TASAVALLAN presidentin ilme oli tuima, suorastaan vihainen. Hetken näytti siltä, että
Mauno Koivisto oli unohtanut oman oppinsa: jos provosoidaan, ei pidä provosoitua.
Olimme toimittaja
Jyri Raivion kanssa haastattelemassa Koivistoa Helsingin Sanomiin toukokuussa 1992. Koivisto halusi osallistua keskusteluun, joka oli alkanut, kun pääministeri
Esko Ahon hallitus oli viikkoa aiemmin ostanut 64 amerikkalaista F/A 18 Hornet -hävittäjää. Kauppa oli valtava, nykyrahassa viisi miljardia euroa.
Lentokoneiden hankinnasta oli järjestetty tarjouskilpailu, johon oli osallistunut myös ruotsalainen Jas-hävittäjä. Ruotsalaiset olivat loppuun asti uskoneet saavansa tilauksen, sillä Suomi oli aiemmin ostanut koneita Ruotsista ja ruotsalaiset yritysjohtajat ja poliitikot olivat lobanneet ahkerasti.
Ruotsissa suututtiin amerikkalaiskoneiden ostosta. Länsinaapurista jopa peloteltiin pikkuveljeä, että Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittinen yhteistyö vaarantuisi.
Kun kysyimme presidentiltä ruotsalaisten puheista, Koiviston silmät leimahtivat.
”Turvallisuuspolitiikka on kokonaan tämän kaupan ulkopuolella oleva asia”, presidentti jyrähti ja rupesi kiihdyksissään kysymään, mitä turvallisuuspoliittista yhteistyötä oli muka ollut. ”Minulle ei tule yhtäkkiä mieleen kovin merkittävää, ja minun on vaikea nähdä, että jotain olisi edes tulossa”, hän vastasi kysymykseen.
Pääministeri Ingvar Carlsson (vas.) ja presidentti Mauno Koivisto olivat läheiset yhteistyökumppanit, mutta syksyllä 1990 väleihin tuli särö. Vuonna 1988 kumpikin osallistui Helsingin ruotsinkielisen työväenyhdistyksen puheenjohtajan Per-Erik Johnssonin isännöimään tilaisuuteen. (KUVA: PENTTI KOSKINEN / HS)
MAUNO KOIVISTON ilmeet ja eleet kielivät, että keskustelussa liikuttiin nyt herkällä alueella. Palasiko rintamamiehen mieleen, miten Ruotsi jätti Suomen yksin, kun talvisodassa olisi kovasti tarvittu apua?
Hänellä oli tuoreessa muistissa myös välistäveto, joka jäyti Suomen ja Ruotsin suhteita. Pääministeri
Ingvar Carlssonin hallitus oli lokakuussa 1990 yhtäkkiä ilmoittanut, että Ruotsi hakisi Euroopan yhteisön, nykyisen Euroopan unionin, jäsenyyttä.
Ruotsin päätös yllätti Koiviston ja pääministeri
Harri Holkerinhallituksen ja jätti Suomen yksin. Suomen liikkumatilaa rajoittivat Neuvostoliitto ja yya-sopimus, jonka voimassa ollessa Suomella ei ollut mahdollisuutta pyrkiä Euroopan yhteisön jäseneksi.
Pian Suomen asema kuitenkin helpottui, sillä joulukuussa 1991 Neuvostoliitto hajosi ja Suomi pääsi irti yya-sopimuksesta. Heti tämän jälkeen presidentti, hallitus ja eduskunta päättivätkin hakea EY:n jäsenyyttä. Keväällä 1992 Suomi sai siis karkulaisen kiinni ja pääsi aloittamaan jäsenyysneuvottelut EY:n kanssa yhtä aikaa Ruotsin kanssa. Ruotsalaiset antoivat ymmärtää, että Ruotsi voisi tukea Suomea neuvotteluissa, jos Suomi ostaisi ruotsalaiset koneet. Toive sai vastakaikua myös Suomesta.
Ministeri
Aatos Erkko, Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja, oli jo vuosikymmeniä ollut näkyvä nordisti, Suomen ja Ruotsin yhteistyön puolestapuhuja. Erkon mielipide oli merkittävä siksi, että hän oli kulisseissa vaikuttanut monien yhteisten hankkeiden toteutumiseen. Hän toivoi, että lentokoneet tilattaisiin Ruotsista ja näin vahvistettaisiin Suomen ”luonnollisia yhteyksiä”.
