Ei nyt liity (yllättäen) taaskaan oikeen mihinkään eikä mitenkään, mutta tulipa mieleeni monikulttuurisuudesta ja rikkaudesta rasismikortti, kuinka sitäkin oppii käyttämään heikkolahjaisempikin.
appiukko-vainaa kun oli puuhakasmies ihan kalkkiviivoille asti, mikä toki oli hyvinkin valitettavaa, oli päättänyt lähteä hakemaan nestetäydennystä. Autolla tottakai. Ikävästi poliisit keskeytti matkan ja koska kuskin kondis oli sitä luokkaa ettei muistunut edes oma nimi mieleen, vietiin kortti lopullisesti. Koska edeltävänä viikonloppuna oli sattunut ikävä neuvottelutilanne anopin kanssa (joskin appiukon ja anopin muistikuvat oli vähän hatarat niin virkavalta joutui muistuttamaan jälkikäteen että on sopimatonta osoitella puolisoa torrakolla ja pyssyt lupineen siirtyivät appiukon uloittumattomiin), ei appiukon neuvottelusaumat kuulustelussa olleet kovinkaan kehuttavat. Eikä ikävä kyllä rapsakka nousuhumala parantanut tilannetta.
no jokatapauksessa, eikö se hemmetin rutku ruvennut räyhäämään kuulustelussa kun vietiin ajokortti ja pyssyt ja lopulta löi rasistikortin pöytään. Ilmoitti että tämä on oikeusmurha mikä johtuu siitä että hän on rantaruotsalainen ja suomessa poljetaan heidän oikeuksiaan ja sorretaan. Ilmoitti valittavansa eu:n virkamiehille suomen poliisin rasistisesta rikoksesta.