MTV3:Reserviläisliitto haluaa suomeen reserviläisten nopean toiminnan puolustusjoukot

Todennäköisesti Venäjä käyttää suomalaisten järjestöjen aktiiveja luomaan epäselvän tilanteen. Venäjän sotatoimille on tyypillistä, että konliktin asetelma on aluksi epäselvä ja nimenomaan sellainen, että Venäjä ei näyttäisi olevan hyökkäävä osapuoli (tai ole osa konfliktia lainkaan). Noiden epäselvien tuntien ja päivien aikana Venäjä suorittaa operaationsa kriittisen ja tarkoin etukäteen suunnitellun osan, jossa venäläiset joukot nyt vaan sattuvat oikeutetusti päätymään vieraalle maaperälle. Yleensä nuo tilanteet ovat muille niin yllättäviä ja erikoisia, että tapahtumat ymmärretään vasta jälkikäteen.

Editti: Ajan tässä siis takaa sitä, että ei kannata tuudittautua siihen, että vihollinen käyttää alkuhämmennyksen luontiin vain venäläisiä joukkoja/siviilejä. Kriisin syntyessä asetelma voi olla hyvinkin omituinen ja sekava - vihollinen tietoisesti pyrkii tilanteeseen jota emme oikein ymmärrä ja osaa tulkita. Tapahtuvat kehittyvät niin nopeasti, että on vaikeaa ymmärtää mikä on totta ja mikä valetta. On erittäin tärkeää, että tuolloin ei liiku mitään "hirviporukoita" ja että ei ole mitään järjestöjä joiden nimissä aktiivit voivat saada millään tavoin lkp:n vaikuttavia väärennettyjä tai todellisia viestejä. Samalla tavalla on tärkeää, että ymmärretään ja ollaan henkisesti varautuneita siihen, että vastassa on todennäköisesti myös suomalaisia aktiiveja ja että tehtäviin tulee kuulumaan suomalaisten lähiöiden tuhoamista ymv.
Tyhjentävästi todettu. Ei ole tullut monen aktiivireserviläisen mieleen, veikkaan ma.
Olisihan se karmea tilanne, jos vihollinen saisi vaikka hämättyä meidän omat joukkomme vastakkain.
 
Vaikka asiaa on täällä ja muuallakin netissä välillä koitettu perustella mitä ihmeellisimmin syin, niin ei vaan aukea minulle mitä sillä saavutetaan.

Kuviteletko että MAAKK on PAIKPE:n suojausjoukko?
Kannattaa pikkasen perehtyä siihen PAIKP organisaatioon ja sen eri elementtien tehtäviin.

PV:n reagpointivalmius pitää luoda palveluksessa olevilla sotilailla, aluksi mahdollisimman ammattimaisesti ammattilaisten hoitamana ja ainakin johtamana.
Kuten tuolla paikallisjoukkojen kunnian päivissä kirjoitin, se ensimmäinen valmius on ammattisoitilaiden hoitama, 2017 aikana heidän tueksi koulutetaan varusmiesosastoja, jotka täydentävät reservissä myöhemmin nykyisiä VVJ-yksiköitä.
Onneksi näitä asioita ei päätetä täällä eikä resupskerhon saunaillassa.

Noita kysymyksiä kannattaa miettiä, ennen kuin enempää suunnittelee aseiden jakoa.
RESL ei ota esityksessään kantaa ainakaan seuraaviin asioihin:
- kuka käskee nämä joukot tehtävälle?
- kuka näitä joukkoja johtaa tehtävällä?
- millä toimivaltuudella nämä joukot toimivat tehtävällä?
- miten koulutetaan taas "pystymetsästä" lisää joukkoja, joilla tulee olla ra-toimivalta-asiat selkärangassa?
- mitä lakeja ja PV:n normeja pitää muuttaa ja miten, jotta tuollainen toiminta täyttäisi ja normit?

Jos jotkut pitäisi aseistaa vapaa-ajalla, niin varmaan ensin pitäisi lähteä poliiseista, rajavartijoista ja PV:n kantahenkilökunnasta, jotka kantavat asetta virkatyössäänkin?

Olemme samaa mieltä.

Edelleen kuten sanoin noille voisin antaa RK-62 pitkin hampain kotiin säilytettäväksi.

Koska ovat jotenkin testattu täyspäisiksi, suppea otos, ja ovat jotenkin muutenkin sitoutuneet touhuun.

Eivätkä mitään random sankareita, joilla ottaa eteen kun vaistoavat aseöljyn lähestyvän genitaalejaan.
 
Ei niin. Mutta kun kahto tänään FB:ssä Reserviläisliiton mölinää aiheesta, niin harvalle antasin edes kiinalaisen maastopuvun kotiin

Se on vittu just näin! Ugh!

Muuten hyvä, muttei julkisista lähteistä kyllä saa juuta taikka jaata tuohon pulmaan.
 
