Miksi Operaatio Barbarossan oli pakko epäonnistua

Lueskelin vähän lisää noita David Stahelin näkemyksiä ja intouduin samalla laittamaan yhden miehen kirjoista tilaukseen Amazonista. Tämä on ilmeisesti vahvasti sitä mieltä, että Barbarossa epäonnistui elokuussa 1941. Eli siinä hujakoilla kun Smolenskista taisteltiin. Stahel painottaa huollon ja logistiikan ongelmia. Etäisyydet kasvoivat, polttoaineen kuskaaminen panssariyhtymille takkuili. Samoin vaunuja ei kyetty lyhyinä lepohetkinä huoltamaan. Kalusto ja miehet kuluivat. Samoin Stahelin mukaan keskinen armeijaryhmä oli kärsinyt reilusti oletettua suurempia tappioita.

Neuvostoliitto ei romahtanut. Puna-armeijan rajoille sijoitetut joukot oli tuhottu, mutta yhä vaan saksalaisten suureksi hämmästykseksi uusia joukkoja ilmestyi selustasta. Sotataidollisesti venäläiset eivät olleet kokeneiden saksalaisten veroisia, mutta kyllä iivana taisteli kovastikin välillä vastaan. Ja vaikka saksalaiset saavuttivat jatkuvasti suurta menestystä saarrostusoperaatioillaan, ei näillä ollut strategista merkitystä. Toki puna-armeija koki valtavia tappioita ja se joutui perääntymään, mutta ei se romahtanut.

Itärintamalta ei mitään uutta. Sotivatkohan kenraalit edellistä sotaa?

syntyi sodan sytyttyä Venäjän sekä Saksan ja Itävalta-Unkarin välille vuonna 1914.[1] Saksalaiset löivät etenevät venäläiset Tannenbergin taisteluissa Itä-Preussissa[2] ja Masurian järvialueella Puolassa pian sodan alettua elo–syyskuussa 1914. Etelämpänä venäläiset etenivät Itävalta-Unkariin Galitsiaan, mutta heidät ajettiin pois sieltä ja Puolasta vuonna 1915. Vuonna 1916 venäläiset hyökkäsivät itärintamalla, mutta heidät ajettiin taas valtaamiltaan alueilta pois. Vuoden 1917 lopulla itärintama ulottui Itä-Liettuasta Puolan itäpuolelle ja Itä-Romaniaan. Vuonna 1918 Vladimir Lenin solmi saksalaisten kanssa Brest-Litovskin rauhan, ja luovutti muun muassa Ukrainan saksalaisille.

Itä- ja länsirintaman tapahtumat vaikuttivat toisiinsa ensimmäisessä maailmansodassa. Länsirintama avattiin alkujaan itärintaman turvaamiseksi. Länsi- ja itärintama olivat molemmat maisemallisesti tyypillistä Eurooppaa, mutta kehittymättömässä Itä-Euroopassa esimerkiksi rautatieverkko oli huonompi kuin pitkälle teollistuneessa lännessä. Huonot yhteydet vaikeuttivat huollon järjestämistä ja hidastivat joukkojen siirtoja. Itärintama oli pitkä, ja taistelut siellä liikkuvampia kuin länsirintamalla. Sotilastiheys rintamakilometriä kohti oli alhainen, ja rintama oli siten helppo murtaa hyökkäyksellä. Tämän vuoksi sodankäynti oli liikkuvaa koko sodan ajan. https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4rintama_(ensimm%C3%A4inen_maailmansota)

Barbarossan tavoitteena oli AA-linja. Eteneminen sinne epäonnistui. Barbarossa tosin olisi todennäköisesti epäonnistunut, vaikka tuokin tavoite olisikin saavutettu.

Painopisteiden painokkaammilla siirroilla Leningradista, Moskovaan ja lopulta Stalingradiin olisi ehkä Astrakhan saavutettu. Mutta jo syyskuun alussa 1941 alkoi näkyä, ettei Leningrad sorru eikä resursseja vapaudu.
 
