MTV3:Reserviläisliitto haluaa suomeen reserviläisten nopean toiminnan puolustusjoukot

En ole.

Et vastannnut yhteenkään kysymykseen kunnolla. Kukaan ei ole esittänyt vielä sitä perustetta, mitä sillä kotona olevalla aseella oikeasti saavutetaan? Turha vedota Sveitsin malliin, koska se ei kerro mitä sillä saavutettaisiin Suomessa.
Suuressa ja harvaan asutussa maassa jossa on käytössä pelkkä asevelvollisuusarmeija saavutetaan varsin nopea vasteaika, yksiköt mahdollisimman nopeasti ensi-iskua torjumaan kunnes varsinainen armeija saadaan kasalle, tästä siis tässä kyse. Niin ja takaisin sen verran että en usko ;)
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Olen mieltynyt eniten ajatukseen, että pakettiauto tuo kasan kiväärejä joukolle, sovittuun paikkaan.
"Kesäkessun" ehdotus on, että nopeasti perustettavan joukon kaikki materiaali (sovitetut vaatteet, aseet, suojavälineet ym) on pakattuna taistelijakohtaisesti esim kontteihin, niin että joukolla on siellä lähes kaikki ensimmäisen tehtävän meteriaali, poislukien ampumatarvikkeet, räjähteet, ladattavat akut ja muu materiaali joka vaatii säännöllistä huoltoa. Joko porukka menee konteille tai kontit tuodaan käskettyyn perustamispaikkaan.
Eli lähes kaikki muu on valmiina, paitsi ampumatarvikkeet, vesi ja ajoneuvot, jotka saadaan hommattua siinä ajassa kun joukko siirtyy siviilielämästä palvelukseen 3-12 h.

Ei tarvitse olla maastopukua eikä asetta kotona.

Mitä tarkoitat varsinaisella armeijalla?
 
No tulipahan se sieltä kun vähän potki ;), siis kenttäarmeijaa, ja jos vielä kysyt mitä sillä tarkoitan niin tsekkaappas wikipediasta josko löytyisi
 
Rajavartioston erikoisjoukot joita tullikin käyttää on erittäin pitkälle koulutettu mm terrorismin vastaisiin tehtäviin kykenevä erikoisjoukko. On sisäministeriön alainen kuten tullikin ja hoitaa tarvittaessa niin tullin kuin poliisinkin tehtäviä ja mainitsinkin siksi tullin ja rajan yhdessä koska poliisilla on oma erillinen hallinto. Itseasiassa näihin rajan erikoisjoukkoihin on vaikeampi päästä kuin erikoisjääkäriksi koska raja värvää vain muutaman miehen vuosittain. Tulli puolestaan virka-apua pyytäessään toimii jopa suuremmilla valtuuksilla kuin poliisi. Tulli ja raja voi esim pysäyttää ja tarkastaa kulkuneuvon, veneen tai henkilön ilman rikosepäilyä - samoin suorittaa rakennuksen etsinnän.

Suomessa rajavartiosto poikkeaa monesta länsimaisesta siinä, että se perustuu sotilasorganisaatioon poliisirajajoukon sijasta. Silti Suomessa rajavartioston roolia lainvalvonnassa on vain lisätty ja se onkin monelta osin poliisia vastaava.
Rajalla on erittäin ammattitaitoista väkeä joille löytyy tekemistä liiankin kanssa. Tämä on täysin selvää. Tullin porukoilla ei vaan ole mitään tekemistä näiden joukkojen ja niiden tehtävien kanssa. Mitään tullijoukkoja ei ole ja hyvä niin.
 
