MiKu

Bushmasterit ainakin ottavat ammuksia kahdelta puolelta ihan vakiona (kohdasta 0:20 alkaen):
Mistä kautta tuo puskee hylsynsä ulos? 2A42:n voisi muutoin kieräyttää noin päin, mutta se puskee hylsyt samalta puolen kuin syöttää; eli tuossa konfiguraatiossa hylsyt tulivat putken yläpuolelta ulos.
 
Miku perusmuodossaan korvaa ällin, rynnpsv-muodossa Bemmin. Mitään CV:tä ei lähdetä tavoittelemaan. Hyvä tavoite on saavuttaa ja ylittää BMP-2MD:n ominaisuudet. Länsimaisesta näkökulmasta lopputulos on köykäinen ja luultavasti liian kevyesti suojattu tai aseistettu, mutta Bemmiin nähden ihan toiselta planeetalta. CV Light, ei lisättyä sokeria.

CV olisi edelleen sen kaikista terävimmän teknokärjen vaunu, ja rynn-Miku sitten muiden (esim. Panssariprikaatin).

Tietysti asiantuntijat kuten @Mikfin70 voivat olla eri mieltä.

Öhöm...

Eikös ne Panssariprikaatin tuottamat mekanisoidut taisteluosastot ole terävintä teknokärkeä nekin? Leopard 2A6 taistelupanssarivaununa (ja suurempilukuisena kuin KARJPR) ja ilmeisesti K9 tykistönä (ainakin joskus lähitulevaisuudessa)...

Toinen kysymys on sitten ne ällitälleillä nykyisellään täytetyt tukiroolit. Siltä osin kuitenkin nousee kysymysmerkiksi, onko ylipäätään järkeä pultata esimerkiksi viestivaunun tai pioneerivaunun päälle konetykki vai riittäisikö kuitenkin tavallinen Miku miehitetyllä K(RK)K-tornilla?
 
Ja tällä hetkellä BMP-2/BMP-2MD rynnäkkövaununa, jota en voisi kutsua kovin hi-techiksi - itse siinä palvelleena.

Pohdiskelin, että Mikun rynnäkköversio voisi olla halvempi - ehkä, mahdollisesti - kuin CV90. Ja kuitenkin parempi kuin BMP-2MD.

Tukiversiot ovat sitten erikseen.
 
Kun puhutaan teknosta, niin "parempi kuin BMP-2MD" ei ole kovin häävi taso... Henkilökohtaisesti en ole ihastunut ajatukseen, että hankittaisiin 30-luvulla BMP-2:n tilalle rynnäkköpanssarivaunuja, jotka olisivat heikompia kuin 30 vuotta aiemmin 2000-luvun alussa hankitut CV:t... Enkä usko, että siihen oltaisiin firmassakaan tyytyväisiä.

Käytettynä kalustona ajatuksessa voisi olla järkeä, samaan tapaan kuin Leopard 2A4:t hankittiin aikanaan T-72:n tilalle. "Eihän tämä ole uusinta hottia, koska Leopard 2A6 on jo ulkona, mutta on tämä parempi kuin vanhat itävaunut. Ja paljon halvempi kuin uusi 2A6." Mutta Mikut ovat uustuotantoa.
 
Hinta voi olla ratkaiseva tekijä. F-35, korvetit, monen maavoimien kaluston uusinta tulevat vetämään budjetin hyvin tiukille. Uuden IFV:n hankinta voi tulla hyvin kalliiksi, käytettyjenkin hinnat lienevät kokeneen inflaatiota jostain kumman syystä. Ettei tst-kokoonpanoja tarvitsisi taas rakentaa kaluston puutteen ympärille kuten Puheloisen aikaan.

Ukraina on näyttänyt, että kalusto on kulutustavaraa. Mikun rynnäkköversio jäisi CV:lle lähinnä suojauksessa, ammunnanhallinta ja tähtäinjärjestelmät lienevät saatavissa parempana kuin 30 v sitten. BMP-2:een verrattuna moderni voimalinja auttaisi ylläpitokustannusten kanssa. Ammunnanhallinta ja tähtäinjärjestelmät pesenevät mennen tullen Bemarin MK 1 Eyeball ja MK 1 Computerin.

Määrä vs laatu. Molempia tarvitaan sopivassa suhteessa, hi-low mixillä. Miku on palaamista perusasioiden ääreen. Terävin kärki voi olla varustettu 50 mm CT -älykranuja ampuvalla, kahden hengen AI-kontrolloidulla IFV:llä, jonka penkit hierovat ja antavat happy endingin. Reserviläisarmeijan muu osa voi sitten liikkua Mikulla.

Miten sitä sanotaan: hyvän pahin vihollinen on paras.
 
Happy Ending. :D Mikussa tulee Unhappy Ending, kun miehistö palaa peltipurkkiin. (Sori, älä ota tätä vittuiluna. Tai jos otat, niin muista, että se on välittämistä.)

