Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Nojaa, on Ranskakin sekä vaihdellut tuotantoslotteja että toimittanut tavaraa omista varastoistaan (ja päinvastoin: Israelin Mirage 5:t otettiin Ranskan ilmavoimien käyttöön hävittäjäpommittajiksi). EN oikein pidä sitä ongelmana. Se on toki totta, että amerikkalaisilla on tähän parempi kyky, ja Sidewindereitä jne voisi toimittaa vaikka Ruotsi (kuten muuten myös Meteoria).

Nämä ongelmathan ratkeaisivat kertaheitolla, jos ottaisimme pään pois perseestä ja liittyisimme NATO:oon (jolloin varmuusvarastoista saisi mitä nyt satutaan tarvitsemaan), mutta kun ei.
Lisäksi NATO:n ulkopuolella amerikkalaisten suhtautumisen ratkaisee presidentti, joka ei tätä nykyä ole ihan sillä kaikkein vakaimmalla pohjalla. Se on yhtälailla riski.

Toisaalta Nato-jäsenyyttä voitaisiin Suomessa käyttää perusteluna ajaa oma puolustus esim. puoleen nykyisestä. Parempi on tehdä kahdenvälinen puolustussopimus USA:n kanssa tai kolmenvälinen Suomi, Ruotsi, USA -puolustussopimus.
 
Jos Suomi on konfliktissa jossa tarvitsemme ohjustäydennystä niin kyllä niitä silloin tilailevat muutkin. Voimme saada vain jos toimittaja on samalla puolella ja hyötyy asiasta operatiivisesti.

Ei välttämättä. Venäjä ei niin tyhmä ole, että Natoa vastaan aloittaisi sodan. Paljon todennäköisempää on erilliskonflikti esim. Suomen Lapissa. Tämä siis vain oma mielipiteeni. Jos siis vain jossain Koillismaan tykönä kärhämöidään, niin silloin ei välttämättä muut ole tilaamassa lisäohjuksia ainakaan heti.
 
Ranska on kyllä aina toimittanut kalustoa mielellään sotaakäyvinkiin maihin ja tuotetukea on ollut tarjolla kesken konfliktin.
...
Kyllä mä kattoisin Ranskan aina menneen näissä asioissa lompakko edellä ja riihikuiva raha on kelvannut. Tukialuskaupastakin suostuttiin luopumaan, kun Egypti tarjoutui ostamaan jo valmiit alukset.

En tiedä onko Irak sotaa käyvä maa, mutta
 
Toisaalta Nato-jäsenyyttä voitaisiin Suomessa käyttää perusteluna ajaa oma puolustus esim. puoleen nykyisestä. Parempi on tehdä kahdenvälinen puolustussopimus USA:n kanssa tai kolmenvälinen Suomi, Ruotsi, USA -puolustussopimus.

Sanotaanko nyt näin, että tämä ajatus on vanhentunut. Se perustuu pitkälti siihen alennustilaan, mihin läntinen Eurooppa ajoi itsensä muurin murruttua. Sen sijaan esmes itäisissä NATO:n jäsenmaissa kehitys on ollut pääasiassa päinvastainen ja lännessäkin on otettu sormi pyllystä suuhun. Ihan samalla tavalla vaikka geneerinen rauhantila tai tuo kahdenvälinen sopimus ovat vipuvartta säästää puolustuksesta.

Mustajärven kaltaisten SKDL:n aktivistien kanssa joudumme elämään joka tapauksessa, sitä ei NATO muuksi muuta. Sama pätee upseerikunnan Hägglundeihin, ummehtuneisiin Väyrysiin, jotka yrittävät pysyä nuorena toistelemalla vuoden kuuminta hokemaa ja ostamalla soivia leluja. Kuin nolo isukki yrittäisi kalsarit jalassa päteä musiikissa nuorisojengille.

Sensijaan kahdenvälinen puolustussopimus on täysi mahdottomuus, sitä ei sen enempää USA kuin NATO halua. Se on joko jäsenyys tai ei mitään, sama kuin ammattiliiton juristin kanssa. Tämä on fakta eikä se millään aatteen palolla muuksi muutu.
 
AARGM ei ole jäämässä Growlerin yksinoikeudeksi.

US Air Force requests information on new anti-radiation missile for F-35A
11 Jan 2020 Garrett Reim

"The US Air Force (USAF) is requesting information for modifications to the US Navy’s (USN) Advanced Anti-Radiation Guided Missile-Extended Range (AARGM-ER) programme that would make that weapon suitable for its Lockheed Martin F-35A Lightning II stealth fighter.

