Milloin seuraava sotilaallinen hyökkäys Suomeen

Milloin vieras valtio hyökkää laajamittaisesti Suomeen?

  • Äänestäjiä yhteensä
    72
pstsika kirjoitti:
Sotaa odottaessa kannattaa treenata taitoja sen varalle, jotta osaa toimia paremmin omassa tehtävässään ja pysyy kauemmin taistelukykyisenä.

Miettikääpäs joutessanne seuraavaa.
Milloin Sinä viimeksi
1. Ammuit ja käsittelit aseita?
2. Majoituit maastossa, suunnistit ja teit itse ruokasi paljon kotiliettä askeettisemmissa oloissa?
3. Toimit raskaan fyysisen rasituksen alaisena useita päiviä?
4. Ajattelit omaa sodan ajan tehtävääsi ja pohdiskelit olisitko kykenevä siihen? Ja otit vaarin niistä puutteista, joita varmasti jokaisella meistä löytyy jossain muodoissa sekä pyrit kehittämään itseäsi niissä asioissa.

Onneksi talvi tulee kohta. Pääsee ainakin hiihtämään, vaikkei sota taidakaan vielä ensi talvelle osua.

Jatkan odottamista. Hiljaa hyvä tulee. :a-grin:
Vähän jo vanha juttu, mutta vastaanpa sittenkin:
1. Ruutiaseella viime keväänä, ilmakiväärillä ja veljenpojan airsoft-arskalla pitkin viime kesää mökillä. Viimemainittu on muuten hauska laite, vaikka softauspyssy ei mikään tarkkuusase olekaan.
2. Viime kesänä, elokuun alussa viikon Lapinvaelluksella noita kaikkia. Lisäksi suunnistin useamman kerran kuntorasteilla, hölkkäsin Jukolan ja liikuin kartan kanssa omilla metsäretkillä. Trangiapöperöä tein viimeksi muutama viikko sitten perheen hiihtoretkellä kotinurkkien ulkoilualueella.
3. Tämäkin em Lapinvaelluksella. Käsivarren ylätuntureiden maasto ei ole niitä kevyimpiä...
4. Oma SA-tehtäväni (ikää 50+) vaatii enemmän päätä ja organisointi- ja soveltamisikykyä kuin fysiikkaa. Hommassa voi tosin joutua toimimaan skarppina useamman vuorokauden hyvin vähillä unilla, johon hyvä kunto auttanee.

Hiihtäjälle pitkä ja luminen talvi, etelärannikollakin yli 3½kk hiihtokautta, on ollut loistava. Puolen tuhannen hiihtokm:n tavoite täyttynee tänä iltana! Kilsat näkyvät vyötärönympäryksessäkin.
 
RPG83 kirjoitti:
Kysytääs tämmöistä: Mikä on mielestänne todennäköisin vuodenaika suunnitellulle, vapaasta tahdosta tehdylle hyökkäykselle?

Jos minä olisin naapurissa pomo, niin heinäkuun alku voisi olla ihan ok vaihtoehto.

Maasto olisi tuolloin kuivaa, joten ajoneuvojen liike onnistuu melko vakioidusti eikä tule ylläreitä esim. lumen syvyydestä johtuen. Myös joukkojen pitäminen kiinni taistelussa on helpompaa lämpimään vuodenaikaan kuin talvella.
Puolustusvoimien palveluksessa olevat vm-joukot olisivat tuolloin myös suurimmaksi osaksi täysin taistelukyvyttömiä eikä niillä olisi oikein minkäänlaista käyttöä edes yksinkertaisimmissa liikekannallepanon suojaustehtävissä.
 
Plus että valoisaa on lähes läpi vuorokauden eikä pimeän ajaksi tarvitse antaa vastapuolelle hengähdystaukoa. Myös maahanlaskuoperaatioita on paljon helpompi suorittaa kesäaikaan, kun sää ei aiheuta hankaluuksia.
 
Juhlapyhinä...koska vaan, olipa Juhannus tahi Joulu. Viikko raakaa toimintaa koko volyymilla...joitain tavoitteita varmasti tulisi jo sillä täyteen. Jos maailmalla sattuisi vellomaan vaikka joku Ihmehässäkkä samaan aikaan....aina paree. Maan valtaaminen tuskin on SE juttu enää, reilu lonkare etelä-rannikkoa, eräänlainen Porkkalan päivitetty muoto Helsingin kupeeseen....tuota rataa se menisi.
 
baikal kirjoitti:
-- reilu lonkare etelä-rannikkoa, eräänlainen Porkkalan päivitetty muoto Helsingin kupeeseen....tuota rataa se menisi.

