"Monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara" ???

En ole vaatimassa khatia lailliseksi enkä puolusta sen käyttöä. Mutta silti en pidä sitä kummoisempana päihteenä kuin vaikkapa alkoholi.

Olen siinä käsityksessä että yksilötasolla khati ei ole kummoinen päihde, mutta yhteiskunnallisesti se voi olla iso ongelma. Viljely vaatii tolkuttomasti vettä (ja sitä käytetään juuri alueilla joissa vedestä pulaa) ja käyttöön liittyy että kylän ukot jauhavat päivät pitkän khatia sen sijaan että tekisivät jotakin hyödyllistä.
Juurikin näin. Jonkin aikaa Afrikan sarvessa viettäneenä voin allekirjoittaa (kasvi tunnetaan sitten kyllä myös kautta swahilirannikon) ja sitten taas en. Eritreassa sen mässyttäminen oli kiellettyä mutta kuka sitä nyt oikeastaan valvoi? Kyllä siellä mercatolla pikkujätkät pieniä risukimppuja myivät. Sanotaan että niin poltteluun kuin pureskeluun käytetty päivä on hukattu päivä, meinaten että eiväthän nuo sitten tee mitään muuta kuin mälväävät lehtipalloa suussaan. Toisaalta: Ei siellä paljoa muuta paikoin voi tehdä.

Terveydelliset harmit tuossa tulikin jo käsiteltyä.

Tuossa Punaisen meren ympärillä olevassa kulttuuripiirissä pahimmin khat on tainnut iskeä Jemeniin. Siihen uppoavat koulu- ja ruokarahat (muualla itäisessä Afrikassa banaaniviina täyttää traditionaalisesti tuota tarvetta). Näitä dokkareita on useita mutta tässä nyt Jemenistä kertova.

Just niin kuin Stubb twiittasi

Syyte: Mies halusi puhdistaa kunniansa ja yritti murhata ex-vaimonsa keskellä katua Kuopiossa​

Naisen henki pelastui, kun sivulliset ehtivät väliin.
SYYTTÄJÄN mukaan mies otti naiselta puhelimen ja löi häntä kädellä sekä veitsellä.
.....
– Ensimmäisenä reaktiona halusin ottaa hänen puhelimen ja tietää, kenen kanssa hän puhuu. Jos hän olisi puhelimen antanut minulle, tätä ei olisi ehkä tapahtunut. Menetin siinä kohti malttini tai kontrollini, mies sanoi poliisille.

Nainen kaatui maahan, mutta mies käytti yhä väkivaltaa. Teko keskeytyi, kun sivulliset tulivat väliin. Myös veitsen terä katkesi, ja terä jäi osin naisen selkään kiinni. Naisen saamat vammat olivat hengenvaarallisia ja vaativat leikkaushoitoa. Nainen sai esimerkiksi viiltojälkiä kaulaan sekä vakavia haavoja selkään.

– (Mies) on tehnyt teon, koska hän on kokenut yhteiselämän päättymiseen liittyvien tapahtumien olevan loukkaus häntä ja hänen kulttuuriaan kohtaan, syyttäjän laatimassa haastehakemuksessa lukee.

– Kyse on kostosta entistä puolisoa kohtaan ja teon vaikuttimet ovat erityisen moitittavia, syyttäjä kirjoittaa.

MIEHEN kertoman mukaan nainen oli vienyt hänen kunnian, ja se oli pahinta, mitä miehen kulttuurissa voi tehdä.

– Ensinnäkin hän on vienyt minun kunnian. Ja minun elämänsalaisuudet on tullut julki. Tämä on pahinta, mitä minun kulttuurissa voi tapahtua. Vaikka minä olen tässä maassa, niin te ette voi viedä minun uskontoani, ette minun kulttuuria. Tiedän, että minun tulee tämän maan lakeja noudattaa, mutta ette voi viedä minulta näitä, mies sanoi poliisikuulusteluissa.

