Jos vielä saan jatkaa omissa ajatuksissani ja jaarituksissani Baltiaa koskien, niin suomalaisten täytyy ymmärtää se ikävä fakta että suomen selviäminen on pitkälti sidoksissa Baltian tilanteeseen ja "rantojen miehiin" jos näin voi sanoa.
- Olisiko itämeren divisioona tullut hätiin, olisiko kutsuun vastattu jos vuonna 1918 saksalla ei olisi ollut rauhaa Venäjän kanssa ja jos saksalaiset joukot eivät jo olisi olleet Baltian herroja?
Itämeren Divisioonahan ei tullut "hätiin" eikä "kutsuun vastattu", vaan saksalaiset lähettivät divisioonan annettuaan suomalaisten edustajan Edvard Hjeltin ymmärtää, että nyt olisi hyvä hetki pyytää apua - jos sitä apua ikinä haluaa. Hjelt oli altis näin tekemään, sillä se oli hänen alkuperäisen, marraskuisen toimeksiantonsa mukainen. Tuolloin marraskuussa tilanne oli ollut hyvin erilainen, sekä Suomen että Saksan ja Venäjänkin kannalta; ja esitettyään pyynnön Ludendorffille, Saksa oli kieltäytynyt. Saksa siis tiesi täysin että Hjelt on tämän asian kanssa liikkeellä. Mutta Hjeltillä ei ollut itseasiassa edes valtuuksia avunpyynnön jättämiseen, seikka jonka saksalaiset diplomaatit myös hyvin tiesivät ja ymmärsivät, mutta eivät nyt tässä kohden antaneet tämän seikan hidastaa auttamishaluaan.
Saksalaiset siis itse masinoivat "kutsun". Ja syynä ei ollut jo saavutettu rauha Venäjän kanssa, vaan se että ensin rauhanneuvottelut Neuvosto Venäjän olivat kariutuneet helmikuussa ja Saksa käynnistänyt hyökkäyksen pitkin Suomenlahden etelärantaa. Vaikka tämä pakotti Leninin johtaman hallinnon tekemään rauhan 3. maaliskuuta, rauhansopimus ratifioitiin Neuvosto-Venäjän toimesta vasta 14.3.
Divisioonan Suomeen lähettämisessä höynäytettiin Hjelt tekemään avunpyyntö 13.2. ja on selvää että divisioona Suomessa auttaa kummasti rauhanneuvottelun saattamisessa uudelleen vauhtiin, muiden operaatioiden lisäksi.
Toki divisioonalla myös varmistettiin ettei valkoinen Suomi ajaudu tai joudu muilla tavoin alttiiksi muille valkosille joukoille jotka toimivat alueella, esim. briteille.
Tämä ei tietenkään muuta esittämääsi tosiasiaa, että Suomenlahden eteläpuolen tapahtumilla on erittäin suuri merkitys pohjoisrannan tapahtumiin.
- Olisiko Kesä-Heinäkuussa meidän torjuntataistelut Kannaksella onnistuneet, jos saksalaisten puolustus Narvan rintamalla olisi murtunut ja Neuvostojoukot päässeet aikasemmin valtaamaan Viron? Olisiko siinä tapauksessa Suomi joutunut käytännössä antautumaan jo ennen Kannaksen suurtaisteluiden alkua aikaisemmin vuonna -44, jo keväällä mahdollisesti?
Olen tässäkin kyllä samaa mieltä, että Viron rannikkoa hallussaan pitävällä armeijalla on suuri vaikutus Suomen tilanteeseen. Meiltä olisi mennyt sotilaalliset ja myös poliittiset pelimerkit käsistä.
Mutta miten olisi käynyt taisteluissa... olisiko, jos Narvassa olisi Puna-armeija saanut aikaan läpimurron, jätetty toissijaiseen suuntaan, siis Kannakselle, merkittäviä joukkoja. Etenkin kun vastassa kuitenkin oli tiukentuva puolustus. Ei Suomen armeijaa ollut läpimurronkaan yhteydessä lyöty. Ilomantsin taisteluiden jälkeen tilanne rintamalla oli muuttunut ja armeija oli kovista torjuntataisteluista huolimatta säilyttänyt taistelukykynsä, ja oli voittanut viimeisen taistelun. Ja NL ponnisti kaikkensa saadakseen Saksan kaatumaan, Suomi oli sivusuunta.
Mahdollisesti olisimme, taitavalla diplomatialla, pystyneet pelaamaan tässäkin tilanteessa aselepoon ja asialliseen rauhaan.
- Kylmän sodan aikana käytännössä koko itämerene merireittimme itä- ja etelärantaa hallitsi meidän ainoa potentiaalinen sotilaallinen vihollinen ja uhka, vahvana supervaltana. Ei syyttä meillä varauduttu "itsenäisen maanpuolustuksen keinoin uskottavaan puolustukseen", koska mitään muutakaan vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut. Merireitti huollolle olisi ollut kiinni konfliktin alusta lähtien käytännössä. Yksin taisteluun varautuminen mahdollisimman hyvillä materiaali- ja miesvarannoilla oli käytännössä ainoa vaihtoehto. Onneksi sitä ei koeponnistettu.
Siksi, aina kun uutisissa vihjaistaan suomen mahdollisista tulevista vastuista ja velvoitteista Baltian puolustuksen suuntaan mahdollisessa sotatilanteessa, niin muistakaa että kyse ei ole varsinaisesti vaihtoehdosta, haluamisesta tai vapaaehtoisuudesta. Kyse on todennäköisesti ikävästä ja vastentahoisesta pakosta. Mitä paremmin Baltia on turvattu, sitä parempi on meidän (huoltovarmuuden) asema kriisitilanteissa.
Olen täysin samaa mieltä. Jos etelärannalla taphtuu jotain, me olemme mukana joka tapauksessa. Pelkkä olemassaolomme luo Baltialle sateenvarjon, ja on aivan sama mitä mieltä itse olemme siitä toimiiko varjo tai aiommeko avata sitä lainkaan; naapurin poika aikoo varmistaa asian joka tapauksessa iskemällä meiltä tajun kankaalle.