Pysähtyykö Helsingin kummalle puolelle?

Henkilökohtaisesti veikkaisin itää, sillä pääkaupungin valtaaminen on nähdäkseni vähän eri luokan juttu kuin se, että käydään vähän rajakahakkaa ja häviäjä menettää jokusen prosentin pinta-alastaan. Mutta pääkaupungin (/pk-seudun) valtaaminenhan olisi sikäli kiva, että siellä on populaa ja sitä myöten hyvää ja laadukasta infraa. Tosin näinköhän Pietarista muuttaisi heti puoli miljoonaa ihmistä asuttamaan Helsinkiä? Ja myisikö Federaatio kansalaisilleen sotasaalisasunnot kohtuulliseen hintaan?
 
Eihän ne mitään sotaa siihen tarvitse. Rauhanajan invaasiohan on koko ajan menossa. Taitaa se venäjä olla jo kolmen puhutuimman kielen joukossa, ainakin kun dallailee Kontulan ostarilla.
 
Bodyguard kirjoitti:

Ja monella muullakin ostarilla. Paljon sitä on liikennettä nykyään ja kunhan viisumihöyläkkä muuttuu niin saadaan nähdä tavoitetila.
 
Niin, eikä ilman johdonmukaista yhteyttä ole tämäkään uutinen, jonka mukaan Jokerit ja Hartwall siirtyvät KHL-rulliin. Toivoisin, että ne muutamat nimimerkit, jotka vittuilivat taannoin minulle rankasti, kun väitin, että venäläissuomalainen elinkeinoelämä ratkaisee lopultakin tulevan "suomettumisasteen", nousisivat poteroistaan kommentoimaan viime aikaisia uutisia. Irrallinen heittovittuilu on helppoa, tässä on nyt jo muutaman kuukauden aikana tullut pohjaa väitteilleni ja huomatkaa, vain osa omistusmuutoksista saa julkisuutta, pieni osa. Vikkelä tilanne, jossa dollareilla suometetaan suomi. Venäjä käyttää syntyneen tilanteen kympillä hyväkseen.
 
baikal kirjoitti:
Bodyguard kirjoitti:
RPG83 kirjoitti:
baikal kirjoitti:
-- reilu lonkare etelä-rannikkoa, eräänlainen Porkkalan päivitetty muoto Helsingin kupeeseen....tuota rataa se menisi.

Pysähtyykö Helsingin kummalle puolelle?

Henkilökohtaisesti veikkaisin itää, sillä pääkaupungin valtaaminen on nähdäkseni vähän eri luokan juttu kuin se, että käydään vähän rajakahakkaa ja häviäjä menettää jokusen prosentin pinta-alastaan. Mutta pääkaupungin (/pk-seudun) valtaaminenhan olisi sikäli kiva, että siellä on populaa ja sitä myöten hyvää ja laadukasta infraa. Tosin näinköhän Pietarista muuttaisi heti puoli miljoonaa ihmistä asuttamaan Helsinkiä? Ja myisikö Federaatio kansalaisilleen sotasaalisasunnot kohtuulliseen hintaan?

Eihän ne mitään sotaa siihen tarvitse. Rauhanajan invaasiohan on koko ajan menossa. Taitaa se venäjä olla jo kolmen puhutuimman kielen joukossa, ainakin kun dallailee Kontulan ostarilla.

Ja monella muullakin ostarilla. Paljon sitä on liikennettä nykyään ja kunhan viisumihöyläkkä muuttuu niin saadaan nähdä tavoitetila.

Joo, varmasti jo vähän joka puolella maatamme. Käytän vaan sitä Kontulan ostaria esimerkkinä, kun siellä tulee käytyä ja kielikirjo siellä kattaa aika kokonaisvaltaisesti kaikki suomalaiset ja ulkomaiset murteet, mitä maassamme esiintyy. Stadiakin siellä (vielä) kuulee, mutta alkaa kohta olla vähemmistönä.
Venäjän ei tarvitse enää sotia konventionaalisesti meitä vastaan ( toki meidän pitää siihen varautua ), vaan he pystyvät "ottamaan Suomen hallintaansa" muilla keinoin. Kybersodankäynnillä ( mitä taitaa tapahtua jatkuvasti enemmän tai vähemmän ) ja sitten tietty talodellisin keinoin, mihin tuo edellinen baikalin viestikin vähän viittaa. Rahaa siellä riittää, vaikkakin se on keskittynyt harvoihin käsiin.
 
Kielirajoja.

1370662529131

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1370662540973
 
suksisissi kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Sotaa odottaessa kannattaa treenata taitoja sen varalle, jotta osaa toimia paremmin omassa tehtävässään ja pysyy kauemmin taistelukykyisenä.