MIES ei katunut tekoaan poliisikuulusteluissa.

– Minun kulttuurissa ei kaduta, jos jotain on tehnyt. Ei ollut oikein, että minua kohdellaan tällä tavoin huonosti, mies sanoi.

Hän oli teostaan myös ylpeä.

– Se mitä on tapahtunut, niin olen ylpeä siitä. Olen oman uskontoni ja kunniani takia valmis jopa kuolemaan. En pelkää vankilaa, mies sanoi.
 
DEA;n sivulta:

  • Manic behavior with grandiose delusions
  • Chronic use can cause depression and suicide
  • Hallucinations, paranoia, nightmares
  • Euphoria, increased alertness and energy, hyperactivity
  • Increase in blood pressure and heart rate
  • Cardiac complications
  • Insomnia, gastric disorders
Kuulostaa olevan huomattavasti vahvempaa kuin kahvi.
Nuo on ongelmakäytön/runsaan käytön sivuvaikutuksia. Suomessa ollaan tuollaisten listojen mestareita kun puhutaan mistä tahansa päihteestä paitsi alkoholista.
 
Itse kokeilisin myös jos siihen kulttuuriin tutustuisin. Se on vähän sama kuin Sakea joisi Japanissa. Ongelma on siinä jos Somali menee naimisiin ja pitää hääjuhlat joihin tarvitaan isot määrät khatia koska käyttöannokset on niin isoja. Joten helsinki-vantaalla jää sukulaispoika kiinni 11kilon matkalaukun kanssa. Heti törkeä huumausainerikos. Tosin olen käsittänyt että ihan maksimituomioita ei saa. Sen verran ymmärrystä oikeuslaitoksella joka taas on suomen kaltaiselta takapajuiselta maalta iso suoritus. Aika kulttuurinen juttu. Ei niinkään katuhuume narkkareille
Suojavärin kanssa 22kg khattia tuo vain sakot. Vankeusrangaistukset on vain vihapuhujille.
 
Monikulttuurisuus on ainakin sinulle rikkaus ja voimavara?

Kaikkea sitä ihmiset menee kokeilemaan..
Eikai khatti ole pilveä kummempaa tököttiä ja sen kokeilua tuskin tänä päivänä pidetään kummoisenakaan skandaalina? En usko että khat on pakolaisuuden lieve-ilmiöistä varsinaisesti pahimmasta päästä, ilmeisesti parhaimmillaan tuoreena eikä vissiin Suomessa oikein kasva?

Khatin päiväannokseksi kerrotaan n. 100 grammaa eli painon suhteen melko epätaloudellinen huumausaine. 22 kiloa hassista olisi tainnut päsäyttää vähän raskaammat tuomiot...
 
Miksi noita on edes Suomessa? Ei tunnu oikein kaikille aukeavan että rahat on totaalisen lopussa, ja nää Eur10mrd++ vajeet on nyt tulevaisuutta... josta tulee lyhyt. Ei meillä ole varaa elättää tälläistä jengiä, Suomen demografiset ennusteet ovat osoittautuneet virheellisiksi, koska paikalliset, joilla on korkein tuottavuus, ovat yllättävän haluttomia kansallisella tasolla enää tehdä tähän maahan tulevia veronmaksajia.
Talousennusteet ovat syklisiä, tämä on paljon terminaalisempi, trendin-omainen ilmiö.
Suomalainen nainen, jolla ei 30-vuotiaana ole lapsia, ei todennäköisesti hanki niitä juuri 31-vuotiaana. 31-vuotias, jolla ei ole.. jne. Todennäköisyys että hän synnyttää 2,1 lasta romahtaa miinus-eksponentiaalisesti yli ajan.
Samoin suomalaismies jolla ei 40-vuotiaana ole lapsia, ei todennäköisimmin koskaan tule kahden-pilkku-yhden lapsen isäksi.
Molemmat suomalaiset maksavat vielä veroja, eikä heistä ole yhteiskunnalle kustannuksia juurikaan (netto-maksajia, ehkä?).
Mutta missä ovat tulevaisuuden netto-maksajat?