Itärintamalta ei mitään uutta. Sotivatkohan kenraalit edellistä sotaa?

syntyi sodan sytyttyä Venäjän sekä Saksan ja Itävalta-Unkarin välille vuonna 1914.[1] Saksalaiset löivät etenevät venäläiset Tannenbergin taisteluissa Itä-Preussissa[2] ja Masurian järvialueella Puolassa pian sodan alettua elo–syyskuussa 1914. Etelämpänä venäläiset etenivät Itävalta-Unkariin Galitsiaan, mutta heidät ajettiin pois sieltä ja Puolasta vuonna 1915. Vuonna 1916 venäläiset hyökkäsivät itärintamalla, mutta heidät ajettiin taas valtaamiltaan alueilta pois. Vuoden 1917 lopulla itärintama ulottui Itä-Liettuasta Puolan itäpuolelle ja Itä-Romaniaan. Vuonna 1918 Vladimir Lenin solmi saksalaisten kanssa Brest-Litovskin rauhan, ja luovutti muun muassa Ukrainan saksalaisille.

Itä- ja länsirintaman tapahtumat vaikuttivat toisiinsa ensimmäisessä maailmansodassa. Länsirintama avattiin alkujaan itärintaman turvaamiseksi. Länsi- ja itärintama olivat molemmat maisemallisesti tyypillistä Eurooppaa, mutta kehittymättömässä Itä-Euroopassa esimerkiksi rautatieverkko oli huonompi kuin pitkälle teollistuneessa lännessä. Huonot yhteydet vaikeuttivat huollon järjestämistä ja hidastivat joukkojen siirtoja. Itärintama oli pitkä, ja taistelut siellä liikkuvampia kuin länsirintamalla. Sotilastiheys rintamakilometriä kohti oli alhainen, ja rintama oli siten helppo murtaa hyökkäyksellä. Tämän vuoksi sodankäynti oli liikkuvaa koko sodan ajan. https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4rintama_(ensimm%C3%A4inen_maailmansota)

Barbarossan tavoitteena oli AA-linja. Eteneminen sinne epäonnistui. Barbarossa tosin olisi todennäköisesti epäonnistunut, vaikka tuokin tavoite olisikin saavutettu.

Painopisteiden painokkaammilla siirroilla Leningradista, Moskovaan ja lopulta Stalingradiin olisi ehkä Astrakhan saavutettu. Mutta jo syyskuun alussa 1941 alkoi näkyä, ettei Leningrad sorru eikä resursseja vapaudu.

1941 idässä oli mukana kenraaleita jotka olivat ensimmäisen maailmansodan itärintamalla kokeneet omakohtaisesti Venäjän valtavat etäisyydet ja infran olemattomuuden suhteessa läntiseen Eurooppaan. Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin olosuhteet olivat jälleen samankaltaiset. Tuliko tämä heille ikävänä yllätyksenä ? Samoiten se että syksyllä alkava rasputitsa tulisi muuttamaan tiet mutavelliksi.
 
Stalin ja Molotov keskustelivat mahdollisuudesta tehdä 1.MS tyyyppinen Brest-Litovsk-sopimus saksalaisten kanssa 1941, esim. luovuttaa Baltia ja Valko-Venäjää sekä osia Ukrainasta Saksalle.
Pyysivät Bulgarian olikohan suurlähettilästä vai ulkoministeriä välittäjäksi. Venäläisten yllätykseksi ko. henkilö kieltäytyi ja sanoi "vaikka vetäytyisitte Uralille niin voitatte silti."
 
Stalin ja Molotov keskustelivat mahdollisuudesta tehdä 1.MS tyyyppinen Brest-Litovsk-sopimus saksalaisten kanssa 1941, esim. luovuttaa Baltia ja Valko-Venäjää sekä osia Ukrainasta Saksalle.
Pyysivät Bulgarian olikohan suurlähettilästä vai ulkoministeriä välittäjäksi. Venäläisten yllätykseksi ko. henkilö kieltäytyi ja sanoi "vaikka vetäytyisitte Uralille niin voitatte silti."

Oli varmaan se ainoa kerta jolloin neuvostovaltio kävi sodan aikana lähellä romahdusta. Stalikka oli tosin itsekin parin ensimmäisen viikon aikana poissa tolalta. Vetäytyi datsalleen juopottelemaan. Ja kun politbyron miehet tulivat kylään, oletti Josif Vissarionovits että hengenlähtö olisi ollut lähellä.
 
