"Monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara" ???

Tulin ajatelleeksi maahanmuuttoa puolustelevia kollektiivisia valhe-argumentteja. Ensiksi argumenttina oli pakolainen, seuraavaksi hädänalaisuus. Sittemmin pakolaisuus loppui argumenttina, niin kuin loppui hätäkin. Nyt mennään työperäisen maahanmuuton argumentilla. Tahtoo sanoa että muuttaa saa jos on työpaikka tiedossa, tai jos tietää jonkun joka on joskus käynyt työssä. Terävin kärki ei haluaisi enää sekoittaa työtä maahanmuuttoon. Ovat kaksi eri asiaa. Koska argumentit ovat samoja ainakin Suomessa ja mamuttamisen airut Ruotsissa, saattaa olla että argumentit tulevat annettuna YK:n ohjelmista, tai polkua YK-EU-Hölmölandia. Totuus mädättämisestä ja siihen johtavista syistä on liian brutaali sivistyskansoille.
 
Tästä on kysymys kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta . Halla aho tahallaan sotkee käsitteitä ja seuraajat toistaa samaa laulua. Ammattimies nykyään tietää arvonsa oli mistä vain lähtöisin. Turvapikan hakijat on oma lukunsa . Ne pitäisi palauttaa kunhan lähtömaat vain ottaisi ne vastaan """"
------ Maalausala on ulkomaalaistunut nopesti. Varsinkin tasoitemiehet ovat usein ulkomailta, Virosta tai vielä kauempaa. Yksi syy tähän on se, että maalausalan opiskelijoista iso osa on naisia, ja he kokevat tasoitetyöt itselleen liian raskaiksi. Mutta niin kokevat yhä usemmin suomalaismiehetkin. Keveimpiin maalaustöihin suomalaisia vielä riittää.
Kirjoittaja(t)Leena Hietanen
https://www.rakennuslehti.fi/2016/04/suomalainen-on-jo-harvinaisuus-tasoitetoissa/

konsulaattimuuri-e1410594405266-2560x1440.jpg

Maalaustöissä vallitsee kielten sekamelska. Samalla työmaalla voi olla niin uzbekkeja, venäläisiä, ukrainalaisia, romanialaisia, puolalaisia kuin virolaisiakin. Joskus seassa voi olla joku suomalainenkin.
Suomen suurimman ja voimakkaimmin kasvaneen tasoite- ja maalausyritys LTU-Urakointi Oy:n omistaja-toimitusjohtaja Reijo Järvinen kiistää, että hänen menestyksensä salaisuus olisi virolaisissa työntekijöissä.
”Menestys tulee siitä, että osaamme ja hallitsemme tämän prosessin. Olemme rekrytoineet osaavaa työvoimaa ja teemme työtä aamusta iltaan vuorotta”, Järvinen sanoo.
LTU-Urakoinnissa 90 prosenttia tasoitemiehistä on ulkomaisia. Heitä on kahdeksaa eri kansalaisuutta entisen Neuvostoliiton alueelta. Maalareissa suhdeluku on suomalaisten eduksi. Suomalaisia on noin 80 prosenttia työntekijöistä.
”Tasoitetöihin ei saa suomalaisia työntekijöitä, ei ole saanut enää vuosiin.”
LTU-Urakointi on alan markkinajohtaja 200:lla työntekijällä. Viime vuonna sen liikevaihto nousi 16,5 miljoonaan euroon.

