Miehistön kuljetus

:rolleyes:

Tai sitten vaan tehdään MLU CV:lle kaikessa rauhassa, ja palataan asiaan AMV:den MLU:n yhteydessä.
Pointtinsa tossakin, tosin IFV:iden tykkien suurentaminen on trendi niin idässä kuin lännessä ettei tuo heitto mikään turha ollut. Ottamatta kantaa toteutuksen helppouteen/järkevyyteen. Rahaahan nyt näyttää olevan kun muiden aselajien tarpeet on hoidettu erillisrahoituksella - eiku saiko tota sanoa ääneen jos joku pasfistipoliitikko lukee :p
 
Kuvassa ei muuten ole AMV, vaan joku Rabdan nimellä kulkeva turkkilainen valmiste.

Kyllä niitä BMP-3 AMV kuviakin löytyy kun googlaa, mutta tässä juttu ensimmäisten AMV:iden toimituksesta Puolasta Emiraatteihin tornittomina.
No niinpä, lisää kahvia. Ekat kolmosbemari-AMV kuvat oli kaikki jonkun hiton moskeijan tornin edessä, niin en halunnut käyttää niitä...
 
Tavallaan ja tavallaan ei, halu liittyy tiiviisti rahaan.
Ei kai sinänsä niinkään, ainakin mitä @CV9030FIN:n jutuista muistelen, että kovasti ne konetykit olisi haluttu, mutta rahaa ei ollut.

Allaolevista jään käsitykseen, että kyse oli ainakin osittain myös halusta. Patria ei halunnut AMV:n päälle "vääränlaista" tornia ja PV ei halunnut AMV:n päälle "oikeanlaista" tornia. Lopputuloksena mentiin konekivääreillä.

PV halusi, mutta Patria ilmoitti että CV:n tornia ei voi AMV:n asentaa mitenkään, mutta kuulemma Delcon tornin olisi voinut asentaa. Kumma yhteen sattuma oli että CV:n tornin IM oikeudet on Hägglundsilla (nykyään osa BAE land sytemsiä) ja Delcon (osa Raytheonia) torni lisenssi Patrialla... ;) Melkonen "Modular" vehicle tosiaan :D
Yhtään koekappaletta en ole nähnyt muulla kun Delcon tornilla...enkä muista kuviakaan muista Suomalaisissa testeissä (Puolaliset, UAE:t, jne. ovat tietenkin asia erikseen),

Edit: Siinä Delcon tornissa taisi olla molemmat; sekä 25mm Bushmaster I (ensin) ja sitten myöhemmin 30 mm Bushmaster II kokeilussa. BMP-1X:ssä oli Delcon torni 25mm Bushmaster I:llä.

Alkuperäinen vaatimus oli kahdelle eri tyyppiselle ajoneuvolle: IFV:lle CV:n tornilla ja kevyempi tiedusteluajoneuvo Delcon tornilla. CV:n torni putosi pois, koska vaaditulla suojauksella ajoneuvosta olisi tullut liian raskas. Toinen protoista varustettiin tämän vuoksi Patrian OWS:lla ja sitä käytettiin lähinnä ajoneuvotesteihin. Toisessa protossa oli suunnitellusti Delcon torni ja se oli testeissä. Matkan varrella General Motors myi Delcon General Dynamicsille. Vuoden kuluttua GD laittoi lapun GD California Technology Centerin (ent. Delco) luukulle ja torni sellaisenaan poistui markkinoilta. GD CTC:n entiset työntekijät perustivat uuden firman ja tarjosivat käytännössä samaa tornia. Tämä uusi firma ei kuitenkaan ollut Puolustushallinnon käsityksen mukaan uskottava toimija ja ko. torni jäi saamatta. Kyse ei myöskään ollut rahojen loppumisesta, koska hanke oli jo aikaisemmin linjattu uudelleen ja se sisälsi 12 ajoneuvoa 30mm:n konetykkitornilla ja 50 APC:ta. Näihin siis oli rahat. Tarjouspyynnössä oli vaatimukset sekä 30mm:n konetykkitornille, että APC:n asejärjestelmälle. 30mm:n tornia ei tullut, koska vaatimukset täyttävää tornia ei lopulta löytynyt.
 
