Ylikersantti Klaus Alakoski Messerschmitt-hävittäjänsä edessä Selänpäässä syyskuussa 1944.
Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Tuomo Väliaho HS
Julkaistu: 2:00, Päivitetty 6:24
Kumitehtaan laboratoriossa työskenteli vuosikymmeniä puhumaton mies – Hävittäjä-ässä Klaus Alakoskella oli tarunhohtoinen salaisuus, josta edes hänen omat lapsensa eivät tienneet mitään
Klaus ”Santtu” Alakoski oli yksi sotien kovimpia hävittäjä-ässiä, joka pudotti 28 viholliskonetta. Edes omat lapset eivät kuitenkaan tienneet tästä mitään, koska isä ei suostunut puhumaan sodasta.
PUNA-ARMEIJAN koneilla oli selvä ylivoima Aunuksen taivaalla. Neljää suomalaishävittäjää vastassa oli yhdeksän vihollisen kaksitasoista I-153-konetta.
Alikersantti Klaus Alakoski näki venäläiskoneet vasemmalla puolellaan ja käänsi Fiat-hävittäjänsä hyökkäykseen. Hän ampui kohti vastaantulevaa viholliskonetta, jonka rungosta alkoi puskea runsaasti savua.
Viholliskone syöksyi metsään ja tuhoutui.
Taistelu oli Alakosken ensimmäinen, samoin alas ammuttu kone. Oli 13. elokuuta 1941, ja Klaus ”Santtu” Alakoski vasta 19-vuotias.
Kun sota kolme vuotta myöhemmin päättyi, kotiin Keravalle palasi sotaan väsynyt mies, jonka päässä kasvoi harmaita hiuksia.
SODAN käyneet miehet eivät juuri sodasta puhuneet. Kun virallinen Suomi liputti ystävyyttään Neuvostoliiton kanssa, ei taisteluista puna-armeijan sotilaita vastaan sopinut pitää meteliä.
Klaus Alakoski oli kuitenkin monia muita veteraaneja vaiteliaampi, eivätkä sotatapahtumat olleet ainoita asioista, joista hän vaikeni.
”Ei hän puhunut myöskään lapsuudestaan. Vanhempani olivat sukupolvea, joka ei kertonut, ja minä sekä siskoni taas sukupolvea, joka ei kysellyt”, kertoo Klaus Alakosken poika Jorma Alakoski.
”Olen vasta viime vuosina yrittänyt ottaa selvää hänen elämänvaiheistaan.”
Lapset, lähimmät naapurit ja työtoverit Savion kumitehtaalla tiesivät, että Alakoski oli ollut sodan aikana lentäjä. Sen enempää Alakoski ei kertonut.
Hänen lapsensa Jorma ja Ritva olivat löytäneet kaapista kunniamerkkejä ja leikkineetkin niillä.
Heille selvisi kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, että isä oli hävittäjä-ässä, joka oli ampunut alas 28 viholliskonetta.
KLAUS ALAKOSKI syntyi 17. elokuuta 1921 Helsingissä. Yksi Alakosken elämän salaisuuksista oli, että hän oli avioton lapsi. Hänen äitinsä Elsa Alakoski ei ollut hyväksynyt pojan isää puolisokseen.
Elsa Alakoski sylissään Klaus-poika. Vieressä seisoo Elsan sisar Anni. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
”Biologisen isän vanhemmat osallistuivat kuitenkin isäni hoitamiseen Elsan vanhempien tukena, kun yksinhuoltajana olleen Elsan piti käydä töissä”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus-poika asui äitinsä kanssa Ali-Keravalla ja meni 13-vuotiaana töihin lähettipojaksi Suomen Gummitehdas -yhtiön Savion-tehtaalle.
ELSA ALAKOSKI oli vahvasti työväenliikkeen ihminen, ja hänen perheenjäseniään oli kuollut sisällissodassa punaisten puolella.