Kyllä Valmius paljastaa meille ja kaikille foorumin lukijoille tarkkaan ja eritellen sen, mihin ja miten MAAKK:eja on suunniteltu käytettävän. Eihän näistä viestejä lue kukaan muu kuin ne, joilla on lupa siihen.
 
Ei ehkä kannata takertua liikaa siihen missä vaiheessa aseet jaetaan. Kysymys kuuluu että millaisia joukkoja näistä ylipäätänsä kannattaisi muodostaa?
Ajatuksia:
- Kohteensuojaus tukiosasto joka sisältää tähystys/kuulovartio ryhmiä, tikeryhmän, ensihoitoryhmän, KVP ryhmän ja huoltoryhmän.
- Valejoukkoja jotka esimerkiksi operoivat mikroaaltouuneista tehtyjä tutkia ja puisia NASAMS pattereita.
 
Kyllä firmalla on jakaa toimiva rihlattu terrorismin väline ihan kaikille. :uzi:

Jotenkin tuntuu, että päätös olla jakamatta rynkkyjä joka kotiin on ollut osuva.

Forumin keskustelun perusteella vanha sanonta, että "aseita ei pidä jakaa niille, jotka niitä eniten halajavat" on aika sattuva myös....
 
Ei ehkä kannata takertua liikaa siihen missä vaiheessa aseet jaetaan. Kysymys kuuluu että millaisia joukkoja näistä ylipäätänsä kannattaisi muodostaa?
Ajatuksia:
- Kohteensuojaus tukiosasto joka sisältää tähystys/kuulovartio ryhmiä, tikeryhmän, ensihoitoryhmän, KVP ryhmän ja huoltoryhmän.
- Valejoukkoja jotka esimerkiksi operoivat mikroaaltouuneista tehtyjä tutkia ja puisia NASAMS pattereita.
Nämä kaikki on hyviä ja oleellista on tehtävänanto, järjestyneisyys, yhteydenpito ja komentosuhteet. Tältä kannalta asiaa kannattaisi kehittää sekä harjoitella - ja miettiä niitä tarrakoita kun em on hallussa.
 
Tyhjentävästi todettu. Ei ole tullut monen aktiivireserviläisen mieleen, veikkaan ma.
Olisihan se karmea tilanne, jos vihollinen saisi vaikka hämättyä meidän omat joukkomme vastakkain.

Näyttäisi olevan hyvällä alulla, kun reserviläisten kykyä, halua ja motiiveita täälläkin kyseenalaistetaan aina välillä.

Kyseessä on kuitenkin suurimmaksi osaksi täysipäisistä ja tavallisista tyypeistä koostuva joukko, jotka päivittäin suoriutuvat eri vaativuustason tehtävistä tappamatta itseään tai sivullisia.
 
Forumin keskustelun perusteella vanha sanonta, että "aseita ei pidä jakaa niille, jotka niitä eniten halajavat" on aika sattuva myös....

Näiden ylimotivoituneiden mahdollinen omaehtoinen toiminta voi myös äkkiä aiheuttaa ikäviä ongelmia. Ehkä huono esimerkki mutta väkisin tulee mieleen eräs Afrikan maa, jossa poliittisen selkkauksen myötä vähän joka naapurustossa oli militia-henkisten perustamia checkpointteja ohikulkevien ryöst...tarkastuksia varten. Varsin ikävää tien käyttäjille siinä vaiheessa kun niitä tarkastuspisteitä alkaa olla puolen kilometrin välein. Asia piti ratkaista lopuksi ajamalla muutama päivä panssariautolla teitä ees taas tornissa checkpointille saapuessa latausliikkeitä Browningilla tehden. Ymmärsivät onneksi lopulta viestin ja painuivat koteihinsa :D.

edit: Quote rikki.
 
Viimeksi muokattu:
Se on vittu just näin! Ugh!
Muuten hyvä, muttei julkisista lähteistä kyllä saa juuta taikka jaata tuohon pulmaan.

Aika varmana faktana täällä silti kerrotaan kaikenlaista :D

Kyllä Valmius paljastaa meille ja kaikille foorumin lukijoille tarkkaan ja eritellen sen, mihin ja miten MAAKK:eja on suunniteltu käytettävän. Eihän näistä viestejä lue kukaan muu kuin ne, joilla on lupa siihen.

En paljasta kuin kolme toteutunutta tehtävää:

1. vesiastioiden täyttämiseen
2. vesiastioiden kuljettamiseen
3. vesiastioiden jakamiseen
 
Näyttäisi olevan hyvällä alulla, kun reserviläisten kykyä, halua ja motiiveita täälläkin kyseenalaistetaan aina välillä.

Kyseessä on kuitenkin suurimmaksi osaksi täysipäisistä ja tavallisista tyypeistä koostuva joukko, jotka päivittäin suoriutuvat eri vaativuustason tehtävistä tappamatta itseään tai sivullisia.
No nyyh nyyh. Minä jätän nämä asiat PV:n ammattihenkilökunnan ammattitaidon varaan. He suunnitelkoot ja käskekööt. Reserviläinen tottelee.
 
