Mikä mättää puolustusministerimme toiminassa?

Okei, en oikeastaan tykkää liian kärjekkäästä väittelystä ja yritän hillitä omalta osaltani, koska tiedän, että muiden osallistujien on sitä tympeä nähdä ja kokea.
 
Tuskin edes kansliapäällikkö hoitaa puolustusministeriön osalta materiaalihankkeita, eiköhän ne ole jyvitetty resurssipoliittisen osaston ylijohtajalle, eli vakanssille, jonka Juusti juuri on jättämässä. Hän kuvasikin ansiokkaasti kaikkia niitä suhteita, joita hänelle on muodostunut vuosien mittaan. Toivottavasti ne periytyvät seuraajalle. Kansliapäällikön työsarka kattaa puolustushallinnon koko kirjon. Hänen aikansa saattaa yllättäen pääosin kulua aivan muuhun kuin materiaalihankkeisiin.

Ei Räty putoa tyhjän päälle! Hän on nyt saanut korkeinta tahoa myöten niin paljon (ansaittuja) kehuja, että olisi ihme jos emme jonkin ajan kuluttua saisi kuulla jostain yllättävästä uudesta koti- tai ulkomaisesta haasteesta. Kyllä kokeneelle kuuskymppiselle huippuammattilaiselle aina käyttöä löytyy jos vain itse haluaa.

Juuri näin. Rädyllä on erinomaiset lähtökohdat hyvin monenlaisiin tehtäviin. Hyvänä suhteiden luojana hän on mainiossa tilanteessa toimimaan Suomen ehdokkaana mihin tahansa kansainvälisiin johtotehtäviin. Näin myös hänen urakehityksensä jatkuisi edelleenkin nousujohteisesti.
 
No mikäs se adamia pelottaa aunus-kerhoissa ja heimoaatteissa? Kansalaissota oli "tietystä" näkökulmasta suoranainen siunaus, mutta heimoaate meni jo sitten vähän yli? Uhkasiko se tietyn eliitin turvallisuudentunnetta, vai?
Enhän minä ole kieltänyt Aunus-kerhoja ja Heimosota-opintopiirejä. Saa vaan nähdä miten AKS 2.0 ottaa tulta opiskelijapiireissä ;)
Ylioppilaslakkikin vaihdetaan väiskiin ;)
Tuohivirsut ja tuohikontti yosin eivät ole kovin käytännöllisiä yliopistolla, mutta ei niitä voi kieltääkään. Rautatientori pyhitetään kyykälle.
 
Kampakeraamiset jv-miinat ovat yksi juttu, mutta jos haluatte tietää mikä TODELLA on Jussin hommissa vanhentunutta: Hänen blogissaan ryöstöviljelemä fraasi "taistelu jatkuu tieuran suunnassa".

Tarjouskilpailu uusista fraaseista on naapuriplutoonan kamelinajajien levittämien huhujen mukaan jo käynnissä. Kotimainen Patria on tarjonnut tiettävästi uutta "taistelu vihreitä miehiä vastaan jatkuu valtakunnan strategisesti tärkeiden kohteiden suunnalla" -mallistoaan. Toisaalta Yhdysvaltojen Raytheon on myös ollut kiinnostunut, ilmeisesti heillä katsottaisiin etenkin "hybrid warfare against saboteurs continues in cyberspace" -linjan olevan sopiva tarpeisiimme.

Yhdysvaltalaistarjouksen vahvuutena pidetään asiantuntijoiden mukaan sen huippumodernia tekniikkaa sekä mahdollisuutta syventää sotilasteknologista yhteistyötä USAn kanssa entisestään. Toisaalta Patrian vaihtoehdon vahvuutena pidetään kotimaista työtä lisäävää vaikutusta sekä "soveltumista meidän erityisiin olosuhteisiimme". Huhujen mukaan Jussi on kallistumassa Patrian kannalle ilman tarjouskilpailua.
 
Enhän minä ole kieltänyt Aunus-kerhoja ja Heimosota-opintopiirejä. Saa vaan nähdä miten AKS 2.0 ottaa tulta opiskelijapiireissä ;)
Ylioppilaslakkikin vaihdetaan väiskiin ;)
Tuohivirsut ja tuohikontti yosin eivät ole kovin käytännöllisiä yliopistolla, mutta ei niitä voi kieltääkään. Rautatientori pyhitetään kyykälle.