Poika kuitenkin valitsi toisin ja liittyi 1930-luvulla suojeluskuntaan.
”Isäni ei voinut sietää puna-aatetta. Ehkä siihen vaikutti se, että hänen lähimpiä kavereitaan olivat lääkäri Väinö Lindénin pojat.”
Klausin kaveriseura erosi todellakin työväenluokkaisen kodin ilmapiiristä, sillä Väinö Lindén oli valkoisen Suomen ydintä: jääkärivärväri, Suomenlinnan vankileirin lääkäri ja Suomen armeijan ylilääkäri.
Klaus Alakosken rippikuva. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Klaus Alakosken epäluulo vasemmistoa kohtaan oli niin syvä, että kun Elsa Alakoski sai vanhoilla päivillään ammattiyhdistyksen myöntämän korkean kunniamerkin, poika ei suostunut kyyditsemään äitiään palkitsemistilaisuuteen, koska se pidettiin työväentalolla.
SODANUHKA oli syksyllä 1939 ilmeinen, joten Klaus Alakoski lähti monen muun nuoren tavoin linnoitustöihin Karjalan kannakselle.
Talvisodan syttyessä hän oli kuitenkin vielä liian nuori rintamalle. Ajatus lentämisestä oli kuitenkin alkanut houkuttaa nuorta miestä.
”He päättivät kaveriporukassa hakea lentäjäkoulutukseen, johon isäni hyväksyttiin. Hän aloitti Sotaohjaajakurssi 3:n Kauhavan lentosotakoulussa heti talvisodan päättymisen jälkeen.”
Kun jatkosota oli syttynyt kesäkuussa 1941, Alakoski siirrettiin rintamalle Lentolaivue 26:een.
Ensimmäinen ilmavoitto tuli noin kuukautta myöhemmin, mutta seuraavaa hän sai odottaa lähes kaksi vuotta. Kersantiksi ylennetty Alakoski ampui alas I-153:n tuliterällä Messerschmitt 109 -hävittäjällään toukokuussa 1943.
Lentojen välillä aikaa vietettiin usein erilaisen kuntoilun parissa. Kuvassa harrastetaan nuorallakävelyä ilmeisesti Värtsilässä. Klaus Alakoski seisoo oikealla. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Samassa kuussa hän ampui alas vielä kolme muuta viholliskonetta. Koossa oli viisi ilmavoittoa, jotka oikeuttavat hävittäjälentäjien keskuudessa nimitykseen ”ässä”.
ELOKUUSSA 1943 Alakoski meni naimisiin Irja Hirviniemen kanssa.
Jorma Alakosken mukaan pariskunta oli ilmeisesti tavannut sota-aikana tansseissa, vaikka tanssiminen oli sota-aikana kielletty. Kieltoa kuitenkin rikottiin laajalti.
Irja Alakoskella oli eteläpohjalainen luonto, ja hän oli hyvin voimakastahtoinen ihminen.
”Se voi olla yksi syy isän vaiteliaisuuteen ja vetäytymiseen sodan jälkeen”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus Alakoski ei tehnyt itsestään numeroa myöskään joukko-osastossaan, minkä takia hän on jäänyt pitkälti paitsioon ilmasotaa käsittelevässä kirjallisuudessa.
”Isähän oli porukan nuorin ja muutenkin hiljainen. Muut olivat ammattisotilaita, joista moni oli taistellut jo talvisodassa.”
Alakosken lempinimi Santtu oli ilmeisesti peräisin rintamalta.
”Arvelisin, että se oli hänen kutsumanimensä radiossa. Vihollisellehan ei haluttu kertoa, ketkä niitä koneita lensivät.”
HELMIKUUSSA 1944 Alakoski kuului lentäjäjoukkoon, joka lähetettiin hakemaan Saksasta sota-apuna saatuja Messerschmitt-hävittäjiä.