1941 idässä oli mukana kenraaleita jotka olivat ensimmäisen maailmansodan itärintamalla kokeneet omakohtaisesti Venäjän valtavat etäisyydet ja infran olemattomuuden suhteessa läntiseen Eurooppaan. Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin olosuhteet olivat jälleen samankaltaiset. Tuliko tämä heille ikävänä yllätyksenä ? Samoiten se että syksyllä alkava rasputitsa tulisi muuttamaan tiet mutavelliksi.
Mietiskelin joutessani vielä sitä mistä jo aiemmin oli puhetta.
Käytännössä kaikilla kenraaleilla ja muulla ylemmällä päällystöllä oli takana ensimmäisen maailmansodan kokemuksia. Useimmat olivat osallistuneen Puolan ja/tai Ranskan sotaretkelle ja varmuudella huolella perehtyneet molempien kokemuksiin - ja silti tuli suunnitteluvaiheessa jopa merkittäviä virhearvioita. Jokin ei täsmää. Ehkä avainsana onkin juuri Puolan ja Ranskan operaatioiden analysointi, joka tosiasiassa meni sittenkin pieleen.
Puolan armeijaa pidettiin 1930-luvulla vahvana armeijana. 1939 moni saksalainen upseeri, joka tunsi Wehrmachtin todellisen tilan, vaikuttaa odottaneen Puolan operaatiosta rankkaa savottaa. Tiedämme että toisin kävi. Ranskan armeijaa pidettiin yhtenä maailman vahvimmista ja mm. sen panssariasetta modernina ja vahvana. Wehrmacht oli edelleen teoreettisesti tarkastellen selvästi alivoimainen, toki propaganda tehokkaasti loi muunlaista kuvaa. Tiedämme kuinka Ranskassa kävi.
Kaksi sotaa, vahvana ja erittäin vahvana pidettyjä armeijoita vastaan, Ranskassa vielä lisänä brittien expeditionary force..ja silti tuli murskamenestys.
Lienee ollut hyviä perusteita löydettävissä sille että Wehrmachtin suorituskyky ja saatettiin hyvinkin yliarvioida. Saksalaisten taktiikka oli yksinkertaistaen ottaa lähes hulluja riskejä. "Eteenpäin, eteenpäin, unohtakaa sivustat ja huolto, eteenpäin".
Olisiko kuitenkin käynyt niin ettei Puolan ja Ranskan armeijoiden suorituskyky ollut lähelläkään sitä millaisiksi ne arvioitiin? Siitä luonnollinen seuraus on se, ettei Wehrmacht ja sen taktiikkakaan ollut niin suorituskykyistä kuin sen uskottiin olevan?
Neuvostoliitossa sitten tuuri loppui..
 
Missähän vaiheessa saksalaiset itse vihdoin ja viimein tajusivat haukanneensa liian ison palan ? Pohjoinen armeijaryhmä saartoi Leningradin, mutta Tihvinästä tuli lähtö. Keskinen hyytyi Moskovan porteille ja venäläisten strateginen vastahyökkäys heitti joukot reilusti taaemmas. Etelässä päästiin Rostoviin, mutta sieltäkin tuli lähtö.

Tätä olen myös yrittänyt pohtia, että mitenkä irrallaan todellisuudesta komentajat olivat ? Miehet olivat kuukausien etenemisen myötä aivan lopussa ja levon tarpeessa. Myös kalusto oli kulunut. Huolto toimi miten toimi ja tappioita oli kärsitty huomattavat määrät matkan varrella. Komentajat kuten Bock, Kleist, Kluge, Guderian ym. piiskasivat miehiä eteenpäin. Ja silti mitään merkkejä puna-armeijan romahtamisesta ei ollut. Oltiinko etulinjan todellisuudesta irtauduttu ja uskottiinko itsekin Goebbelsin Berliinistä käsin toitottamaa propagandaa että sota oli jo voitettu ? Luonnollisesti sodan jälkeen ilmestyneissä muistelmissaan kenraalit pyrkivät esittämään itsensä parhaimmassa mahdollisessa valossa.
 
"Eteenpäin, eteenpäin, unohtakaa sivustat ja huolto, eteenpäin".
Olisiko kuitenkin käynyt niin ettei Puolan ja Ranskan armeijoiden suorituskyky ollut lähelläkään sitä millaisiksi ne arvioitiin? Siitä luonnollinen seuraus on se, ettei Wehrmacht ja sen taktiikkakaan ollut niin suorituskykyistä kuin sen uskottiin olevan?