Miettikääpäs joutessanne seuraavaa.
Milloin Sinä viimeksi
1. Ammuit ja käsittelit aseita?
2. Majoituit maastossa, suunnistit ja teit itse ruokasi paljon kotiliettä askeettisemmissa oloissa?
3. Toimit raskaan fyysisen rasituksen alaisena useita päiviä?
4. Ajattelit omaa sodan ajan tehtävääsi ja pohdiskelit olisitko kykenevä siihen? Ja otit vaarin niistä puutteista, joita varmasti jokaisella meistä löytyy jossain muodoissa sekä pyrit kehittämään itseäsi niissä asioissa.

Onneksi talvi tulee kohta. Pääsee ainakin hiihtämään, vaikkei sota taidakaan vielä ensi talvelle osua.

Jatkan odottamista. Hiljaa hyvä tulee. :a-grin:
Vähän jo vanha juttu, mutta vastaanpa sittenkin:
1. Ruutiaseella viime keväänä, ilmakiväärillä ja veljenpojan airsoft-arskalla pitkin viime kesää mökillä. Viimemainittu on muuten hauska laite, vaikka softauspyssy ei mikään tarkkuusase olekaan.
2. Viime kesänä, elokuun alussa viikon Lapinvaelluksella noita kaikkia. Lisäksi suunnistin useamman kerran kuntorasteilla, hölkkäsin Jukolan ja liikuin kartan kanssa omilla metsäretkillä. Trangiapöperöä tein viimeksi muutama viikko sitten perheen hiihtoretkellä kotinurkkien ulkoilualueella.
3. Tämäkin em Lapinvaelluksella. Käsivarren ylätuntureiden maasto ei ole niitä kevyimpiä...
4. Oma SA-tehtäväni (ikää 50+) vaatii enemmän päätä ja organisointi- ja soveltamisikykyä kuin fysiikkaa. Hommassa voi tosin joutua toimimaan skarppina useamman vuorokauden hyvin vähillä unilla, johon hyvä kunto auttanee.

Hiihtäjälle pitkä ja luminen talvi, etelärannikollakin yli 3½kk hiihtokautta, on ollut loistava. Puolen tuhannen hiihtokm:n tavoite täyttynee tänä iltana! Kilsat näkyvät vyötärönympäryksessäkin.

Aseenkäsittelystä tuli mieleen vuosia askarruttanut kysymys: Missä suomessa pääsee ampumaan rynkyllä? Armeijaa ei lasketa. Tampereella pääsin muutama vuosi sitten ampumaan pienoispistoolilla. Se oli vähän sama kuin alkoholiton olut.
 
pstsika kirjoitti:
Sotaa odottaessa kannattaa treenata taitoja sen varalle, jotta osaa toimia paremmin omassa tehtävässään ja pysyy kauemmin taistelukykyisenä.

Miettikääpäs joutessanne seuraavaa.
Milloin Sinä viimeksi
1. Ammuit ja käsittelit aseita?

Eilen. Normaalisesti viikottain kymmeniä-satoja laukauksia eri asein ja lajeissa.
Perusaseenkäsittelyä päivittäin muodossa tai toisessa.

pstsika kirjoitti:
2. Majoituit maastossa, suunnistit ja teit itse ruokasi paljon kotiliettä askeettisemmissa oloissa?

Viime syksynä hirvijahdissa. Alkukesästä korvasienimetsällä. Päivittäin grillaten (hiiligrilli mallia DDR).

pstsika kirjoitti:
3. Toimit raskaan fyysisen rasituksen alaisena useita päiviä?

Kevät-alkukesä: talven polttopuiden metsurointi ja talonmaalaus.

pstsika kirjoitti:
4. Ajattelit omaa sodan ajan tehtävääsi ja pohdiskelit olisitko kykenevä siihen? Ja otit vaarin niistä puutteista, joita varmasti jokaisella meistä löytyy jossain muodoissa sekä pyrit kehittämään itseäsi niissä asioissa.

Ei ole SA-tehtävää eikä sen puute ole maailmanloppu. Menkää te nuoremmat vain.
 
Toissa viikolla ampui. Majoittui keväällä huomattavan askeettisissa oloissa pitkän viikonlopun. Rosvopaisti Juhannuksena. Teen fyysistä työtä 5-7 pvä viikossa. Kykenen suoriutumaan tehtävästäni siinä kuin useimmat muutkin. Suosiolla annan katseeni saattaa nuorison kunniakkaille hurmekentille, katse, jossa on sekaisin surua ja mielipahaa, sääliä ja vitutusta.
 