Lentäjä joukko yöpyi Helsingissä suurpommituksen viimeisenä yönä, kun pääkaupunkia pommitettiin ankarasti. Sinä yönä tuskin nukuttiin, sillä ilmatorjunta ampui illasta aamuun.
Klaus Alakoski ylennettiin ylikersantiksi 20. heinäkuuta 1943. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Kaiken lisäksi lentäjien majapaikan viereiseen taloon tuli täysosuma, ja se tuhoutui.
Messerschmitt-kuriireille maksettiin kuukauden kestäneestä Saksan-matkasta tuntuva palkkio. Sillä Alakoski osti kotiinsa kaluston.
TODELLISEEN myrskyyn Klaus Alakoski lentäjätovereineen joutui kesäkuussa 1944, kun puna-armeija vyöryi Karjalan kannaksella. Kestävyytensä äärirajoilla olevat hävittäjälentäjät olivat ilmassa lähes tauotta torjumassa vihollisen koneita.
Seuraavien viikkojen aikana Alakoski ampui alas 14 viholliskonetta, mutta 22. kesäkuuta 1944 hän oli itse päätyä Viipurinlahteen.
Alakoski havaitsi Viipurin alueella kuusi vihollisen Airacobra-konetta ja päätti hyökätä. Hän nousi vihollismuodostelman yläpuolelle, valitsi kohteensa ja aloitti syöksyn.
Neuvostolentäjät havaitsivat hyökkääjän ja painuivat syöksymällä karkuun. Alakoski piti kuitenkin uhrinsa tähtäimessään ja ampui.
Viholliskone räjähti ilmassa ja putosi liekeissä Viipurin itäpuolelle.
Seuratessaan koneen tuhoa Alakoski ei nähnyt, että alhaalta vastaan lensi vihollishävittäjä, joka avasi tulen kaukaa. Sarja repi Messerschmittin vasenta siipeä, ja kone painui syöksyyn.
Alakoski kertasi tapahtumia taisteluraportissaan:
Irrotin syöksyvyöt ja valmistauduin hyppäämään. Allani välkehti Viipurinlahti. Mutta kun minulla oli vielä korkeutta, päätin koittaa. Hiki valui pitkin kasvojani, kun voimieni takaa yritin saada konetta oikenemaan. Kone vapisi kovasti mutta alkoi totella ohjauselimiä.
Alakoski selvisi kuin selvisikin kotikentälle Lappeenrantaan.
Vasemmassa siivessä olevat osumat olivat ainoat, jotka vihollinen onnistui hänen koneeseensa koko sodan aikana tekemään.
SOTA päättyi syksyllä 1944, ja ylikersantti Alakoski palasi kotiin Keravalle. Hän meni jälleen töihin kumitehtaalle ja asettui asumaan perheineen Savion tehtaanmäelle.
”Isä kouluttautui laborantiksi kirjekurssilla, kuten siihen aikaan usein tapana oli”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus Alakoski ohjaa nuoren harjoittelijan työtä kumitehtaan laboratoriossa. Kuva: KERAVAN MUSEO / SAVION KUMITEHTAAN KOKOELMA
Lentämistä Klaus Alakoski ei jättänyt. Hän lennätti Piper Cup -koneella yleisöä ja lensi niin sanottuja hinkuyskälentoja. 1940–50-lukujen vaihteessa uskottiin, että korkealla oleva alipaine auttoi parantamaan hinkuyskää sairastavia lapsia.
”Hän myös pudotti koneesta mainoslehtisiä ja lapsille karamelleja. Se oli sitä sen ajan markkinointia”, Jorma Alakoski muistelee.
”Välillä isän sotakaverit tulivat käymään, ja äiti vei meidät lapset pois, kun jutut alkoivat ryypiskelyn ohessa olla lapsien korville sopimattomia.”
MUKANA lentämisessä oli joskus myös poikamaista huumoria.