The so-called Stand-in Attack Weapon (SiAW) would “heavily leverage” the Northrop Grumman-manufactured AARGM-ER, according to a request for information posted online on 9 January. The AARGM-ER is to be integrated on the USN’s Boeing F/A-18E/F Super Hornet and Boeing EA-18G Growler aircraft, as well as the internal carriage on the F-35C variant.

https://www.flightglobal.com/fixed-wing ... 89.article

“The SiAW modifications will make the weapon relevant for fifth-generation aircraft and include the development and integration of a warhead and fuze capable of prosecuting an expanded target set, an active radar homing guidance system and a universal armament interface message set for the SiAW missile and F-35A aircraft,” says the USAF in its notice. “SiAW will also seek development of future advanced capabilities to keep it relevant for evolving threats.”

The USAF says it is conducting market research for potential vendors to provide the modifications.…"

https://www.flightglobal.com/fixed-wing ... 97.article
 
Äänivalli paukahti iloiseen ja jyrinä kuuluu. Harmi kun on pilvistä. Voisi muuten koittaa bongata taivaalta, mutta menevät melko korkealla.
 
Onko yhtään maata vielä ostanut Typhooneja joissa JSM olisi kuulunut pakettiin? Eli onko tuo ohjus jo integroitu vai onko tuo työ vielä edessä päin?
Kai esisuunnittelu ja kartoitus on tehty koska sitä tarjotaan. Tuskin valmistaja esittelisi sitä jos sitä ei olisi tutkittu?

Ostajahan päättää mitä haluaa koneisiin integroitavan ja valmistaja esittelee vaihtoehdot hintoineen.
 
Marte on Eurofighteriin integroitavana Kuwaitia varten. JSM-integraatio on Kongsbergin ajama projekti, kohteena etupäässä Saksa.
 
Marte on Eurofighteriin integroitavana Kuwaitia varten. JSM-integraatio on Kongsbergin ajama projekti, kohteena etupäässä Saksa.

Lähde? Minä löysin vain tämän.

The Marte ER has been officially requested as a weapon of choice to fulfill an anti-ship capability from Eurofighter Typhoon. A contract with Kuwait Air Force customer is still to be awarded to MBDA but expected very soon, with aircraft already under construction for delivery from 2020 to 2023.

Ranska on kyllä aina toimittanut kalustoa mielellään sotaakäyvinkiin maihin ja tuotetukea on ollut tarjolla kesken konfliktin. Esmes Falklandilla Ranska tarjosi tukea molemmille osapuolille ja Israel mystisesti kykeni kopioimaan Mirage 5:n lähes samantien konetyypin tultua käyttöön :unsure:. Eteen sattui myös lähteitä, että virallisesta linjasta huolimatta Ranskasta nousi 20 Miragea juuri Kuuden päivän sodan alla ja lensi Israeliin.
.............

Tuo kopioinnin helppous johtuu siitä, että olivat vakoilleet miltei täydelliset Miragen piirrustukset Sveitsistä. Ainakin suihkumoottorin, todennäköisesti paljon enemmän.

Homma oli aika mielenkiintoisesti tehty. Piirustusten valokopiointi/valokuvaaminen oli täysin yhden ihmisen kapasiteetin ulkopuolella.

Piirustusten kanssa touhuava eli apuri tehtaalla sanoi pomoilleen että suuri määrä erilaisia piirustuksia lojumassa on turvallisuusriski ja että ne pitää mikrofilmata ja pitää mikrofilmit kassakaapista. Noh, tehdashan innostui ajatuksesta ja tuumasta toimeen. Sitten tuli ongelma mitä edelleen tehtäisiin paperiversioille. Samainen apuri ilmoitti, että hän hoitaa niiden hävittämisen eikä siihen tarvita muita. Asia ei vieläkään ollut ihan helppo, sillä hävityslaitoksessa tosiaan valvottiin että paperit poltettiin. Eli ei voinut vaan ajaa niitä jonnekin luovutettavaksi ja se siitä.

Joten apuri yksinkertaisesti ajoi aina autonsa takakontti täynnä hävitettävää paperia laitokseen. Pysähtyi matkan varrella, siirsi paperit israelilaisten autoon ja sai tilalle jotain yhdentekevää matskua joka sitten taiteen sääntöjen mukaan poltettiin. Ja joka työpäivä autokontillinen piirrustuksia lähti Israeliin.

Homma sitten kosahti johonkin ihan pikkujuttuun, en muista mihin. Mutta suurin osa piirrustuksista oli jo Israelissa. Israelin sotilasasiamies karkoitettiin ja apuri sai vakoilutuomion.

Lisää löytyy netistä.
 
OT: Tässäpä muuten asiaan liittyvä artikkeli.