Jos ei PV:n rahoitus nykyisestä radikaalisti muutu kuten ei totisesti näytä muuttuvan, reserviläisten täytyy olla osa nopean toiminnan joukkoja. Ei ole edelleenkään vaihtoehtoja eikä tule, jos halutaan oikeasti tehoa osalle reserviläisiä on annettava aseet kotiin, jos ei haluta kuten naapuri ei halua tämmöistä vastustetaan naapurin puolesta ja mandaatilla, ihan sama jos ei sitä itse tajua. Toimii silti naapurin asialla.

Kun on noin kova kiima firman aseeseen, niin vastaa vaikka noihin kysymyksiin kanssa:

- kuka käskee nämä joukot tehtävälle?
- kuka näitä joukkoja johtaa tehtävällä?
- millä toimivaltuudella nämä joukot toimivat tehtävällä?
- miten koulutetaan taas "pystymetsästä" lisää joukkoja, joilla tulee olla ra-toimivalta-asiat selkärangassa?
- mitä lakeja ja PV:n normeja pitää muuttaa ja miten, jotta tuollainen toiminta täyttäisi ja normit?

- mitä se pelkkä ase hyödyttää, meinaatko sillä ominpäin ammuskella epäilyttäviä henkilöitä?
 
Kyllä firmalla on jakaa toimiva rihlattu terrorismin väline ihan kaikille. :uzi:
Mutku pitäs saaha päättää iha ite, että mimmone väline. :rolleyes:

Mulle yks tällane kiitos.:cool:
11bpued.jpg

https://www.instagram.com/p/BRDg0Q7Fpok/?taken-by=reservilainen&hl=fi
 
Kun on noin kova kiima firman aseeseen, niin vastaa vaikka noihin kysymyksiin kanssa:

- kuka käskee nämä joukot tehtävälle?
- kuka näitä joukkoja johtaa tehtävällä?
- millä toimivaltuudella nämä joukot toimivat tehtävällä?
- miten koulutetaan taas "pystymetsästä" lisää joukkoja, joilla tulee olla ra-toimivalta-asiat selkärangassa?
- mitä lakeja ja PV:n normeja pitää muuttaa ja miten, jotta tuollainen toiminta täyttäisi ja normit?

- mitä se pelkkä ase hyödyttää, meinaatko sillä ominpäin ammuskella epäilyttäviä henkilöitä?
Itse alan olla sitä ikää että aseita ei tänne voi oikein tulla enkä kaipailekkaan, mutta vastaanpa juuri kuten asiasta ajattelen ja sopivalla kysymyksellä höystettynä:
-mitä luulet onko Suomen armeijan valmius nykyisellään kunnossa jos ajatellaan mahdollista nopeaa hyökkäystä? Tietenkään se ei ole
-joukot joille aseet olisi jaettu toimisivat Suomen armeijan johdolla, minkä muun? Venäjän vai?
-ko joukot olisivat reserviläisiä (mikä helvetin pystymetsä, Suomen armeijahan koostuu pystymetsästä kootuista ihmisistä?), tietenkin, aseet ovat mm Sveitsissä sotilaiden kotona, ei ole mullistavaa vai onko?
-lakeja muutetaan tietenkin tarvittaessa tilannetta vastaavaksi, valmius ei tasan ole ongelma

Vastaapa minulle vain yhteen kysymykseen johon epäilen tietäväni vastauksen, oletko Venäjän etujen puolesta toimiva trolli?
 
  • Tykkää
Reactions: KIM

En ole.

Et vastannnut yhteenkään kysymykseen kunnolla. Kukaan ei ole esittänyt vielä sitä perustetta, mitä sillä kotona olevalla aseella oikeasti saavutetaan? Turha vedota Sveitsin malliin, koska se ei kerro mitä sillä saavutettaisiin Suomessa.
 
On se jännä, miten mielipiteet vaihtelevat. Itse en missään nimessä haluaisi puolustusvoimien asetta kotiin vaivoikseni. Sillä täytyisi olla kunnon asekaappi ja silti matkoilla ollessa olisi aina pelko, että joku käy sen keikkaamassa. Ampua saan ihan riittävästi kertausharjoituksissa ja reserviläistapaamisissa; ei ehkä kaikkein toiminnallisinta ammuntaa, mutta kuitenkin sen verran, että tuntuma rynkkyyn ja pistooliin säilyvät ja tulokset pysyvät säädyllisinä. Asuinpaikaltani on lisäksi hetken matka oman joukon perustamispaikoille, joten omasta halusta huolimatta paraskin valmius lasketaan tunneissa. Jos "sota" ehtii sinä aikana loppua, kun siirryn ilman asetta joukon perustamispaikoille, ei varmaan olisi ollut apua kotona olleesta aseestakaan...
 
Olen mieltynyt eniten ajatukseen, että pakettiauto tuo kasan kiväärejä joukolle, sovittuun paikkaan.
 
Back
Top