Suuressa ja harvaan asutussa maassa jossa on käytössä pelkkä asevelvollisuusarmeija saavutetaan varsin nopea vasteaika, yksiköt mahdollisimman nopeasti ensi-iskua torjumaan kunnes varsinainen armeija saadaan kasalle, tästä siis tässä kyse. Niin ja takaisin sen verran että en usko ;)
Suuressa ja harvaan asutussa maassa jossa on käytössä pelkkä asevelvollisuusarmeija saavutetaan varsin nopea vasteaika, yksiköt mahdollisimman nopeasti ensi-iskua torjumaan kunnes varsinainen armeija saadaan kasalle, tästä siis tässä kyse. Niin ja takaisin sen verran että en usko ;)

No tulipahan se sieltä kun vähän potki ;), siis kenttäarmeijaa, ja jos vielä kysyt mitä sillä tarkoitan niin tsekkaappas wikipediasta josko löytyisi

"Kenttäarmeija" on vähän vanhatermi :D

Lue tuo, mitä kokosin julkisista lähteistä noin 30 min googletuksella:

Paikallisjoukkojen ensimmäisiä tehtäviä suunnitellessa ei kukaan voi tietää sitä, millä toimivaltuuksilla ne pitää suorittaa, jolloin lähtökohtana on eri viranomaisten ra-toimivaltuudet. Sama koskee kaikkia KE1 ja KE2 joukkoja, joita on muitakin kuin paikallisjoukoihin sijoitetut VVJ yksiköt.

Menee ehkä ohi aiheen (paikallisjoukot), ensimmäisen vaiheen suorituskyvystä, joka ei ole pelkästään paikallisjoukkojen suorituskykyä, löytyy tietoa kohtuu hyvin tietoa ihan julkisista lähteistä.

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002912486.html
HS:n hankkiman Pääesikunnan koulutusosaston suunnitelman mukaan valmiuskoulutusta ja -harjoituksia halutaan lisättäväksi kaikilla joukoilla. Lisäksi valmiusjoukkojen harjoitukset halutaan järjestää niille määritetyllä toiminta-alueella.

Valmiussotilaille aiotaan myös kouluttaa tehtäviin liittyvät voimankäyttöoikeudet erilaisissa valmiustiloissa.
Puolustusvoimat tavoittelee sitä, että kriisin syntyessä kantahenkilökunnan ja erilaisten varusmiesosastojen avulla kyettäisiin kohottamaan sotilaallista valmiutta joustavasti, aloittamaan toimenpiteet tilanteen hallitsemiseksi ja suojaamaan reserviläisistä koostuvien varsinaisten sodan ajan joukkojen perustamista.

http://maavoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/valmiusyksikot-osa-maavoimien-valmiuden-kehittamista
Maavoimien palkatusta henkilöstöstä ja varusmiehistä muodostetut valmiusyksiköt ovat osa nykyaikaista ja kehittyvää kotimaan maapuolustusta ja Maavoimien joukkokokonaisuutta.

-Valmiusyksiköillä nostetaan Maavoimien suorituskykyä erityisesti sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä, kenraalimajuri Hulkko toteaa.

Valmiusyksiköitä voidaan käyttää normaalioloissa tapauskohtaisesti myös muiden viranomaisten tukemiseen kotimaan häiriötilanteissa tai muissa poikkeuksellisissa tapahtumissa, jotka vaativat laajaa viranomaisyhteistyötä.

http://ruotuvaki.fi/uutinen/-/asset...ittaa-valmiusyksikkokoulutuksen-varusmiehille
Hulkon mukaan valmiusyksikkökoulutus on vain yksi lisäelementti sotilaallisen maanpuolustuksen ketjussa ja valmiuden kehittämisessä.
Kehitystyö alkoi aiemmin jo välittömän valmiuden joukoista, jotka ovat pääosin reserviläispohjaisia. Varusmiesten valmiusyksiköt ovat varusmiespalveluksessa olevia yksikköjä, mutta kotiuduttua heidät hyödynnetään reserviläisinä välittömän valmiuden joukoissa.
Välittömän valmiuden joukkojen tavoite on reserviläisten nopeampi käyttö.
− Tunnistamme maailman muutoksen ja tarpeen nopeampaan reagointiin. Pyrimme löytämään nykyisen lainsäädännön ja asetusten kentästä ne mahdollisuudet, joissa kaikkia asevelvollisia ja palkattua henkilökuntaa voidaan optimaalisesti hyödyntää, Hulkko toteaa.
− Lainsäädäntöön tehdyt muutokset ovat tukeneet näitä pyrkimyksiä.