Kerran lentäessään Alakoski näki alhaalla serkkunsa kotipihallaan. Hän painoi koneen syöksyyn serkkua kohti, säikäytti tämän pahanpäiväisesti ja vei mennessään pihakoivun latvan.
Laboratoriomestari Klaus Alakoski uuden tuotantolaitoksen avajaisissa 1965. Kuva: VÄINÖ KERMINEN / KERAVAN MUSEO
Alakosken huumorintajua kuvaa myös tapaus illanvietosta Savion palokunnantalolla, missä hänelle tuli riitaa jonkun miehen kanssa. Tämä heitti Alakosken hatun ikkunasta ulos ja kieltäytyi sitä noutamasta.
Alakoski ratkaisi tilanteen soittamalla taksin Keravalta tuomaan hatun ulkoa.
Laskun hän maksatti kiistakumppanillaan.
KLAUS ALAKOSKI oli selvinnyt sodasta ehjin nahoin, mutta kilpa-autoilu oli viedä hengen häneltä itseltään ja koko perheeltä.
Alakoski ajoi 6. toukokuuta 1956 Ifa-autollaan kohti Helsinkiä, kun vastaan kiisi kaksi virtaviivaista kilpa-autoa.
Toista ajoi oman aikansa tunnetuin suomalainen rata-autoilija Curt Lincoln ja toista liikemies Nikolai Kozarovitzky. Kuljettajat olivat mitä ilmeisimmin harjoittelemassa tulevia Eläintarhan ajoja varten.
Kozarovitzkyn Lotus kääntyi yllättäin vastaantulevalle kaistalle ja törmäsi päin Alakoskien autoa. Autot nousivat pystyyn ja kaatuivat. Kilpa-auto syttyi tuleen.
Lincoln yritti pelastaa ystäväänsä liekehtivästä autonromusta, mutta turhaan: Kozarovitzky paloi autoonsa. Ehjäksi jäi vain yksi rengas.
Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, että Kozarovitzky oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut jo ennen törmäystä. Curt Lincoln ajoi Eläintarhan kilpailun palovammojensa takia kädet siteissä.
Kilpa-auton törmäys Alakoskien autoon oli etusivun uutinen Helsingin Sanomissa 7. toukokuuta 1956.
Koko Alakosken perhe joutui sairaalaan. Pahiten törmäyksessä loukkaantui 11-vuotias Jorma, joka joutui viettämään sairaalassa kokonaisen kuukauden.
”Muistan, kun isä makasi onnettomuuden jälkeen viereisessä sängyssä. Sisään tuli lääkäri, joka tokaisi: ’No, mitenkäs Santun nenä on noin vinossa’. Sitten hän rusautti isän nenän paikoilleen. Lääkäri oli isän sotakavereita.”
ALAKOSKEN työura Savion kumitehtaalla kesti yli 50 vuotta. Hän oli töissä kumilaboratoriossa, mutta vastasi myös paperikoneiden telojen kumipäällysteistä.
Eläkkeelle Alakoski jäi laboratoriomestarina vuonna 1984.
Neljä vuotta myöhemmin 24. syyskuuta 1988 hän oli ylittämässä polkupyörällään suojatietä Järvenpäässä, kun auto törmäsi häneen.
Törmäys ei ollut voimakas, mutta Klaus Alakoski kaatui maahan, löi päänsä katuun ja kuoli saamiinsa vammoihin.
”On kohtalon ivaa, että äitini kuoli kymmenen vuotta myöhemmin samalla tavalla”, Jorma Alakoski sanoo.
”Vanhempani olivat huolellisia ja käyttivät aina pyöräillessään kypärää. Syystä, jota en tiedä, kummallakaan ei onnettomuuden sattuessa sitä ollut.”
