohentaa iskuriosien kalustoa. Kerrankin ajatellaan niin päin, etteivät muut joukot saa aina iskureilta ylijäämäksi jäävää kalustoa, joka ei edes riitä muille lukumääräisesti iskuosastoja suuremmille joukoille. Nyt täydennetään nimenomaan sitä vajetta joka muilla joukoilla on kalustosta ja vielä halvalla. Tuo määrä vaunujahan olisi saatu tuplana jo yhdellä Tuomiojan koyhyyskokousreissun matkarahoilla.
Huomionarvoista on, ettei ole tartuttu noihin sinänsä houkutteleviin poistotarjouksiin monessa maassa, kun kalusto on ollut sellaista jota meillä ei ennestään ole. Käytettynä on ostettu vain Leot ja näitä "muiden joukkojen" täydennyksiä. Logostiikkaketju on ollut jo olemassa, kalustolle valmiiksi koulutettua henkilökuntaa ja reserviläisiä ja kokemusta kalustosta riittävästi. Myös varaosia on saatu mukavasti. Erityisesti tässä kiinnittää huomiota se, että tuo kalusto on ostettu lähes täysin länsimaista, vaikka olisi itäkalustoakin. Pitääkö itänaapuri kalustossaan niin kovaa ylihintaa vai missä on syy tälle ratkaisulle.
Kun sitten tähän heittää T-55M, T-74 ja BMP-1 vaunujen stenauksen, niin alkavat linjat, käyrät ja käppyrät leikkailla toisiaan. Ensimmäiseksi on huomioitava virallinen selitys eli varastoimisen ja kunnossapidon kalleus sekä tehottomuus nykyaikaisella taistelukentällä. Erityisesti logistiikan keventäminen vähentämällä materiaalinimikkeitä on huomionarvoinen seikka. Noille tyypeille varattu henkilöstö saatettiin uudeelleenkouluttaa ja ottaa käyttöön uusien vaunumallien huollossa ja koulutuksessa. Niille koulutetut reserviläiset taas oli helppo siirtää varareserviin alkaen vanhemmasta päästä tai siirtää sopivilta osin toisiin tehtäviin toisenlaisiin joukkoihin. Kun nyt katsoo Libyan tilannetta ja ennen Saddamin kukistamiseen johtanutta hyökkäystä Irakin tilannetta ettenkin kurdialueilla, olivat nuo stenatut vehkeet kuitenkin sangen käyttökelpoista kamaa paramilitääri tyyppisiä kapinallisarmeijoita vastaan. Jopa niin kuranttia pelotetta, että nyt monen maan voimin niitä ilmasta kuritetaan, jotteivät pääse pahojaan tekemään. Kun tästä piirtää taas uuden viivan tilannekarttaan, niin voi päätellä, ettei Suomi moista uhkaa vastaan varaudu. Vaikka doktriineissa ja poliittisissa puheissa onkin jo pitkään höpötetty uhkakuvan muuttumisesta ja valmistautumisesta terrori-iskuihin ja sissiliikkeiden toimintaan (huomaa ero sotaan sissitoiminnan keinoin verrattuna) ja muuhun vastaavaan, niin selkeästi kalustohankinnat osoittavat valmistautumista ensisijassa nykyaikaista valtiollista vastustajaa vastaan. Näille teroille on varattu sitten muutama poliisin, rvl:n ja intin erikoisjoukko ja heitä tukemaan akettajaporukat. Ajatuksena selvästi on, että ne havaitaan ja niihin isketään vaiheessa jossa ne eivät ole kasvaneet muutamaa toimijaa isommiksi porukoiksi.
Tältä pohjalta kun sitten yrittää piirrellä nuolia tulevaisuuden suuntaan, niin oma sangen epäluotettava kristallipalloni arvailee, että iskuosastoille jatkossakin ostetaan parasta mihin rahat riittää. Joko täysin uutta tai ainakin uusimman kaluston tasalle modifioitavassa olevaa kalustoa. Alueellisille joukoille täydennetään jo olemassa olevaa kalustoa ja varustetta kun kohdalle osuu sopiva diili käytetyn tavaran poistomyynnistä. Vieläpä niin, että painopiste täydennyksissä on sen heikkotasoisimman kaluston korvaamisessa uudemmalla eikä niinkään jokkojen saattamisessa joiltain osin täysin nykyaikaiselle tasolle. Näiden osalta vahvennetaan sitä ketjun heikointa lenkkiä. Poistoon siirretään taisteluvälineistöä, joka ei pärjää nykyaikaista vihollista vastaan, sitä muka kun se saadaan korvattua kurantilla tai joukkoja pienennetään niin että se tulee tarpeettomaksi. Suoraan taisteluun osallistumatonta kalustoa ettenkin kuljetuskalustoa kuitenkin säilytetään, kehitetään, uusitaan ja/tai määrällisesti lisätään liikkuvuutta ja suojausta parantaen. Taistelijan henkilökohtainen varustus uusitaan noin 20 vuoden sykleissä vaatetusmateriaalin ja kantojärjestelmien osalta ja aseistuksen osalta elinkaariajattelun mukaisesti. Vaatetusmateriaalin uusimissykli käytännössä toteutuu porrastetusti siten, että kaikkien joukkojen varustamiseen uuden mallin varustuksella kuluu koko 20 vuotta mallin käyttöönotosta. Silloinkin vielä uudella varustuksella lastattu sotilas saattaa joitakin varusteita saada vanhasta varustuksesta. Vanhat versiot käytetäänkin loppuun erilaisissa toiminnoissa ensin kunnes määrät ovat niin pienet, ettei kattavia sarjoja kaikkia kokoja löydy tai on tullut jo kaksi uudempaa versiota tilalle. Uudet versiot otetaan käyttöön ensin loma- ja paraatiasusteina sekä henkilökunnan työasuina.
Tämä tarkastelu koskee ensisijassa maavoimia. Ilmavoimien ja merivoimien systeemit noudattavat osin näitä, mutta niissä tulee vaikuttavaksi muutamia muitakin tekijöitä, jotka saattavat kääntää käppyröitä eri suuntiin paljonkin.