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005098586.html
”Toimintaympäristö tulee olemaan normaalia omaa aselajijoukkoa mielenkiintoisempaa, koska valmiusyksiköissä yhdistyy pienoiskoossa eri aselajien kyvykkyydet.”
Valmiusyksikkö rakennetaan siten, että siinä on joukko-osaston luonteesta riippuen elementtejä kaikista aselajeista.
”Parhaimmillaan siinä on kyvykkyyttä taistelupanssarivaunuista ilmatorjuntaohjuksiin.”
VALMIUSYKSIKÖT ovat valmiina lähtemään tehtävään jopa muutaman tunnin kuluttua hälytyksestä.
”Puolustusvoimien intressissä ei ole avata tarkkoja määriä ja yksityiskohtaisia valmiusaikoja”, sanoi Toivonen.
Uudet valmiusyksiköt ovat Maavoimien nopean toiminnan terävin kärki yhdessä pelkästään kantahenkilökunnasta muodostettavien valmiusosastojen kanssa.
Niiden lisäksi armeija on perustanut niin sanottuja välittömän valmiuden joukkoja, jotka koostuvat lähinnä reserviläisistä. Näiden valmiusaika lasketaan vuorokausissa.

Mielessä saattaa ehkä kummitella, missä on MAAKK? Ei ainakaan tuolla listalla, koska noissa kaikissa kolmessa tasossa on mukana kantahenkilökuntaa päällikköä alemmissakin tehtävissä.
- eri aselajien valmiusosastot (henkilökuntaa, mahdollisuus aseelliseen virka-apuun ja sotilaalliseen voimankäyttöön rauhan aikana)
- eri aselajien valmiusyksiköt (koulutus alkoi 1/17 saapumiserästä), henkilökuntaa ha varusmiehiä. (suorituskykyä maanpuolustukseen, kyky vaativampiin virka-aputehtäviin)
- eri aselajien välittämän valmiuden yksiköt, henkilökuntaa ja reserviläisiä (ollut valmiudessa jo muutaman vuoden, kertautetaan ahkerasti, suorituskykyä maanpuolustukseen, kyky vaativampiin virka-aputehtäviin)

Julkisista lähteistä on selvitettävissä kolme ensimmäistä Maavoimien "syömähammasta":
- Valmiusosastot (henkilökuntaa eri aselajeista)
- Valmiusyksiköt (7/2017 alkaen henkilökuntaa ja varusmiehiä eri aselajeista)
- Välittömän valmiuden joukot (henkilökuntaa ja reserviläisiä eri aselajeista)

Ennen noiden käyttöä, PV:llä on käytössä 24/7 palkatut sotilaspoliisit ja muut vatikoulutetut ammattilaat.

p.s trollijutun voisin melkein ottaa vittuiluna
 
Ei tarvitse olla maastopukua eikä asetta kotona.
Maastopuvussa ja repussa joutuu PV kyllä joustamaan. Ne tulee olla miehellä kotona muistuttamassa porukasta johon kuuluu. Tällaisilla asioilla on motivaation kanssa tekemistä ja motivoimista ei koskaan voi ohittaa vapaaehtois-tekemisessä. Keskustelu kuitenkin pyörii ressujen ympärillä ja toimintaan valmistautumisessa käytetään aikaa toivottavasti treenaamiseenkin. Treenit hoidettaisiin maastopuvuissa yhteisllä porukalla ja vain ne aseet puuttuvat usein/aina?. Koska pakettiauton ei ole tarvinnut joka kerran tuoda. Ammunnat sitten erikseen.

Avainsanat: motivaatio ja yhteenkuuluvuus.

Yllä oleva koskee "silta- ja pumppuasema-vartiointiiin" valmisteltavaa joukkoa, että perussetillä mennään.

.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Todennäköisesti Venäjä käyttää suomalaisten järjestöjen aktiiveja luomaan epäselvän tilanteen. Venäjän sotatoimille on tyypillistä, että konliktin asetelma on aluksi epäselvä ja nimenomaan sellainen, että Venäjä ei näyttäisi olevan hyökkäävä osapuoli (tai ole osa konfliktia lainkaan). Noiden epäselvien tuntien ja päivien aikana Venäjä suorittaa operaationsa kriittisen ja tarkoin etukäteen suunnitellun osan, jossa venäläiset joukot nyt vaan sattuvat oikeutetusti päätymään vieraalle maaperälle. Yleensä nuo tilanteet ovat muille niin yllättäviä ja erikoisia, että tapahtumat ymmärretään vasta jälkikäteen.