Keravan kaupunki muisti Klaus Alakoskea muistolaatalla, joka kiinnitettiin tämän entisen työpaikan seinään syyskuussa 2018. Kuva on paljastustilaisuudesta, jossa omaisten puheen piti Jorma Alakoski. Hän seurasi isäänsä ilmailun pariin harrastelentäjänä, lennonjohtajana ja johtotehtävissä Finavialla. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Jutussa on käytetty lähteenä myös Esko Sipiläisen kirjaa Klaus ”Santtu” Alakoski – vaitelias ässä (Brewster 2004)
Alikersantti Klaus Alakoski näki venäläiskoneet vasemmalla puolellaan ja käänsi Fiat-hävittäjänsä hyökkäykseen. Hän ampui kohti vastaantulevaa viholliskonetta, jonka rungosta alkoi puskea runsaasti savua.
Viholliskone syöksyi metsään ja tuhoutui.
Taistelu oli Alakosken ensimmäinen, samoin alas ammuttu kone. Oli 13. elokuuta 1941, ja Klaus ”Santtu” Alakoski vasta 19-vuotias.
Kun sota kolme vuotta myöhemmin päättyi, kotiin Keravalle palasi sotaan väsynyt mies, jonka päässä kasvoi harmaita hiuksia.
SODAN käyneet miehet eivät juuri sodasta puhuneet. Kun virallinen Suomi liputti ystävyyttään Neuvostoliiton kanssa, ei taisteluista puna-armeijan sotilaita vastaan sopinut pitää meteliä.
Klaus Alakoski oli kuitenkin monia muita veteraaneja vaiteliaampi, eivätkä sotatapahtumat olleet ainoita asioista, joista hän vaikeni.
”Ei hän puhunut myöskään lapsuudestaan. Vanhempani olivat sukupolvea, joka ei kertonut, ja minä sekä siskoni taas sukupolvea, joka ei kysellyt”, kertoo Klaus Alakosken poika Jorma Alakoski.
”Olen vasta viime vuosina yrittänyt ottaa selvää hänen elämänvaiheistaan.”
Lapset, lähimmät naapurit ja työtoverit Savion kumitehtaalla tiesivät, että Alakoski oli ollut sodan aikana lentäjä. Sen enempää Alakoski ei kertonut.
Hänen lapsensa Jorma ja Ritva olivat löytäneet kaapista kunniamerkkejä ja leikkineetkin niillä.
Heille selvisi kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, että isä oli hävittäjä-ässä, joka oli ampunut alas 28 viholliskonetta.
KLAUS ALAKOSKI syntyi 17. elokuuta 1921 Helsingissä. Yksi Alakosken elämän salaisuuksista oli, että hän oli avioton lapsi. Hänen äitinsä Elsa Alakoski ei ollut hyväksynyt pojan isää puolisokseen.
Elsa Alakoski sylissään Klaus-poika. Vieressä seisoo Elsan sisar Anni. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
”Biologisen isän vanhemmat osallistuivat kuitenkin isäni hoitamiseen Elsan vanhempien tukena, kun yksinhuoltajana olleen Elsan piti käydä töissä”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus-poika asui äitinsä kanssa Ali-Keravalla ja meni 13-vuotiaana töihin lähettipojaksi Suomen Gummitehdas -yhtiön Savion-tehtaalle.
ELSA ALAKOSKI oli vahvasti työväenliikkeen ihminen, ja hänen perheenjäseniään oli kuollut sisällissodassa punaisten puolella.
Poika kuitenkin valitsi toisin ja liittyi 1930-luvulla suojeluskuntaan.
”Isäni ei voinut sietää puna-aatetta. Ehkä siihen vaikutti se, että hänen lähimpiä kavereitaan olivat lääkäri Väinö Lindénin pojat.”
Klausin kaveriseura erosi todellakin työväenluokkaisen kodin ilmapiiristä, sillä Väinö Lindén oli valkoisen Suomen ydintä: jääkärivärväri, Suomenlinnan vankileirin lääkäri ja Suomen armeijan ylilääkäri.