Kirjoittajan mukaan vakoilutarina ei pidä paikkaansa. Kyseinen sveitsiläinen apuri työskenteli Mirage III:n moottoreiden parissa. Jutun kirjoittajan mukaan amerikkalaiset järjestivät Mirage 5 -kalustoa Israeliin sopimalla tiskin alla asioista ranskalaisten kanssa.

Tuskin uskon tuota Cooperia tässä. Ottaen huomioon, että piirustusten parissa puuhastelija sai kivan vankeustuomion, suurimmassa sveitsiläisessä oikeudenkäynnissä sitten toisen maailmansodan ja koko episodi käsiteltiin varsin perusteellisesti sveitsiläisessä oikeudessa. Diplomaattikin karkoitettiin. Tietääkseni Sveitsikin on ollut ihan oikeusvaltio, joten tuskin ne nyt ovat ihan viatonta miestä tuominneet...

Se on tietysti hyvin mahdollista että ja todennäköistäkin että Rockwell auttoi valmistuslinjan avaamisessa.

Cooper väittää että tarina piirustuksista on väärä, kumma kyllä miehen omat todisteet ovat vähissä. Tietäen USA:n kyvyn salaisuuksien pitämisessä, moinen 3-4 valtion keskeinen operaatio olisi vaikea salata.
 
Eikös Eurofighterista vastaavasti ollu juttua, että Itävallasta vuodettiin paikallisen everstin toimesta tietoja Venäläisille. En löytänyt äkkiä luotettavaa lähdettä tälle. Aikaa hiljaa tuosta oltu HX -hankkeessa.
 
Nuo on varmaan olleet enemmän suorituskyky-tason asioita kuin rautaan ja ohjelmistoon meneviä. Oletan.
 
Tuo kopioinnin helppous johtuu siitä, että olivat vakoilleet miltei täydelliset Miragen piirrustukset Sveitsistä. Ainakin suihkumoottorin, todennäköisesti paljon enemmän.

Homma oli aika mielenkiintoisesti tehty. Piirustusten valokopiointi/valokuvaaminen oli täysin yhden ihmisen kapasiteetin ulkopuolella.

Piirustusten kanssa touhuava eli apuri tehtaalla sanoi pomoilleen että suuri määrä erilaisia piirustuksia lojumassa on turvallisuusriski ja että ne pitää mikrofilmata ja pitää mikrofilmit kassakaapista. Noh, tehdashan innostui ajatuksesta ja tuumasta toimeen. Sitten tuli ongelma mitä edelleen tehtäisiin paperiversioille. Samainen apuri ilmoitti, että hän hoitaa niiden hävittämisen eikä siihen tarvita muita. Asia ei vieläkään ollut ihan helppo, sillä hävityslaitoksessa tosiaan valvottiin että paperit poltettiin. Eli ei voinut vaan ajaa niitä jonnekin luovutettavaksi ja se siitä.

Joten apuri yksinkertaisesti ajoi aina autonsa takakontti täynnä hävitettävää paperia laitokseen. Pysähtyi matkan varrella, siirsi paperit israelilaisten autoon ja sai tilalle jotain yhdentekevää matskua joka sitten taiteen sääntöjen mukaan poltettiin. Ja joka työpäivä autokontillinen piirrustuksia lähti Israeliin.

Homma sitten kosahti johonkin ihan pikkujuttuun, en muista mihin. Mutta suurin osa piirrustuksista oli jo Israelissa. Israelin sotilasasiamies karkoitettiin ja apuri sai vakoilutuomion.

Lisää löytyy netistä.

Näytäkkö lähteen tolle keissille? Mun tarinassa käytettyjen lähteiden mukaan iipat nimittäin väittivät lähinnä reverse engineeranneensa Mirage kolmosensa, ja kun viitonen oli tehty iippojen tilauksesta, oli näillä spekseistä tarkat tiedot. Ranskalaiset olivat kumman hiljaa koko tapauksesta, mistä lähteissä epäiltiin, että juttu olisi ollut sovittu.
 
Kuului koko läntisellä Uudellamaalla myös ja Helsinkiin asti; epäilen valvontalennoksi. Pamauksen jälkeinen jyrinä jatkoi matkaa päättäväisesti Suomenlahden suuntaan. (Onhan ne tietysti voineet antaa QRA-simuloinnin vierailjoillekin tehtäväksi, mutta kun varattu testialue on Pohjanmaalla, luulisi että olisivat mieluummin välttäneet koko metropolin huomion herättämistä)

Jep, tehtävä Suomenlahdella:

Viimeksi muokattu:

Aika jysähdys oli, lasit vaan helisi. Kävin ikkunasta kurkkaamassa ajoiko joku talon seinään.
 
Back
Top