Mittava poliisioperaatio Tampere–Pirkkalan lentoasemalla

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Matkustaja kertoo hurjasta hetkestä yläilmoissa: ”Siinä ei turvaetäisyydestä ollut tietoakaan”


Risto ja Siiri Rautiaisen matka Espanjaan sai jännittävän lopun.
Valkeakoskelaisten Risto ja Siiri Rautiaisenlomamatka Espanjaan sai jännittävän loppuhuipennuksen paluumatkalla.


– Olimme täydessä korkeudessa. Sitten tuli iso ranskalainen hävittäjä pyörimään ympärillämme. Kaikki oli, että ei jösses sentään. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole vielä tapahtunut, Rautiainen kuvailee.



– Yhtäkkiä se vain hävisi. Mitään kuulutuksia ei kuulunut. Kaikenlaisia spekulaatioita heiteltiin ilmaan, mutta tosi rauhallista oli koko ajan.



Jonkin aikaa matka jatkui kuin mikä tahansa lentomatka.



– Sitten kapteeni ilmoitti, että aletaan laskeutumaan. Sitten kävikin niin, että yksi tai kaksi kotimaista hävittäjää alkoi pyörimään kuin herhiläiset. Ne tulivat todella, todella lähelle. Siinä turvaetäisyyksistä ei ollut enää mitään tietoa. Ne olivat suurin piirtein siivellä parkissa.



Kapteeni ilmoitti laskeutumisvaiheessa, että koneella oli ollut ilmeisesti yhteysongelmia Ranskan lentoviranomaisten kanssa. Poliisi on vahvistanut, että kone oli lähettänyt virheellisen ongelmailmoituksen, joka lähetetään esimerkiksi kaappauksen yhteydessä.



– Ihan jännää oli. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Rautiainen sanoi.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Seuratkaapa jannut virkatason regointia. Vaikka koodi kuitattiin vikana koneesta, toiminta vedettiin varmasti loppuun asti. Hävittäjä visuaalisesti varmisti ulkopuolta ja sai merkkejä lentohenkilökunnalta. Samalla kone päästettiin kentälle vasta kun vastaanottopumppu oli kasassa ja tilanteen purku tarkasti valvovan silmänalla.

Pointsini on ettei ilmailuturvallisuudessa ole sellaista kämmiä kuin "sori sori, mun moka!" Nuo tilanteet viedään hälytyksestä loppuun asti ihan syystä.

Tämä siis siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisi aito vikatilanne tai epäily tilanteesta, josta ei saada ulkopuolelta varmuutta.
Toisaalta tuollainen kannattaa ihan harjoitus/kokemus mielessäkin vielä tappiin kun noita aika harvakseltaan tulee. Viranomaiset käyvät aivan varmasti keikan jälkeen homman läpi, että mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja mitä täytyy parantaa. Jo yksin tuollaisen poliisi määrän haaliminen on iso haaste koska kaikkia yksiköitä ei voida irroittaa vaan yksiköitä haalitaan laajalta alueelta.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Miksi kiertää rinkiä Satakunnan päällä, kun kaikki on ok ja ilmeisesti jo Ranskassa on tehty ensimmäinen ok havainto?
Loppuun viety rutiini?
Voihan tuo olla normaali lähestymisrutiini koska todennäköisesti ilmassa on ollut ruuhkaa.
 

dr. Strangelove

Kersantti
On kyllä taas lehdistössä niin uskottavaa juttua tämän tapauksen johdosta et ei hyvää päivää... Noh ehkä joku ihminen joka ei tajua mistään mitään voi uskoa et kyse on jostain "häiriöstä". Tai no mielenterveysongelmiahan noi nykyään on jos uusi tulokas flippaa ja katkoo vaikka kauloja. Konetta on Miragella (vai oliko Rafale?) ja Hornetilla saatettu ja kone on osannut vetää rinkiä sopivasti et poliisit kerkeää paikan päälle asemiin. On nii paljon outoja sattumuksia ettei oikein mene ainakaan mistään teknisestä häiriöstä koneessa enää tämä juttu. Kyllä vaan on todettava et Suomi on todellakin rikastunut tässä parin viimeisen vuoden aikana.
Onko se nyt niin mahdotonta uskoa, että viranomaiset saattaisivat tiedottaa ihan totuudenmukaisesti...? ;)
 

Römppäinen

Kapteeni
Lahjoittaja
Kuitenkin ihan messevä voiman näyttö ja meneehän tuo harjoittelunkin piikkiin muun maailman tiedotusvälineille,että ollaan valmiina nassauttamaan keromontuun kyseinen härpäke tosi paikan tullen o_O
 
Pointsini on ettei ilmailuturvallisuudessa ole sellaista kämmiä kuin "sori sori, mun moka!" Nuo tilanteet viedään hälytyksestä loppuun asti ihan syystä.
Juuri näin. Taisi olla kallis napinpainallus. "Hei, kuka tän laskun nyt sit oikein maksokaan..?"