Erkko suorastaan raivostui Esko Ahon hallituksen päätöksestä, kerrotaan tänä vuonna ilmestyneessä Erkon kylmä sota -kirjassa. ”Henkisesti ja aineellisesti konkurssikypsä maa” teki ”sairaan virheen” tilatessaan amerikkalaiskoneet, kustantaja pauhasi.
PRESIDENTTI, hallitus ja myös Puolustusvoimien johto puolustivat voimakkaasti Hornet-päätöstä. Hankintaa oli valmisteltu peräti neljä vuotta, ja Hornetiin päädyttiin taloudellisin ja teknisin perustein. Se sopi parhaiten Suomen rajojen valvontaan ja oli myös hinta-laatusuhteella mitattuna edullisin, vakuutettiin.
Neljä vuotta kestäneiden neuvottelujen aikana maailmantilanne myös muuttui täysin: kylmä sota loppui ja Neuvostoliitto hajosi. Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet paranivat, kun presidentit Mauno Koivisto ja
George Bush tapasivat usein ja olivat jatkuvassa kirjeenvaihdossa.
Kenraali
Gustav Hägglund, joka oli pääesikunnan päällikkönä mukana kaupan valmistelussa, kertoi
kesäkuussa 2015 HS:n Kuukausiliitteen haastattelussa, että amerikkalaiset suhtautuivat aluksi epäluuloisesti suomalaisten aikeisiin ostaa Horneteja. ”On pakko myöntää, että meidät luettiin siihen aikaan suorastaan neuvostojengiin”, Hägglund sanoi.
Amerikkalaisten asenne kuitenkin muuttui Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. ”Kun aloitimme 1980-luvun lopulla hankintojen valmistelun, emme voineet edes kuvitella, että pystyisimme ostamaan näin hyviä koneita.”
Hägglundin mukaan asiantuntijoille oli alusta asti selvää, että Hornet F-18 olisi paras vaihtoehto. Oli kuitenkin epävarmaa, oliko Suomella edes mahdollisuuksia saada tätä konetyyppiä. Riittävätkö Suomen rahat hankintoihin? Suostuvatko amerikkalaiset myymään parasta konettaan poliittisesti epävarmalle maalle?
”Sitten meille tehtiin tarjous... miten sitä elokuvissa sanotaan... tehtiin siis tarjous, josta ei voinut kieltäytyä”, Hägglund sanoi haastattelussa ja virnisti salaperäisen näköisenä.
Enempää hän ei suostunut kertomaan.
HORNET-KAUPASTA on kulunut nyt neljännesvuosisata. Amerikkalaiset Hornetit ovat vartioineet Suomen ilmatilaa yli kaksikymmentä vuotta, ja niiden lento jatkuu.
Nykyisin asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Suomi teki vuonna 1992 viisaan valinnan. Suomessa Hornetit ovat kestäneet hyvin, niiden huolto on toiminut, ja kustannukset ovat pysyneet melko hyvin kurissa.
Hornetit ovat kuitenkin tulossa elinkaarensa päähän 2020-luvun lopulla. Siksi tänä keväänä käynnistettiin uusien koneiden hankinta ja avattiin lentokoneiden valmistajille tarjouskilpailu, jossa ovat mukana myös ruotsalainen valmistaja ja amerikkalainen valmistaja.
Kilpailu on alkuvaiheessa ja ratkeaa vasta parin kolmen vuoden päästä. Päätöksen valmistelee Puolustusvoimien johto ja puolustusministeriö, varsinaisen valinnan tekee seuraava hallitus. Oman sanansa sanoo varmasti myös tasavallan presidentti
Sauli Niinistö, ulkopolitiikan johtaja ja Puolustusvoimien ylipäällikkö.
Hankinnan hintalappu on nyt vielä suurempi kuin 1990-luvun alussa, arvioiden mukaan 7–10 miljardia euroa. Näin suurta kauppaa ei tehdä vain lentokoneiden ominaisuuksien perusteella. Kyllä valintaan turvallisuuspolitiikka vaikuttaa, vaikka sitä ei julkisesti tunnusteta.