Klaus Alakosken rippikuva. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Klaus Alakosken epäluulo vasemmistoa kohtaan oli niin syvä, että kun Elsa Alakoski sai vanhoilla päivillään ammattiyhdistyksen myöntämän korkean kunniamerkin, poika ei suostunut kyyditsemään äitiään palkitsemistilaisuuteen, koska se pidettiin työväentalolla.
SODANUHKA oli syksyllä 1939 ilmeinen, joten Klaus Alakoski lähti monen muun nuoren tavoin linnoitustöihin Karjalan kannakselle.
Talvisodan syttyessä hän oli kuitenkin vielä liian nuori rintamalle. Ajatus lentämisestä oli kuitenkin alkanut houkuttaa nuorta miestä.
”He päättivät kaveriporukassa hakea lentäjäkoulutukseen, johon isäni hyväksyttiin. Hän aloitti Sotaohjaajakurssi 3:n Kauhavan lentosotakoulussa heti talvisodan päättymisen jälkeen.”
Kun jatkosota oli syttynyt kesäkuussa 1941, Alakoski siirrettiin rintamalle Lentolaivue 26:een.
Ensimmäinen ilmavoitto tuli noin kuukautta myöhemmin, mutta seuraavaa hän sai odottaa lähes kaksi vuotta. Kersantiksi ylennetty Alakoski ampui alas I-153:n tuliterällä Messerschmitt 109 -hävittäjällään toukokuussa 1943.
Lentojen välillä aikaa vietettiin usein erilaisen kuntoilun parissa. Kuvassa harrastetaan nuorallakävelyä ilmeisesti Värtsilässä. Klaus Alakoski seisoo oikealla. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Samassa kuussa hän ampui alas vielä kolme muuta viholliskonetta. Koossa oli viisi ilmavoittoa, jotka oikeuttavat hävittäjälentäjien keskuudessa nimitykseen ”ässä”.
ELOKUUSSA 1943 Alakoski meni naimisiin Irja Hirviniemen kanssa.
Jorma Alakosken mukaan pariskunta oli ilmeisesti tavannut sota-aikana tansseissa, vaikka tanssiminen oli sota-aikana kielletty. Kieltoa kuitenkin rikottiin laajalti.
Irja Alakoskella oli eteläpohjalainen luonto, ja hän oli hyvin voimakastahtoinen ihminen.
”Se voi olla yksi syy isän vaiteliaisuuteen ja vetäytymiseen sodan jälkeen”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus Alakoski ei tehnyt itsestään numeroa myöskään joukko-osastossaan, minkä takia hän on jäänyt pitkälti paitsioon ilmasotaa käsittelevässä kirjallisuudessa.
”Isähän oli porukan nuorin ja muutenkin hiljainen. Muut olivat ammattisotilaita, joista moni oli taistellut jo talvisodassa.”
Alakosken lempinimi Santtu oli ilmeisesti peräisin rintamalta.
”Arvelisin, että se oli hänen kutsumanimensä radiossa. Vihollisellehan ei haluttu kertoa, ketkä niitä koneita lensivät.”
HELMIKUUSSA 1944 Alakoski kuului lentäjäjoukkoon, joka lähetettiin hakemaan Saksasta sota-apuna saatuja Messerschmitt-hävittäjiä.
Lentäjä joukko yöpyi Helsingissä suurpommituksen viimeisenä yönä, kun pääkaupunkia pommitettiin ankarasti. Sinä yönä tuskin nukuttiin, sillä ilmatorjunta ampui illasta aamuun.
Klaus Alakoski ylennettiin ylikersantiksi 20. heinäkuuta 1943. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Kaiken lisäksi lentäjien majapaikan viereiseen taloon tuli täysosuma, ja se tuhoutui.