No, tilanne lienee purkautunut ilman suurempaa mysteeriä. Hyvä näin ja peukut jälleen ylös Suomen viranomaisille.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Viranomaistiedotus tuli kyllä sen verran nopsaan, että ei tuossa varmaan mitään salaliittoa ole takana ollut ;) Itseäni kiinnostaisi tietää missä vaiheessa valtioneuvosto sai tiedon asiasta ja millaiset toiminta valtuudet se on hävittäjä lentäjille antanut. Toki tuota ei tulla koskaan julkistamaan.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Sitten kävikin niin, että yksi tai kaksi kotimaista hävittäjää alkoi pyörimään kuin herhiläiset. Ne tulivat todella, todella lähelle. Siinä turvaetäisyyksistä ei ollut enää mitään tietoa. Ne olivat suurin piirtein siivellä parkissa.
Katsekontaktia miehistöön, että mitä siellä näkyy. Lentokapteeni vai rättipäitä.
 

skärdis

Ylipäällikkö
Tuskinpa Hornetit Ranskaankaan asti ovat vastaan lentäneet. Toki on mahdollista ettei silminnäkijä ole mahdollisen vastuun vaihdon jälkeen erottanut koneiden eroa, millä ikinä konetyypillä ranskalaiset sitten operoineetkaan. Itse en spekuloi enempää ennenkuin lisätietoja saadaan - jos edes saadaan.
Onhan mediassa kuvia ilmeisesti ranskalaisista hävittäjistä ja sitten kotimaisistakin:



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102522516714_uu.shtml
 

skärdis

Ylipäällikkö
Kaipa nuo noita vähän laajemmin katsoo. En tiedä, ihan veikkaus oli, että kiertelyyn voisi olla jokin muukin syy kuin vastaaottokomitean haaliminen.
Toki, mutta ei kai tuollaisen mahdollisen kaapatun kone ole prioriteeteissa normaaleja ruuhkabusseja korkeammalla?

Miksiköhän pyörittivät konetta aivan kivenheiton päässä Olkiluodosta? Eikö se kuitenkin ole ihan realistinen skenaario, että kaapparit lentävät pahki ydinvoimalaa? Olkiluoto 1 & 2 eivät edes ole lentokoneen törmäyksen kestäviä laitoksia.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Oli hornetissa ainakin ohjukset mukana.. Näkyisi siivenkärjessä ehkä sidewinder ja alla varmaankin amraam.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Iltalehden jutusta voisi ymmärtää että hävittäjä saatto on ollut ranskasta saakka ja vaihto jossain itämeren päällä.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Toki, mutta ei kai tuollaisen mahdollisen kaapatun kone ole prioriteeteissa normaaleja ruuhkabusseja korkeammalla?

Miksiköhän pyörittivät konetta aivan kivenheiton päässä Olkiluodosta? Eikö se kuitenkin ole ihan realistinen skenaario, että kaapparit lentävät pahki ydinvoimalaa? Olkiluoto 1 & 2 eivät edes ole lentokoneen törmäyksen kestäviä laitoksia.
Toki mutta jos liikennettä on ilmassa paljon niin koneita täytyy ohjata pois reitiltä ja eri korkeuksille. Tuo siks sakki voi olla myös koneen laskeutumiseen liittyvää toimintaa eli vähennetään korkeutta. tms. Asiaan tuskin saadaan varmuutta koskaan.
 

skärdis

Ylipäällikkö
Toki mutta jos liikennettä on ilmassa paljon niin koneita täytyy ohjata pois reitiltä ja eri korkeuksille. Tuo siks sakki voi olla myös koneen laskeutumiseen liittyvää toimintaa eli vähennetään korkeutta. tms. Asiaan tuskin saadaan varmuutta koskaan.
Kyllä, normaaleja manöövereitä lähempänä isompia ja ruuhkaisia kenttiä, mutta ei Pirkkalassa. Eikä varsinkaan reilun 100 kilometrin päässä toteutettuna.

Ei tuossa mitään ihmeempää syytä ole kuin se, että lentoasemalla ei oltu valmiita vastaanottoon.
 
Top