Ranska toisaalta myös kehitti Mirage 2000-sarjaa vientiasiakkaita varten (Mirage 2000-5 ja 2000-9), eli kyllä rahalla edelleen saa ja hevosella pääsee. Myös esmes iipoille annettiin aikanaan osia ja valmistuslisenssejä hövelisti, vaikka maa oli virallisesti asevientikiellossa. Maa myös möi tietoja ja komponentteja Falklandin sodan molemmille osapuolille! Nimenomaan Ranska on meikästä sellanen maa, jonka tuotetukeen on voinut luottaa sellasella argumentilla, kuin setelitukko.
Ranskalla myös varmaankin on kannustimia ylläpitää Rafalen ilmataistelukykyä vielä vuosikymmeniä, koska eihän sillä juuri ole vaihtoehtoa. En mä pidä sitä mitenkään epävarmana valmintana tässä mielessä.
Samalla lailla vois väittää, että F-35 tehdään lähinnä siirtomaasotien pommijuhdaksi, koska eihän sitäkään oo muissa tehtävissä käytetty eikä USA oo koneillaan noin 30 vuoteen juuri muuta ylipäätään tehnyt. Jugoslaviassa tais NATO ampua alas yhteensä 4 serbien MiGiä ja siinä on Euroopan ilmasodat toisen maailmanpalon jälkeen, jos ei muutamia kylmän sodan kahakoita lasketa. Irakissakin ammuttiin alas muistaakseni kolmisenkymmentä opponenttia. Siinä se vähän on se viimesen 30 vuoden ilmataistelut.
Sen verran vois ehkä kuitenkin sanoa, että Rafalen suunnittelussa ei oo juurikaan jouduttu tekemään sellasia kompromisseja, kuin provosio STOL-kyvylle tai lento-ominaisuuksien uhraaminen stealthin tieltä. Sama pätee toki kaikkiin muihinkin gen 4 ++ -hävittäjiin, mutta tällä näkökulmalla voi hyvinkin olla suurempi painoarvo kuin sillä pohdiskelulla, että joutuuko Ranska tai USA seuraavien 30 vuoden aikana käymään ilmasotaa ja joutuvatko ne kehittämään hävittäjiään sitä vaiko teknikaalien kurmottamista silmälläpitäen.
Rafalea kieltämättä on painanut esmes osoitinpodien puute, ja Mirage F1:t ja Mirage 2000D:t ovat tämän takia olleet käytössä esmes Libyassa ja Tsadissa vähintään avustamassa Rafaleja. Mutta eikö tämä ole nimenomaan argumentti sen puolesta, että Rafalen kyvyt ovat jossain muualla, kuin teknikaalikurmotuksessa? Sitä voitaneen myös verrata siihen, miten vaikka Eurofighterin tutkan kehitystyö on ollut yhtä juhlaa ja saapunut ajallaan, ja miten 1. sukupolven koneet eivät ole ongelmajätettä vaan päivitetty halvalla ja tehokkaasti uusimpaan versioon...