Aatteen etenemistä voi myös näppärästi mitata Dressmanin edessä pidettävällä ovensuu-gallupilla, jolla kysytään montako mustaa paitaa ja tumman sinistä kravattia tänään on mennyt kaupaksi.

o_O
 
Aatteen etenemistä voi myös näppärästi mitata Dressmanin edessä pidettävällä ovensuu-gallupilla, jolla kysytään montako mustaa paitaa ja tumman sinistä kravattia tänään on mennyt kaupaksi.

o_O
Tai Lindexin http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lindex kontula lapua-12140

Anna Kontula tivaa Lindexiltä fasismista: "Miksi myytte sinimustien univormuja?"
JUHA-PEKKA TIKKA
26.11.2013 klo 00:01(päivitetty 26.11.2013 klo 14:20)
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ihmettelee Lindexin lastenvaatetarjonnan fasismia.

  • 41868dd17a20f2e5b11bf8aeeab02d4c1122cfc33e950c450ec4ef257785bb03

    Tämän Lindexin lastenpuseron pelätään olevan univormu.

    (www.lindex.com)
Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) kirjoitti maanantai-iltana Facebookiin päivityksekseen seuraavan tekstin:

"Arvoisa Lindexin johtaja: kertoisitteko, miksi vaatekaupoissanne myydään lapuan liikkeen nuorisojärjestönä pidetyn sinimustien univormua?".

Lisäkommentissaan Kontula totesi kyseessä olevan "mustan kauluspaidan ja fasisminsinisen solmion setti parilla kympillä perheen pienimmille).

Kansanedustaja totesi myös, että "yhtä ja toista sellaista on elinkeinovapauden nimessä lupa tehdä, jonka tekeminen ei kuitenkaan kerro kovin hyvästä tyylitajusta..."

Kansanedustajan huolessa on kysymys tästä Lindexin linkistä löytyvästä poikien pusero-solmioyhdistelmästä.
 
Pelkkä paita ja kravatti ei varmaankaan tee kenestäkään suoraan minkään ideologian tai järjestön edustajaa. Eri asia on sitten, jos joku vetää kauppareissulle päälleen keskitysleirivartijan vormun kaikkine siihen kuuluvine tunnuksineen - siitä voi sitten älähtää. Kontula taisi nyt astua suvaitsemattomuuden miinaan.
 
Näin Lapualla.

IMG_3950.JPG
 
Ajattelun ja asennoitumisen laidoilta löytyvät pölhökustaat. Ihan riippumatta väristä tai ismistä, pölhötauti on suunnilleen samanlainen.
 
Itse olen ihan tahtomattani ollut sekä IKL- että kommarihäiskä paita- ja kravattivalintojen osalta töissä.

Onneksi kravatteja ei enää tarvitse harrastaa kun on vaihtanut asuin- ja työpaikat maakuntasarjaan. Saa olla ihan vain mr. Honcho.
 
Kun täällä ja mediassa on vitsailu ties mistä Aunuksen retki ry-kerhoista, joihin uratietoisten virkamiesten on nyt syytä liittyä, niin Jussi Niinistö on Suomalaisuuden liiton jäsen, näin vinkkinä.
 
Viimeksi muokattu:
Reservin Sanomat 4/ 2015:

”Puolustuspolitiikkaa”

Kevään vaalien jälkeen eduskunta sai uuden kokoonpanon. Juha Sipilän johdolla muodostettiin kolmen suurimman puolueen hallitus. Sipilästä tuli pääministeri, Soinista tuli ulkoministeri ja Stubbista tuli valtiovarainministeri. Muut ministeripaikat jaettiin sitten sovitulla tavalla ja puolueet saivat valita niihin edustajansa. Puolustusministeriksi tuli edellisen eduskuntakauden puolustusvaliokunnan puheenjohtaja perussuomalaisten Jussi Niinistö. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että sotaväkeä ja maanpuolustusta tuli nyt koordinoimaan pätevä poliitikko.