Koulutus liian naisvaltaista​

Pari vuotta sitten Reijo Järvinen tutki yhdessä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa ratkaisua työvoiman saatavuuteen maalausalalle. Järvinen nimesi suurimmaksi ongelmaksi tasoitemiesten ja suurten pintojen maalareiden puutteen.
”Pystyvien urakkamiesten porukka alkaa eläköityä. Alalla tarvitaan työtä pelkäämättömiä ja rivakat otteet omaavia henkilöitä tekemään isoa massaa. Se tarkoittaa tasoitetyötä ja raakaa lateksin levittämistä”, Järvinen toteaa.
Television sisustusohjelmat ovat lisänneet naisten kiinnostusta alalle, mikä on tuonut alalle ”turhaa piperrystä”. Ammattikoulun pintakäsittelylinjan opiskelijoista naisia oli 66 prosenttia. Kuvaavaa oli, että opiskelijoista tasoitetyötä halusi tehdä 17 prosenttia, kun koristemaalarin urasta haaveili 21 prosenttia. Opiskelijoilla ei myöskään ollut käsitystä, mitä tasoitetyö on.
”Heille olisi ennen alalle hakeutumista tehtävä selväksi alan realiteetit.”
”Maaliruiskua pitäisi osata käyttää. Monilla on turha pelko koneita kohtaan. Kaikenlainen pipertäminen pitäisi jättää opetusohjelmasta vähemmälle, niin alalle saataisiin nopeastikin nuorta väkeä.”
LTU kouluttaa itse työntekijöitään. Järvinen toteaa, ettei tasoitemiestä voi kouluttaa muuten kuin laittamalla hänet töihin ammattimiesten kaveriksi.

Suomalaisia tasoitemiehiä ei saa​

Maalaamo Pauli Hietasen (MPH) tuotantojohtaja Reijo Konttinen vahvistaa, ettei pääkaupunkiseudulla suomalaista työvoimaa ole tasoitetöihin saatavilla. Siksi myös MPH:ssa tasoitetyövoima on ulkomaalaisten varassa.
”Suomalaisia nuoria miehiä ei kiinnosta raskas ja likainen työ. Tasoittaminen on fyysistä työtä. Siinä käsitellään isoja määriä tasoitteita ja raskaita astioita. Tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä”, Konttinen sanoo.
”Maalarikoulutuksen yhteydessä ei opeteta koneellista tasoitetyötä. Suomalaisilta puuttuu kiinnostus töissä opetteluun.”
LTU-Urakoinnilla on useam-pia viroa ja venäjää taitavia työnjohtajia. Jotkut suomalaiset työnjohtajat osaavat myös venäjää.
”Pahin painajainen on se, että työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoitettaisiin. Työnantajan jatkuva huoli on osaavan työvoiman saanti.”
 
Imatralla karanteeniin määrätyt turvapaikanhakijat lähtivät kartsalle.
Ohoh, kultamunat eivät pysyneetkään samassa korissa. Lampaanlihan tuoksu oli huumaava. Alan kallistua burkhan käyttöpakolle, päästään kaikki helpommalla.
Ylen selvitys (vokin johtajan haastis) on tullut siihen tulokseen että karkaamiset ovat johtuneet kulttuurieroista. Kysymys on kulttuurierosta silloin kun matu ohjeista, käskyistä piittaamatta tieten tahtoen haluaa lähteä kauppakeskukseen notkumaan ja levittämään koronaa. Kulttuuriero selittää sen että yksilön oma tarve (lähteä notkumaan) ajaa yhteisen edun edelle. Kylläpä on hieno selitys. Missäköhän maassa yksilön edun voi asettaa yhteisön edelle näin hienosti, sitä VOK-johtaja ei halua paljastaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11918514
 
Eivät sitten kokeilleet piikkilankaa, sen pitäisi tuntua kotoisalta näille julleille...
 
Tästä on kysymys kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta . Halla aho tahallaan sotkee käsitteitä ja seuraajat toistaa samaa laulua. Ammattimies nykyään tietää arvonsa oli mistä vain lähtöisin. Turvapikan hakijat on oma lukunsa . Ne pitäisi palauttaa kunhan lähtömaat vain ottaisi ne vastaan """"
------ Maalausala on ulkomaalaistunut nopesti. Varsinkin tasoitemiehet ovat usein ulkomailta, Virosta tai vielä kauempaa. Yksi syy tähän on se, että maalausalan opiskelijoista iso osa on naisia, ja he kokevat tasoitetyöt itselleen liian raskaiksi. Mutta niin kokevat yhä usemmin suomalaismiehetkin. Keveimpiin maalaustöihin suomalaisia vielä riittää.
Kirjoittaja(t)Leena Hietanen
https://www.rakennuslehti.fi/2016/04/suomalainen-on-jo-harvinaisuus-tasoitetoissa/