Robert Citinon analyysin mukaan se mitä länsimaissa kutsutaan Salamasodaksi on vain luonnollinen jatkumo Preussilaista perua olevalle liikuntasodalle ja pyrkimykselle ratkaisutaisteluun. Eli jos marsalkka Blucherilla olisi ollut kuorma-autoja ja panssareita Waterloon taistelussa, hän olisi vaistomaisesti käyttänyt niitä "salamasotaan"


Tätä olen myös yrittänyt pohtia, että mitenkä irrallaan todellisuudesta komentajat olivat ?

Kesällä/syksyllä 1941 Saksalaiset komentajat olivat toistuvasti sitä mieltä että vihollinen oli lyöty ja sitten edessä olikin uusia rintamia/armeijoita jotka oli lyötävä.
 
Minusta tämä on hyvä yhteenveto Saksan yrityksestä vallata Moskova. Lähelle päästiin, mutta vaikeudet olivat saksalaisilla todella kovaa luokkaa.

 
Olisi länsiliittoutuneilla ollut paljon hankalempaa, jos Saksa ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon. Kysyin venäläiseltä historian professorilta, jonka tapasin, että olisiko Stalin todennäköisesti tehnyt ensimmäistä iskua Saksaa vastaan. Vastasi ei perustellen sen sillä, että Stalinilla oli aivan muut mielessä, kuten kotimaan teollistaminen ja uudistaminen. Joten jos Saksa ei hyökkää Neuvostoliittoon ja pitää Neuvostoliiton jonkun sorttisena liittolaisena ja länsiliittoutuneet eivät voi hyötyä Neuvostoliiton ylläpitämästä itärintamasta, niin sota tulee aika paljon kalliimmaksi länsiliittoutuneille. Varsinkin, jos Saksa estää nyt paremmin fokusoituneena Normandian maihinnousun ja pitää USAn ja Britannian omalla tontillaan.
 
Se olis kulminoitunut atomipommin pudottamiseen Berliiniin.
 
Olisi länsiliittoutuneilla ollut paljon hankalempaa, jos Saksa ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon. Kysyin venäläiseltä historian professorilta, jonka tapasin, että olisiko Stalin todennäköisesti tehnyt ensimmäistä iskua Saksaa vastaan. Vastasi ei perustellen sen sillä, että Stalinilla oli aivan muut mielessä, kuten kotimaan teollistaminen ja uudistaminen. Joten jos Saksa ei hyökkää Neuvostoliittoon ja pitää Neuvostoliiton jonkun sorttisena liittolaisena ja länsiliittoutuneet eivät voi hyötyä Neuvostoliiton ylläpitämästä itärintamasta, niin sota tulee aika paljon kalliimmaksi länsiliittoutuneille. Varsinkin, jos Saksa estää nyt paremmin fokusoituneena Normandian maihinnousun ja pitää USAn ja Britannian omalla tontillaan.
Vai sellaiset jutut olivat Stalinilla mielessä venäläisproffan mielestä..
No, ehkä olikin 40-luvun alussa, mutta kuinkahan lienee asianlaita vähän laajemmassa aikaperspektiivissä?
Meinaan vaan että tyyppi joka kuitenkin miehitti puoli Eurooppaa ja osia Aasiasta sekä pyrki ulottamaan vaikutuspiiriään kaikkiin maanosiin tuskin olisi tyytynyt vain kehittämään Neuvostoliittoa rauhanomaisesti loputtomiin.
Se on tietysti totta että ilman Saksan ja NL:n sotaa 1941 olisi Saksa kyennyt hallitsemaan tilanteen lännessä ja kenties päätynyt mm. Britannian kanssa jonkinlaiseen rauhantilaankin.
Vaan eiköhän sillä kehityksellä jos millä olisi luotu pohja seuraavalle suursodalle viimeistään 50-luvun lopulla.
 
Vai sellaiset jutut olivat Stalinilla mielessä venäläisproffan mielestä..
No, ehkä olikin 40-luvun alussa, mutta kuinkahan lienee asianlaita vähän laajemmassa aikaperspektiivissä?
Meinaan vaan että tyyppi joka kuitenkin miehitti puoli Eurooppaa ja osia Aasiasta sekä pyrki ulottamaan vaikutuspiiriään kaikkiin maanosiin tuskin olisi tyytynyt vain kehittämään Neuvostoliittoa rauhanomaisesti loputtomiin.
Se on tietysti totta että ilman Saksan ja NL:n sotaa 1941 olisi Saksa kyennyt hallitsemaan tilanteen lännessä ja kenties päätynyt mm. Britannian kanssa jonkinlaiseen rauhantilaankin.
Vaan eiköhän sillä kehityksellä jos millä olisi luotu pohja seuraavalle suursodalle viimeistään 50-luvun lopulla.