Edellisen eduskuntakauden aikana toteutettiin puolustusvoimauudistus. Joukko-osatoja lakkautettiin ja puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta supistettiin. Jo aikaisemmin tehty poliittinen päätös eli maamiinoista luopuminen konkretisoitiin. Monien mielestä tehtiin todellinen sotilaallinen alasajo. Poliittisella puolella saatiin aikaiseksi kokoomuksen Ilkka Kanervan johdolla puolustuksen lähivuosien rahoitussuunnitelma. Yksimielisesti poliittiset puolueet hyväksyivät nämä vanhempien leikkausten kompensaatiot. Sotaväellä tuntui valtiontalouden ongelmista huolimatta menevän hyvin.

Euroopan ja Pohjolan turvallisuuspoliittisen tilanteen muutokset aiheuttivat kevään ja kesän aikana paljon pohdintaa ja kysymyksiä. Puolustusvoimat julkisti pitkään valmistellut reserviläiskirjeet. Vieraat sotilaskoneet tunkeutuivat ilmatilaamme. Ne käytiin tunnistamassa ja ulkopolitiikan johto hoiti asioissa oman osuutensa. Suomi osoitti omaa puolustusvalmiuttaan ja sai sekä suomalaisten että myös ulkopuolisten hyväksymisen ja tunnustuksen toimilleen.

Ukrainan kriisin ja Kreikan talousongelmien lisäksi Eurooppaa koettelee nyt maanosamme ulkopuolelta tulevien pakolaisten ongelmat. Kyseessä ovat oikeasti pakolaiset eikä näiden nimittäminen maahanmuuttajiksi ole ollenkaan oikein. Eri maihin tulleiden vieraiden ihmisten määrät ovat todella suuria. Tilanne on nyt Keski-Euroopassa samanlainen kuin se oli itä-eurooppalaisten tulviessa länteen runsaat 20 vuotta sitten. Suomalaisissa uhkakuvissa arvioitiin silloin meillekin tulevan ongelmia, jos joka kymmenes Leningradin asukkaista lähtisi etsimään parempia oloja Suomesta. 1990-luvulla elintasoerot Suomen ja Neuvostoliiton välillä olivat sellaiset, että puolen miljoonan venäläisen pyrkimys Suomeen olisi saattanut olla mahdollinen. Miten heidät olisi pysäytetty tai otettu vastaan?

Puolustusministeri Jussi Niinistö on nyt hoitanut virkaansa jonkin aikaa. Puolustuspoliittisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Lehtilausuntoja ja -haastatteluja on annettu. Monessa lausunnossa ja haastattelussa on tullut esille sellaista asiaa, josta maanpuolustusväki voi olla tyytyväinen. Koko maata valmistaudutaan puolustamaan. Kertausharjoituksia tarvitaan lisää. Valmiudesta pitää huolehtia. Erityisesti harmaan vaiheen asiat on laitettava kuntoon. Joukkojemme liikekannallepano pitäisi saada nopeammaksi jne.

Ikävä kyllä puolustusministeri on nyt ottanut esille myös aikaisempien päätösten tiukan kritiikin, ja puhunut jopa maamiinojen uudelleen käyttöönottamisesta ja jo suljettujen kasarmien ottamisesta uudelleen käyttöön. Onko tämä oikeata puolustuspolitiikkaa vai onko kyseessä vain puoluepolitiikka? Henkilökohtainen vastaukseni on kolumnini otsikossa.

Elokuun vaihtuessa syyskuuksi tuli esille puolustusministerin päätös ministeriön kansliapäällikön vaihtamisesta. Lehtitietojen mukaan virkaa hyvin hoitanut Arto Räty olisi saanut erottamisilmoituksen tekstiviestillä. Sopii varmaan tähän someaikaan, mutta ei hyvään henkilöjohtamiseen. Ministeri saa perinteisen tavan mukaan valita lähimmät alaisensa. Niinistö on omissa lausunnoissaan korostanut valitsevansa parhaan ehdokkaan.

Politiikka on politiikkaa. Ilmoittauduin 25 vuotta sitten puolustusministeriössä täytettävänä olevaan virkaan. Ruotsinkielinen ministeri otti minutkin – suomenkielisen – upseerin haastatteluun. Tehtävään valittiin kuitenkin ruotsinkielinen hyvä upseeri. Ministeri sai ja saa tehdä omat henkilövalintansa!

Lauri Väättänen
Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa.
 
Petteri Leino vauhdissa.

