rty19
Greatest Leader
Ongelmana vaan EU:n tapaisilla jättipyramideillä on mm. se, että ne yrittävät löytää kaikille yhteistä kompromissiratkaisua erittäin monessa asiassa. Niin kuin tämä sama ratkaisu olisi hyvä kaikille. Järkevämpää olisi tunnistaa että kaikki ihmiset eivät halua samaa eivätkä edes kaikki valtiot. Jolloin asiat etenisivät nopeammin ja saataisin aikaan parempia tuloksia jos Bryssel keskittyisi joihinkin tärkeisiin asioihin ja antaisi valtioiden päättää paikallisella tasolla muita asioita. Monissa asioissa kun on mahdollista tehdä yhteistyötä toisten maiden kanssa vaikka kaikissa asioissa ei samaa mieltä olisikaan.Ei tietenkään. Vaikutusvalta riippuu asemasta hierarkiassa.
EU:ssa hierarkia on korkea pyramidi: kunta, valtio/liittovaltio, unioni. Vuorikiipeily pyramidin huipulle on pitkä ja raskas matka. Lopulta harva yltää huipulle.
Siksikin useimmille ihmisille sopii omien ongelmien hoitaminen (mind your own business).
Maailman suurten ongelmien ratkaisu on parempi jättää suurille hierarkioille, joilla on rahaa ja valtaa ratkaista ne (ja markkinoille).
mind your own business sopii hyvin silloin kun johtajiin on luottamusta. EU:n päälliköihin luottamus ei ole huipussaan kun on nähty miten monta kertaa jotain asiaa on ensin markkinoitu yhtenä asiana, mutta ajan kuluessa on saatu selville että todellisuudessa olikin kyse ihan muusta. Nyt neuvoteltavana oleva elvytyspaketti on hyvä esimerkki siitä. Ja lisäksi kun osa EU:n tavoitteista on ideologisesti valittuja jotka eivät ole kaikkien maiden arvostamia.
Viimeksi muokattu: