Tässähän oli siis neljä tarjouskierrosta. Luulen, että kierrosten edetessä seuraavat tarkentavat kysymykset muotoiltiin niin, että jokaiselle tarjoajalle tuli selväksi ettei vaatimukset kevene kierros kierrokselta. Näinhän olisi käynyt, jos kukaan tarjoajista ei olisi tarjonnut hyvää huoltovarmuutta, valmistusta ja niin edelleen. Tarjoajan oli pakko panna oleellisesti lisää kehiin, kun ei voi vain antaa lupailuja vastaostoista "sovitaan myöhemmin" tai "pääsette kilpailemaan" -periaatteilla. Tätä ne uskoakseni tarkoittavat sillä, että alkuperäiset tarjoukset eivät olisi kelvanneet ollenkaan lopputulokseksi; lypsetty siellä on ja tehokkaasti. Ei se onnistu ellei tarjoajilla ole todellista ja informoitua pelkoa siitä, että joku tarjoaa jotain mihin itse ei voi vastata.
Mitä suorituskykyyn asti pääsemiseen liittyy ja siitä ilmenee; Lockheedin miinahan oli koko ajan siinä, pääseekö se suorituskykyyn asti ollenkaan, ja jos pääsee, millä konemäärällä (jotta pelissä voi pärjätä). Oma epäilykseni oli, että ei pääse, kun ainakaan julkinen nuotti ei yhtään muuttunut siitä "se on joka tapauksessa paras"-sukupolvimantrasta eteenpäin. Onneksi neuvottelupöydässä homma eteni kunnolla ja lopullinen konemäärä on ihan eri luokkaa kuin kellään muulla pl US nykysuunnitelmat. Ei siihen kukaan muu ole pystynyt kuin Suomi. Ei kannata tehdä sellaista hankintaa, jossa lopuksi täytyy haukkua muita, jotta kuulostaisi uskottavalta
