Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Tässä esimerkki ajatuskuviosta, jota olen pyöritellyt viime aikoina. Growler olisi maailmanlaajuisesti harvinainen kyky jos Suomi siihen päätyy. Vaikka Saksan tavoin ei ollakaan liittoumassa niin pyynnöt lisääntyisivät potentiaalisesti ihan eri malliin kuin jokapojan F-35:een päätyessä. Ehkäpä niille on kova kysyntä myös harjoituksissa?

Olisiko tällainen turpo-pisteiden heruttaminen sitten hyvä vai huono asia? Tulisi kiusaus laajentaa hiekkamaiden koulutusoperaatioita häirintään.

Onko joku palstalainen seurannut miten Australia on käyttänyt Growlereitaan? Onko painetta ollut toimia oman alueen ulkopuolella?
Muistan keskustelua lähinnä siitä, että aussikuskit koulutetaan Whidbeyssä yhdysvaltalaisten tapaan.

Tämä lisääntynyt "häirintä" toiminta kyllä ainakin toisi mahtavan lisän Suomen pilottien koulutukseen ja kokemukseen.
olisi mahtavaa jos sodan syttyessä meillä olisi mahdollisimman paljon pilotteja jotka on käynyt lentämässä vihamielisessä ympäristössä.
 
Näistä Growlereista on ny hehkutettu pitkään. Oliko valmistaja, joka kertoi että koneella pimentäis vaikka kaupungin. Mitä ne siis oikeasti tekevät nykyisillä vehkeillä? Sen lupaan että sähköjä eivät katkaise pelkällä radiotaajuisella hyökkäämisellä.
 
Eikös Growlerilla ole myös fyysinen vaikuttamiskyky eli kantaa esim. AGM-88 HARM -ohjuksia, jotka hakeutuvat säteilylähteisiin. Eli jospa Growler pystyy sensoreillaan paikantamaan tietyn taajuista säteilyä ja HARM:illa tuhoamaan ko. säteilylähteen, niin ehkä siinä kaupunginkin saa pimeäksi? Onko jollain sähkönjakelupisteillä tietty ominaissäteily, jonka Growler voisi paikantaa ja tuhota?
 
Sähkönjakelu ei säteile siten että siitä voisi erottaa jonkun pisteen. Ne mahdolliset pisteet perustuu muuhun kuin radiotaajuiseen paikantamiseen/vaikuttamiseenn. Sähköverkossa jännite on vakio vaikkakin porrastettu eri pituisille johdoille. Enempää tätä ei kannata avata. Julkisista lähteistä voi lukea sähkön tuotannosta ja jakelusta.
 
Sähkönjakelun solmukohdat esim. isot muunto-asemat on kiinteitä ja niiden paikat on tiedossa, ei niiden löytämiseen Growlereita tarvita.
Sähkö-asemien tuhoamiseen käytettiin Kosovossa ja Persianlahdella grafiitti pommeja jotka räjähtäessään levittivät tarttuvaa hiilipölyä koko aseman alueelle aiheuttaen oikosulkuja.
 
Uskoakseni se oli enemmänkin rypälepommi kuori, joka on lastattu palloilla teräsvillaa.
 
Sähkönjakelu ei säteile siten että siitä voisi erottaa jonkun pisteen. Ne mahdolliset pisteet perustuu muuhun kuin radiotaajuiseen paikantamiseen/vaikuttamiseenn. Sähköverkossa jännite on vakio vaikkakin porrastettu eri pituisille johdoille. Enempää tätä ei kannata avata. Julkisista lähteistä voi lukea sähkön tuotannosta ja jakelusta.
Kaikki nykyaikaiset sähköjärjestelmät ovat tietoverkossa jolla niitä ohjataan. Jos tällä tuhoamiskyvyllä tarkoitettiin tuon ohjausjärjestelmän tuhoamista?
 
Ne eivät säteile nekään minnekään. Ja sitten on se verkko. Ei ne ihan Internetissä kiinni oo nekään järjestelmät. Tai toivotaan niin.
 