Ilman Barbarossaa olisi hauska miettiä, miten olisi käynyt esim. Pohjois-Afrikassa. Jo pelkkä 10. ilma-armeijakunnan siirto itärintamalle aiheutti sen, että Maltan ja saattueiden pommitus väheni huomattavasti joka auttoi paljon Briettien sotatoimia siellä. Jos Saksa olisikin siirtänyt niinkin pienen porukan kuin 5-10 divisioonaa Afrikkaan, niin Egypti olisi todennäköisesti kaatunut ja sitä myöten ehkä koko Lähi-Itä öljyineen. Ehkä jopa Intia. Siinä olisi Briteillä ollut naurussa pitämistä.

Näitä on aina hauska spekuloida:).
 
Ilman Barbarossaa olisi hauska miettiä, miten olisi käynyt esim. Pohjois-Afrikassa. Jo pelkkä 10. ilma-armeijakunnan siirto itärintamalle aiheutti sen, että Maltan ja saattueiden pommitus väheni huomattavasti joka auttoi paljon Briettien sotatoimia siellä. Jos Saksa olisikin siirtänyt niinkin pienen porukan kuin 5-10 divisioonaa Afrikkaan, niin Egypti olisi todennäköisesti kaatunut ja sitä myöten ehkä koko Lähi-Itä öljyineen. Ehkä jopa Intia. Siinä olisi Briteillä ollut naurussa pitämistä.

Näitä on aina hauska spekuloida:).
Afrikka olisi kyllä kääntynyt akselivalloille hyvinkin nopeasti ilman barbarossaa, se lienee melko selvää.
 
Oli varmaan se ainoa kerta jolloin neuvostovaltio kävi sodan aikana lähellä romahdusta. Stalikka oli tosin itsekin parin ensimmäisen viikon aikana poissa tolalta. Vetäytyi datsalleen juopottelemaan. Ja kun politbyron miehet tulivat kylään, oletti Josif Vissarionovits että hengenlähtö olisi ollut lähellä.

Tosiaankin, väitetään että kun neuvostojohtajat tulivat Stalinin datsalle, tämä oli hermostunut ja on helppo kuvitella hänen pelänneen että nyt käy robespierret.

Se mitä olen lukenut aikalaiskertomuksia, niin niissä kyllä sanotaan että mieliala NL:ssä oli syksyllä 1942 paljon synkempi kuin edellisenä vuonna. 1941 hurmanhenget vielä uskoivat että fascistit pistetään nippuun nopeasti kunhan alkuhankaluuksista selvitään. Sitten kun 1942 saksalaiset etenivät vieläkin syvemmälle niin oli moraali koetuksella. Silloin annettiin myös kuuluisa 'ei askeltakaan taaksepäin' -päiväkäsky.
 
Robert Citinon analyysin mukaan se mitä länsimaissa kutsutaan Salamasodaksi on vain luonnollinen jatkumo Preussilaista perua olevalle liikuntasodalle ja pyrkimykselle ratkaisutaisteluun. Eli jos marsalkka Blucherilla olisi ollut kuorma-autoja ja panssareita Waterloon taistelussa, hän olisi vaistomaisesti käyttänyt niitä "salamasotaan"

Totta, jo Frederik Suuren ajoilta periytyi tämä hyökkäyshenkisyys. Syynä oli Preussin maantiede supervaltojen 'keskellä' joka mahdollisti - tai pakotti - sisälinjojen käyttöön. Jos preussilaiset halusivat voittaa sotansa, he eivät voineet jäädä idlaamaan luoksepääsemättömän maantieteen taakse kuten vaikka Venäjä tai Englanti.

Schlieffenkin käytännössä laati vain kahdenlaisia suunnitelmia: hyökkäyssuunnitelmia tai vastahyökkäyssuunnitelmia. Molemmissa sota ratkaistaisiin vihollisen maaperälle tunkeutumalla.
 
