Mitä mukaan inttiin?

adam7 kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Kiitokset foorumilaisille :).

Eiköhän juniori näillä neuvoilla pääse alkuun...

leatehermanin lisäksi suosittaisin kyllä perinteistä puukkoa mukaan. tosin sitä ei tarvita ihan alussa, mutta kun lähtevät reippailemaan metsän siimekseen, on kunnon puukolla tekoa, kuten tiedämme.

Ei varmaan kannata heti palvelukseen astuttaessa mitään leukua viedä mukanaan. Voi tulla sanomista.

Sen kyllä ehtii viedä myöhemminkin ja ainakin omana alokasaikana se oli alokkailta yksinkertaisesti kielletty astalo. Myöhemminkään miehistöön kuuluvat eivät olisi saaneet pitää puukkoa mukanaan, mutta eihän sitä kukaan syynännyt, mitä repussa kulki. Joku hajurako se pitää AUK:n käyneille ja muille sotaherroille suoda.
 
skärdis kirjoitti:
Ei varmaan kannata heti palvelukseen astuttaessa mitään leukua viedä mukanaan. Voi tulla sanomista.

Sen kyllä ehtii viedä myöhemminkin ja ainakin omana alokasaikana se oli alokkailta yksinkertaisesti kielletty astalo. Myöhemminkään miehistöön kuuluvat eivät olisi saaneet pitää puukkoa mukanaan, mutta eihän sitä kukaan syynännyt, mitä repussa kulki. Joku hajurako se pitää AUK:n käyneille ja muille sotaherroille suoda.
No jopa on, jos on noin. Koska ja missä koulutuspaikassa tuollainen käsittämätön sääntö oli olemassa? Ja muilta, onko muuallakin ollut) tollanen älytön sääntö?

Sehän on työväline sekä rauhan että sodan aikana.

Reservin harjoituksissa se on suotava , mutta omista tuliaseista pääsevät muut kuin henkilökunta erilliseen käsittelyyn.
...........
Leuku tosin on huono malli, jolla lähinnä pilkkoo puita. Porojahan intissä ei ole lahdattavaksi.
 
Lisätään vielä varusteisiin eloonjäämispakkaus eli nötköttiä, suklaata ja vaikka xylitol-purkkaa. Alokkaana ei ole mitään varmuutta sotkuun pääsystä, joten omasta kaapista tai repusta kaivettu suffeli parantaa kummasti mielialaa. Nötkötti säilyy sinne haastavimmillekin metsäkeikoille, jos ei alokkaana tule nautittua.
 
Meille sanottiin aikoinaan joa alokkaana, että oletamme kaikilla olevan puukon ja rannekellon sekä parranajovälineet ja hammaspyykkäysvehkeet omasta takaa. Kasarmilla näistä sai näkyvissä olla ainoastaan rannekello ja metsässäkin suositeltiin puukkoakin pidettäväksi mielummin taskussa kuin taisteluvyössä. Ihan siitä syystä, että se on mukana silloinkin kun tetsari unohtuu johonkin. Puukon ehtii viedä kyllä lomillakin. Metsäkeikoilla sitä ei ennen mopyötä tarvi. Myöhemmin listaan lisättiin kampa ja tulitikut. Jälkimmäisen korvaisin nykyään hyvällä sytkärillä. Nihin aikaoihin ei vielä ollut kellään leathermania tai puhelinta. Pikkurahaa sotkuun ja kolikkopuhelimeen piti olla myös aina. Kolikkopuhelintahan ei nykyään ole. Koska alokasajan alku kuitenkin keskittyy enemmänkin sisäplavelukseen en alkuun suosittelisi paljoa viemään ylimääräistä metsäkamaa. Itse kyllä jos nyt lähtiisn hankkisin tuollaisen viikkauslaudan http://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/19a/Kodinkoneet/Wonderfold helpottamaan kaapin tekoa.
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Itse kyllä jos nyt lähtiisn hankkisin tuollaisen viikkauslaudan http://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/19a/Kodinkoneet/Wonderfold helpottamaan kaapin tekoa.

