Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Minusta tuntuu, että olet analyysissasi hiukan hataralla pohjalla. Valtioilla ei ole ystäviä, vaan intressejä. Se näkyy nyt koronakriisissäkin. USA ei ole taannut Suomen turvallisuutta muodollisesti, ei toki Suomikaan USA:n. Salaiset liittosopimukset ovat fantasiaa, joita ei tarvitse lunastaa tositilanteessa. Kylmän sodan aikana USA takasi Ruotsin turvallisuuden, käytännön merkitys tässä oli se, että Ruotsin ilmapuolustusta ei olisi nujerrettu ydinasein kolmannessa maailmansodassa, vaan maa olisi saanut ottaa niskaansa vain NL:n pommej. Saavutus sekin. Ruotsi piti silti fiksusti yllä laajaa konventionaalista puolustusta jottei olisi joutunut jossain alemmassa kriisissä NL:n suupalaksi - USA:n mahdollinen tuki hyvänä selkänojana.

Omasta mielestäni Suomen kannattaa panostaa puolustukseen eikä luottaa vain USA:n apuun, toki moni voi olla eri mieltä. Kylmän sodan Ruotsi on ihan hyvä esikuva.

Tottakai kassakaapissa pitäisi olla karkea suunnitelma myös sodasta Yhdysvaltoja vastaan.
Silti todennäköisyys sille että intressimme ovat yhteneväiset Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella myös pitkälle tulevaisuudessa on erittäin korkea.
 
Ei kai se mitään varastamista ole jos ovat valmiita maksamaan enemmän kuin muut.
Saksalaismedia: USA takavarikoi Saksaan tilattuja hengityssuojaimia

Saksassa epäillään, että Yhdysvallat on estänyt 200  000 hengityssuojaimen viemisen Saksaan. Ne oli tarkoitettu berliiniläispoliisien käyttöön suojaaman heitä koronavirukselta. Saksalaistietojen mukaan suojaimet olisi Saksan sijasta ohjattu menemään Yhdysvaltoihin.
Saksalaisviranomainen kertoo Der Tagesspiegel -lehdelle, että suojainerä jumittui Bangkokiin.
–  Uskomme, että tämä liittyy Yhdysvaltain hallituksen määräämään vientikieltoon, Barbara Slowik kommentoi lehdelle.
Hengityssuojaimet oli lehden mukaan tilattu amerikkalaiselta 3M-yritykseltä, mutta ne oli valmistettu Kiinassa.
Berliiniläinen hallitusviranomainen Andreas Geisel tuomitsee teon "nykyajan merirosvouksena". Hän vaati Yhdysvaltoja pitämään kiinni kansainvälisistä kauppasäännöistä.
–  Näin ei menetellä transatlanttisten kumppanien kanssa, Geisel sanoi Der Tagesspiegel -lehden mukaan.

Juu ei ilmesesti ollutkaan Saksan jo maksamaa erää. Silti aika viheliäistä touhua. Vastaa sitä jos mummeli ostamassa viimeisen maitopurkin kaupasta ja joku nuorempi nappaa sen mummelin kädestä ja vie kassalle.
Surullista
 
Viimeksi muokattu:

Niin, valtion omalla alueellaan suorittamaa takavarikkoa painavasta kansallisesta syystä ei kutsuta varastamiseksi. Sitä vaan tapahtuu. Suomikin on sitä tehnyt. Suomen omaisuudelle on sitä tehty. jne jne...
 
Kyllä hemmetti vieköön pitää jonkinlainen moraali löytyä. Näistä jää kyllä iso arpi maiden välisiin suhteisiin. Uskoisin ettei Suomi tekisi vastaavaa kenellekkään. Ei kuulu arvoihimme ja hyvä niin!
 
Ranska taisi takavarikoida ruotsalaisyrityksen valmistamia suojavälineitä jotka olivat matkalla Italiaan. Rafale voitaneen siis poissulkea.

Suomikin taitaa rajoittaa tai estää lääkkeiden vientiä. Teollinen yhteistyö voitaneen poissulkea.

Jäljelle jäänee Eurofighter ja Gripen. Tosin vielä pitäisi tarkistaa, että onko Saksa ja Ruotsi mitenkään ryhtynyt takavarikoimaan ja/tai estämään lääketieteellisten välineiden tai lääkkeiden vientiä.

Ehkäpä Fulcrumin HX-varjohankinta -kejusta tuleekin se todellinen HX-ketju... :D
 
Kyllä hemmetti vieköön pitää jonkinlainen moraali löytyä. Näistä jää kyllä iso arpi maiden välisiin suhteisiin. Uskoisin ettei Suomi tekisi vastaavaa kenellekkään. Ei kuulu arvoihimme ja hyvä niin!
Voi voi. Joka vuosi tulee puolen HX-hankinnan arvosta öljyä, kaasua ja kivihiiltä Venäjältä. Mites se Venäjän moraali? Entä Kiinan? Että ne "arvot" lentää romukoppaan valtioiden välisissä suhteissa ja kaupassa niin kuin nopeammin kun ehtii sanoa kissa.

Ja Suomi on tehnyt. Useita kertoja. Myös Suomen omaisuutta on pidätetty ulkomailla ja otettu esim kyseisen valtion käyttöön.