Totta, jo Frederik Suuren ajoilta periytyi tämä hyökkäyshenkisyys. Syynä oli Preussin maantiede supervaltojen 'keskellä' joka mahdollisti - tai pakotti - sisälinjojen käyttöön. Jos preussilaiset halusivat voittaa sotansa, he eivät voineet jäädä idlaamaan luoksepääsemättömän maantieteen taakse kuten vaikka Venäjä tai Englanti.

Schlieffenkin käytännössä laati vain kahdenlaisia suunnitelmia: hyökkäyssuunnitelmia tai vastahyökkäyssuunnitelmia. Molemmissa sota ratkaistaisiin vihollisen maaperälle tunkeutumalla.
Maiden sodankäyntitapaan vaikuttaa maantiede ja sen tuomat vahvuudet ja heikkoudet.

Saksan taktiikka oli pitkälti preussilaista perua, voisipa joku kutsua sitä jopa clausewitzilaiseksi. Luodaan painopiste jossa vihollinen tuhotaan. Barbarossankin aikana tehtiin taktisesti erinomainen pihtiliike toisensa jälkeen, mutta tuhottavia vihollisarmeijoita vain oli liikaa. Lisäksi natsien ääliömäinen strategia ei mahdollistanut Neuvostoliiton romahduttamista sisältäpäin.
 
Olen tässä itsekseni pohdiskellut mikä on "erinomaista ja taitavaa taktiikkaa ja operaatiotaitoa" ja lähinnä sitä, onko se loppujenlopuksi kovinkaan vaativaa olla sillä alalla taitava.
Olen päätymässä siihen, että taktinen ja operaatiotaidollinen taito on aika yliarvostettua.
Perustemput pystyy suunnittelemaan ja käskemään lähestulkoon opetettu simpanssi. Sen jälkeen kyse on lähinnä ajoituksen onnistumisessa ja siinä että tuurimuuttujat osuvat kohdilleen.
Näinollen merkittävimmäksi tekijäksi tavallisen ja taitavan komentajan eroina jää sattuma eli tuuri.
Tietysti sitten pitäisi pohtia mitä on sattuma ja tuuri.
Esim. Ranskan sotaretken huippumenestys johtui lopulta suurelta osin siitä että joukkojen liikenopeus yllätti kaikki, jopa tekijät itsensä. Taitoa vai tuuria ja sattumaa? Suunnitelmahan ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellinen. Periaatteessa kopio jo aikaisemmin samalla alueella tehdystä.
Sama toistui Afrikassa.
Saksalainen operaatiotaito? Onko se sittenkin hyvin yliarvostettua ja tosiasiassa se perustui sattumaan ja vastustajien huonouteen?
 
Saksalaiset olivat edelläkävijöitä monessa asiassa, olosuhteidem pakosta
Aselajien yhteistyö, radioiden käyttö operatiivisella tasolla ja task force (kampfgruppe) olivat 5-10 vuotta vastustajia edellä, mutta taistelukenttä opettaa nopeasti ja säälimättä Darwin-metodia käyttäen.
 
Saksalaiset olivat edelläkävijöitä monessa asiassa, olosuhteidem pakosta
Aselajien yhteistyö, radioiden käyttö operatiivisella tasolla ja task force (kampfgruppe) olivat 5-10 vuotta vastustajia edellä, mutta taistelukenttä opettaa nopeasti ja säälimättä Darwin-metodia käyttäen.
Opettaahan se - ja toisaalta voi olla niinkin että vastassa oli tasavertainen vastustaja vasta 1944. Normandiassa vastaan tuli hyvin koulutettu ja harjoitettu joukko, jolla oli ajanmukainen kalusto. Monessa mielessä puntit olivat ehkä vasta tuolloin suunnilleen tasan.
 
Amerikkalaiset maksoivat oppirahansa Pohjois-Afrikassa vuotta aiemmin.

Mielestäni Jenkit eivät koskaan päässeet operaatioissaan samanlaiseen taitoon ja rutiiniin kuin saksalaiset. US Army laajentui sitä tahtia vuosina 40-44 ettei esikuntatyöhön koulutettuja upseereita kertakaikkiaan ollut tarpeeksi. Onneksi lännessä taisteltiin pääosin lyötyä vihollista vastaan. Jos Normandiassa olisi ollut vastassa esim Pohj AK vm 41 tukevine aseineen (IT + LW) olisi kyyti ollut kylmää.
 
Back
Top