Editti: Ajan tässä siis takaa sitä, että ei kannata tuudittautua siihen, että vihollinen käyttää alkuhämmennyksen luontiin vain venäläisiä joukkoja/siviilejä. Kriisin syntyessä asetelma voi olla hyvinkin omituinen ja sekava - vihollinen tietoisesti pyrkii tilanteeseen jota emme oikein ymmärrä ja osaa tulkita. Tapahtuvat kehittyvät niin nopeasti, että on vaikeaa ymmärtää mikä on totta ja mikä valetta. On erittäin tärkeää, että tuolloin ei liiku mitään "hirviporukoita" ja että ei ole mitään järjestöjä joiden nimissä aktiivit voivat saada millään tavoin lkp:n vaikuttavia väärennettyjä tai todellisia viestejä. Samalla tavalla on tärkeää, että ymmärretään ja ollaan henkisesti varautuneita siihen, että vastassa on todennäköisesti myös suomalaisia aktiiveja ja että tehtäviin tulee kuulumaan suomalaisten lähiöiden tuhoamista ymv.

Meidän alueen "hirviporukat" ja tarpeettomiksi todetut sotilaskoulutetut miehet eivät jää missään tapauksessa tumput suorana odottamaan viranomaisten tai puolustusvoimien toimia jos kylillä alkaa vieraiden tunnuksettomien mellakat tai sabotaasi. Ukot ottaa kiväärin ja lähtee selvittämään tilannetta. Tällaisen omatoimisen järjestyksenpidon voi estää vain a) tappamalla suomalaiset miehet b) ottamalla suomalaiset miehet osaksi TOIMIVAA puolustusorganisaatiota.

On aivan turhaa ja typerää miettiä sitä, että mitä haittaa omatoimisista ukoista voi olla alueelle tuleville puolustusvoimien joukoille. "Hirviporukat" ja pitäjien "patriootit" on pidettävä mukana organisoiduissa joukoissa. Heillä pitää vähintään olla varmuus siitä, että hommat hoidetaan ja nopeasti. Maakuntajoukot ovat yksi erittäin hyvä joukko vastaamaan tarpeeseen. Ja ne on olleet sitä jo monta vuotta. Joukkoja pitää vaan kehittää edelleen ja sitä tehdään. Selonteko osoitti, että suunta on hyvä. Hyviä avauksia on myös ollut reserviläisliiton aseiden säilytys kotona. Aseiden kotisäilytykseen kuuluu tietysti aina se, että kotona on muutkin varusteet ja miehellä on osaaminen, organisaatio, tehtävä ja toimintaohjeet valmiina.

Suomalainen mies ei todellakaan jää odottelemaan jos kotinurkilla alkaisi pyörimään vihreitä miehiä tai muita vieraita porukoita jos hänellä ei ole tietoa, että ne tullaan hoitamaan tunnin sisään. Tämä asenne on taottu monelle päähän kun vuosikymmenet on valehdeltu, että "ehditään varustautua, organisoitua ja harjoitella kuukausia kestävän harmaan vaiheen aikana". Tuota paskaa ei ole asioista perillä olevat reserviläiset koskaan nielleet. Ja sitä varten on perustettu "Mikkelin militioita" ja varauduttu ihan itse hoitamaan puolustusta. Nyt kun Halosen aika on ollut jo jonkin aikaa ohi ja Suomessakin on taas tajuttu ryssän olevan ryssä niin ei tarvii ihan niin paljon itsekseen varautua ja valmistautua kun valtio on alkanut ottamaan sille kuuluvaa vastuuta maan puolustamisesta. Joka tapauksessa meillä päin on edelleen reserviläisillä ja jo nostoväkeen kuuluvilla ilman valtion ohjausta toimeksipantua valmiutta esim. miehityksen varalta. Kätköjä yms. ei ole vielä purettu.