ps. Tulijoiden rikollisuudesta, asennevammaisuudesta, ja perseilystä nyt puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Katselin äsken viimeisimmän Mot ohjelman ja sen viesti oli selvä. Ei nettomaksajatkaan auta tulevaisuudessa. Joten samapa tuo. Edellisellä ”nousukaudella” jo huomasi että Eu laahaa kasvussa jäljessä Usaa ja Kiinaa ihan eri kymmenluvulla. Nyt Ekp rahoittaa yrityksiä ja sijoittajia miljardeilla joka kuukausi. Suomen pankkikin on alkanut ostaa isojen yritysten velkakirjoja. Kun tiedetään että tulevalla nousukaudella on kasvun luominen entistä vaikeampaa on ehdotettu että Ekp alkaisi ostaa yritysten osakkeita joka tarkoittaisi yritysten kansallistamista osaksi. Romahdus on varma. Vain ajasta koska tulee kiistellään.
 
Romahdus on varma. Vain ajasta koska tulee kiistellään

Kyllä. Päätylauta lähenee takuulla koko ajan. Edes Ihme ei pysty estämään ainakaan Eurooppaa vetämään seinään ja huolella. Olipa mamuja tai ei. No, sitten kerätään varusteet kaukalosta ja katsotaan mihin on oikeasti varaa.

Voi Itä- ja Etelä-Eurooppaa siinä kylvyssä, sanokaa sanoneen. Ja kun Suomen kasvu on ollut vaiheessa jo toistakymmentä vuotta, niin on selvää, että aika diipissä käydään mekin.

Mutta siitä se taas sitten lähtee. Uudistukset ym. tehdään oikeasti vasta pakon edessä, niin se vain on.
 
Maassa maan tavoilla tai maasta ulos.
Kyllä tämä on ihan oikea suunta kun tehdään päätöksiä siitä kuka saa turvapaikan ja kuka ei. Hieman tähän suuntaan on jo viitteitä Saksassakin kuten liitteenä oleva uutinen kansalaisuuden saamisesta kertoo. Toivottavasti linja jyrkkenee siirtolaistenkin suhteen ja pelisäännöt selkeytyvät koko EU:n alueella.

.
 
Maassa maan tavoilla tai maasta ulos.
Kyllä tämä on ihan oikea suunta kun tehdään päätöksiä siitä kuka saa turvapaikan ja kuka ei. Hieman tähän suuntaan on jo viitteitä Saksassakin kuten liitteenä oleva uutinen kansalaisuuden saamisesta kertoo. Toivottavasti linja jyrkkenee siirtolaistenkin suhteen ja pelisäännöt selkeytyvät koko EU:n alueella..
Nimenomaan. Jos joku hakee turvapaikkaa niin paperi eteen jossa lukee tiettyjä asioita länsimaan lainsäädännöstä (varsinkin missä islamilainen ja ei-islamilainen laki eroavat). Jos ei niitä hyväksy allekirjoituksellaan, niin automaattisesti hylätään hakemus ja pikakarkoituksella ulos. Säästäisi valtavasti rahaa ja islamia länsilain yläpuolella pitävät voivat hakeutua johonkin muslimimaahan.
 
Viimeksi muokattu:
Aloin tässä aamulla miettimään, että mikähän mahtaa olla monikulttuurisuuden osuus Helsingin kaupungin asunnoista. Sanotaan, ettei maahanmuutto ole pois keneltäkään, mutta kohtuuhintainen asuminen taitaa olla jäänyt monikulttuuriseksi etuoikeudeksi Helsingissä. Helsingin paikkatietopalvelusta (vanhempi versio) löytyy lämpökartta suomenkielisistä, ruotsinkielisistä ja muunkielisistä erikseen. Lähes poikkeuksetta suurimmat esiintymät ovat Hekan talojen kohdalla, jos ei tarkastella Kulosaarta tai Keskustan arvokiinteistöjä. Jokainen voi sitten itse miettiä, minkälaisista muunkielisistä porukat koostuvat.
 