Minulle on jäänyt myös vahvasti se käsitys, että loppujen lopuksi konetykkien hankinta tiedustelujoukkueiden vaunuihin (juuri nuo 12 kpl) kaatui nimenomaan rahaan. Ensimmäinen kertahan ei olisi kun hankkeeseen varatut rahat eivät sitten riitäkään sen laajuiseen projektiin kun ensin ajateltiin.
 
Näin se ei mennyt, budjetti oli olemassa. Tästä on ollut paljonkin keskustelua aikaisemmin. En jaksa muistaa kaikkia koukeroita mitä siihen liittyi. Joka tapauksessa lopputulos oli omituinen
 
Allaolevista jään käsitykseen, että kyse oli ainakin osittain myös halusta. Patria ei halunnut AMV:n päälle "vääränlaista" tornia ja PV ei halunnut AMV:n päälle "oikeanlaista" tornia. Lopputuloksena mentiin konekivääreillä.

Patria ilmoitti että CV:n tornia ei voi AMV:n asentaa mitenkään, mutta kuulemma Delcon tornin olisi voinut asentaa.

Jännä juttu, että sitten Australian Land 400 -kilpailuun modulaarisuutta yhtäkkiä löytyikin kun AMV osallistui siihen CV:n tornilla varustetulla variantilla.

Muutenkin Delcon tornin tuputtaminen Suomen AMV:hen tuntuu oudolta kun Suomella oli jo CV tornia ennestään. Huollon ja koulutuksen näkökulmasta luulisi olevan synergiaa käyttää yhtä tornia. Patria taisi mennä tuote ja kate, ei asiakas ja asiakastarve edellä.
 
Puolustusteollisuus ei liene ainoa teollisuudenala, jossa myyjä yrittää myydä jotakin muuta kuin mitä ostaja haluaa ostaa. :p
 
Jännä juttu, että sitten Australian Land 400 -kilpailuun modulaarisuutta yhtäkkiä löytyikin kun AMV osallistui siihen CV:n tornilla varustetulla variantilla.

Muutenkin Delcon tornin tuputtaminen Suomen AMV:hen tuntuu oudolta kun Suomella oli jo CV tornia ennestään. Huollon ja koulutuksen näkökulmasta luulisi olevan synergiaa käyttää yhtä tornia. Patria taisi mennä tuote ja kate, ei asiakas ja asiakastarve edellä.
Kävi klassikko, ahnehtijalle jäi luu käteen. Ikävä kyllä PV:lle jäi ne tornittomat vaunut
 
Jännä juttu, että sitten Australian Land 400 -kilpailuun modulaarisuutta yhtäkkiä löytyikin kun AMV osallistui siihen CV:n tornilla varustetulla variantilla.

Muutenkin Delcon tornin tuputtaminen Suomen AMV:hen tuntuu oudolta kun Suomella oli jo CV tornia ennestään. Huollon ja koulutuksen näkökulmasta luulisi olevan synergiaa käyttää yhtä tornia. Patria taisi mennä tuote ja kate, ei asiakas ja asiakastarve edellä.
Niin. Nyt on jälleen se vaara, että tässä keskustelussa menee puurot ja vellit sekaisin. Alkuperäisen Suomeen tarjotun AMV:n taistelupaino oli 26 000 kg, joka ylittyi vaaditulla suojaustasolla ja CV9030- tornilla. Australiaan Land 400 hankkeeseen tarjottiin XP- alustaista ajoneuvoa, jonka taistelupaino on 32 000 kg. Tämä kuuden tonnin ero kantavuudessa selittää, miksi Suomeen ei voitu tarjota CV:n tornia AMV:n päälle ja Australiaan voitiin.
 
Australiaan Land 400 hankkeeseen tarjottiin XP- alustaista ajoneuvoa

Tätä en tiennytkään. Testiuutisissa näkyi mk 1 AMV:n näköinen ajoneuvo, niin tietty oletin sellaiseksi. Ilmeisesti testissä oli sitten perus AMV-kori päivitetyllä alustalla tai jotain muutakin mitä en ole ymmärtänyt :)
 
Niin. Nyt on jälleen se vaara, että tässä keskustelussa menee puurot ja vellit sekaisin. Alkuperäisen Suomeen tarjotun AMV:n taistelupaino oli 26 000 kg, joka ylittyi vaaditulla suojaustasolla ja CV9030- tornilla. Australiaan Land 400 hankkeeseen tarjottiin XP- alustaista ajoneuvoa, jonka taistelupaino on 32 000 kg. Tämä kuuden tonnin ero kantavuudessa selittää, miksi Suomeen ei voitu tarjota CV:n tornia AMV:n päälle ja Australiaan voitiin.