Tähän kirjoitukseen en kaipaa mitään täsmentäviä kysymyksiä, keneltäkään.

Itse olen kuulunut aina valtion puolustusorganisaatioon. Olen sen myös omalla kylällä tehnyt ihmisille selväksi. Reserviläiskerhoihin kuuluvat ja metsästysseurojen miehet tietävät, että minulla on sijoitus ja kontakteja. Näin olen voinut vuosien aikana vähän toppuutella ja toisaalta kertoa, että armeijakin on olemassa ja valmiuksia on vaikka julkisuudessa siltä ei aina näytäkään. Olen myös jonkunlainen linkki epäselvissä oloissa kyläläisille. Aika usein kysellään mitä mikäkin tarkoittaa suomen turvallisuudelle ja miten mitäkin pitää tulkita.

Niin ja vielä sellaisia terveisiä sinne kaupunkipaikkoihin ja isolle kirkolle, että pöndellä on miehiä.
 
@Rantojen mies
Mikäs tässä tullissa nyt hiertää. Ei kukaan ole väittänyt että tullilla olisi omia nimettyjä sotilaallisia erikoisjoukkoja. Kirjoitin raja- ja tullin joukot koska ne tätä nykyä treenaa yhdessä rikoksentorjunta ja lainvalvontatyötä ja koska tullillakin on erikoisyksiköitä. Ja siitä se vihreidenkin miesten torjunta alkaa. Vai oletatko, että aseistetut vihreät miehet kohtaavat ensimmäisenä erikoisjääkärien vastarinnan (ja välistä unohdetaan nämä raja-, tulli- ja poliisivoimat).
 
Viimeksi muokattu:
Tästä joku sanoi tällä foorumilla, että tässä epäselvän kuvan luomisessa ja tilanteen sotkemisessa sekä sen hyväksikäytössä Venäläiset ovat löytäneet sotilaallisen erikoisalansa jossa ovat todella taitavia.

Juuri näin. Ja tuollaisessa ovat erittäin tärkeässä roolissa se vähäinen joukko suomalaisia "yhteistyökumppaneita" (ryssän kätyrit ja johdateltavissa oleva pöljäkkeet).

edit: Niin ja tietysti tärkeitä on myös ne ryssät jotka näyttelevät suomalaista. Onneksi kaikki ryssät eivät osaa suomen kieltä...
 
Kyllä firmalla on jakaa toimiva rihlattu terrorismin väline ihan kaikille. :uzi:

Jotenkin tuntuu, että päätös olla jakamatta rynkkyjä joka kotiin on ollut osuva.

Forumin keskustelun perusteella vanha sanonta, että "aseita ei pidä jakaa niille, jotka niitä eniten halajavat" on aika sattuva myös....

Olen samaa mieltä siitä, että ei rynkkyjä JOKA kotiin. Vain niille tuhansille/kymmenille tuhansille jotka sijoitettaisiin ja koulutettaisiin kotivarustettaviin joukkoihin.

Valtion asetta eniten kotiin haluavista suurin osa on varmasti järkeviä ja vastuullisia reserviläisiä jotka haluaisivat olla osa puolustusvoimien nopeaa paikallispuolustusta. Ei ole olemassakaan sellaista reserviläisryhmää jotka haluaisivat rynkyn kotiinsa rikollistarkoituksessa. Rynkyn kotiin saaminen tarkoittaisi käytännössä myös sitä, että siihen reserviläiseen luotetaan ja että hänelle on tehtävä ja että häntä koulutetaan. Hän kuuluisi silloin organisaatioon ja kokisi olevansa tärkeä ja pystyvänsä tekemään hyvää isänmaalleen.