Sähkönjakelun solmukohdat esim. isot muunto-asemat on kiinteitä ja niiden paikat on tiedossa, ei niiden löytämiseen Growlereita tarvita.
Sähkö-asemien tuhoamiseen käytettiin Kosovossa ja Persianlahdella grafiitti pommeja jotka räjähtäessään levittivät tarttuvaa hiilipölyä koko aseman alueelle aiheuttaen oikosulkuja.
Kosovossa varmasti toimikin näin. Jos joku nyt saa idean että Suomessa sähkö loppuu kun joku vihamielinen sormia napsautttaa miin sekään ei koko totuus. Semmoista pelkoa ei kannata lietsoa. Sähköjärjestelmä on yks suurimmista kansallisista omaisuuksista ja sen takia asioita on otettu huomioon. Sen tarkemmat kommentit taas ei kuulu tänne
 
Ne eivät säteile nekään minnekään. Ja sitten on se verkko. Ei ne ihan Internetissä kiinni oo nekään järjestelmät. Tai toivotaan niin.
En ole asiantuntija ja Suomen tilanne on tuntematon, mutta ihan avoimista lähteistä olen kuullut väitteitä, että olisivat netissä. Eivät varmasti helposti löydettävissä ja hyvin turvattuna, mutta riski on tiedostettu.
 
Näytä lähde?
En nyt muista lähdettä, mutta kuten sanoin jostain olen kuullut/lukenut näin.
Eikä se mikään ihme varsinaisesti olisi. Monet järjestelmät jotka ovat hyvin kriittisiä on rakennettu tavallisen netin kanssa yhteen. Sähköverkko on maantieteellisesti hyvin laaja ja sen tarkkailu ja hallinta vaatisi täysin erillisenä järjestelmänä todella kalliin ratkaisun, joten veikkaan, ettei sellaista ole haluttu tehdä.
 
Hyvä kun olet kuullut ja lukenut. Sähköverkko ei ole netissä. Ja tämä keskustelu ei kuulu tänne.

Ja takaisin taas jälleen kerran siihen, mikä konetyyppi korvaa Hornetit. Ihmeen vaikeeta on pysyä aiheessa. Jos täällä keskustelijat olis rallikuskeja, niin löytyskö tie ollenkaan?
 
Ei annettu ymmärtää minunkaan mielestäni, mutta tuskin Suomen Ilmavoimien Draken-kuvan löytäminen ylivoimainen tehtävä olisi ollut

Ei ylivoimaista varmastikaan. Mutta tiedotusvälineen ei ole yhtä helppoa vain "kopioida kuvaa netistä" kuin yksityisen ihmisen foorumille. Tekijänoikeudet nimittäin.

Kaikista helpointa ja halvinta niille on siksi käyttää jotain omaa vanhaa kuvaa "kuvituskuvana".
 
Näistä Growlereista on ny hehkutettu pitkään. Oliko valmistaja, joka kertoi että koneella pimentäis vaikka kaupungin. Mitä ne siis oikeasti tekevät nykyisillä vehkeillä? Sen lupaan että sähköjä eivät katkaise pelkällä radiotaajuisella hyökkäämisellä.

Olet ihan oikeassa, että kaupungin sähkönjakelua se ei pimennä.

TV, radio ja kännykkä-viestiliikenteen sen sijaan voi pimentää.

Se ei ole edes mikään "Ameriikan temppu", koska niitä signaaleita ei ole tarkoitettu kestämään minkään sortin elektronista häirintää. Ne on vain taajuusjaolla karsinoitu niin, etteivät häiriintyisi.
 
Valinnan osuessa F-35n, näkisin että Growleria ei tarvitsisi niinkään pimentämään tutkat niin ettei F-35 näy ja estää lukittautuminen ja kolmevitosellahan on vielä omasuojajärjestelmäkin, mutta Growlerit olisivat hyödyllisiä esim. Hawkeja ja Hekotoimintaa suojaamaan siellä missä vihollisen ilmatorjunta on huomioitava. Ja vihollisten komminikaatioiden häirintäänkin.

Ja Growler voisi joissakin tapauksissa auttaa F-35:ttä. Esim. jos lähetetään F-35 parvi pommittamaan venäläisen ilmatukikohdan, niin ensiksi menisi rajan yli Growler ja pimentäisi tutkat ja häiriten kommunikaatioita ja sitten F-35 menee perässä ja pommittaa venäläisten ilmatukikohdan tuhoten kerrallaan laivueen/laivueita venäläisten hävittäjistä.
 
Back
Top