Budjettitodellisuus voi tosiaan olla haastava, jos nykyinen "avoin shekki" ei saa jatkoa. Kuitenkaan BMP-2 ei ole ainoa ongelma. Vaan entäs kaikki muu? Ilmatorjunta (ml. droonit)? Viestikalusto? Taistelupanssarivaunut (Leo 2A6:lla on kerrottu mentävän pitkälle 2030-luvulle, eli se on sitten BMP-2:n jälkeen heti seuraava murhe)?

Ongelmat on paljon isompia kuin vain vanheneva/kuluva itäperäinen vaunukalusto (BMP-2, BMP-1:n tulenjohtoversiot, MT-LB(v)). Jos BMP-2:n asialliseen korvaamiseen ei ole varaa, niin onko varaa nykyisen vahvuisiin panssarijoukkoihin ylipäätään?

Usein on esitetty, että panssarijoukot kutistuisivat tulevaisuudessa KARJPR:n rungolle. Sitä runkoa voisi olla varaa vahvistaakin maltillisesti (esim. neljäs pataljoona, psj-joukkueiden Pasien korvaaminen tela-alustaisilla vaunuilla, taistelupanssarivaunukaluston määrän lisääminen). Mutta panssarijoukkojen nykymuotoinen yhden prikaatin ja kahden taisteluosaston malli saattaapi tulla tiensä päähän.
 
Mistä kautta tuo puskee hylsynsä ulos? 2A42:n voisi muutoin kieräyttää noin päin, mutta se puskee hylsyt samalta puolen kuin syöttää; eli tuossa konfiguraatiossa hylsyt tulivat putken yläpuolelta ulos.
Eteenhän se heittää, jossain kuvassa putken oikealta puolelta

M242_cycles.gif
 
Poisto, niinpä näkyy tekevän kun videoita kunnolla zoomaa. Paljon hellemmin kuin Bemmi.
 
Viimeksi muokattu:
Happy Ending. :D Mikussa tulee Unhappy Ending, kun miehistö palaa peltipurkkiin. (Sori, älä ota tätä vittuiluna. Tai jos otat, niin muista, että se on välittämistä.)

Budjettitodellisuus voi tosiaan olla haastava, jos nykyinen "avoin shekki" ei saa jatkoa. Kuitenkaan BMP-2 ei ole ainoa ongelma. Vaan entäs kaikki muu? Ilmatorjunta (ml. droonit)? Viestikalusto? Taistelupanssarivaunut (Leo 2A6:lla on kerrottu mentävän pitkälle 2030-luvulle, eli se on sitten BMP-2:n jälkeen heti seuraava murhe)?

Ongelmat on paljon isompia kuin vain vanheneva/kuluva itäperäinen vaunukalusto (BMP-2, BMP-1:n tulenjohtoversiot, MT-LB(v)). Jos BMP-2:n asialliseen korvaamiseen ei ole varaa, niin onko varaa nykyisen vahvuisiin panssarijoukkoihin ylipäätään?

Usein on esitetty, että panssarijoukot kutistuisivat tulevaisuudessa KARJPR:n rungolle. Sitä runkoa voisi olla varaa vahvistaakin maltillisesti (esim. neljäs pataljoona, psj-joukkueiden Pasien korvaaminen tela-alustaisilla vaunuilla, taistelupanssarivaunukaluston määrän lisääminen). Mutta panssarijoukkojen nykymuotoinen yhden prikaatin ja kahden taisteluosaston malli saattaapi tulla tiensä päähän.
Juu ja näillä suunnitelmilla menetetään kotimainen kohtaamis- ja vastahyökkäys kyky aivan täysin.

Siihen on olemassa ihan syy miksi lopulta päädyttiin kahteen mekanisoituun ja moottoroituun taisteluosastoon näiden kolmen riisutun prikaatin lisäksi. Nämä KarPr esittäjät eivät ole olleet silloin paikalla, kun sotapelejä sen kyvystä taistelussa pelattiin. Kuka suorittaa kohtaamisen jälkeisen takaa-ajon, jos samalla prikaatilla kohdataan ja yritetään takaa-ajoa? Ei kukaan.

Tuskin NATO täydentää mikäli oma kyky ajetaan alas.

PS. Vaihda levy.
 
Eikö aikanaan ollut vain yksi panssariprikaati? Itä-Saksan kauppojen myötä saatiin sitten varustettua toinen, näinkö se meni? (Ja kauan sitten mentiin pelkällä yhdellä hyökkäysvaunurykmentillä, mutta se on jo vähän liian kaukana historiassa...)

Tuskin NATO täydentää mikäli oma kyky ajetaan alas.

Eihän sitä kykyä ole muillakaan? Baltiassa varsinkaan, tuskin Norjassakaan. Sillä 54 uudella Leopardilla varustanee yhden prikaatin, eivät kai aio takaa-ajaa... Puola lienee ainoa Venäjän NATO-maarajanaapuri, jolla on?

PS. Vaihda levy.

Rahan vai panssarijoukkojen supistamisen osalta?
 