Se ase itsessään ei ole se "juttu", vaan se kaikki muu joka siinä tulee mukana. Nythän suurimmalla osalla reserviläisistä on sellainen olo, että valtion ei luota häneen riittävästi maanpuolustusasioissa. Valtion taholta tietoa salataan, valtion taholta ei olla kiinnostuneita reserviläisestä, ei ole sijoitusta, ei ole harjoituksia, ei ole mitään. Ja kun ei ole mitään niin se tuntuu pahalta. Jokainen miljoonasta reseviläisestä on kuitenkin uhrannut/joutunut uhraamaan elämästään 6-12 kuukautta yhteisen asian hyväksi. Ja vaikka yhä haluja olisikin talkoisiin niin valtio ei ole kiinnostunut. Motivoituneelle, mutta valtion turvallisuuden ja puolustuksen kannalta tarpeettomaksi itsensä kokevalle reserviläiselle se kotisäilytyksessä oleva ase olisi erittäin merkittävä symboli siitä, että yhä luotetaan ja pidetään tärkeänä. Älkää pilkatko niitä takarivinkään reserviläisiä jotka haluaisivat valtion aseen kotiin! Koskaan tai juuri koskaan taustalla ei ole tarkoitus aiheuttaa kenellekään mitään vahinkoa sillä aseella.
 
Ei lisättävää.

2645453262_96021e6555_m.jpg

.
 
Älkää pilkatko niitä takarivinkään reserviläisiä jotka haluaisivat valtion aseen kotiin! Koskaan tai juuri koskaan taustalla ei ole tarkoitus aiheuttaa kenellekään mitään vahinkoa sillä aseella

En pilkkaa ketään. Mutta sen vaan sanon, että jokainen ehdotus, johon liittyy tämä rynnäkkökiväärin kotisäilytys on tuomittu kuolemaan saman tien. Ikäänkuin ehdotus olisi tarkoituskin teloittaa esittäjänsä toimesta saman tien.

Minä uskon ehdottomasti kuitenkin siihen, että valtio kyllä antaa kiväärin tarpeesta ajoissa jokaiselle sitä tarvitsevalle. Jos se katsoo tarpeelliseksi jakaa kiväärejä hirviporukoille ja pitäjien innokkaimmille puollustajille, se tekee sen.

Sitä on helppo sanoa, että meilän pitäjän hirviporukka alottaa oikeat vihreiden miesten lahtajaiset, kun niitä ilmaantuu. Siitä vaan, näillä hirvillä vihreissä puvuissaan on myös kiväärit.....hirvi ei ammu takaisin, eikä se piiloudu esim. täynnä pentuja olevan koulun kerroksiin. Tällaistakin tiettävästi "sattui" Itä-Ukrainassa ja Krimillä. Vai meinaatteko, että ne vihreät miehet on ajettavissa niinkuin hirvilauma passiin? UNI SEIS ja tolkku päähän. Ne ovat oikeasti häijyä väkeä ja tekevät temppuja, jotka eivät ole Geneven sopimuksen mukaisia, moraali ja etiikka eivät ole toiminnan pääohjenuora vaan häikäilemättömyys, petkuttaminen ja tarvittaessa ihmiskilvet. Ei sellainen väki jää sormi suussa odottamaan tappamistaan.

UNENNÄKÖ SIIS SEIS.
 
Olen mieltynyt eniten ajatukseen, että pakettiauto tuo kasan kiväärejä joukolle, sovittuun paikkaan.

Hyvä idea.

Samaan kyytiin laittaisin kyllä myös patruunoita, erilaisia miinoja, käsikranaatteja, pari singon tötteröä sekä joukkuemateriaalia. Ja toisin ne kuitenkin peräkärryssä. Peräkärryssä siksi, että ne voisivat olla siinä koko ajan valmiiksi lastattuna. Peräkärry on halpa varastointipaikka autoon verrattuna. Kärryn voi peruuttaa lukittuun ja vartioituun talliin tai konttiin. Yhteen 6 metrin merikonttiin mahtuisi 2 kpl kuomullisia kärryjä.
 
Suojeluskunnat olikin selkeästi johdettu organisaatio, toimi silloisen PV:n rinnalla.

Ja mikä estää sen etteikö nyt voisi olla tai perustaa uudelleen selkeästi johdettua organisaatiota puolustusvoimien sisälle tai rinnalle?

Ilmeisesti sinä ja peukuttajasi herra 49 olette ainoat jotka eivät tajua, että kaikki jotka haluaisivat osalle reserviläisistä rynkyt kotiin, ajattelevat kotirynkkyihin liittyvän aina selkeästi johdettu organisaatio puolustusvoimien rinnalla tai sisällä.