Messerschmitt-kuriireille maksettiin kuukauden kestäneestä Saksan-matkasta tuntuva palkkio. Sillä Alakoski osti kotiinsa kaluston.
TODELLISEEN myrskyyn Klaus Alakoski lentäjätovereineen joutui kesäkuussa 1944, kun puna-armeija vyöryi Karjalan kannaksella. Kestävyytensä äärirajoilla olevat hävittäjälentäjät olivat ilmassa lähes tauotta torjumassa vihollisen koneita.
Seuraavien viikkojen aikana Alakoski ampui alas 14 viholliskonetta, mutta 22. kesäkuuta 1944 hän oli itse päätyä Viipurinlahteen.
Alakoski havaitsi Viipurin alueella kuusi vihollisen Airacobra-konetta ja päätti hyökätä. Hän nousi vihollismuodostelman yläpuolelle, valitsi kohteensa ja aloitti syöksyn.
Neuvostolentäjät havaitsivat hyökkääjän ja painuivat syöksymällä karkuun. Alakoski piti kuitenkin uhrinsa tähtäimessään ja ampui.
Viholliskone räjähti ilmassa ja putosi liekeissä Viipurin itäpuolelle.
Seuratessaan koneen tuhoa Alakoski ei nähnyt, että alhaalta vastaan lensi vihollishävittäjä, joka avasi tulen kaukaa. Sarja repi Messerschmittin vasenta siipeä, ja kone painui syöksyyn.
Alakoski kertasi tapahtumia taisteluraportissaan:
Irrotin syöksyvyöt ja valmistauduin hyppäämään. Allani välkehti Viipurinlahti. Mutta kun minulla oli vielä korkeutta, päätin koittaa. Hiki valui pitkin kasvojani, kun voimieni takaa yritin saada konetta oikenemaan. Kone vapisi kovasti mutta alkoi totella ohjauselimiä.
Alakoski selvisi kuin selvisikin kotikentälle Lappeenrantaan.
Vasemmassa siivessä olevat osumat olivat ainoat, jotka vihollinen onnistui hänen koneeseensa koko sodan aikana tekemään.
SOTA päättyi syksyllä 1944, ja ylikersantti Alakoski palasi kotiin Keravalle. Hän meni jälleen töihin kumitehtaalle ja asettui asumaan perheineen Savion tehtaanmäelle.
”Isä kouluttautui laborantiksi kirjekurssilla, kuten siihen aikaan usein tapana oli”, Jorma Alakoski kertoo.
Klaus Alakoski ohjaa nuoren harjoittelijan työtä kumitehtaan laboratoriossa. Kuva: KERAVAN MUSEO / SAVION KUMITEHTAAN KOKOELMA
Lentämistä Klaus Alakoski ei jättänyt. Hän lennätti Piper Cup -koneella yleisöä ja lensi niin sanottuja hinkuyskälentoja. 1940–50-lukujen vaihteessa uskottiin, että korkealla oleva alipaine auttoi parantamaan hinkuyskää sairastavia lapsia.
”Hän myös pudotti koneesta mainoslehtisiä ja lapsille karamelleja. Se oli sitä sen ajan markkinointia”, Jorma Alakoski muistelee.
”Välillä isän sotakaverit tulivat käymään, ja äiti vei meidät lapset pois, kun jutut alkoivat ryypiskelyn ohessa olla lapsien korville sopimattomia.”
MUKANA lentämisessä oli joskus myös poikamaista huumoria.
Kerran lentäessään Alakoski näki alhaalla serkkunsa kotipihallaan. Hän painoi koneen syöksyyn serkkua kohti, säikäytti tämän pahanpäiväisesti ja vei mennessään pihakoivun latvan.
Laboratoriomestari Klaus Alakoski uuden tuotantolaitoksen avajaisissa 1965. Kuva: VÄINÖ KERMINEN / KERAVAN MUSEO
Alakosken huumorintajua kuvaa myös tapaus illanvietosta Savion palokunnantalolla, missä hänelle tuli riitaa jonkun miehen kanssa. Tämä heitti Alakosken hatun ikkunasta ulos ja kieltäytyi sitä noutamasta.