Armon vuonna 2009 ei tarvinnut viikata ainuttakaan vaatekappaletta kaappiin. Julkisivun muodostivat siististi rullatut nallepuku ja villapaidat. Toki homma vaihtelee komppaniatasolla villisti.

Alkuun ei paljoa tarvitse. Kyllä sitä sitten keksii hyödyllisiä asioita lomilla hankittavaksi ja vasta leireillä tarvitsee puukkoa ja sytytysvälineitä ym.
 
pstsika kirjoitti:
Palvelukseenastuttaessa ei tarvitse muuta kuin alokasoppaan mainitsemat tavarat.

Alokaskauden leirit ovat muutenkin aika suklaata ja omille varusteille pl. puukko ja taskulamppu ei ole tarvetta.
Kuten jo aiemmin kirjoitin: alokkaiden käyttämiin henkilökohtaisiin varusteisiin suhtaudutaan vähintään nihkeästi. Oppilaan tai alikessun/kokelaan osalta asia on täysin toinen.

Tekniset kerrastot toki voittavat intin pitkät kalsarit 10-0, mutta ei kannata hakea negatiivista huomiota poikkeavilla varusteilla, vaan mennä alokasaika massan mukana.

Ensimmmäinen yön yli harjoitus tulee joka tapauksessa vasta 3. tai 4. palvelusviikolla.
Sotkuauto on alokkaan käytössä ensimmäisellä ampumaleirillä tai alokasajan simulaattoriharjoitukessa, joka sekin on yleensä vasta palvelusviikolla 5. tai myöhemmin.
Ennen ekoja lomia sotilaskotiin pääsy on tiukasti säännöstelty johtuen mm. iltaisin pidettävästä rastikoulutuksesta, joten tuleva mortti ei välttämättä ehdi sotkuun, muuten kuin ohjatulle tutustumiskäynnille ja ekan viikonlopun tyttöystäväpäivän aikana.

Jos alokas on täysipäinen ja tunnollinen palveluksessa ei koulu taida riittää perusteeksi lyhyeen palvelusaikaan.
Omana aikanani lasta odottava vaimoke taisi olla riittävä peruste. Sekin tosin vain osalle.
Hyväkuntoiset ja sosiaaliset ukot, jotka pärjäsitvät palveluksesa keskimääräistä paremmin olivat luonnostaan 12 kk miehiä, vaikka olisivat halunnet 6 kk rivimiehiksi.
Tosin kukaan aukkilaisista ei ollut suoraan 12 kk palvelusaikaa vastaan.

Jos juniori on ns. hyvää ainesta, niin ainoa varma tapa välttää AUK tai jokin muu 12 kk nakki on alisuoritutuminen ja perseily.
Ruuanlaittotaitoisena kiinnostus spadehommiin tarkoittaa nopeasti talousaliupseerin tehtävävää muonitusryhmänjohtajana.

Näinhän tuolla Tykistöprikaatissa on käymässä; laittavat juniorin eteenpäin aliupseerikurssille ja kaikki suunnitelmat jatkoelämästä menevät lievästi uusiksi. Ei auttanut elämäntilanteen kertaus; heikohko terveys (verenpaine ja huonot polvet), opiskelujen aloitus syksyllä 2012 :(. Juniorilla vaan oli semmoinen asenne ettei perseillä ja tehdään hommat niin kuin pitää; itse väitti epäonnistuneensa P-kaudella juuri syystä ettei pääse 6kk:n nakilla. Motivaatiota ei siis ole...