Suomessa maksetaan yhteiskunnasta eristäytyjille huomattavasti enemmän kuin Ruotsissa. Muistelen lukeneeni ettei Ruotsissa enää automaatisesti maksettaisi kallista keskusta-asumista moniosaajille. Oikeus valita asuinpaikkansa ei pitäisi tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan tulisi kustantaa joutilaiden asuminen kalleimmassikin sijainneissa. Tukivertailusta näkee miksi moniosaajan kannattaa lepäillä laakereillaan.
Tukivertailu Ruotsi-Suomi
 
Aloin tässä aamulla miettimään, että mikähän mahtaa olla monikulttuurisuuden osuus Helsingin kaupungin asunnoista. Sanotaan, ettei maahanmuutto ole pois keneltäkään, mutta kohtuuhintainen asuminen taitaa olla jäänyt monikulttuuriseksi etuoikeudeksi Helsingissä. Helsingin paikkatietopalvelusta (vanhempi versio) löytyy lämpökartta suomenkielisistä, ruotsinkielisistä ja muunkielisistä erikseen. Lähes poikkeuksetta suurimmat esiintymät ovat Hekan talojen kohdalla, jos ei tarkastella Kulosaarta tai Keskustan arvokiinteistöjä. Jokainen voi sitten itse miettiä, minkälaisista muunkielisistä porukat koostuvat.
Sitten saadaankin jo Helsingin toimeentulotuesta karttaa:

Nopeasti hutastu yhdistelmäkartta:
kZX7GfC
 
Viimeksi muokattu:
Mitenköhän meidän talous kestää, kun nuo nuoret moniosaajat rupeavat urakalla sikiämään ja heidän jälkeläisensä myös rupeavat "ylttämään" Kelan tiskille?.
Ettei vaan verovarat jäisi pahasti alipaineiseksi.
Ei huolta huomisesta, uudet fazerit, sinebrycoffit ja finlaysonit ovat aivan näillä näppäimillä saamassa uudet
i-Innovaatiot toimintaan ja sitten alkaa tämä katajainen kansakin nauttimaan uudesta ihanuudesta. Mahla virtaa ja taivaan mannaa, maitoa ja hunajaa ei tule keltään puuttumaan. Mp-netin nämä maahanmuutto- ja pakolaisuusketjutkin voidaan lukita turhina. Usot sie??
 
Mitenköhän meidän talous kestää, kun nuo nuoret moniosaajat rupeavat urakalla sikiämään ja heidän jälkeläisensä myös rupeavat "ylttämään" Kelan tiskille?.
Ettei vaan verovarat jäisi pahasti alipaineiseksi.
No tässähän olisi porukka jonka pitäisi maksaa suvaitsevaisuudesta jota itse ovat ajaneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Itse asiassa saivat aivan liikaa valtaa suhteessa puolueen kokoon.
Rahattomat viherpoliitikot rellestää muiden rahoilla. Maksun aika.

Suomi Says Welcome en Twitter: @vihreat Hienoa, suurkiitos!
.
 