Alakoski ratkaisi tilanteen soittamalla taksin Keravalta tuomaan hatun ulkoa.
Laskun hän maksatti kiistakumppanillaan.
KLAUS ALAKOSKI oli selvinnyt sodasta ehjin nahoin, mutta kilpa-autoilu oli viedä hengen häneltä itseltään ja koko perheeltä.
Alakoski ajoi 6. toukokuuta 1956 Ifa-autollaan kohti Helsinkiä, kun vastaan kiisi kaksi virtaviivaista kilpa-autoa.
Toista ajoi oman aikansa tunnetuin suomalainen rata-autoilija Curt Lincoln ja toista liikemies Nikolai Kozarovitzky. Kuljettajat olivat mitä ilmeisimmin harjoittelemassa tulevia Eläintarhan ajoja varten.
Kozarovitzkyn Lotus kääntyi yllättäin vastaantulevalle kaistalle ja törmäsi päin Alakoskien autoa. Autot nousivat pystyyn ja kaatuivat. Kilpa-auto syttyi tuleen.
Lincoln yritti pelastaa ystäväänsä liekehtivästä autonromusta, mutta turhaan: Kozarovitzky paloi autoonsa. Ehjäksi jäi vain yksi rengas.
Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, että Kozarovitzky oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut jo ennen törmäystä. Curt Lincoln ajoi Eläintarhan kilpailun palovammojensa takia kädet siteissä.
Kilpa-auton törmäys Alakoskien autoon oli etusivun uutinen Helsingin Sanomissa 7. toukokuuta 1956.
Koko Alakosken perhe joutui sairaalaan. Pahiten törmäyksessä loukkaantui 11-vuotias Jorma, joka joutui viettämään sairaalassa kokonaisen kuukauden.
”Muistan, kun isä makasi onnettomuuden jälkeen viereisessä sängyssä. Sisään tuli lääkäri, joka tokaisi: ’No, mitenkäs Santun nenä on noin vinossa’. Sitten hän rusautti isän nenän paikoilleen. Lääkäri oli isän sotakavereita.”
ALAKOSKEN työura Savion kumitehtaalla kesti yli 50 vuotta. Hän oli töissä kumilaboratoriossa, mutta vastasi myös paperikoneiden telojen kumipäällysteistä.
Eläkkeelle Alakoski jäi laboratoriomestarina vuonna 1984.
Neljä vuotta myöhemmin 24. syyskuuta 1988 hän oli ylittämässä polkupyörällään suojatietä Järvenpäässä, kun auto törmäsi häneen.
Törmäys ei ollut voimakas, mutta Klaus Alakoski kaatui maahan, löi päänsä katuun ja kuoli saamiinsa vammoihin.
”On kohtalon ivaa, että äitini kuoli kymmenen vuotta myöhemmin samalla tavalla”, Jorma Alakoski sanoo.
”Vanhempani olivat huolellisia ja käyttivät aina pyöräillessään kypärää. Syystä, jota en tiedä, kummallakaan ei onnettomuuden sattuessa sitä ollut.”
Keravan kaupunki muisti Klaus Alakoskea muistolaatalla, joka kiinnitettiin tämän entisen työpaikan seinään syyskuussa 2018. Kuva on paljastustilaisuudesta, jossa omaisten puheen piti Jorma Alakoski. Hän seurasi isäänsä ilmailun pariin harrastelentäjänä, lennonjohtajana ja johtotehtävissä Finavialla. Kuva: JORMA ALAKOSKEN KOTIALBUMI
Jutussa on käytetty lähteenä myös Esko Sipiläisen kirjaa Klaus ”Santtu” Alakoski – vaitelias ässä (Brewster 2004)