Kuka teille maksaa palkan?
 
Meidän alueen "hirviporukat" ja tarpeettomiksi todetut sotilaskoulutetut miehet eivät jää missään tapauksessa tumput suorana odottamaan viranomaisten tai puolustusvoimien toimia jos kylillä alkaa vieraiden tunnuksettomien mellakat tai sabotaasi. Ukot ottaa kiväärin ja lähtee selvittämään tilannetta. Tällaisen omatoimisen järjestyksenpidon voi estää vain a) tappamalla suomalaiset miehet b) ottamalla suomalaiset miehet osaksi TOIMIVAA puolustusorganisaatiota.

On aivan turhaa ja typerää miettiä sitä, että mitä haittaa omatoimisista ukoista voi olla alueelle tuleville puolustusvoimien joukoille. "Hirviporukat" ja pitäjien "patriootit" on pidettävä mukana organisoiduissa joukoissa. Heillä pitää vähintään olla varmuus siitä, että hommat hoidetaan ja nopeasti. Maakuntajoukot ovat yksi erittäin hyvä joukko vastaamaan tarpeeseen. Ja ne on olleet sitä jo monta vuotta. Joukkoja pitää vaan kehittää edelleen ja sitä tehdään. Selonteko osoitti, että suunta on hyvä. Hyviä avauksia on myös ollut reserviläisliiton aseiden säilytys kotona. Aseiden kotisäilytykseen kuuluu tietysti aina se, että kotona on muutkin varusteet ja miehellä on osaaminen, organisaatio, tehtävä ja toimintaohjeet valmiina.

Suomalainen mies ei todellakaan jää odottelemaan jos kotinurkilla alkaisi pyörimään vihreitä miehiä tai muita vieraita porukoita jos hänellä ei ole tietoa, että ne tullaan hoitamaan tunnin sisään. Tämä asenne on taottu monelle päähän kun vuosikymmenet on valehdeltu, että "ehditään varustautua, organisoitua ja harjoitella kuukausia kestävän harmaan vaiheen aikana". Tuota paskaa ei ole asioista perillä olevat reserviläiset koskaan nielleet. Ja sitä varten on perustettu "Mikkelin militioita" ja varauduttu ihan itse hoitamaan puolustusta. Nyt kun Halosen aika on ollut jo jonkin aikaa ohi ja Suomessakin on taas tajuttu ryssän olevan ryssä niin ei tarvii ihan niin paljon itsekseen varautua ja valmistautua kun valtio on alkanut ottamaan sille kuuluvaa vastuuta maan puolustamisesta. Joka tapauksessa meillä päin on edelleen reserviläisillä ja jo nostoväkeen kuuluvilla ilman valtion ohjausta toimeksipantua valmiutta esim. miehityksen varalta. Kätköjä yms. ei ole vielä purettu.

Tähän kirjoitukseen en kaipaa mitään täsmentäviä kysymyksiä, keneltäkään.

Itse olen kuulunut aina valtion puolustusorganisaatioon. Olen sen myös omalla kylällä tehnyt ihmisille selväksi. Reserviläiskerhoihin kuuluvat ja metsästysseurojen miehet tietävät, että minulla on sijoitus ja kontakteja. Näin olen voinut vuosien aikana vähän toppuutella ja toisaalta kertoa, että armeijakin on olemassa ja valmiuksia on vaikka julkisuudessa siltä ei aina näytäkään. Olen myös jonkunlainen linkki epäselvissä oloissa kyläläisille. Aika usein kysellään mitä mikäkin tarkoittaa suomen turvallisuudelle ja miten mitäkin pitää tulkita.

Niin ja vielä sellaisia terveisiä sinne kaupunkipaikkoihin ja isolle kirkolle, että pöndellä on miehiä.
@KIM nostattaa henkeä ihan terveellä tavalla ja kiva kuulla, että tahto on kunnossa! Maan eri osissa on aika lailla eri tilanne.
Meillä täällä isolla kirkollakin maanpuolustushenki elää vahvana kaikista hipsterikahviloista huolimatta. Tiukan paikan tullen täällä joka paikassa tosin notkuu erilaista karhu-ryhmän jäsentä, erikoisrajajääkäriä, Utin kasvattia ja Santahaminan spolleja, ettei enää ole tilaa paikalliselle militialle. Paikallinen metsästysseurakin on keskittynyt ainoastaan city-kanien saalistamiseen...