Kysyn ihan vakavissani. Osaako joku avata vihervassareiden ideologiaa, kun en ole koskaan ymmärtänyt mikä haitallisen maahanmuuton ihannoimisessa on se kantava idea vihervassareiden kannalta? Suomella on tulli ja sotavoimat, joilla pyritään estämään, mm. ettei veli venäläinen saisi tulla ilman passia ja lupaa. Irakilaiset, syriakit, afganistanilaiset ja somalit toivotetaan tervetulleiksi ilman passia ja lupaa. Ministeritasolla pohditaan uusia vetovoimatekijöitä jo-olemassaolevien lisäksi. Silti mikään tunnettu tilasto tai tosiasia ei osoita, että ym lähtömaista (joukkona tarkasteltuna) olisi muuta kuin harmia ja verorahan tuhlaamista suomalaiselle yhteiskunnalle. Oletan kuitenkin että vihervassareiden ideologiassa olisi jotain rationalisuutta, mutta en keksi mikä se sininen lanka voisi olla.

Jos ajattelun ydin olisi rikkumaton ihmisarvo, miksi vihervassarit eivät vaadi kunnioittamaan ja lisää tulonsiirtoja rikollisille, mustalaisille, työstä kieltäytyjille, ja vaikka venäläisille? Miksi sveitsiläisiä yksityispankkiireita ja norjalaisia enkelissijoittajia ei haluta houkutella tarjottelemalla näille subjektiivista verovapautta? Vihervassareille kelpaa vain alkuasukkaat kivikaudelta, ja niistäkin vain mustatukkaiset käkkäräpäät, ilman kielitaitoa ja ammattiosaamista. Ajattelun ydin voisi luulla olevan vapaa siirtolaisuus ilman rajoitteita. Ja silti esim. venäläisiä, flaameja ja sveitsiläisiä ei houkutella, mutta käkkäräpäitä houkutellaan. Eli siirtolaisuus itseisarvona ei ole haittamaahanmuutto-ajattelun ydin.
 
Kysyn ihan vakavissani. Osaako joku avata vihervassareiden ideologiaa,

Vihervassarit haluavat tuhota vähemmistöjä sortavan länsimaisen yhteiskunnan. Länsimaiset vapaudet ovat uhka tälle ideologialle. Death to liberalism, niin kuin eräässä vassarien kyltissä luki.

Davosista pusketaan Great Resetin mainosta. Uusi uljas maailma.

Tuohon ei voi muuta sanoa kuin että tuossa on se vihollinen, vakava uhka länsimaille. Nuo on selvästi mieleltään järkkyneitä, ja vaarallisia.
 
Kysyn ihan vakavissani. Osaako joku avata vihervassareiden ideologiaa, kun en ole koskaan ymmärtänyt mikä haitallisen maahanmuuton ihannoimisessa on se kantava idea vihervassareiden kannalta?

Arvaan vaan:

- tilan, vallan ja rahan haltuunotto
- ajattelevat että saavat lisää kannattajia
- sisäpoliittinen lyömäase
- joillakin mahdollisesti myös ideologia, äärimmilleen viety sosialismi "Suomi kuuluu kaikille" (5 miljoonaa suomalaista ja 7000000000 ulkomaalaista joille tämän maan pitäisi nähtävästi kuulua)
- kaikki ovat tasa-arvoisia ja jotkut vaan vielä hieman enemmän tasa-arvoisia
- "ihmisarvo on jakamaton", ja samanlainen niin vuoden vanhan lapsen kuin kymmeniä ihmisiä murhanneen sotarikollisen (joita kävi kääntymässä Suomessakin asti 2015, useimmat poistuivat koska täällä ei sattunut, vielä, olemaan sen tasoisia "tukiverkostoja" kuten Ruotsissa ja muutamissa muissa EU-maissa)

Ennen SDP:ssäkin ajoivat oman maan työläisten etuja, sitä se oli 50-luvullakin. Demareissa siis. Ne olivat hyvin isänmaallisia ihmisiä. Nyt on alkanut näyttää siltä että etusijalla ovat ihan muut asiat.

Jotkut sanovat että taustalla olisi ns. mädätystäkin, Tehtaankatua, Pietaria ja Moskovaa. Sodankäyntiä jossa ei varsinaisesti edes ole taisteluita. Kohde, Eurooppa, ei tajua olevansa sodassa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top