Ei vaikutusta HX-hankintaan eikä varsinkaan siihen, että kone tulee USA:sta.
 
Onhan se toki noinkin. Suomen olisi kannattanut takavarikoida Patriot ohjukset kotkasta itselleen. Moukarit olisi kuitenkin jäänyt hankkimatta
 
Itse asiassa, nehän takavarikoitiin, mutta ei tietenkään otettu omaan käyttöön, koska sen materiaalin suhteen ei voi niin tehdä. Palautettiinkos ne myyjälle vai miten se homma meni lopulta, en nyt muista?
 
Laivan annettiin muistaakseni jatkaa matkaansa Etelä-Koreaan
Edit: Suomessa takavarikoitu myös runsaasti muutakin sotilasmateriaalia. Hävittäjälentäjien kypäriä jne
 
Itse asiassa, nehän takavarikoitiin, mutta ei tietenkään otettu omaan käyttöön, koska sen materiaalin suhteen ei voi niin tehdä. Palautettiinkos ne myyjälle vai miten se homma meni lopulta, en nyt muista?
Valtioneuvosto myönsi ohjuksille kauttakulkuluvan jonka jälkeen ne sai vapaasti viedä maasta eteenpäin. Laivan lastiksi Saksassa lastatut ohjukset oli liian vähän ja siksi Kotkasta haettiin lisää tavaraa. Etelä-Koreassa ei ehkä tiedetty koko koukkauksessa tai ei ainakaan haettu etukäteen asianmukaista lupaa. Mediahässäkkä johtui vain siitä, että saksan kielen taito ei enää ole yleistä: Ohjusten nimi rahtikirjoissa ja laatikoiden kyljissä oli täysin oikein saksaksi "Raketen" joka meillä mediassa tulkittiin ilotulitteiksi. Siitä saatiin isot otsikot aseiden salakuljetusyrityksestä, josta siis ei lainkaan ollu kyse.
 
Juuri näin, Kotkassa vain lastattiin lisää Patriot ohjuksia Suomen varastoista, siitä alkoikin nykyinen läheinen suhde Etelä-Korean kanssa.

tenor.gif
 
Minkä näkisitte olevan minimimäärä F-35:ttä, jolla pärjättäisiin?

Jos nyt jokaisella tarjoajalla on Purasen mukaan se 60 kriittinen minimi, mutta taistelunkestäviksi todetuilla koneilla se voi olla pienempikin.

Joten mikä tuo pienempi luku voisi olla? 54?
 
60 kpl
 
Minulla on hiukan toisenlainen laskelma, mutta samalla tavalla sekin osoittaa ajatuksen täydellisen järjettömyyden.

Nasams, eli AMRAAM-ohjuksen kantama... hmmm. Lentokoneesta ammuttuna amet, kun se saa korkeus- ja nopeusedun, voi olla esim 70+ km. Kun se lähtee NASAMS-laukaisimesta kiipeämään maan vetovoimaa vastaan, se menettääkin aikamoisen osan suorituskyvystään. Jos katsot julkaistuja arvioita sen kantamasta NASAMS-järjestelmästä, ne ovat 15 - 17 km. Silloinkin jo viimeisillä kilometreillä kinematiikka on aika lopussa, eli liikehdintäkykyä jäljellä ehkä 3 - 4g. Eli todellinen yhden yksikön peitto on n. 907 km2. Ei lähellekään 5000 km2.

Näitä asioita voi itsekin mallintaa aika helposti ohjuksen koon perusteella. Ohjuksen suurin amet on aika suorassa suhteessa sen kokoon. AIM-120 AMRAAM laukaisupaino on n. 160 kg. Esim 9M83 ja 9M38M1 -ohjusten paino on noin 690 kg ja ilmoitettu, ilmeisesti tehokas, kantama on 35 km. Kuinka ihmeessä saat noin neljänneksen painavan ohjuksen kantamaan pidemmälle kuin BUK? Ei mitenkään. Eli, nopeasti voidaan olettaa, että AMRAAMin kantama on noin neljännes 9M38:n vastaavasta eli siellä 10 km paikkeilla (no, näin suoraan se ei ihan oikeasti mene, mutta...). Jos antaa tähän virhemarginaaliksi vaikkapa 70%, niin päästään enimmillään siihen julkisten lähteiden 17 km kantamaan.

Eli koko maan kattamiseen menisikin oikeasti 340 yksikköä ja silloinkin olisi vain yksi ilmatorjunnan "laji" käytössä. Korkeatorjunta ja matalatorjunta kumpikin loistaisi poissaolollaan. Ilmatilan valvonta, rynnäkkötehtävät, tiedustelu- ja ELSO puuttuu myös... Henkilöstöä menisi 340 * 100 eli 34 000 miestä pelkkään yhden it-lajin miehittämiseen. Rahaa kuluisi mekaanisesti laskien 4800 miljoonaa ja "tutkat siihen päälle". Ei jatkoon.

Ilman pienintäkään ymmärtämistä siitä mitä on tekemässä, ei kannata jatkaa tekemistä.

Unohda koko juttu.
 
Back
Top