Aika köykäiseksi olisi tosiaan jäänyt tornillisen version panssarointi kun nykyisen Pv-version kokonaismassa on 27tn. Tykkitorni painanee kuitenkin useamman tonnin? 4-5 tonnia pois nykyversiosta on aika paljon.
 
Olisiko jäänyt? XA-203 painaa jotain 20 tonnia ja on ilmeisen raskaasti suojattu. CV90 taas on torneineen hitusen kevyempi kuin AMV ja panssarointia voinee kuvata silti riittäväksi?

Wikipedia väittää ruotsalaisen CV9040:n tornin painoksi n. 3,8-4,9 tonnia riippuen panssaroinnin tasosta, meikäläinen voi olla satoja kiloja kevyempi, kun tykkikin on pienempi. Tai sitten ei.

Linkkikeskitys:

Kyllä olisi. Siis suhteessa nykyversioon josta olisi pitänyt veistää 4-5 tonnia panssaria pois. Sillä saa jo jonniin verran panssaria. Olisiko asialla ollut missä mitassa käytännön merkitystä on sitten eri tarina.
 
Tahdotko sanoa, että panssarointi on mitoitettu kuuhastelukeikkoja varten?
 
Ei vaan tahdon sanoa että tykkitornillinen versio olisi ollut hyvin kevyesti panssaroitu verrattuna Pv:n nykyiseen AMV-versioon. Minulla ei ole kompetenssia arvioida sitä miksi nykymallissa on sellainen panssarointi kuin on. Tuskin siksi että koko kantavuus on haluttu käyttää vaan johonkin riskiarvioon valinnat pohjaavat.
 
Minulle se taas on ensimmäinen mieleen tuleva syy (aina ja joka asiassa :D). Jos ohutkuoriset BMP-2 ja XA-180 peruskorjataan eikä laiteta Stenalle, niin minusta se viittaa johonkin muuhun kuin että panssaroinnin on tärkeä olla helvetin paksu, vieläpä ajoneuvossa, joka ei edes ole IFV.
 
Saatat hyvinkin olla oikeassa. Ainakaan tykkitornin asennusta ei jätetty edes varanumeroksi.
 
Niin. Nyt on jälleen se vaara, että tässä keskustelussa menee puurot ja vellit sekaisin. Alkuperäisen Suomeen tarjotun AMV:n taistelupaino oli 26 000 kg, joka ylittyi vaaditulla suojaustasolla ja CV9030- tornilla. Australiaan Land 400 hankkeeseen tarjottiin XP- alustaista ajoneuvoa, jonka taistelupaino on 32 000 kg. Tämä kuuden tonnin ero kantavuudessa selittää, miksi Suomeen ei voitu tarjota CV:n tornia AMV:n päälle ja Australiaan voitiin.
Tätä en tiennytkään. Testiuutisissa näkyi mk 1 AMV:n näköinen ajoneuvo, niin tietty oletin sellaiseksi. Ilmeisesti testissä oli sitten perus AMV-kori päivitetyllä alustalla tai jotain muutakin mitä en ole ymmärtänyt :)

En epäile tätä ja voin olla väärässä, mutta käsittääkseni tuo AMV35 ei ollut kyllä ainakaan täysiverinen AMV XP?
 
Juuri näin. Kori oli hyvin pitkälle suoraan AMV:sta, mutta alustarakenteet olivat kokonaisuudessaan XP:stä.
Ok, no nyt käy järkeen.

Ennen XP:tä Ruotsi sai ilmeisesti jonkun "Mk2" version jossa tehokkaampi kone ja suurempi kantavuus? Oliskihan tuohon saanut Cv tornin päälle?

Siis tymä kymysys Olisiko siis delcon tornin saanut ok tuohon meitin AMVhen?
 
Back
Top