On se vaan niin väärin, että pakkosijoitetaan jos ei motivaatiota ja haluja ole; kaikki muut koulutustasomittarit meni vissiin arvosalla kiitettävä tai hyvä, mutta johtamistaidontestin juniori yritti väkisin pistää leikiksi; onnistui; sai 0-pistettä, mutta tämä ei näköjään riitä :(. Ei siinä muuta mutta opiskelun aloitus siirtyy vuodella syksyyn 2013 :a-embarassed:
 
Ei ole kiva, että joutuu vasten tahtoaan.. Mutta nyt kun on ilmeisestikin varmistunut vuoden pesti, kannattaa asennoitua ottamaan siitä kaikki irti. Palvelee puolustusvoimia, maataan ja ennen kaikkea itseään, kun asennoituu oikein. Ja mikäs sen mukavampaa kuin buoden jälkeen katsoa taakseen ja sanoa "tein hyvää työtä, voin olla ylpeä"?
 
veffeade kirjoitti:
On se vaan niin väärin, että pakkosijoitetaan jos ei motivaatiota ja haluja ole; kaikki muut koulutustasomittarit meni vissiin arvosalla kiitettävä tai hyvä, mutta johtamistaidontestin juniori yritti väkisin pistää leikiksi; onnistui; sai 0-pistettä, mutta tämä ei näköjään riitä :(. Ei siinä muuta mutta opiskelun aloitus siirtyy vuodella syksyyn 2013 :a-embarassed:

Tuo nollapisteillä mennyt johtajatehtävärata voi aiheuttaa seinän RUK-valinnoissa muutaman kuukauden päästä, vaikka siinä vaiheessa olisi halukaskin.

Jos on pakko olla 12 kk niin ainakin se kannattaa ottaa tosissaan, koska perseilemällä saa niin huonot paperit, ettei niitä kannata edes kesätyöpaikkaan hakiessa näyttää. Huonot inttipaperit ovat jopa pahimmillaan rasite.
 
Vanhaan hyvään aikaan Auk reissu väistettiin kasarmille tilatulla Kansan Uutisilla.
 
Puukko vyöllä

skärdis kirjoitti:
Sen kyllä ehtii viedä myöhemminkin ja ainakin omana alokasaikana se oli alokkailta yksinkertaisesti kielletty astalo. Myöhemminkään miehistöön kuuluvat eivät olisi saaneet pitää puukkoa mukanaan, mutta eihän sitä kukaan syynännyt, mitä repussa kulki. Joku hajurako se pitää AUK:n käyneille ja muille sotaherroille suoda.

Ennen ei puolustusvoimat jakanut vakiovarusteena pistintä. Lusikkahaarukkaan ei kuulunut veistä. Siksi jokaisella oli oma puukko maastossa sitä varten, että voi katkaista oksia, jota nykyään ei ilmeisesti saa tehdä ja jotta olisi edes jotain, jota käyttää ruokailuveitsenä.

Puukolla mm. levitettiin kovasti näkkileipää vastan painamalla jääkylmää voita. Jos ei onnistunut sittenkään niin voinappi laitettiin housuntaskuun lämpiämään.

Puukko oli itsensään selvyys jokaiselle maastoon lähtijälle maatopuvun kanssa. Se ei ollut koskaan harmaan kenttäpuvun varuste eikä sisäpalvelusvaruste.

Ainoa ero miehistöön aliupseerikoulun tai reserviupseerikurssien käyneiden kesken saattoi olla kurssipuukko, joka oli itse tilattu ja maksettu, mutta ainakaan upseerikokelaat eivät ylvistelleet alaisilleen pitämällä RuK:n tunnuksin varustettua verryttelypukua tai RuK:n kurssipuukkoa.

Joissain yksiköissä paheksuttiin jopa sitä, että pidettiin toisen tai kolmannen luokan kuntoisuusmerkkejä, vaikka ensimmäisen luokan merkkejä toki arvostettiin. Se, että jollain oli rinta täynnä toisen tai kolmannen luokan merkkejä kuitattiin sillä, että "ei pidä olla kuin joulukuusi".

Tuo puukkokielto kuvastanee yleistä luokkayhteiskunnan syntyä tasavaltalaisarmeijaan. Kun ei ole luonnollista auktoriteettia, aletaan kehittää privilegioita enemmän kuin on tarvis.