konsulaattimuuri-e1410594405266-2560x1440.jpg

Maalaustöissä vallitsee kielten sekamelska. Samalla työmaalla voi olla niin uzbekkeja, venäläisiä, ukrainalaisia, romanialaisia, puolalaisia kuin virolaisiakin. Joskus seassa voi olla joku suomalainenkin.
Suomen suurimman ja voimakkaimmin kasvaneen tasoite- ja maalausyritys LTU-Urakointi Oy:n omistaja-toimitusjohtaja Reijo Järvinen kiistää, että hänen menestyksensä salaisuus olisi virolaisissa työntekijöissä.
”Menestys tulee siitä, että osaamme ja hallitsemme tämän prosessin. Olemme rekrytoineet osaavaa työvoimaa ja teemme työtä aamusta iltaan vuorotta”, Järvinen sanoo.
LTU-Urakoinnissa 90 prosenttia tasoitemiehistä on ulkomaisia. Heitä on kahdeksaa eri kansalaisuutta entisen Neuvostoliiton alueelta. Maalareissa suhdeluku on suomalaisten eduksi. Suomalaisia on noin 80 prosenttia työntekijöistä.
”Tasoitetöihin ei saa suomalaisia työntekijöitä, ei ole saanut enää vuosiin.”
LTU-Urakointi on alan markkinajohtaja 200:lla työntekijällä. Viime vuonna sen liikevaihto nousi 16,5 miljoonaan euroon.

Koulutus liian naisvaltaista​

Pari vuotta sitten Reijo Järvinen tutki yhdessä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa ratkaisua työvoiman saatavuuteen maalausalalle. Järvinen nimesi suurimmaksi ongelmaksi tasoitemiesten ja suurten pintojen maalareiden puutteen.
”Pystyvien urakkamiesten porukka alkaa eläköityä. Alalla tarvitaan työtä pelkäämättömiä ja rivakat otteet omaavia henkilöitä tekemään isoa massaa. Se tarkoittaa tasoitetyötä ja raakaa lateksin levittämistä”, Järvinen toteaa.
Television sisustusohjelmat ovat lisänneet naisten kiinnostusta alalle, mikä on tuonut alalle ”turhaa piperrystä”. Ammattikoulun pintakäsittelylinjan opiskelijoista naisia oli 66 prosenttia. Kuvaavaa oli, että opiskelijoista tasoitetyötä halusi tehdä 17 prosenttia, kun koristemaalarin urasta haaveili 21 prosenttia. Opiskelijoilla ei myöskään ollut käsitystä, mitä tasoitetyö on.
”Heille olisi ennen alalle hakeutumista tehtävä selväksi alan realiteetit.”
”Maaliruiskua pitäisi osata käyttää. Monilla on turha pelko koneita kohtaan. Kaikenlainen pipertäminen pitäisi jättää opetusohjelmasta vähemmälle, niin alalle saataisiin nopeastikin nuorta väkeä.”
LTU kouluttaa itse työntekijöitään. Järvinen toteaa, ettei tasoitemiestä voi kouluttaa muuten kuin laittamalla hänet töihin ammattimiesten kaveriksi.

Suomalaisia tasoitemiehiä ei saa​

Maalaamo Pauli Hietasen (MPH) tuotantojohtaja Reijo Konttinen vahvistaa, ettei pääkaupunkiseudulla suomalaista työvoimaa ole tasoitetöihin saatavilla. Siksi myös MPH:ssa tasoitetyövoima on ulkomaalaisten varassa.
”Suomalaisia nuoria miehiä ei kiinnosta raskas ja likainen työ. Tasoittaminen on fyysistä työtä. Siinä käsitellään isoja määriä tasoitteita ja raskaita astioita. Tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä”, Konttinen sanoo.
”Maalarikoulutuksen yhteydessä ei opeteta koneellista tasoitetyötä. Suomalaisilta puuttuu kiinnostus töissä opetteluun.”
LTU-Urakoinnilla on useam-pia viroa ja venäjää taitavia työnjohtajia. Jotkut suomalaiset työnjohtajat osaavat myös venäjää.
”Pahin painajainen on se, että työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoitettaisiin. Työnantajan jatkuva huoli on osaavan työvoiman saanti.”

