Niin komppanian taistelu osaamiskokonaisuus on kadettikoulussa useamman kymmenen OP:n opintokokonaisuus ja silti harva saa edes jalkaväessä perusyksikkön päällikkyyttä 1. sijoituksekseen tai sitten saa jonkin kiireellisyys luokan ö -joukon kunnes kokemus kasvaa. Mitenköhän joukkue tasolle koulutettu ressu yhtäkkiä on parin KH vuorokauden jälkeen pätevä tuohon?
Ero on kuin Michelin-kokin ja laitoskeittiöön työllistetyn.
Onhan varusmieskoulutus muuttunut ja kehittynyt, sotilasteknologia kehittyy kaiken aikaa ja taktiikat muuttuvat. Nuoret ikäpolvet ovat avainasemassa ja niin on ollut aina. Sota on nuorten miesten hommaa.
Olen joskus yrittänyt valottaa filosofista asennoitumista maanpuolustukseen vapaaehtoisena sitoumuksen tehneenä. Ei kannata odottaa kuuta taivaalta. Vapaaehtoinen maanpuolustaja on sellainen, jonka pitää suhtautua asiaan pienenä paikallisrattaana siten, että hän kestää turhautumista. Hänen tehtävänsä ovat rajatut ja materiaali ei välttämättä ensirivin kalustoa mutta siihen tehtävään riittävää.
Siinä on hyviä puolia paljon, jos sen oikein ottaa.
Kuvitelkaa, että jääkiekkojoukkue kootaan turnaukseen miehistä, jotka olivat jäällä viimeksi 10-15 vuotta sitten. He eivät edes tiedä' joutuvansa turnaukseen. Yhtäkkiä heidät kutsutaan kasaan ja annetaan uudet luistimet (kehittyneet), uudet mailat ja kypärät. Pelikuviot ovat menneet uusiksi. He ovat siis operatiivinen joukkue, ja heillä on ammattivalmentaja ja ammattikapteeni jäällä. Joukkue on potentiaalisesti nuorempi ja elastisempi, etenkin ne osat, joiden ikä on keskimäärin 20-25 vuotta. Turnauksen alussa he voivat olla vähän hukassa mutta jääaikaa kun kertyy, taso nousee koko ajan. Näitä pelimiehiä voi olla 200 000.
Sitten kuvitelkaa joukkue, joka harjoittelee neljä kertaa vuodessa kolme päivää jäällä ja menee turnaukseen käytetyillä luistimilla, kuluneet erkat lavassa mutta pelaajina on tottuneita pelimiehiä, nyt jo 30-40-vuotiaita. Valmentaja on ammattilainen apuvalmentajanaan pelin osaajia ja valmennuskoulutuksen käyneitä. He voivat olla toisensa tuntevana porukkana alkuun omassa lohkossaan hyödyllisiä ja tehtäväorientoituneita. Näitä porukoita voi olla vähän. Laadullisesti hyviä muutaman pataljoonan verran koko maassa.
Enempää ei ole tulossa. Enempää ei sitoudu.
Ainoa, mikä vapaaehtoista turhauttaa, on se, että harjoitellaan samaa peliä vuodesta toiseen ilman, että taitoja tarvitaan oikeasti. Se pitää kuitenkin ymmärtää. Paras tukikohta on se, joka ei ammu laukaustakaan mutta täyttää tehtävänsä. Juuri silloin on onnistuttu.
PV on onnistunut erinomaisesti. Reserviläinen on osa Puolustusvoimia tarvittaessa. Tiedän, että PV on kiinnostunut väestään ja siitä, mitä se osaa. Sen näkyvämpi rooli olisi lisäksi vetovoimatekijä. Jo tässä keskustelussa näkyys suuri luottamus ammattitaitoon ja ehkä liiankin pieni luottamus oman panoksen tuomaan lisäarvoon.