Monikaan ei tuonut kallista visakoivukahvaista Marttiinin leukuaan voinlevittimeksi maastoon, vaan kaikkein halvimman ajanmukaisen Måran, jonka turmeltuminen ei olisi haitannut eikä paljon katoaminenkaan.

Teräaselaki on ollut voimassa Suomessa jo 1977
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1977/19770108
 
Kuulin tässä päivänä muutamana muuan useamman varuskunnan tiloissa työsekennelleen kapiukon suusta, että varusmiehet, jotka eivät ole ennen palvelusta puukkoa käsitelleet, tekevät vaarallisia asioita. Vuolevat itseensä päin ja sen sellaista pientä. Sekin voi olla yksi syy, miksi jollain leirillä puukko voi olla kielletty.
 
Touhottaja kirjoitti:
Kuulin tässä päivänä muutamana muuan useamman varuskunnan tiloissa työsekennelleen kapiukon suusta, että varusmiehet, jotka eivät ole ennen palvelusta puukkoa käsitelleet, tekevät vaarallisia asioita. Vuolevat itseensä päin ja sen sellaista pientä. Sekin voi olla yksi syy, miksi jollain leirillä puukko voi olla kielletty.

Herranen aika! Kuinka niille uskaltaa antaa sitten aseen ja kovat käsiin..?

Ongelma lähtee syvemmältä. Koetan taustoittaa asiaa: jo niinkin kaukaa kun omassa virkaanastumisterveystarkistuksessa keskustelin sh:n kanssa, joka kyseli arkipäiväisiäkin asioita kuten ruokavaliota yms. Kerroin hoitsulle paistaneeni karjalanpiirakoita ja kummastus oli valtaisa kun kyseessä ei olleet valmispiirakat vaan omin pikku kätösin valmistamani eväät. Kas kun edellinen tarkistettava osti leipänsäkin valmiiksi leikeltynä, koska näin heillä kotonakin tehdään.

Teräaseet eivät ole olleet osa käyttö-/tapakulttuuria kaupungistuneille enää pariin sukupolveen kuten meille maalla(kin) asuneille.
Ei puhettakaan, että pikkupojalle annettaisi syntymäpäivälahjaksi puukko kouraan kun pappa ja mammakaan eivät osaa moista käyttää. Sama juttu muuten tulentekovehkeiden kanssa.

Kantahenkilökunnan "puukkokulttuurista" kertoo omaa surullista kieltään se, että harvempi niitä vyöllään satunnaisesti keikkuvia keklujaan osaa teroittaa edes välttävästi, vaikka se jos mikä kuuluu puukonkannon perusteisiin.


Retrospektiivisesti olen elänyt todella onnellisen lapsuuden kun vanhempani olivat/ovat luontohenkisiä ja sodankäynyt isoisäni katsoi luonnolliseksi opastaa minua terä-aseiden, työkalujen ja ampuma-aseidenkin käytön suhteen, erinäisistä kamppailulajien epäpuhtaista hienouksista puhumattakaan. Olisikos tämä nyt sitten ollut sitä aitoa syväjohtamista, mitä?
Ja kyllä pikku-tvälupsin taimi onnistui itseään telomaankin, mutta jokaisesta pikkunaarmusta tai isommastakaan ei juostu vanhempien hoteisiin itkua tuhertaen, ja se jos mikä opetti itsenäisyyttä, vastuullisuutta ja kivunsietokykyäkin.
 