Ampunut en ole aikoihin, ellei ilmakiväärillä räiskimistä lasketa. No, onhan sekin ampumista. Maastoon olen majoittunut viime vuosina muutaman kerran kesässä kalareissuilla ( mökillä on yhdessä saaressa laavu ). Fyysistä työtä joudun duunissa tekemään jos ei nyt päivittäin, niin ainakin viikottain. Mökillä tietty on kaikenlaista fyysistä puuhaa, enimmäkseen maaston raivausta, puuhommia ja pieniä rakennushommia. Treenaamassa kävin pari kertaa viikossa. Tosin nyt on pitenpään ollut lääkäriltä kielto, kun toi olkapää vaivaa, 19.7. on ultraäänikuvaus ja sen jälkee ortopedi sanoo, mitä tehdään. SA-tehtävää ei enää ole. Jos on, niin sitten on todellinen pula miehistä PV:llä. Nuorempien vuoro, toki toivon hartaasti, että säästyvät tosihommilta. Omat pojat olis sitten vuorossa. Vois olla mullekin kova paikka saattaa heitä, jos tilanne tulisi.... Toivotaan, ettei tule!
Ruokaa teen niin kotona kuin muuallakin. Mökillä kaikki ruoat kesäkeittiöllä, enimmäkseen puugrillissä. Nuotiollakin silloin tällöin, kalaa tulee suolattua ja kuivattuakin.
 
1. Ammuit ja käsittelit aseita?
- kuukausittain, heinäkuu ja joulu..tammi..helmikuu vapaata ammunnoista
- vähintäin 1-2 useamman päivän sovellettu/tst-ammuntareeni/vuosi

2. Majoituit maastossa, suunnistit ja teit itse ruokasi paljon kotiliettä askeettisemmissa oloissa?
- toissayönä viimeksi
- n.25-30pv/vuosi maastossa

3. Toimit raskaan fyysisen rasituksen alaisena useita päiviä?
- n. kuukausi sitten, jos ei päivittäistä koiran kanssa metsässä teutarointia >+25C lasketa ..hikoilua kuitenkin :D
- 8-10 kertaa vuodessa useamman päivän kestoinen sotilaallinen reeni (n.25-30vrk/vuosi, pääasiassa sissi/tied+koiratoiminta+"omat KH:t/VEH:t")

4. Ajattelit omaa sodan ajan tehtävääsi ja pohdiskelit olisitko kykenevä siihen? Ja otit vaarin niistä puutteista, joita varmasti jokaisella meistä löytyy jossain muodoissa sekä pyrit kehittämään itseäsi niissä asioissa.
- JEP.. Lisää kuntoa ja toinen koira niin saa itsekkin kahdet reenit päivittäin ja 24/7 valmiudet koirahommiin; kaikissa olosuhteissa - kaikkina vuodenaikoina, säästä ja muista ympäristöistä riippumatta aina kun mahdollista.
- suunnittelen ja kehittelen koulutusta sekä uusia reenimuotoja miltei päivittäin
- myös uusi tekniikka on tuttua ja pidän itseni ajantasalla (siinä sivussa myös muita)
- kuntotestit vuosittain, joten kunnon laskukin näkyy ;) (tosin nyt parempi kuin esim. 10v sitten)

..vielä 5v KH-/VEH-kutsuja) ja sitten "kokopäiväiseksi koirakouluttajaksi", siinähän ei tunneta ikärajaa ;) , kuten ei virka-apuhommissakaan
 
aj77 kirjoitti:
Aseenkäsittelystä tuli mieleen vuosia askarruttanut kysymys: Missä suomessa pääsee ampumaan rynkyllä? Armeijaa ei lasketa. Tampereella pääsin muutama vuosi sitten ampumaan pienoispistoolilla. Se oli vähän sama kuin alkoholiton olut.

Armorialla näyttäisi olevan ainakin rynkkykaliberista kalustoa. Paikalliset ressuyhdistykset kannattaa myös käydä läpi. Ja MPKY:n kurssit.
 
aj77 kirjoitti:
Aseenkäsittelystä tuli mieleen vuosia askarruttanut kysymys: Missä suomessa pääsee ampumaan rynkyllä? Armeijaa ei lasketa. Tampereella pääsin muutama vuosi sitten ampumaan pienoispistoolilla. Se oli vähän sama kuin alkoholiton olut.

En tiedä missäpäin aj77 vaikuttaa, mutta Santahaminassa on mahdollista ampua reserviläispiirin vuoroilla ja sieltä saa laina-aseenkin tarvittaessa. Patruunat toki pitää maksaa itse. Ratamaksu on 4 euroa ja sillä katetaan paikat ja taulut yms.

Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia.

Aseina käytetään pistooleita / kivääreitä ratavarauksen mukaan.

Osallistumisoikeus 18 vuotta täyttäneillä, piirimme reserviläisyhdistyksien henkilöillä.

Laina-asetta tarvitseva ilmoittautumisen yhteydessä viesti seuraavaan osoitteeseen:
[email protected]
esim.
otsake kohtaan pistooli x.x.20xx/ kiväärivuoro x.x.20xx
oma nimi
tarvitsen pistoolia/ kivääriä
100 patruunaa
Saat paluu viestissä ohjeistuksen asiaan.
Suositeltavaa, ei pakollista omat kuulosuojaimet, suojalasit.
Kiväärivuoroille oma ampuma-alusta
Jos käytät omaa asetta, pidä aselupa mukanasi!
Henkilöllisyystodistus aina mukana kaikilla

Lisää tietoa www.mpk.fi ja sieltä Helsingin yksikön kurssitarjotin.
 
pstsika kirjoitti:
Sotaa odottaessa kannattaa treenata taitoja sen varalle, jotta osaa toimia paremmin omassa tehtävässään ja pysyy kauemmin taistelukykyisenä.

Miettikääpäs joutessanne seuraavaa.
Milloin Sinä viimeksi
1. Ammuit ja käsittelit aseita?
2. Majoituit maastossa, suunnistit ja teit itse ruokasi paljon kotiliettä askeettisemmissa oloissa?
3. Toimit raskaan fyysisen rasituksen alaisena useita päiviä?
4. Ajattelit omaa sodan ajan tehtävääsi ja pohdiskelit olisitko kykenevä siihen? Ja otit vaarin niistä puutteista, joita varmasti jokaisella meistä löytyy jossain muodoissa sekä pyrit kehittämään itseäsi niissä asioissa.

Jatkan odottamista. Hiljaa hyvä tulee. :a-grin:

1. Asetta käpistelin viimeksi varusmiehenä. Siitä on pian jo 20 vuotta..

2. Maastokelpoisuutta harrastin viimeksi toukokuussa Lapin vaelluksella.

3. Äärimmäisiä ponnisteluja en ole tehnyt, mutta 5 päivän vaellus ja talven klapien tekeminen ovat viime aikojen ponnisteluja.

4. Sodan ajan sijoitusta ei ole koskaan ollut, joten en osaa sanoa, miten minulle aiotuista tehtävistä suoriutuisin. Nykyisissä työtehtävissä on tosin ilmennyt, että kollegat käyvät kutakuinkin vuosittain kertaamassa. Ollaan näet sellaisissa tehtävissä, että sotavaltio on ilmeisestikin meistä kiinnostunut. Saapa nähdä, josko elämäni ensimmäinen kertausharjoituskin vielä toteutuisi.
 
Kiitos vastauksista. Vaimolle jo ilmoitettu että ampumaan lähdetään ja kasvatetaan hänelle henkiset munat.
 
Nyt lienee tämänkin ketju nosto paikallaan. Itä-Euroopassa ovat pyörät lähtineet pyörimään Ukrainan konflkitin myötä. Se miten ja millä aikataululla tilanne eskaloituu Suomeen on vain ajan (lähi, jopa kuukausien(?) vuosien) kysymys. Venäjähän pyrkii saamaan naapurimaitaan aina jonkinlaiseen poliittiseen/taloudelliseen hallintaan (vrt. Ukrainan kauko-ohjattava nukkepresidentti, energiariippuvuus jne.) Suomen tilanteessa Venäjä näkee sotilaallisen dominanssin hyvien suhteiden edellytyksenä - eli Venäjälle hyvät naapurisuhteet tarkoittavat naapurin dominointia olkoon kyse energiasta (maakaasu, öljy, sähkö, yms) poliittisista (oikeus puolustaa kansalaisiaan fasismia vastaan oman maan ulkopuolella) tai sotilaallisista (rajan läheisyydessä pidetyt sotaharjoitukset, ilmatilan loukkaukset, kaluston siirtäminen rajalle yms.)

Venäjällä on jo hyvän aikaa leivottu Suomesta negatiivista kuvaa lapsikaappauksineen, Venäläisten lasten pakkohuostaanottoineen, Venäläisten ihmisoikeusraportit jossa moititaan Venäläisten kohtelua Suomessa yms. lista jatkuu loputtomiin. Venäläisistä on tullut mille tahansa maalle erityinen turvallisuusriski ja Ukrainan tapahtumien myötä se pitäisi huomata myös Suomessa.
 
Back
Top