Demaripääministerit Paavo Lipponen (vas.) ja Göran Persson lähtivät eri teille vuonna 1999, kun Lipponen ajoi Suomen euroon ja Persson piti Ruotsin kruunussa. Kuvassa pääministerit jakavat ruusuja Helsingin Itäkeskuksessa vaalikampanjan aikana talvella 2003. (KUVA: JARMO MATILAINEN / HS)
SUOMEN ja Ruotsin suhteet ovat nyt huomattavasti paremmassa kunnossa kuin 25 vuotta sitten. Hallitusten ja virkamiesten yhteistyö on reilua ja mutkatonta. Varsinkin pääministeri
Stefan Löfven nauttii Suomessa arvostusta. Häntä kehuvat, vieläpä selän takana, sekä presidentti Niinistö että pääministeri
Juha Sipilä.
Suomi ja Ruotsi ovat kulkeneet 25 vuotta tiiviisti yhdessä. Maat solmivat Naton kanssa rauhankumppanuussopimuksen vuonna 1994 ja liittyivät yhtä aikaa Euroopan unioniin vuonna 1995. EU:ssa Suomi ja Ruotsi ovat olleet hyvässä yhteistyössä, samoin kuin kahden kesken. Isoissa asioissa on oltu yhtä mieltä, pienissä asioissa on voitu olla eri mieltä – ilman mökötystä.
Presidentti
Tarja Halonen on kuvannut maiden välistä suhdetta osuvasti: ”Olemme sisaruksia, emme kaksosia.”
Vain kerran tiet ovat erkaantuneet. Pääministeri
Paavo Lipposenhallitus vei Suomen euroalueen jäseneksi vuonna 1999, ja kolme vuotta myöhemmin kassoilla eivät enää kilisseet markat vaan eurot. Ruotsin pääministerin
Göran Perssonin hallitus ei rohjennut vielä tuolloin tehdä samaa liikettä. Seuraava Perssonin hallitus yritti saada Ruotsia euroon syksyllä 2003, mutta hallituksen ehdotus kaatui kansanäänestyksessä. Ruotsi on pysynyt kruunussa.
YHDYSVALLAT yritti houkutella 1990-luvun lopulla Suomea ja Ruotsia Naton jäseneksi. Kumpikaan ei lämmennyt jäsenyydelle, vaikka Nato laajeni Itämeren rannalle Baltian maihin ja Puolaan. Suomessa ja Ruotsissa Natoon liittymistä pidettiin tarpeettomana, koska Euroopan tilanne oli vakaa ja Itämeren ympäristö rauhallinen. Ei ollut turvallisuusvajetta, kuten oli tapana sanoa.
Tilanne muuttui, nopeasti ja dramaattisesti, keväällä 2014. Venäjä aloitti silloin sodan Itä-Ukrainassa ja otti Ukrainalta väkisin Krimin niemimaan. Euroopan unioni määräsi Venäjälle tiukat taloudelliset pakotteet, joihin Venäjä vastasi omilla pakotteillaan.
Myös Itämerellä tunnelma kiristyi. Venäläiset sotilaskoneet tunkeutuivat Ruotsin ilmatilaan, ja lentäjät kävivät jopa kurkistamassa, millaiselta rauhassa uinuva Tukholma näytti eräänä pääsiäisyönä. Ruotsissa säikähdettiin. Ruotsalainen diplomaatti ja historioitsija
Krister Wahlbäck kuvasi takavuosina Suomen ja Ruotsin eroa siten, että toinen oli uhattu maa ja toinen suojattu maa. Nyt näytti siltä, että myös Ruotsi voisi olla uhattu maa.
Ruotsi oli 2000-luvun hyvinä alkuvuosina ajanut puolustuksensa alas ja ryhtynyt keskittymään kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Suomessakin puolustukseen käytettäviä määrärahoja oli supistettu muttei yhtä paljon kuin länsinaapurissa. Suomessa ei ollut edes harkittu luopumista yleisestä asevelvollisuudesta tai alueellisesta puolustuksesta.
Suomen ja Ruotsin hallitukset ryhtyivät yhdessä ja erikseen pohtimaan, mitä pitäisi tehdä. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko lähdetään pyrkimään Natoon tai ryhdytään kehittämään keskinäistä puolustusyhteistyötä. Nato-jäsenyys osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Kummassakin maassa kansalaisten enemmistö oli Nato-jäsenyyttä vastaan. Sitä vastoin molemmissa maissa hyväksytään laajasti liittoutuminen liittoutumattoman naapurimaan kanssa.