Älähän tvälläri hyvä nyt noin syvälle epätoivoon vaivu. Kukaan ei sanonut, että puukot olisi tuon takia kielletty, ajattelin itse, että se voisi olla syynä. Nykyään varusmiehiä täytyy pitää kuin peeenistä urinoidessa, sillä erotuksella että varusmiestä ei saa ravistaa. (Peeenistä täytyy, tytöillekin tiedoksi)

Ratkaisuhan olisi, että puukon oikea käyttö (löytyy muuten varusmiehen käsikirjastakin) opetetaan niille, jotka eivät osaa. Tähän ei ilmeisesti ole aikaa / resursseja. Toki kaverit ja varusmiesesimiehet opettaa, mutta sellaisen.. ilmapiirin muodostumiseen, missä opetus tapahtuu, menee aikaa. Ei välttis ekalla leirillä vielä luonnistu.

Näin minä sen, kenties väärinkin, hahmotan.
 
Touhottaja kirjoitti:
Älähän tvälläri hyvä nyt noin syvälle epätoivoon vaivu. Kukaan ei sanonut, että puukot olisi tuon takia kielletty, ajattelin itse, että se voisi olla syynä. Nykyään varusmiehiä täytyy pitää kuin peeenistä urinoidessa, sillä erotuksella että varusmiestä ei saa ravistaa.
Saa ravistaa ja pitääkin.
Flegmaattinen, löysä, lepsu kouluttaja tuhoaa koulutettavan joukon (oppimis)moraalin takuuvarmasti nopeammin kuin tiukan asiallinen kouluttaja.

Touhottaja kirjoitti:
Ratkaisuhan olisi, että puukon oikea käyttö (löytyy muuten varusmiehen käsikirjastakin) opetetaan niille, jotka eivät osaa. Tähän ei ilmeisesti ole aikaa / resursseja. Toki kaverit ja varusmiesesimiehet opettaa, mutta sellaisen.. ilmapiirin muodostumiseen, missä opetus tapahtuu, menee aikaa. Ei välttis ekalla leirillä vielä luonnistu.
Ongelma syntyy kun kouluttaja ei itse hallitse aihetta, siksi hän joko karttaa sitä tietoisesti tai asettaa sen prioriteeteissään viimeisille sijoille ja vetoaa sitten ajanpuutteeseen.

Touhottaja kirjoitti:
Näin minä sen, kenties väärinkin, hahmotan.
Kah niin, tuon Sinulle uusia aspekteja ajattelun tueksi ja turvaksi.
 
Aspektit on jees. Ja varusmiestä ei saa ravistaa. Ainakaan sillä lailla kuin minä ravistamisen ymmärrän, eli kauluksesta kiinni ja nopeilla nykivillä liikkeillä aiheutetaan pään tärinä.

Olen kerran käynyt (olin itsekin silloin varusmies) fyysisesti kiinni varusmieheen (oli vielä alaiseni, mokoma) ja ns. poistanut alueelta. Eli huoneesta, jossa olin. Olen niin lyhyt, että kuka tahansa muu kuin varusmiesalainen olisi varmaan koettanut pistää vastaan. Se opetti vastuuta, syitä ja seurauksia. Ja yksikään alainen ei tullut ryntäilemään myöhässä huoneeseen jossa olin. Enää koskaan.
 
