Äänestys Montako uutta hävittäjää ostetaan?

Montako uutta hävittäjää ostetaan?


  • Äänestäjiä yhteensä
    244
  • Äänestys suljettu .
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Nyt auttaisi kun tietäisi mistä joukosta puhut. Suojeluasiat keskitettiin Pioneerirykmentin lakkauttamisen jälkeen Porin prikaatiin.
Tikkakoskella oli -85/86 Suojelu ja sääkouku, joka muistikuvien ihan mukaan oli Maavoimien juttu, vaikka Ilmavoimien kasarmilla toimikin. Saattoi han se toki Ilmavoimien juttuja olla, en ollut tuon hän kanssa tekemisissä kuin yhtenä päivänä. Muuten olivat täysin siellä Luonetjärven toisella puolella. Mutta siirto Poriin lienee loogista.
 
Tuntuu aika hintavalta perustaa logistiikka 4-12 koneelle. Singaporella on muillakin militarian alueilla ollut välillä hieman oudolta näyttänyt hankintapolitiikka, pieniä eriä ja kirjava lopputulos. On siellä omaakin valmistusta mikä ehkä selittää jotain mutta silti, aika pieni valtio ja pätäkkää vaan tuntuu riittävän tuollaiseen. Tulee vanha raksa-kesäduunien sanonta mieleen (kun piirustuksissa ja tekotavoissa oli oikein mesujenkin ihmeteltävää), "antaa varakkaan vaikutelman".

Eiköhän tuo neljä ole lentäjäkoulutuksen käynnistämiseen. Singapore säilyttää suurta osaa aseistuksestaan oman maansa ulkopuolella mm. Australiassa ja USA:ssa. Syy tähän on tietenkin maantieteellinen pienuus ja varmaankin ajatus siitä, että yllätyshyökkäyksen sattuessa on ulkopuolella joukkoja, joilla aloittaa takaisinvaltaus.

Uskoisin, että nuo 4 ensimmäistä F-35:ttä saavat asemapaikakseen USA:n lentotukikohdan, jonne lentäjät menevät harjoittelemaan
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Meikäläiset radiot ja navigointilaitteet.
Muuten, Vinkaan sai ripustettua 300 kg pommikuormaa siipiin, kaikki oli valmiina. Äkkiääkös sitä Grobiin modifioisi. :)

Mathias Rust puikkoihin, 300 kg:n pommit siipien alle, ja salahyökkäys punaiselle torille! Kyllä siinä olis ihmettelemistä, kun Kremliä laitettais matalaksi. Poispääsy voisi sitten ollakin vähän hankalampaa
 
Ei kun on todettu, että Suomihan (Finlandium) makaa elektroniikka- ja akkumineraalien esim litiumin, reniumin, indiumin ja muiden vastaavien päällä.

Edit: vähän rikastin
Suomessa kasvaa luonnonmarjana galliumnitridiä jota muualla maailmassa joudutaan kalliisti tuottamaan virtalähde- ja tutkateollisuuden tarpeisiin. Esim. Ruotsi (Saab) tällä hetkellä katkerasti itkee että luopui Suomesta. Luin Hesarin viikkoliitteestä.
 
Totta, mutta kai ny Etelä-Pohojalaasena saan esittää omat antipatiani tästä? Perkele. Ei täällä koskaan oo omaa suuttumusta jätetty ilimaasemasta. Puukootki saamari heilunu ja kunnolla. :mad:

:p
Vaasan veri ei vapise! Terveyskeskuksien sentrifugeille yhtä helvettiä. Instrumentariumin ratkaisematon ongelma.
 
Suomessa kasvaa luonnonmarjana galliumnitridiä jota muualla maailmassa joudutaan kalliisti tuottamaan virtalähde- ja tutkateollisuuden tarpeisiin. Esim. Ruotsi (Saab) tällä hetkellä katkerasti itkee että luopui Suomesta. Luin Hesarin viikkoliitteestä.
???
 
Kun minä palvelin apumekaanikkona Tikkakoskella (saapumiserän II/85), oli kyseinen koulu Ilmavoimien viestikoulun rinnalla Länsirannalla. Me aoumekaanikot olimme Itärannalla.
Ja se Jämsän Gastmai on mulle jämsäläisenä yhä Jokilaakso eli Jokkari. Vanhemmat asuu yhä alle 200 metriä siitä. :)
Meille avautui myös Ilmavoimien uusi oma Rukki josta en muista missä se oli kun en päässyt. Tikkakoskesta huhuiltiin. (Ja sinne sitten päädyttiin.) Suojelu- ja sääkoulun naapurissa kait.

