Näin sinä ja varmaan ehdoton enemmistö oli opettautunut uskomaan. Jos ei olisi oikeasti vakava tilanne päällä viihdyttäisin itseäni ropsottelemalla sillä vihulaispuskalla lukuisia ihmisiä myös tämän foorumin ulkopuolella, mutta tyydyn lähinnä melankolisen huvittuneena seurailemaan kuinka ihmiset laumana kirmaavat etsien suuntaa.
Sinun tapauksessa kuitenkin aktivoiduin hyvin hellävaraisesti, koska poliitikkomaisesti hivutat mustaa valkoiseksi antamalla ymmärtää, että olet jo vuosikymmenet varoitellut sinisilmäisiä hyväuskoisia laumasieluja orakelimaisesti ryssän laajenemis haluista väkivalloin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa ja sen tiedät takuulla itsekkin.
Vähän sama kuin entiset taistolais kommarit jotka kehoittivat kannattajiaan käymään intin johtajakoulutuksineen ja nykyään voivat sanoa että he jo 70-luvulla kannattivat vahvaa maanpuolustusta. Rusinoita pullasta nyppimällä ja uudella tarinalla höystettynä tuokin uppoaa hämmästyttävän hyvin laumaan.
Ja ennen kun työnnät ne rusinat nenään sanon että ihan itse olet sen aiheuttanut. On kait sitten ihan ok vaihtaa mielipidettään kun on ollut väärässä, mutta itsensä asioihin perehtyneenä, laajan asiantuntija tuttavapiirin omaavana ja jatkuvasti korkean tason luennoille kutsuja saavana, asetan sinulle rimaa vähän korkeammalle. Silloin tällöin joku kaltaiseni jolla ei ole muuta elämää kuin vapaa ajalla kytätä muiden erehdyksiä tarttuu sitten tähän täkyyn. Näissä asioissa minulla on norsunmetsästäjän muisti.
Voit uskoa että olen monta kertaa delete nappulaa naputtellut pyyhkien pois vastauksia jotka kirjoitin ties mihin "minä olin jo nönnönnöö vuonna oikeassa tästäkin ja te muut vain nauroitte, mites nyt suu pannaan" viestiin. Syynä, se seikka että jostain syystä juuri tämä kyseinen ryssän hyökkäys näyttäisi hetkellisesti ohjaavan laumaa oikeaan suuntaan, en halua ravistaa haurasta käännöksen alkua.
Tätä edeltävissä hyökkäyksissä/painostuksissa lääkkeenä on ollut tiivistää yhteistyötä ryssän kainalossa. Minulle tuon rohdon tyrkyttäminen on ollut tasan yhtä karvasta kuin laumalle tänäpäivänä se että joku Ano tai Paavo esittää sitä edelleen.
Kun susi1.net luotiin parin innokkaan ressun toimesta, toinen heistä kutsui liittymään siihen pilkkiavannolla jutellessa. Aluksi seurailin, enkä katsonut pystyväni tarjoamaan keskusteluun hetki sitten varusmiespalvelun päättäneiden nuorukaisten tarmoon mitään lisäarvoa. Kunnes sitten hyvin nopeasti sinnekin alkoi tulemaan tätä yya-henkistä kirjoittelijaa pakottauduin liittymään jo yli sadan kirjoittajan joukkoon. Vuosia myöhemmin kysyin toiselta perustajalta että miten hänen mielestään menee foorumilla joka on jo sangen suosittu. Sanoi että lähti ihan räpylästä ja elää jo omaa elämäänsä kertoen kuitenkin siitä kuinka vaarallinen kansakunnan henkinen tila on. Heidän onneksi Suomi muuttui tuolloin siten että vapaaehtoinen maanpuolustus tarjosi koko aika aktiivisille toimijoille enemmän mahdollisuuksia. Omaksi roolikseni jäi lähinnä peräkammarin nurkassa näppiksellä hiillostaa baikaleita&co tuon ryssän perimmäisestä olemuksesta.
Joten en nyt jakele nokkospuskia muusta kuin siitä, ettet nyt muita, hiukan lyhyemmän kirjoitus historiasi tuntevia, ala syyllistämään omista synneistäsi. That's all.