Tämähän on tätä normaalia kehityksen seurausta lasten kasvatuksen muuttumisesta. Aikoinaan pidettiin tärkeän että lapsi oppii mahdollisimman pienenä tekemään työtä ja käyttämään erilaisia tarvekaluja. Nykyään pelätään että lapsi tekee jotain jossa on pienikin riski mille tahansa negatiiviselle. Ei voi olla ulkona jos on liian kylmää tai kuumaa, ei voi liikkua jos tulee hiki ja jos juoksee niin voi kaatua ja loukata ja ei voi mennä mihinkään äitin valvovan silmän alta ettei iske pedofiili tai diileri tyrkkää huumetta suoneen. Puukkoa ei voi käyttää kun on terävä. Narua ei voi ottaa kun siihen voi hirttäytyä. EI voi mennä lähellekään vettä ettei huku. Ei saa koskea mihinkään kasveihin tai eläimiin ettei saa pöpjä tai myrkkyjä. Täytyy koko ajan pitää päässä kypärää ettei vaan satu jne jne. Kaikki alko siitä kun alettiin opettaa mitä ei saa tehdä, kun vanhemmat eivät laiskuuttaan jaksaneet opettaa että miten kuuluu tehdä ja näyttää mallia, kun töllöstä tuli just jotain hyvää ohjelmaa.
Onko ihme jos ei sitten mitään osata. EIkä kyetä itse ottamaan mistään vastuuta. Helvetti äidit itkee sanomalehtien yleisönosastolla kun poikaa kohdellaan kaltoin intissä. Ei saa tehdä oman mielen mukaan vaan koko ajan käsketään ja määrtään ja pitää mennä joukon mukana ja tekemään vastenmielisiä ja ikäviä asioita. Luovuus ja individualismi tapetaan. Ja poikahan väsyykin siellä kun niin rasitetaan.
Ihme kun osaavat edes ite housut jalkaan laittaa ja kengännauhat solmia.
Sanonko mä suoraan mitä mä ajattelen tollasesta äidistä ja mitä sille pitäs tehdä. No en sano. Ei tartte sitten käräjillä aikaa hukata.
 
jokiranta kirjoitti:
Teräaselaki on ollut voimassa Suomessa jo 1977

Vaan eipä ole ollut voimassa kymmeneen vuoteen. Järjestyslaki korvasi tuon voimaantullessaan.

Tvälups kirjoitti:
Ei puhettakaan, että pikkupojalle annettaisi syntymäpäivälahjaksi puukko kouraan kun pappa ja mammakaan eivät osaa moista käyttää.

Ei ehkä kaikkialla, mutta minä olen ensimmäisen puukkoni saanut 5- vuotiaana. Samoin isäni ja isoisäni. Ja sukulaispojatkin samanikäisinä. Kukaan ei ole tiettävästi sillä tappanut ketään. Ainakaan rauhanaikana.

Kun tuohon ylivaaralliseen ja mystiseen taikakaluun on jo pikkupoikana tottunut ja oppinut sitä käyttämään, niin sillä osaa aikuisenakin tehdä yhden tai kaksi asiaa. Esimerkkinä sellainen katoava kansanperinne kuin vasta, jonka tekeminen ainakin minun suvussani on kiertänyt vaarilta pojalle ja jos nykyinen pelkoyhteiskunta ei puukkoakin kiellä ja koululaitos pilaa kakaroita niin tulen omille lapsille ja lapsenlapsille sen myös opettamaan jos vain on halua oppia.

Vittu että kyrpii ihmiset, jotka väkertävät tuollaisen narujen tai nippusiteiden kanssa sen sijaan, että opettelisivat pannan tekemisen. Ja sitten tuollaisia sohia vielä kehdataan viedä myytäväksi kympin hinnalla tai tarjota muiden käyttöön. Itse en edes kylpisi tuollaisen kanssa, saati että maksaisin sentin senttiä.
Eivät minun valmistamani vastat ole samanlaisia valioyksilöitä kuin isoisän tekemät, mutta ainakin ne näyttävät oikeilta ja kestävät kylpijästä riippuen yhden tai kaksi iltaa.

Puukot ovat muutenkin nykyisessä pelkoyhteiskunnassa sellainen tabu, että niitä voisi verrata homouteen tai lapsiin sekaantumiseen.
Puukkoihin liittyen: kaikkein arvokkaimpia tavaroita mitä omistan, on isoisoisän käytössä kulunut puukko, joka on 1800- luvulta ja edelleen käyttökelpoinen jos sitä vain raaskisi käyttää. Senkin on aikanaan saanut pikkupoika.