Hallin Jannea ei päästy näkemään kun edellinen saapumiserä poltti sen poroksi. Rötvät. Lieneekö vieläkään paikallaan?
 
Nykyinen Ilmasotakouluhan on perua Ilmavoimien viestikoulun (Tikkakoski), Lentosotakoulun (Kauhava), Teknillisen koulun (Halli) ja Ilmatorjuntakoulun (Hyrylä) yhdistymisestä.
Who cares, nyt puhuttiin muinaisista ajoista Jämsässä ja muualla
 
Ja omasta mielestä tuo on järkevää yhdistää kaikki nuo saman katon alle, eikä tuhlata enempiä usean eri koulutuslaitoksen kiinteistöjen, yms... ylläpitoon, turhan henkilöstön palkkaamiseen, kun kaikki voidaan hoitaa saman katon alla paljon edullisemmin.

Mutta tietysti Etelä-Pohjalaisena tietyt aspektit siitä mikä paikkakunta sai pitää joukko-osastonsa tuntuu kieltämättä nihkeältä...
Miksei Merivoimat voisi hoitaa kaikkea ilmatorjuntaa?? Helsinkiläinen kysyy kaverille.

Kyl pitää olla vähintään baikallisjoukot, jo ihan ampumaharrastuksen merkeissä. Mieluummin brittiläinen pysyvä rykmenttisysteemi. (Eikä niille vaihdella nimiä koko ajan.)
 
Meille avautui myös Ilmavoimien uusi oma Rukki josta en muista missä se oli kun en päässyt. Tikkakoskesta huhuiltiin. (Ja sinne sitten päädyttiin.) Suojelu- ja sääkoulun naapurissa kait.

Hallin Jannea ei päästy näkemään kun edellinen saapumiserä poltti sen poroksi. Rötvät. Lieneekö vieläkään paikallaan?
Ymmärtääkseni Hallin Janne on olemassa. Täytyykö kyseistä siskolta, joka on töissä siinä lentokonetehtaalla.
 
On se, tullu käytyä, ihan hyvä safka.
 
Kun minä palvelin apumekaanikkona Tikkakoskella (saapumiserän II/85), oli kyseinen koulu Ilmavoimien viestikoulun rinnalla Länsirannalla. Me aoumekaanikot olimme Itärannalla.
Ja se Jämsän Gastmai on mulle jämsäläisenä yhä Jokilaakso eli Jokkari. Vanhemmat asuu yhä alle 200 metriä siitä. :)
Kappas, minä taas II/81. Olipa sekalainen seurakunta. Onneksi kentsu vaati meille vapautuksen yöhälyistä - koska tsekattiin hänenkin kulkineensa ja mieluummin tietysti virkeänä. Oli tiemmä oikein huutanut komppanian päällikölle.
Niin ja Jämsästä myös.:)
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Paljon on pohdintaa Growlerin mahdollisesta roolista. Olisiko parven viidentenä lentämässä edellä, radio täysillä; vai olisiko yhtenä neljästä puikot tanassa.

Opin toisaalla, että Growlerin nykyiset EW-varusteet ovat vanhaa kamaa ja uutta ollaan kehittämässä Raytheonin NGJ:n pohjalta. LM lupaa paketin F35:een 2022-2023. Growlerille ei taitaisi löytyä enää roolia, jos valitaan kone, jossa on itsessään sama EW-kyky.
 
Joo, 2030 voi hyvinkin alkaa löytyä vastaava setti F-35:sta. 2022-23 ei ole kuitenkaan mahdollinen aikataulu NJG:lle F-35:ssa. Sehän ei ole edes Block 4:ssa. Sen sijaan 2022 voi olla NGJ:n IOC Growlerissa kuten suunnitelma on. Meillä ei kuitenkaan tarvitse olla kyky kuin oikeastaan vasta 2030, vaikka 2025 alkaakin toimitukset. Menee kuitenkin kouluttaessa ym. vuositolkulla.
F-35:ssa on parempi tutka nokalla ja se voi hiipiä lähemmäs passiivisia menetelmiä hyödyntäen (stealth). Mitä kauempana kohteesta, sitä enemmän tehoa vaaditaan häirintään.

F-35:n Block 4 kestää huhtikuusta 2019 jopa 2024 asti. Eli jos ei leivota kiireellä peräpäähän NGJ:ta (mitä tuskin tehdään ennen kuin NGJ on FOC) niin se on 2025+ helposti. Eikä tätä ole nähtävissä, sillä NGJ:ta maksaa tällä hetkellä vain Aussit ja USN, joilla ei ole kiire kun Growlerit käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Back
Top