NELJÄN viime vuoden aikana Suomi ja Ruotsi ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään, ja aikomus on jatkaa samalla linjalla. Kahdenvälisen puolustusyhteistyön syventämiselle ei aseteta ennakkoon rajoitteita, todetaan yhteisessä sopimuksessa.
Kahdenvälisen yhteistyön lisäksi Suomi ja Ruotsi ovat hankkineet yhdessä vahvoja kumppaneita. Yhteistyötä sotilasliitto Naton kanssa jatketaan, ja Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa on tehty vielä erillisiä yhteistyösopimuksia. Niillä on ainakin ennaltaehkäisevää merkitystä, vaikka sopimuksissa ei olekaan turvatakuita. Jos Venäjä aikoo painostaa Suomea ja Ruotsia, sen on kuitenkin pakko ottaa huomioon, mitä Nato, Yhdysvallat ja Britannia siihen sanovat.
Suomi ja Ruotsi järjestävät myös yhteisiä harjoituksia sekä vaihtavat säännöllisesti tiedustelutietoja keskenään. Merivalvonnassa yhteistyötä jo tehdään, ja ilmavalvonnassa yhteistyötä kehitetään parhaillaan.
Kun puolustusyhteistyö on lähtenyt näin hyvin liikkeelle, eikö olisi luonnollista, että Suomi tilaisi seuraavat hävittäjät Ruotsista, jotta yhteistyö voisi entisestään tiivistyä?
On todennäköistä, että Ruotsin pääministeri ja puolustusministeri esittävät tämän kysymyksen vuoden parin päästä suomalaisille kollegoilleen ja presidentti Sauli Niinistölle. Myös Puolustusvoimien komentaja kenraali
Jarmo Lindberg saa varautua vastaamaan kysymykseen.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka rakentuu neljän pilarin varaan. Ensimmäinen pilari on puolustuskyky. Toinen on läntinen yhteistyö EU:n, Ruotsin, Naton ja USA:n kanssa. Kolmas on hyvät suhteet Venäjään ja neljäs suhteet kansainvälisiin toimijoihin, kuten YK:hon.
Hävittäjäpäätöstä tehtäessä puntaroidaan kahta ensimmäistä pilaria. Miten uusi lentokone palvelee puolustuskykyä ja läntistä yhteistyötä?
Kuvitellaanpa, että amerikkalainen ja ruotsalainen kone ovat vertailussa yhtä hyviä. Kumpi voittaa kilpailun? Amerikkalainen kone voittaa, sillä Suomella on 25 vuoden kokemus Hornet-yhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa. Jatkuvuudella on kansainvälisissä suhteissa suuri arvo.
Puolustusministerit Jussi Niinistö (vas.) ja Peter Hultqvist vierailivat Yhdysvalloissa tämän vuoden toukokuussa. Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat sopimuksen puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. (KUVA: MANDEL NGAN / AFP)
MILLAISESSA kilpailutilanteessa Ruotsi voisi sitten ajaa Yhdysvaltojen ohi?
Presidentti
Donald Trump on yllätyksellinen poliitikko. Sen sai kokea myös presidentti Sauli Niinistö viime elokuussa vieraillessaan Valkoisessa talossa Washingtonissa. Tapaamisen jälkeen Trump ilmoitti lehdistölle suorasukaiseen tapaansa, että Suomi tilaa hävittäjät Yhdysvalloista. Niinistö kiisti Trumpin puheet, mutta möläytys paljasti, mitä Trumpin lähipiirissä uskotaan: kauppa on selvä.
Donald Trumpin käytös nosti suomalaisten päättäjien niskakarvat pystyyn. Eikä Niinistö ole ainoa eurooppalainen valtionpäämies, jota Trump on kohdellut huonosti. Keväällä sen saivat kokea Baltian maiden johtajat, jotka poistuivat pettyneinä Trumpin luota.
Trumpin aikana Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välit ovatkin jatkuvasti heikentyneet. Jos Trump sotkee Yhdysvaltain ja Euroopan unionin suhteet täysin, Suomi voi joutua niin pahaan välikäteen, ettei konetta yksinkertaisesti kehdata tilata Yhdysvalloista.
Ja juuri tässä tilanteessa voi olla Ruotsin mahdollisuus.