Retrospektiivisesti olen elänyt todella onnellisen lapsuuden kun vanhempani olivat/ovat luontohenkisiä ja sodankäynyt isoisäni katsoi luonnolliseksi opastaa minua terä-aseiden, työkalujen ja ampuma-aseidenkin käytön suhteen, erinäisistä kamppailulajien epäpuhtaista hienouksista puhumattakaan. Olisikos tämä nyt sitten ollut sitä aitoa syväjohtamista, mitä?
Ja kyllä pikku-tvälupsin taimi onnistui itseään telomaankin, mutta jokaisesta pikkunaarmusta tai isommastakaan ei juostu vanhempien hoteisiin itkua tuhertaen, ja se jos mikä opetti itsenäisyyttä, vastuullisuutta ja kivunsietokykyäkin.

Et ole.
On täysin väärin ja anteeksiantamatonta, että pikkupoika opettelee ampumisen ennen kuin oppii lukemaan.
Ja viittaukset tuohon tappelutaitojen opettamiseen ovat hirvittävää luettavaa. Eihän siitä nyt mitään tule, jos isä vie pojat salille ja suojavälineiden pukemisen jälkeen aletaan lyömään. MISSÄ ON LASTENSUOJELU?!? Tuollainen lyöminenhän sattuu ja siinä tulee mustelmia, vaikka aikuinen ei tosissaan löisikään vaan pikemminkin muksauttelisi.
 
Puukkokin on liian vaarallinen 18-vuotiaalle

Touhottaja kirjoitti:
Kuulin tässä päivänä muutamana muuan useamman varuskunnan tiloissa työsekennelleen kapiukon suusta, että varusmiehet, jotka eivät ole ennen palvelusta puukkoa käsitelleet, tekevät vaarallisia asioita. Vuolevat itseensä päin ja sen sellaista pientä. Sekin voi olla yksi syy, miksi jollain leirillä puukko voi olla kielletty.

No toivottavasti perustetaan sotilaspoliisien rinnalle puukkoilijoiden aselaji, jolle voisi omistaa RuK:ssa vaikka oman komppanian. On suorastaaan edesvastuutonta, että 18-vuotiaille annetaan puukkoja käsiin tai että heillä on aseita, joihin voi kiinnittää pistimien.

Ehkä pitäisi huoltokuormastoon littää jonkin J. Marttiinin ammattipuukonkäyttäjien osasto, jotta vuolaminen maastossa olisi tehokasta, länsimaista ja ammattaitoista. Ammattikorkeakouluun voisi perustaa puukkotieteiden oppisuunnan, jossa puukkoilija (AMK) saavuttaisi pätevyyden puolustusvoimien kumppaniyrityksen palvelukseen.

Puukkoilijoille voitaisiin uskoa mm. kuusenhavujen katkaiseminen puukolla aluksiksi puolijoukkuetelttaan, puoliksi jäätyneen makkarapaketin aukaiseminen sekä jäätyneen voin levittäminen näkkileivälle.

Kun 17-vuotias ei saa ostaa edes tähtisädetikkuja niin käy kuin Afganistanissa, kun rauhanturvaamisen ammattisotilas järjestää ilotulituksen teltassa - aivan vahingossa.

Miten ihmiset saavat nykyään sytytellä tulta kamiinaansa? Onko siinäkin jokin pätevyys, joka alkaa vasta sotilasvalan jälkeen?
 
pstsika kirjoitti:
Puukot ovat muutenkin nykyisessä pelkoyhteiskunnassa sellainen tabu, että niitä voisi verrata homouteen tai lapsiin sekaantumiseen.
Ei homous ole enää tabu. Johan meillä oli julkisesti homoksi tunnustautuva presidenttiehdokkaskin ja tuo totaalinen turhake eli televisio on täynnä niitä. Kansanedustajistakin julkihomoja löytyy. Ennemminkin kohta on tabu olla hetero ja nuoriso tulee potkimaan katuun sellaisen nähdessään. Siinä sitten makaamme Hejsanin kanssa vierrekkäin. Hänet on potkittu maahan hoonoa suomea puhuvana ja meikäläinen heterona. Hejsanillahan ei tuosta jälkimmäisestä syystä pelkoa potkituksi tulemisesta ole.
 
Back
Top