Pimeää hommaa​

Suomen rakennustyömailla on työskennellyt laittomasti jopa satoja ukrainalaisia. Osa on joutunut anelemaan ruokarahaa selvitäkseen.​

En tiennytkään,että kepulitkin on niin innokkaita ulkomaisen työvoiman riiston kannattajia.
 
Ei vihervasemmisto halua hajottaa yhteiskuntaa, vaan auttaa mamuja. Tämä on hyvä ymmärtää. He uskova toimivansa hyvän asian puolesta.

Ei pidä paikkansa.

Vihervasemmistoa kiinnostaa eniten oman kilven kiillotus, valta ja sosiaalinen arvonnousu.

Erilaisten etnisten-, identiteetti- sun muiden ryhmien ihannointi ja paapominen on ensisijaisesti itsetehostuksen ja arvonnousun hankkimisen väline.

Heille hyvä on sitä mikä on heille itselleen hyvää.
 
Leikkaukseen hakeutuu pääosin nuoria naisia, joilla on kulttuurisesti ja uskonnollisesti vahva perhe, HS:n haastateltavat kertovat. Naiset elävät useimmiten yhteisöissä, joissa esiintyy siveysajattelua sekä kunniakontrollia ja kunniaan liittyvää väkivaltaa. HS:n haastateltavien mukaan perinnettä tavataan lähinnä joissakin Lähi-idän ja Aasian maissa.

Suomessa tehdään leikkauksia, joissa naisen ”neitsyys palautetaan” ompelemalla emätintä kiinni – Tästä ilmiössä on kyse​

Ainakin kolme yksityisklinikkaa Suomessa tarjoaa hymenplastiaa eli ”neitsyydenpalautusleikkauksia”, vaikka toimenpide ei ole lääketieteellisesti perusteltu.
"Kalliiksi kuvaillut hinnat ovat kiinnittäneet Suomen lääkäriliiton, Ihmisoikeusliiton, tutkijoiden ja järjestöjen huomion"

Kyllä Kelan pitäisi ryhtyä kustantamaan impiä työvoimapulan poistajille, arvopohja nääs ja äärioikeisto.
 
Ei pidä paikkansa.

Vihervasemmistoa kiinnostaa eniten oman kilven kiillotus, valta ja sosiaalinen arvonnousu.

Erilaisten etnisten-, identiteetti- sun muiden ryhmien ihannointi ja paapominen on ensisijaisesti itsetehostuksen ja arvonnousun hankkimisen väline.

Heille hyvä on sitä mikä on heille itselleen hyvää.
Eipä minulla ole mitään tarvetta ruveta tuota porukkaa puolustelemaan.
 
"Kalliiksi kuvaillut hinnat ovat kiinnittäneet Suomen lääkäriliiton, Ihmisoikeusliiton, tutkijoiden ja järjestöjen huomion"

Kyllä Kelan pitäisi ryhtyä kustantamaan impiä työvoimapulan poistajille, arvopohja nääs ja äärioikeisto.
Hieno idea! Jokin lähiöpubin Maikkukin, siiderivalas, jota Reiskat , Jallut, Kaket ja Penat ,vuorotellen nussii viikonloppuisin, saisivat uuden elämän, "tuollaneitsyyspalautetaanleikkauksella" ja ehkä ruskeasilmäisiä kauniita lapsia näiden työvoimapulan poistajien kanssa.
Kannatan ehdottomasti.
 