18.2.2016 klo 15:11 | päivitetty 18.2.2016 klo 15:11
http://yle.fi/uutiset/puolustusministerin_avustaja_twitter-myrskyssa/8682759

"Puolustusministerin avustaja Twitter-myrskyssä

Jussi Niinistön (ps.) eritysavustaja Petteri Leino kommentoi Ylen uutista Norjan tasa-arvoisesta valikoivasta asevelvollisuudesta, jossa naisetkin osallistuvat kutsuntoihin. Leino tviittasi, ettei sukupuolineutraliteettia pidä sotkea "sotahommiin".

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) erityisavustaja Petteri Leino herätti Twitterissä hämmästystä kommentoinnillaan. Keskustelu sai alkunsa Ylen keskiviikkoisesta uutisesta, joka käsitteli Norjan naisten asevelvollisuutta.

Norjan kutsunnat ovat reilun vuoden ajan koskeneet naisia ja miehiä, ja puolustusvoimat valikoi ikäluokasta joka kuudennen.

Torstaina puolustusministeri erityisavustaja Petteri Leino viesti Twitterissä, ettei Suomessa ole tarvetta eikä resursseja samaan. Hän sai useita Suomen mallin tasa-arvoisuutta kyseenalaistavia vastausviestejä. Yksi Leinon haastavista on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Enemmän kummastusta sosiaalisessa mediassa nostattaa Leinon seuraava perustelu.

feAzfdvU_normal.jpeg

– Puuhastelkaa sen sukupuolineutraliteetin kanssa muualla, mutta älkää sotkeko sitä sotahommiin, Petteri Leino kirjoittaa.

Leinon viesteistä uutisoi ensin STT."
 
Leino on oikeassa, vaikkei hänen tyylinsä ilmaista asia varmaan miellytäkään monia.

Asiasta viidenteen, en huomaa että USA- ja NATO-yhteistyö kauheasti olisi ainakaan vähentynyt vaikka puolustusministeri Pökkelö korvasikin entisen puolustusministeri Suomifilmi-ylioppilaan. Ja Juusti korvasi Rädyn.

Näinhän se hurjimmissa visioissa meni, kun J.Niinistö PuMiksi rupesi. Miljoonan miehen ritsa-armeija ja NATO-yhteistyö poikki. Meni mokoma vielä tarkastamaan rynkkyvarastonkin.
 
Jaa Leino oikeassa? Tosi hieno viesti kaikille varusmiespalvelustaan tälläkin hetkellä suorittaville vapaaehtoisille naissotilaillemme. Toivottavasti joutuu ansaitusti kuseen twiitistään. o_O

Sen sijaan itse joudun kohta julkisesti kehumaan PuMi Niinistöä. Epäilytti pitkään minkälainen harrastelija astui aivan loistavasti tonttia hoitaneen Haglundin tilalle :)
 
Jaa Leino oikeassa? Tosi hieno viesti kaikille varusmiespalvelustaan tälläkin hetkellä suorittaville vapaaehtoisille naissotilaillemme. Toivottavasti joutuu ansaitusti kuseen twiitistään. o_O

Mielestäsi siis kutsunnat pitäisi kategorisesti järjestää kaikille naisille? Ei siinä mitään. Rahantuhlausta mielestäni, eikä tämä liity mitenkään siihen että en arvostaisi kaikkia asepalvelustaan vapaaehtoisesti suorittavia naisia...mutta asiaa voi taas lukea kuin piru Raamattua. Sitä tarkoitin hänen tavallaan ilmaista asia. Itse olisin ilmaissut saman asian paljon järkevämmin niin ettei kukaan tulkitsisi sitä kuten tuossa teet.
 
Kyllä kyllä. Tähän mitä lihavoit hän vastasi ensimmäisessä twiitissään: ei tarvetta, ei resursseja.

Sen sijaan tämä "Puuhastelkaa sen sukupuolineutraliteetin kanssa muualla, mutta älkää sotkeko sitä sotahommiin" on niin tökerö ja seksistinen aivopieru että ei mitään rajaa. Se maalaa juurikin niin isolla penselillä kuin tuossa lukee.

Meillä kuten hyvin tiedät taistelijan rooli on sukupuolineutraali. Se joka jääkärin koulutuksen suorittaa, jääkäriksi nimetään. Ihan riippumatta sukupuolesta.
 
Back
Top