Eikö aikanaan ollut vain yksi panssariprikaati? Itä-Saksan kauppojen myötä saatiin sitten varustettua toinen, näinkö se meni?
Kyllä Suomessa on ollut 1970-luvulta lähtien kaksi panssariprikaatia toki toinen oli Venäjältä tehdyn T-72 hankinnan jälkeen edelleen T-55 kalustolla ja ennemmin sitä T-54 kalustolla.
Eihän sitä kykyä ole muillakaan?
Kahta parempi syy pitää yllä omaa suorituskykyä.
Rahan vai panssarijoukkojen supistamisen osalta?
No, eikö raha liity tuohon jälkimmäiseen?
 
Kyllä Suomessa on ollut 1970-luvulta lähtien kaksi panssariprikaatia toki toinen oli Venäjältä tehdyn T-72 hankinnan jälkeen edelleen T-55 kalustolla ja ennemmin sitä T-54 kalustolla.

Asia selvä.

Kahta parempi syy pitää yllä omaa suorituskykyä.

Tai sitten voi suunnitella pelaavansa eri tavalla? Teknologinen kehitys, sotilaallinen liittoutuminen, kehitys itänaapurissa...

Norjalla oli aikanaan ainakin toista sataa taistelupanssarivaunua (Leopard 1). Nyt puhutaan enää kymmenistä... ja jos sikäläinen PVKOM olisi saanut tahtonsa läpi, niistä olisi luovuttu tykkänään.

Tähän on tietysti helppo todeta, että vaikka joku hyppää sillalta, niin ei silti tarvitse hypätä itse perässä. Niin. Mutta vaikka joku käy yhä maksamassa laskut pankin tiskillä, niin voi ne maksaa verkkopankissakin...

No, eikö raha liity tuohon jälkimmäiseen?

Liittyy, liittyy. Vaan mitenkäs tämä ongelma ratkaistaan? Jätetäänkö vaikka loppuosa maavoimista varustamatta, jotta meillä on pari "panssariprikaatia"? Keihäänkärki ilman vartta on veitsi, ei keihäs.
 
PVKOM olisi saanut tahtonsa läpi, niistä olisi luovuttu tykkänään.
Sikäläinen PV:n komentaja on erkkari ja ei erityisen suosittu muiden keskuudessa kuten muuten myös meilläkin.
Jätetäänkö vaikka loppuosa maavoimista varustamatta
Näinhän meillä tehtiin, kun alettiin luomaan näitä "valmius prikaateja" jotka toki jäivät varustamatta.

Fakta joka tulee sotapeleistä on se ettei KarPr:n muodostama valmiusprikaati kykene ilman vahvennuksia kohtaamaan venäläistä prikaatia ja käyttämään kohtaamistaistelussa saavuttamansa etua hyväksi. Tästä johtuen kärjessä hyökkää mekanisoitutaisteluosasto, joka kohtaa ja lyö kärjen ja KarPr jatkaa hyökkäystä takaa-ajolla syvyyteen.

Tämä kohtaamiskyky puuttuu Porin prikaatilta sekä Kainuun prikaatilta täysin. Trombissa harjoiteltiin ensimmäisen kerran nykyistä taistelutapaa ja kun sinisellä puolella ei ollut ymmärrystä mekanisoidun joukon taistelutavasta niin ne jäivät täysin jalkoihin ja olivat kokoajan vastaanottavana osapuolena. Eli mekanisoituja joukkoja tarvitaan myös kaksipuoleisessa taistelutoiminnassa kouluttamassa muita joukkoja mekanisoitujen joukkojen taistelutapaan sekä nopeuteen taistelukentällä.
 
Sikäläinen PV:n komentaja on erkkari ja ei erityisen suosittu muiden keskuudessa kuten muuten myös meilläkin.

Aha. Että nyt meillä on Kopteri-Kustaan rinnalla myös Kallu-Kivinen (koska eihän kukaan järkevä hyppää täysin hyvästä lentokoneesta)? Lindberg oli varmaan yhtä huono, tykkäsi juhlia ja konsultoida enemmän kuin hoitaa virkaansa?

Puheloinen sentään hyvä, koska panssarisupseeristausta? :camo:
 
Lindberg oli hyvä, hänellä oli paljon hyviä ja kehittäviä ajatuksia, mutta ei juuri resursseja toteuttaa kaikkea.
Puheloinen joutui käytännössä toteuttamaan poliittisen päätöksen mukaisen toiminnan ja joukkojen alasajon. Älykäs ja työteliäs monella tavalla. Ei kyllä suosinut PsPr vaikka taustaltaan oli panssariupseeri.
Kaskeala mauton ja hajuton välimallin jätkä. Hänen aikana PV:n rahalliset resurssit kasvoivat.
Paskin komentaja koko urani aikana oli Hägglund, yksisilmäinen ja tyhmä, mutta poliittisesti sopiva. Täysin hölmöjen vietävissä ja lausunnot mitä on antanut viimevuosina kertovat totuuden miehestä.
 
Back
Top