"Kalliiksi kuvaillut hinnat ovat kiinnittäneet Suomen lääkäriliiton, Ihmisoikeusliiton, tutkijoiden ja järjestöjen huomion"

Kyllä Kelan pitäisi ryhtyä kustantamaan impiä työvoimapulan poistajille, arvopohja nääs ja äärioikeisto.

Kylla luultavasti kustantaakin, jos ei suoraan niin mutkan kautta.... Vaikka tohon ei harkinnanvaraista saiskaan niihin hyodykkeisiin jotka jai hankkimatta leikkauksen kustantamiseksi kylla saa....
 
Viimeksi muokattu:
"Kalliiksi kuvaillut hinnat ovat kiinnittäneet Suomen lääkäriliiton, Ihmisoikeusliiton, tutkijoiden ja järjestöjen huomion"

Kyllä Kelan pitäisi ryhtyä kustantamaan impiä työvoimapulan poistajille, arvopohja nääs ja äärioikeisto.
Todennäköisesti kustantaa jo. Kysymyksessä on kulttuurillinen asia, jota välttämättä ei tehdä lähtömaassa, mutta Suomessa lähtömaan kulttuurilliset oikut ovat tärkeysjärjestyksessä #1.
 
Viimeksi muokattu:
Kyynelkaasua ja kumiluoteja unohtamatta.. Saddam , Gaddaf ja kumppanit osasivat tulkita sikäläistä sielunmaisemaa oikein ja tunsivat keinot millä pitää nuorukaiset kurissa ja nuhteessa isällisellä (avo)kämmenellä.

Ikävä kyllä siltä se näyttää. Kun Euroopan lähialueella kaatuu diktaattori tai hajoaa valtio alkaa syntyä ns. tunkua EUn ulkorajoille. Esimerkkejä lienee jo kysta kyllin kasoissa. Ja eipä mitään. Kun Afganistania rauhanturvataan tms. niin sieltäkin tulla porskii väkeä Eurooppaan ja se ei ole edes ihan lähelläkään.....eli?
 
Heille hyvä on sitä mikä on heille itselleen hyvää

Kyllä. Vasemmistoon jos mihin on upotettu jo alkulimassa fataali opportunismi. Tämä ei koske suinkaan kaikkia vasemmistolaisesti suuntautuneita ihmisiä, mutta hävittömän usein näin vaan on.

Solidaarisuus ei suinkaan ole luonnonvara, joka kukkii parhaiten siellä, missä sitä toitotetaan eniten. Olen työelämässä ehtinyt nähdä kaikenlaista ja se -proletariaatin solidaarisuus- oli jo kasarilla sellaista, että eipä sitä uskoisi, jos ei olisi livenä nähnyt.

Heille hyvä on sitä mikä on heille itselleen hyvää

Koko shown parhaus piilee vielä siinä, että jos missä, niin näissä ympyröissä näyttää pätevän: tehkää niinkuin käsketään, älkää niinkuin minä teen. Ja mitä muuta ay-liike on edustanut, loppujen lopuksi, kuin puhtaaksi viljeltyä ööö, etujen valvontaa? Vai onko sittenkin niin, että se on kohdistanut päähuomionsa harvainetujen vaalintaan? On kelomökkiä lapissa ja hankerahoituksia jo piiritason vaikuttajille saati sitten maakuntatason kollegoille. On rakennusomaisuuksia ja manttaalia, rahastoja ja säätiöitä, rahaa on pumpattu jäseniltä estoitta yli sata vuotta. Solidaarisuus?
 
Liikennelentäjiä käy melkein sääliksi liittonsa, jonka pitäisi ajaa heidän asioita. Varsinkin kun tuli korona. Niin ammattitaidotonta puoskarointia kuin liitossa oli, saa hakemalla hakea. Lakimiehen puhelinyhteys oli paskana vuodesta toiseen ja samanlaisia neuvoja saa keneltä tahansa vastaantulijalta. Palkkaneuvonnassa oli varmaan joku menttaalitapaus.
 
Back
Top