Joka porraskonki on kuitenkin turvoksiinsa täynnä intoa puhkuvaa aktiivista reserviläistä. Osalle niistä firma jakaa kaupunkitaistelijan rytkyt päälle ja karjut jää puolustamaan kotikontujaan. Aika iso osa kuitenkin suuntaa junaan maakuntien iloksi. Varautukaa siihenkin, että meitä junantuomia reserviläisiä alkaa ilmestyä teidän paikallisiin PERKeihin!
 
Hyvä idea.

Samaan kyytiin laittaisin kyllä myös patruunoita, erilaisia miinoja, käsikranaatteja, pari singon tötteröä sekä joukkuemateriaalia. Ja toisin ne kuitenkin peräkärryssä. Peräkärryssä siksi, että ne voisivat olla siinä koko ajan valmiiksi lastattuna. Peräkärry on halpa varastointipaikka autoon verrattuna. Kärryn voi peruuttaa lukittuun ja vartioituun talliin tai konttiin. Yhteen 6 metrin merikonttiin mahtuisi 2 kpl kuomullisia kärryjä.
MobiKätkö on kustannustehokas ja logistisesti täsmä, olkoon se tvälPaku tai näppärästi siirrettävä minikontti peräkärryssä.
Nuo tvälKontit voi varastoida vaikkapa joukkueittain "sopiviin suojavarastoihin", valmiusvarastoihin. Jokaiselle sijoitetulle oma valmiiksi kohdistettu nimikkoase. Ryhmä kohtainen tvälKärry on kätevä etenkin erillistehtävissä toimiville. JoukkueKontti lienee optimi hyöty/kustannus mielessä. Aikoinaan saatiin aseet tehdasrasvoissa ekaan reeniin, kohdistettiin ja suoritettiin ammunnat. Harjoituksen jälkeen aseet varastointiin nimikkoaseina tiettyyn paikkaan, mistä ne olisi ollut nopeasti saatavissa. Näin Rajan resevissä vuosikymmeniä sitten.
Edit: ryhmä varaston avain RJ:lle :) Joukkueen JJ:lle, mutta komppanian ID on vääpelin hallussa .... :D ettei päällikön tartte stressata aseasioilla.
 
Viimeksi muokattu:
@KIM nostattaa henkeä ihan terveellä tavalla ja kiva kuulla, että tahto on kunnossa! Maan eri osissa on aika lailla eri tilanne.
Meillä täällä isolla kirkollakin maanpuolustushenki elää vahvana kaikista hipsterikahviloista huolimatta. Tiukan paikan tullen täällä joka paikassa tosin notkuu erilaista karhu-ryhmän jäsentä, erikoisrajajääkäriä, Utin kasvattia ja Santahaminan spolleja, ettei enää ole tilaa paikalliselle militialle. Paikallinen metsästysseurakin on keskittynyt ainoastaan city-kanien saalistamiseen...

Joka porraskonki on kuitenkin turvoksiinsa täynnä intoa puhkuvaa aktiivista reserviläistä. Osalle niistä firma jakaa kaupunkitaistelijan rytkyt päälle ja karjut jää puolustamaan kotikontujaan. Aika iso osa kuitenkin suuntaa junaan maakuntien iloksi. Varautukaa siihenkin, että meitä junantuomia reserviläisiä alkaa ilmestyä teidän paikallisiin PERKeihin!
Nuita junan tuomia on nähty myös Kainuun korpimaisemissa. Hyvin pärjäsivät ja sissin taidot oli tallella.
Eiköhän heille vieläkin liene omat tontit tallella ... Ellei iän myötä ole siirretty keveämpiin sisähommiin ;)
 
Nyt näytetähän etelän miehelle Kainuun mehtää... Been there, seen that sanoisi jenkki!
 
Back
Top